Mitä tekee vaimoaan syvästi rakastava aviomies, kun monen vuoden rakkausavioliiton jälkeen vaimo on muuttunut tunnistamattomaksi eikä mies saa vastarakkautta? Kysyttäessä vaimo toistaa mekaanisesti vanhan vakuuttelunsa, vaikka kehonkieli, ilmeet, eleet ja käytös viestivät muuta. Miehellä ei ole syytä epäillä vaimon rakkauden kohdistumista toisaalle. Vaimo välttelee keskustelun mutta hoitaa kodin säntillisesti. Ahdistus täyttää miehen pääkopan helpotusta suomatta.
On raastavia ja megaraastavia romaaneja. Alberto Moravian (1907−1990) Keskipäivän aave kuuluu jälkimmäisiin. Kaunokirjallisesti se on huimaava suoritus, mestarillinen kerrontataiteen näyte.
Keskipäivän aave on psykologinen avioliittotarina. Vuonna 1956 suomeksi ilmestynyt teos oli lymyillyt maalla. Vasta kun kaupunkikodista mukaani valikoimieni kirjojen pino oli huvennut, etsiskelevä katseeni havaitsi maalle joskus viemäni pokkarin. Tarina on tiheää tykytystä ja tapahtuu kokonaan näytelmäkirjailija Riccardo Moltenin aivokopassa hänen kokemanaan. Molteni etsii epätoivoisesti selitystä parisuhdeongelmaansa.
Joitakin aikojan sitten vielä yhteen hitsautuneet mutta nyt entiset rakastavaiset ovat erilaiset. Riccardo on sanataidetyöläinen ja älykkö. Emilian koulusivistys rajoittui alkeiskouluun. Emilian koti oli vähävarainen ja neitokainen oli nuorena hakeutunut konekirjoittajaksi. Riccardon vaimoksi tultuaan hän jätti palkkatyönsä omistautuen asunnon pedantiksi hoitajaksi ja kotihengettäreksi.
Koti oli valmiiksi kalustettu vuokra-asunto. Enempään heillä ei ollut varaa. Emilia yrittää tehdä paikasta omanlaisensa vaikka kiillottamalla ovenripoja ja laskostelemalla vuoteita sijatessaan yöasut esteettisiksi. Riccardo tietää rakkaansa unelmoivan omasta kodista, jonka hän voisi tehdä näköisekseen.
Halutessaan täyttää rakkaimpansa unelman Riccardo ottaa vastaan tilaustöitä, joilla ansaitsee enemmän. Hänestä tulee elokuvatuottaja Battistan skenaarikko. Battista tuottaa elokuvia nopsassa tahdissa ja filmit ovat viihteellisiä ja pinnallisia. Ne saavat yleisöä ja kasvattavat tuottajan varallisuutta. Vaikka Riccardo oivalluksineen on usein kehnojen elokuvien pelastaja, työ ei tyydytä häntä. Se muuttuu produktio produktiolta vastenmielisemmäksi. Hän on pohjimmaltaan teatterimies, näytelmäkirjailija, joka on Emilian onnen tähden luopunut haluamastaan urapolusta.
Onnistuttuaan lopulta hankkimaan omistusasunnon hän on entistä syvemmällä suossa kodin erääntyvien velkaerien ja vastenmielisen työn tähden. Hän etsii ulospääsyä mutta ennen ratkaisujen tekemistä hänen on kuultava Emilialta totuus. He eivät riitele eivätkä huuda toisilleen. Riccardo ei liioin muutu väkivaltaiseksi. Emilia vain liukuu ulottumattomiin. Lopulta Emilia vastaa: ”En rakasta sinua.” Pelkistetymmin Riccardo ei voisi vastausta saada.
●●●
Kun Emilialta on lopulta irronnut vastaus, se on julma eikä suo helpotusta. Miksi Emilia on lakannut rakastamasta? Riccardo on yrittänyt parhaansa ja tehnyt ratkaisunsa Emilian onnen tähden. Ulottumattomiin liukuva Emilia kääntää asioita päälaelleen: hankittua omaa kotia hän ei olisi koskaan halunnut, vaikka juuri sen kalustamisessa ja hankinnoissa hän oli pursunut energiaa ja riemua. Kun Emilia muuttaa erilaisin tekosyin makuuhuoneesta olohuoneen sohvalle Riccardo vetoaa heidän aviolliseen suhteeseensa. Mykkä Emilia tällää itsensä parivuoteen sivustalle kuin ilotyttö kasvoillaan työlääntynyt ilme: Toivottavasti tämä on sitten sukkelasti ohi. Mieheltä häipyvät halut ja himot.
Riccardon pää vilisee miksi-kysymyksiä. Hän haluaa ymmärtää, löytää omat vikansa ja hyvittää. Vaimon lopulta ilmaistua halveksivansa miestään, haavoittunut mies suuntaa kysymyksen itselleen: miksi. Miksi? Itsetutkiskelu ja itsekritiikki eivät helpota ahdistuksessaan kiemurtelevan aviomiehen epätoivoista pyrkimystä ymmärtää. Emilia haluaa jättää hänet, mutta naisella ei ole paikkaa minne mennä, eikä työtä, millä elättää itsensä.
Emilian viimeinen syytös on raaka ja Riccardoa syvästi haavoittava: Et ole edes mies. Tämän hän ilmaisee vasta aviodraaman loppuvaiheessa. Silloin he asuvat Caprilla tuottaja Battistan omistamassa huvilassa välimerellisen lumoavan luonnon keskellä.
●●●
Alberto Moravia tuo Riccardon ja Emilian avioliittodraaman rinnalle parisuhteen 2700 vuoden takaa antiikista. Battista haluaa tuottaa runoilija Homeroksen Odysseus-tarustosta elokuvan. Ohjaajaksi hän on palkannut nimekkään saksalaisen elokuvaohjaajan Rheingoldin ja skenarion kirjoittajaksi hän haluaa Riccardo Moltenin, tehtävään parhaaksi tietämänsä. Vaikka Riccardo on päättänyt kieltäytyä tarjouksesta, Emilian tahdosta hän taipuu ottamaan työn vastaan. Elokuva tehtäisiin Caprilla.
Odysseuksen tarinasta ja sen tulkinnoista kehkeytyy rikkinäisen avioliiton peili, todellinen tai vääristävä. Ohjaajan, tuottajan ja skenaarikon näkemykset antiikin runoelmasta ja Odysseuksesta poikkeavat jyrkästi toisistaan. Tuottaja haluaa näyttävän amerikkalaistyylisen seikkailuelokuvan. Riccardo näkee Odysseuksen kunnianmiehenä ja haluaa nostaa arvoon Homerokselta taruston ytimen, runouden. Rheingold tulkitsee tarustoa freudilaisen psykoanalyysin kautta. Osuiko Rheingoldin ajatusrakennelma kipeästi rakkauden tuskissaan kärvistelevään Riccardoon ja hän torjui ohjaajan tulkinnan liiaksi iholle tulleena?
Psykologisia tulkintoja ja vastaavuuksia Moravian kirjasta löytyy monia. Riippumatta siitä, miten Homeroksen runoelmalle oikeutettu tai epäoikeutettu Rheingoldin psykologinen näkemys Odysseuksen ja Penelopen suhteesta on, se muistuttaa viiltävän hyvin Riccardon ja Emilian aviollista umpikujaa.
Saavuttuaan Ithakaan Odysseus ampui poikansa Telemakhoksen kanssa jousipyssyllä Penelopen kosijat. Rheingoldin teoriassa Penelope pysyi uskollisena, vaikka oli ennen tämän Troijan sotaan lähtöä evännyt vastarakkautensa. Siksi Odysseus oli lähtenyt ja siksi hän viipyi erilaisin seikkailullisin tekosyin paluumatkallaan kymmenen vuotta. Pitäisikö Riccardon surmata tuottaja Battista, jota Emilia haltioituneena ihailee? Riccardo on havainnut Battistan pyrkivät rakkaussuhteeseen Emilian kanssa. ”Et ole edes mies”, oli Emilia langettanut Riccardolle viimeisen tuomionsa.
Alberto Moravia katkaisee tragediansa helpohkolla ratkaisulla. Joku draaman osapuolista todella kuolee kadoten näyttämöltä. Hän ei ole Riccardo, joka vain päivää aiemmin oli Caprin kallioseinän kielekkeellä seisoessaan harkinnut itsemurhaa, hyppäämistä kivikkoiseen rantarotkoon. Mielenrauhaa Moravian ratkaisu ei hänelle suosi, sillä viimeinen miksi-kysymys jäi vaille vastausta. Odysseus-elokuvaa tuskin tulisi. Mutta kenties Riccardo saisi joskus helpotusta palaamalla näytelmäkirjailijaksi ja kirjoittamalla oman tulkintansa Homeroksen suurelle runoelmalle kunniaa tehden. Jatkoin näin mielessäni Moravian poikkileikkaamaa psykologista draamaa.
Entä otsikon aave? Riccardon parisuhdeongelmaa työstävät aivot tuottavat Caprilla keskipäivän valvetilassa unitilan kaltaisia kohtauksia Emilian kanssa tuloksena keskinäinen ymmärrys ja uudelleenlähentyminen. Riccardo kohtaa toistuvasti ja todentuntuisesti vaimonsa puoleensavetävän hahmon keskipäivän aaveena.
Alberto Moravia: Keskipäivän aave. Kustannusosakeyhtiö Tammi 1956, 266 sivua. Suomennos Kai Vuosalmi.
Annelin kirjoissa 