Merete Mazzarellan Alma-romaanissa on 1900-luvun poliittista historiaa ja kulttuurihistoriaa.
Merete Mazzarella kertoo Alma-teoksensa jälkisanoissa Alma Söderhjelmin kuuluneen hänen ajatuksiinsa jo neljännesvuosisadan ajan. Kirjansa hän on omistanut entiselle aviomiehelleen Lars Gustafssonille, jonka kanssa Alma oli myös yhteinen keskustelunaihe.
Alma, Edeltäkävijän tarina on romaani. Se on kirjoitettu vanhuksena Saltsjöbadenin hoitokodissa asuvan Alma Söderhjelmin (1870−1949) monologiksi, muistelukseksi elämästään. En voinut välttyä tuntemukselta, että Merete Mazzarella ja Alma Söderhjelm sulautuvat monologissa liki samaksi henkilöksi, vähintäänkin toistensa hengenheimolaisiksi.
Alma on vahvan, itsenäisen, omaa tietään kulkeneen ja sovinnaisuuden rajoja ylittäneen naisen elämäntarina. Mutta onko se myös romaanin alaotsikon mukaisesti edeltäkävijän tarina? Mielestäni ei riittävän painokkaasti. Alma Söderhjelm oli kuitenkin edelläkävijä. Mazzarella hienon romaanin rinnalle tarvitaan siis tueksi muuta. Itselleni sellaisen virkaa hoiti Söderhjelmistä väitelleen Marja Engmanin hieno 15-sivuinen artikkeli Alma Söderhjelmistä Riitta Mäkisen ja Marja Engmanin toimittamassa teoksessa Naisten aika. Valkoinen varis ja muita oppineita naisia (Gaudeamus 2015).
Tottahan Merete Mazzarella sivuaa Alma Söderhjelmin elämäntyötä Ranskan vallankumouksen tutkijana ja aiheesta väitelleenä naisena, mutta romaanissa painottuvat tieteellisen kirjoittamisen kustannuksella Söderhjelmin kaunokirjallisempi tuotanto, kuten omaelämäkertasarja sekä näytelmä Kärlekens väninna.
Tosin Engmanin artikkelia paremmin Mazzarella avaa kreivi Axel von Fersenin päiväkirjojen merkityksen Ranskan vallankumouksen tutkimustyössä. Axel von Fersenistä oli moneksi. Hän oli Yhdysvaltain itsenäisyyssodan sankari, suurlähettiläs sekä Kustaa III:n ja Ranskan kuningattaren Maria Antoinetten uskottu, kenties myös jälkimmäisen rakastaja, joka yritti pelastaa kuningattaren hukkumasta vallankumouksen veriseen tuhoon siinä kuitenkaan onnistumatta.
Marja Engmanin artikkelin perusteella siis tiedän, että Alma Söderhjelm jatkoi tieteellistä tutkimustyötään vallankumousvuosien lehdistöä käsitelleen väitöskirjansa jälkeen läpi elämänsä julkaisten muiden muassa kaksiosaisen Kustaa III:n ajan historian Sverige och den franska revolutionen (1920, 1924) sekä ranskankieliset Fersen et Marie Antoinette (1930) ja Marie Antoinette et Barnave (1934). Molemmista teoksista tuli Ranskassa suuresti arvostettuja julkaisuja ja ne edustivat Alma Söderhjelmin tutkijauran huippua.
Merete Mazzarella panee elämänsä ehtoota viettävän Alman muistelemaan, miten vaikeaa hänen oli naisena ja sortovuosien venäläistämismääräyksiä vastustaneen juristi-isänsä tyttärenä edetä akateemisella uralla. Dosentuurin hakeminen estettiin ja professoriksi hän pääsi vasta Åbo Akademihin perustetun yleisen historian lahjoitusprofessuurin kautta. Koko Turun akateemista kauttaan Söderhjelm muistelee kitkeränsävyisesti.
Jos tieteellinen työskentely jää Alma-kirjassa katveeseen, sitäkin vahvemmin Mazzarella kirjoittaa ainutlaatuisen naisen ja yksilön muistikuvista, ystävistä ja ennen muuta suhteesta isoveljeen Werneriin, Suomen Ruotsin suurlähettilääseen.
Suhteista erikoislaatuisimpina Mazzarella kuvaa pitkää ja intensiivistä ystävyyttä elokuvaohjaaja Mauritz Stilleriin, Greta Carbon löytäjään ja luojaan maailman megatähtenä. Alman toinen poikkeuksellinen ystävyys romaanin mukaan oli Ruotsin prinssi Wilhelmin kanssa. Alman julkiset esiintymiset, näyttävät seurustelut ja huomiota herättäneet kolumnit Dagens Nyheterissä olivat isoveljelle liikaa. Sisarusten välit menivät poikki eivätkä korjaantuneet enää koskaan. Werner ehti kuolla ennen Almaa.
Alma Söderhjelm (oik) pitkäaikaisen ystävänsä, runoilija ja kirjastonhoitaja Sanny Ekströmin kanssa studiokuvassa. Almaa pidettiin älykkäänä, mutta rumana toisin kuin monia hänen kauniita mutta tyhminä pidettyjä sisariaan. Kuva: Teoksen Naisten aika kuvitusta.
Alma Söderhjelm pysyi koko ikänsä naimattomana. Hän koki sen akateemisen uransa hinnaksi, vaikka piti avioliittoa kohdallaan toivottavana. Hän eli vapaamielisesti. Mazzarella pistää Wernerin ilkeäksi heitoksi kehotuksen kysyä Tukholman siveyspoliisilta, kun joku tiedusteli häneltä Almasta.
Alma oli romaanin monologimuisteluitten mukaan monesti rakastunut, mutta kohteittensa suhteen epäonninen. Suhde kesti aikansa tai ei kehittynyt neutraalia ystävyyttä kummemmaksi.
Millainen Alma Söderhjelm oli Merete Mazzarellan kuvauksen perusteella ihmisenä? Tuottelias, vahva, seurallinen, itsetietoinen, sujuvasanainen, erinomainen keskustelija, nokkela ja hauska, vapaamielinen, yllättävä ja dramaattinen. Hänelle oli tärkeää olla ei vain yksilö, vaan ainutlaatuinen yksilö. Elämänsä ehtoolla hän on myös lyhytsanaisuudessaan ja yksinäisyyshakuisuudessaan töykeä.
Loppuun saakka häntä tituleerataan hoitokodissa professoriksi, kunnes hän tajuaa, ettei ole enää professori. Hän muuttuu hoitavalle sisar Hedvigille Almaksi ja tajuaa, ettei tittelitön etunimi riistä häneltä hänen yksilöllisyyttään vaan itse asiassa korostaa sitä.
Alma. Edeltäkävijän tarina kuljettaa kielellisenä tarinana lukijaa kuin rauhallinen, mutta lujavirtauksinen virta kellujaansa. Kirjaa oli miellyttävää ja helppoa lukea.
Merete Mazzarella: Alma. Edelläkävijän tarina. Tammi 2018, 270 sivua. Suomennos Raija Rintamäki.
Aiheesta lyhyesti myös: https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2016/01/16/riitta-makinen-marja-engman-toim-naisten-aika/
Annelin kirjoissa 