Olen Anneli Kajanto (65), lukuhimoinen kulttuurin suurkuluttaja ja kuntoliikkuja. Kotoa kaupungille lähtiessäni kirja kuuluu mukaan yhtä itsestään selvänä kuin rahakukkarokin. Luen junassa ja ratikassa, sängyssä ja sohvalla. Usein sylissäni nukkuu kerälle käpristynyt Ulla-kissa.
Olen kirjallisuuden lukijana liki kaikkiruokainen. Päälaji on fiktio, mutta myös elämänkerrallinen, historiallinen ja yhteiskunnallinen kirjallisuus kiinnostavat. Virolaista kirjallisuutta luen silloin tällöin myös alkukielellä. Se on hauskaa, vaikka vähän hidasta.
Juoksen, pyöräilen, hiihdän ja käyn kuntosalilla. Liikuntaseurani on Friskis&Svettis. Juoksemme yhdessä, mutta ylläpidämme myös kirjapiiriä. Kuuntelen mieluiten klassista musiikkia tai uutta taidemusiikkia sekä käyn oopperassa ja elokuvissa.
Nautin vieraista, koska silloin tulee kokatuksi erityisen hyvää ruokaa. Ja tietysti parhaita vieraita ovat ne, joiden kanssa saa keskustella myös kirjallisuudesta.
Annelin kirjoissa 
Hei! Luin mielenkiinnolla sivujanne. Saanen antaa tässä vinkiksi omia kirjojani. Pekka Peltonen: ”Mutta kaipaus pysyy” (ja sama saksan kielellä kirjoittamanani ”Die Sehnsucht aber bleibt), romaani, jossa kuvaan – kuten Tiina Laitila Kälvemark ”Karkulahdessa” – mm. myös anopin ja miniän suhdetta maalaistalossa. Ja koska luette kirjallisuutta myös viron kielellä, tässä vielä vinkkinä pieni viroksi kirjoittamani runokirja: Pekka Peltonen: ”Kui ma ei eksi – Luuletusi”. Tarkempaa tietoa löydätte alla olevalta kotisivultani. Kirjojani löytyy Suomessa useista kirjastoista, ja uusimpia (esim. tuota viroksi kirjoittamaani runokirjaa) voin tarvittaessa lähettää arvostelijoille ja bloggareille ilmaisina näytekappeleinakin. Terveisin Saksasta, Pekka Peltonen
Kiitos vihjeestä, Pekka Peltonen. Saksaksi en lue ja viroksi luen virolaista kirjallisuutta. Tosin yksi poikkeus löytyy. Mutta suomeksi siis tässä tapauksessa, jahka ruuhka hieman hellittää. 🙂
Hei, kiitos Eino-arviostasi, joka oli paneutunut. Ja monta teemaa nostit esiin, jotka olen sinne koettanut sijoittaa. Siis olen itseeni tyytyväinen, onnistumiseeni… ((((Ja monen sulun sisään kirjoitan, että syvästi itäsuomalaisena taivutan nimeni ”Röngän”… sääntöä tuohon ei oikein ole, koska vastaava yleiskielen sana on vähän teennäinen tai teoreettinen – eli karhun ääntelystä, rönkimisestä voisi tietysti syntyä ”rönkä”….)))) Hyvää syksyä ja mieluisia lukuhetkiä! matti rönkä
Tuo genetiivimuoto on hetimiten korjattava itäsuomalaiseksi! Kiitos kirjeestä. 🙂
Hei! Opin uutta Liisi Karttusesta. Pieni sivuseikka: Luullakseni Branderit eivät ole aatelissuku, sen sijaan he olivat läheistä sukua Liisi Karttuselle Telénien kautta. Myös Liisin sisar oli naimisissa erään Kiteen Branderin kanssa. Silti voi hyvin uskoa, että he ovat tukeneet sekä Liisiä että tämän äitiä koulu-ajatuksessa.
Kiitän perehtyneistä havainnoistasi koskien kirjaani. Täällä Ukrainassa mietin seuraavaa. Se ei ole ihan yhtä helppoa. Mutta edelleen ajattelen, että vaikka me generalistit olemme oikeasti joko yliarvostettuja tai aliarvostettuja – nykyisessä maailmassa sanansa saa ja pitää jokaisen sanoa itse. On muiden asia arvioida sen paino,
Kiitos hyvistä arvioista! Olen niiden perusteella löytänyt pari hyvää kirjaa luettavaksi (ja kaikkia arvioita en ole vielä lukenut, joten luulenpa että lisää löytyy).