Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Aurinko paistaa, kesät ovat kuumia ja hiekka rahisee fillarin pyörien alla Kjell Westön vivahteikkaassa ja vauhdikkaassa teoksessa.

Mistä aineksista minäkuvani on rakentunut? Ihanteistani, ajatuksistani, teoistani, tekemättä jättämisistäni, toiveistani, uskomuksistani, toisista ihmisistä? Pitäisikö puhua realistisesta tai epärealistisesta minäkuvasta? Kenen määrittelemä käsitys itsestäni on oikeampi, omaniko vai joidenkin muiden? Keiden silloin? Olenko minä oman minäkuvani ja muiden luomien käsitysten kooste?

Sinänsä yhdentekeviä heideggerilaisia kysymyksiä, mutta kiinnostavaksi ne muuttuvat, kun esimerkiksi otetaan julkisuuden henkilö, vaikkapa jyrkän ristiriitaisia tunteita herättävä poliitikko, jota toiset arvostavat, toiset inhoavat. Kumpi on oikeampi: poliitikon käsitys itsestään vai erilaisten potentiaalisten äänestäjien käsitys hänestä?

Tällaista jäin miettimään luettuani Kjell Westön kiehtovan ja luistavasti etenevän kirjan Rikinkeltainen taivas.  Minuus ja minäkuva nousevat pintaan korostamatta, alleviivaamatta, osoittelematta. Rikinkeltainen taivas on tarina ystävyydestä ja sen ehdollistajista. Mutta se on myös rakkauskertomus. Ja se on tarina, missä uusmaalainen luonto ja helsinkiläisyys elävät rinnatusten, kesien ja talvien rytmissä.

”…ensimmäisenä iltana en nähnyt auringon laskevan enkä taivaan muuttuvan rikinkeltaiseksi pimeyden laskeutuessa, sillä oli alkanut tihuuttaa, ja kesä oli muutenkin liian pitkällä. Rikinkeltainen, hitaasti tummuva taivas kuului alku- ja sydänkesään, elokuun lopussa pimeys laskeutuu jo nopeasti kuin musta samettinen säkki, eikä silloin voi nähdä edes omaa kättään…”

Kjell Westön uutuusromaani etenee koko matkan minämuodossa. Anonyymi mies kertoo elämästään ja itsestään sekä sidoksistaan muutamiin elämänsä tärkeimpiin ihmisiin. Ratkaisu viehätti minua suuresti. Tunsin itseni kuin Muumipeikoksi kuuntelemassa lumoutuneena Muumipapan kertomaa kuvitteellisen takkatulen räiskyessä. Tarina eteni jouhevasti ja vaivattomasti.

Käsittääkseni tarina alkaa vuodesta 1969. Sen alkaessa minäkertoja on 11-vuotias helsinkiläispoika, joka pyöräillessään isänsä vuokraamasta kesäpaikasta Torpasta Ramsviksuddenin kärkeen kyläkaupalle tutustuu sattumalta ikäiseensä Axel Rabelliin. Ruotsinkieliset pojat ovat eri yhteiskuntakerrostumista, poika alemmasta keskiluokasta, Axel varakkaasta yläluokasta.

Mutta yläluokan pikkupoikakin tarvitsee sidoksia ikäisiinsä, niin keskustelu-, leikki- ja pelikavereikseen kuin sosiaalisen ylemmyytensä osoittamiseen. Pojat tarvitsevat toisiaan, kumpikin omalla tavallaan. Ystävyys sisältää myös molemminpuolisen hyötysuhteen. Ovathan henkilösuhteet usein näyttämöitä, missä esiintyjä tarvitsee katsomonsa, välillä myös taputtajansa. Poikien välille syntyy side, joka jonkinasteisena jatkuu liki viisi vuosikymmentä.
Siitä päivästä on tätä kirjoittaessani kulunut neljäkymmentäseitsemän vuotta”, Westö tarkentaa.

Poikien ystävyyssuhde on alusta alkaen roolittunut. Kun poika rikkoo myötäilijän osansa ja panee  vastaan, tuloksena on pitkäkestoinen välirikko. Kun ystävyydelle on jälleen käyttöä Axelille, tämä käyttäytyy, kuin mitään säröä ei olisi ollutkaan.
”Hänellä ei ollut paljon ystäviä, joihin saattoi luottaa, ja ehkä juuri sen takia hän otti minut taas läheiseksi ystäväkseen ja uskotukseen”, kertoja kertoo heidän molempien ollessa jo keski-iässä ja varallisuutta menestyksellisesti takovan Axelin seurapiirin alkaessa tuossa vaiheessa Björn Wahlroosin kaltaisilla finanssihailla ja pelureilla.

Mutta palatkaamme alkuun. Ystävystymisestä lähtien kertoja viettää enemmät osat kesistään Rabellien Ramsvikin kartanossa kuin yksinäisen isänsä kalakaverina Torpassa tai äitinsä luona Helsingissä. Kartanon yläkerran ikkunasta auringonlaskun taivas näyttäytyy usein rikinkeltaisena. Siitä on jäänyt nostalgiset muistot. Talvisin kouluaikaan poika oleilee enimmäkseen Rabellien Helsingin Ehrensvärdinkadun kodissa. Hän on adoptoinut itsensä Rabellien liikemiessukuun ja poistuu aluksi vain, kun Axel on saamassa muita vieraita.

Pojat käyvät samaa oppikoulua Tredje Svenska Läroverketiä ja toimivat samassa partiossa.

Axelin ystäväpiirin laajetessa pojan on vaikeaa niellä seuraansa kaikkia Axelin valitsemia. Heitä kaikkia Axel tarvitsee, mutta eri tarkoituksiin. Kullakin on roolinsa, kuten Lilja Vogtilla ja Krister (Kride) Tuomisella tai väkivaltaisella Jan-Rogerilla, josta Axel tekee ”adjutanttinsa”, likaisen työn tekijän.

Aikuisuuden kynnyksellä pojalle tärkeämmäksi perheestä tulee Axelin pikkusisko Stella. Ramsvikin rinteessä filtin päällä nuoret tunnustelevat arasti seksiä. Soreasta, tunteellisesta, nopeaälyisestä Stellasta ja pojasta tulee rakastavaiset. Intohimon liima sitoo heidät toisiinsa vuosikymmeniksi.  Westön kirjassa onkin runsaasti seksiä. Sitä harrastavat Stella ja kertoja yhdessä ja kumpikin muiden kanssa, ja sitä harrastaa Axelin ja Stellan viehkeä äiti Clara Rabell. Stella piirtyy osaksi kertojaa, jättää pysyvät jäljet.

Westö kertoo minäkertojan tarinan kronologisesti kolmen sukupolven kertomuksena, itse ulkopuolisena, Rabellin suvun ulkojäsenenä. Vasta omien vanhempien menetyksessä – äidin kuoltua ja isä menetettyä muistinsa – kertoja alkaa kaivata omaa sukuhistoriaansa, sitä jota ei tiennyt ajoissa kaivata ja kysellä, mutta jonka kadottamisesta jotkin äidin vanhat valokuvat antavat viitteitä. Hänen minuudessaan on omien sukutarinoiden ja oman historian ymmärryksen kokoinen aukko.

Miltei läpi romaanin kertoja tarkkana havainnoijana rakentaa kuvaa Axelista ja Stellasta, heidän viehkeästä äidistään Clarasta sekä isovanhemmista Poes ja Grede Rabellista. Tai oikeammin kertoja havainnoi, miten Axel ja Stella konstruoivat minäkuvaansa peileinään muut ihmiset.

Konkreettisimmillaan tämä konstruointi paljastuu tuttavuuden alkuvuosina sinä iltana, kun Rabellin perheen kulissit kaatuvat. Poika ei ole koskaan törmännyt sisarusten isään. Axelin ja Clara-äidin  kertoman mukaan tämä on kiireinen liikemies finanssimaailman ytimessä asemapaikkanaan New York. Mutta eräänä iltana Jacob-isä ilmestyy kartanon pihaan. Syntyy huutoa, itkua, paikoilleen jähmettymistä sekä lopulta mykkä häpeä. Pojalle paljastuu, että finanssimiehen tarina on äidin ja pojan sepite. Rabellien liikemiessuvun tarinaan eivät kuulu inhimilliset heikkoudet.

Kuva Axelista täydentyy suhtautumisessa omaan isäänsä. Toisin kuin Stella, Axel kieltää isänsä, ei saavu edes hautajaisiin. Kun isoisä Poe kuolee ja testamentti avataan, paljastuu rahasokean Axelin petos pikkusiskoaan Stellaa kohtaan. Sisarusten välit katkeavat vuosikymmeneksi.

Rikinkeltainen taivas -romaanissa kertoja rakentaa minuuttaan suhteessa muihin, mutta tekee sitä myös epätasaisella urallaan kirjailijana. Loppuvaiheilla kertoja joutuu epäilemään minäkäsitystään, kun hän tajuaa muistamisensa mielivallan. Häpeällisistä häpeällisimmän tekonsa kauan sitten hän on muistanut väkivaltaisen Jan-Rogerin tekemäksi. Kun ihminen rakentaa minäkuvaansa, muisti toimii työvälineenä ja se on valmis taipumaan mihin väärennöksiin tahansa, mihin omien kasvojen säilyttämisessä on tarve.  Mieleeni nousi Sofi Oksasen Puhdistuksen vanhan naisen Adeelen muistinsa väärennökselle rakentama omatunto.

Rikinkeltainen taivas kertoo ystävistä, joiden elämänkokemuksissa, elämänkatsomuksissa ja ihmiskäsityksissä on huomattavia eroja. Mutta erot repeytyvät aivan eri ulottuvuuksiin, kun kertomus sivuaa seuraavaa aikuistunutta sukupolvea, Stellan tytärtä Sandia, hänen lyhytaikaista poikaystäväänsä Amiria, Axelin tytärtä Theaa ja Lindan poikaa Tommia. Heidän maailmankuvansa ja arvonsa ovat jyrkät, mutta samalla keskenään perin erilaiset. Heistä heijastuvat nykypäivän monet kasvot. Mutta heihin Kjell Westö ei mene kirjassaan pidemmälle. He tarvitsisivat kokokaan oman tarinansa, kuten Westö toteaa.

Rikinkeltainen taivas on nautittava lukukokemus, kerrassaan hieno teos, jälleen.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas. Otava 2017, 459 sivua. Suomennos Laura Beck.

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s