Fredrik Backman: Mummo sanoo hei ja anteeksi

Erehdyin aluksi pitämään kannen tyttöä nuorekkaana mummuna, (nykymummot ovat nuorekkaita) mutta melkein kahdeksanvuotiasta kuva esittää. Mummo antaa pikku Elsan tehtäväksi viedä mummon kirjeet vastaanottajilleen.

Ruotsalaiset rakastavat naurunkujeisen kirjailijansa Fredrik Backmanin romaaneja. Backman kuvaa henkilöitä, jotka ovat ympäristölleen pahan ilman lintuja, sietämättömiä, suvaitsemattomia ja kireitä. Heistä kuitenkin kuoriutuu olentoja, jotka oppivat muuttamaan asenteitaan ja ymmärtämään kanssaihmisiään.

Tuoreimman Backmanin kirjan, Mummo sanoo hei ja anteeksi, tunnot Expressen Söndag tiivisti: ”Täysosuma. Itketti ja nauratti.”  Minua kirja ei itkettänyt eikä naurattanut, mutta verrattomasti huvitti, liikutti ja kosketti kylläkin. Tunsin arvostusta kirjailijaa kohtaan moisen taitavuuden äärellä. Pidin lukemastani yhtä paljon kuin Backmanin ensimmäisestä suomennetusta romaanista Mies joka rakasti järjestystä. Siitä tehtiin Ruotsissa mainio elokuva, Oven tähdittäjänä rakastettava, taidokas näyttelijä Rolf Lassgård.

Toinen lukemani Backman, Britt-Marie kävi täällä, ei kolahtanut samassa määrin. Backman-romaaneja on ilmestynyt suomeksi peräti viisi, kaikki superlahjakkaan ruotsin kielestä kääntäjän Riie Heikkilän lentoon siivittäminä.

Myös uudessa romaanissa Britt-Mariella on keskeinen, vaikkei keskeisin osa.  Hän nostatti itsessäni kiukkua kerrostalon rappukäytävän ”kokopäivätoimisena valittajaämmänä”, kuten mummo häntä Elsalle luonnehtii. Mummo inhoaa periaatteita, varsinkin muiden ihmisten periaatteita. ja juuri Britt-Mariella niitä riittää.

Mummo ei piittaa säännöistä ja sovinnaistavoista. Hän on kirosanoja sinkoava anarkisti. Hän saa kaikella tekemisellään aikaan kaaoksen, sillä hän on ITSE kaaos. Mutta hän rakastaa Elsaa ja Elsa rakastaa mummoa. Heidän mielikuvituksensa, huumorinsa ja anarkisminsa natsaavat yhteen, vaikka he riitelevät miltei aina. Siis Elsa riitelee, sillä hänen kaltaisiaan lapsia voi provosoida. Elsa on seitsemän vuotta vanha, oikeammin melkein kahdeksan. On opittava ymmärtämään omatoimista pikkutyttöä, joka on melkein kahdeksan. Kirjassa mitataan kaikkea sillä mittarilla, miten sen ymmärtää melkein kahdeksanvuotias poikkeuksellisilla hoksottimilla varustettu touhupakkaus.

Mummo ja Elsa eivät ole tavallisia. He ovat erilaisia.
”Vain erilaiset ihmiset muuttavat maailmaa. Yksikään normaali ihminen ei milloinkaan ole muuttanut paskaakaan”, mummolla oli tapana sanoa.

Mummo sanoo hei ja anteeksi on kuorrutettu mummon saduilla, joita hän iltaisin kehittelee saatellessaan Elsan Miltei-Hereillä-Maahan.  Se maa on täynnä mitä kummallisimpia hahmoja, prinssien ja prinsessojen lisäksi sankarisotureita, pilvieläimiä, enefantteja, katumoita, worsseja, ritareita ja lumienkeleitä sekä salaperäinen, voimakas Sudensydän. Siinä maassa on useita eri valtakuntia, joista Elsalle tärkein mielikuvituksesta rakennettu Miamas. Miltei-Hereillä-Maassa ovat myös unelmista rakennettu Mirovis, suruja säilyttävä Miploris, kaiken musiikin koti Mimovas, rohkeuden tyyssija Miaudacas sekä kaikkein rohkeimpien sotureiden kotikuningaskunta Mibatalos. Miltei-Hereillä-Maassa vaalitaan ihmiselle välttämätöntä: unelmia, satuja, musiikkia, suruja ja rohkeutta.

Elsalla ja mummolla on oma salakieli. Elsan äiti ei sitä ymmärrä. Myöhemmin Elsalle paljastuu, että salakieltä osaa alimmassa kerroksessa asuva Hirviö. Kaikki rapun asukkaat pelkäävät Hirviötä, vaikkei häntä näe koskaan.

Rapussa asuu oudosti käyttäytyvää väkeä. Britt-Marien mies Kent kailottaa äänekkäästi kännykkäänsä saksankielisiä tervehdyksiä ja on hyvin tärkeä ja kiireinen ihminen. Vuokra-asunto-osuuskunnan puheenjohtajana hän käyttää valtaa, sillä hän ja Britt-Marie ajavat vuokra-asuntotaloa asunto-osaketaloksi. Pariskunta tyrannisoi taloa olemalla paskantärkeitä. Elsalla on heistä toinen ilmaisu: läskipöntöt. Pönttöjä ovat Elsalle ja mummolle lähes kaikki, mutta läskipönttö on superpönttö, pönttömäisin mahdollinen pönttö. Muita luonnehdintoja ovat peffa, sekopää, paskiainen ja älykääpiö. Niillä on Elsalle tarkka hierarkiansa.

Mummo puolustaa Elsaa kuin naarastiikeri, koska Elsa on koulukiusattu. Koulun mielestä Elsan täytyy jotenkin provosoida väkivallan kärjistymisistä. Elsa provosoi olemalla olemassa. Hän on pikkuvanha ja varhaiskypsä. Pelkkä olemassaolo riittää. Ei ole helppoa olla erilainen ja sen Elsa tietää:
”Hän tietää että sen takia hänellä ei ole yhtäkään ystävää. Toiset lapset eivät kuitenkaan inhoa häntä siksi että hän on erilainen; monet oppilaat ovat erilaisia. Joka luokalla on vähintään kaksi tai kolme erilaista lasta. Elsa ei kuitenkaan peräänny, ja sen tähden normaalit lapset vihaavat häntä… ja sen tähden heidän on kiusattava ja lyötävä Elsaa, kunnes tämä antautuu.”
Oikeastaan Elsa ei antaudu, vaan jos mahdollista livistää kiusaajien käsistä.

Mummon sekasortoista käytöstä kestää suppeahko aika, sillä mummossa on parantumaton syöpä. Ei Elsan kuulunut siitä tietää, mutta sattumalta hän osui korvineen kuuloetäisyydelle. Mummon kuolema on Elsalle murskaava isku. Mummon supersankarista tulee pelokas.

Mutta mummo on vaatinut häntä toimimaan Miamasin sankarisoturina, joka saattaisi vastaanottajilleen mummon kirjeet tämän kuoleman jälkeen. Ensimmäisen niistä hän saa mummolta, seuraavien kätköpaikat hänen tulisi oivaltaa ajan kuluessa. Kirjeiden viennistä, tekoina varsin pelottavantuntuisista, tulee kirjan pääjuonne. Kun viimeinenkin kirje on saatettu saajalleen, Elsa on oppinut tuntemaan oman rappukäytävänsä naapurit ja kuulemaan heiltä heidän tarinansa. Vähitellen Elsa tajuaa, että mummon Miltei-Hereillä-Maan satuhahmot elävät hänen omassa rapussaan. Heidän salaisuutensa ovat paksujen arpikudosten alla, katseilta piilossa, mutta heille itselleen läsnäolevina. He ovat kaikki elämän rampauttamia, kukin tavallaan. Heidän kaikkien menneisyys kutoutuu yhteen mummon menneisyyden kanssa. Elsassa kasvaa heidän kertomustensa myötä syvä ymmärrys ja päätteeksi ystävyys jokaisen kanssa. Melkein kahdeksanvuotias murtaa jäät ja lieventää traumoja.

Mutta yhden hän menettää: taistelijakoiran, worssin, joka rakasti Maudin leipomia pikkuleipiä ja sokerikakkutaikinaa. Viisaan worssin tuhkat Elsa ripottelee mummon haudalle ja tuhkan päälle kerroksen Maudilta saamiensa pikkuleipien muruja.

Mummon kaikki kirjeet rapun asukkaille ovat anteeksipyyntökirjeitä. Aina hän myös pyytää kirjeen saajaa suojelemaan Elsaa. Juuri mummo on joskus menneisyydessä pelastanut heidät asumaan samaan rappuun, omistamaansa taloon. Kaikki he arvostivat mummua, niin keskenkasvuisen sekopäisesti ja arvaamattomasti kuin hän käyttäytyikin.

Mummo sanoi hei ja anteeksi on kielileikkiä ja kielen ilotulitusta, johon Riie Heikkilä on kehitellyt riemastuttavia suomenkielisiä vastineita. Käännöstyö on kirkas osoitus siitä, mikä merkitys laadukkaalla ja näppärällä käännöksellä on kirjailijan pääsyssä vieraskielisen lukijan sydämeen.

Kirja manifestoi seikkailumaisen juonen kautta toisten kuuntelemista, välittämistä ja ymmärtämistä, huumoria, yksilön vapautta ja oikeutta olla erilainen, myötäelämistä ja vastuuta. Tarinan on vaikeaa mahtua kansiensa väliin, niin valtoimenaan kirja pursuaa elämää, sen kipua ja riemua. Kaiken yhteen kiinnittävä liima on kuitenkin nauru.

Fredrik Backman: Mummo sanoo hei ja anteeksi. Otava 2019, 461 sivua. Suomennos Riie Heikkilä.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s