Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Topakka Britt-Marie käsilaukussaan pullo Faxinia ja iso purkki ruokasoodaa ja toisessa kainalossa jalkapallo. Kansisuunnittelu on hauska, sillä takakannessa sama kuva on takaa päin.

Topakka Britt-Marie käsilaukussaan pullo Faxinia ja iso purkki ruokasoodaa ja toisessa kainalossa jalkapallo. Kansisuunnittelu on hauska, sillä takakannessa sama kuva on takaa päin.

Ruotsin Fredrik Backanin (s.1981) kirjailijavastine meillä on Tuomas Kyrö. Molemmat kirjoittavat huumorilla ja hellyydellä tavallisista ja kuitenkin hyvin kummallisesti käyttäytyvistä tyypeistä piintyneine tapoineen. Kirjat myyvät hyvin ja tarinat kiinnostavat myös elokuvantekijöitä.

Backmanin kaksi kirjaa, Mies joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove) sekä Britt-Marie kävi täällä (Britt-Marie var här) on nyt saatavilla suomeksi Riie Heikkilän käännöksinä. Kääntäjän tietäen voin kuvitella, kuinka hänellä on työskennellessä kuplinut nauru.

Britt-Marie on 63-vuotias kotirouva vailla koulutusta ja elämänkokemusta. Hän liukui nuorena kotiäidiksi, ensin oman kitkerän ja alistavan äitinsä hoitajana, sitten aviomiehen ensimmäisen avioliiton lasten hoitajana, sen jälkeen aviomiehen äidin hoitajana ja kaikki neljäkymmentä avioliittovuotta aviomiehen, Kentin, kodinhoitajana. Elämäntilanteet tulivat annettuina, kunnes oli liian myöhäistä. Mutta nyt Britt-Marie on saanut tarpeekseen; ei niinkään käytetyn paidan ja kylpypyyhkeen jokailtaisesta tiputtamisesta siihen kohtaan lattialle, jossa ne Kentin näpeistä sattuvat irtoamaan, ei niinkään pitkään lämpimänä pidetystä illallisesta kiittämättä jättämisestä, ei niinkään kuuntelemattomuudesta, vaan pitkäkestoisen uskottomuuden paljastuttua.

Britt-Marie lähti ja etsii nyt töitä. Mutta vailla sosiaalisia kykyjä vahvatahtoinen ja määrätietoinen Britt-Marie käyttäytyy kuin tankki. Hän saa virkailijan näännyttämällä kolmen viikon rupisen homman pienestä, tyhjenevästä ja työttömyyden piinaamasta Borgin kaupungista. Sosiaalinen eriarvoistuminen ja keskittymiskehitys iskevät vasten kasvoja. Borgissa vallitsee näköalattomuus.

Mutta siellä on jalkapallo. Jalkapallokenttä on tosin myyty muuhun käyttöön. Hiekkakentällä nuorisotalon edessä maalitolppina toimivat limsapullot ja toisinaan sokeutuneen Bankin koira.

Borgissa Britt-Marie tekee sitä, mitä osasi kotonaankin tehdä. Hän siivoaa, pesee ja puunaa. Hän on hygieniahakuisuudessaan maaninen. Parhaat puhdistusaineet ovat markkinoilta poistuva Faxin, jota näppärän orpopojan Omarin onnistuu hänelle toimittaa, ja ruokasooda, ja soodaa Britt-Mariella kuluu.

Molemmat Backmanin kirjat luettuani huomaan kirjailijan olevan tukevammalla maaperällä kuvatessaan jääräpäistä ja sosiaalisesti kulmikasta, mutta hyväntahtoista miestä kuin kuvatessaan vanhenevaa naista vastaavilla ominaisuuksilla. Monet ylilyönnit heikentävät uskottavuutta, vaikka uskottavuus ei ole kirjassa ensisijainen pyrkimys muutenkaan. Tuskin vuosikymmenet kotirouvana ollut nainen hakkaa Borgin nuorisotalon kahvinkeittimen mäsäksi, koska ei saa sen vilkkuvaloa sammumaan.

Backman kuvaa sankarittarensa niin kummalliseksi, torjuvaksi ja tavoiltaan kömpelöksi, että lukijan on vaikeaa kuvitella, millä ominaisuuksilla hän sukeltaa borgilaisten sydämiin ikään katsomatta. Mutta hän tekee itsestään lyhyessä ajassa sekä tarpeellisen että pidetyn. Naisesta, joka on kyllä koko aikuisuutensa nähnyt aviomiehen valuvan sohvalla jalkapalloa televisiosta tuijottaen, mutta joka itse ei tiedä lajista mitään, joutuu tuota pikaa 13-vuotiaiden ressukoiden jalkapallovalmentajaksi, muodolliseksi tosin. Senkin Britt-Marie ottaa vakavasti.

Jalkapallo on merkillinen peli, sillä se ei pyydä tulla rakastetuksi. Se vaatii sitä.” Tai: ”Rakastamme jalkapalloa siksi että se on vaistonvaraista. Jos jalkapallo vierii kadulla meitä vastaan, potkaisemme sitä. Siksi me rakastumme siihen samalla tavalla kuin rakastumme toiseen ihmiseen.” Tai: ”Jalkapallo pakottaa elämän jatkumaan. Aina on edessä uusi matsi. Aina on edessä seuraava kausi. Aina on unelma siitä, että kaikki voi muuttua paremmaksi. Jalkapallo on satumainen peli.”

Tarinan toinen ”päähenkilö” onkin jalkapallo. Britt-Marie kävi täällä on kerrontateknisesti veikeä ja omaperäinen. Borgin yhteisö hiekkakenttineen sekä postin ja kaupan virkaa toimittavine pizzerioineen on asukkailleen universumin kokoinen kosmos, jonka tapahtumat Backman rinnastaa samanaikaisten Juventuksen, Milanin, Liverpoolin tai Tottenhamin otteluihin suuressa maailmassa.

Vaikka kirjaa lukee hilpeänä ja hyväntuulisena, poskettoman ylilyövän huumorin läpi tihkuvat ensin vähitellen, lopulta avoimemmin valtavat sosiaaliset ja henkilökohtaiset tragediat. Monet kulissit ovat sortuneet ja toiset kulissit sortuvat tarinan edetessä. Lukija alkaa myös ymmärtää, miksi Britt-Mariesta tuli Britt-Marie.

Tarinan edetessä Britt-Marie joutuu kahden miehen väliin. Toinen on Borgin ujo poliisi ja toinen aviomies, joka on talouden laskusuhdanteessa ajautunut vaikeuksiin ilman miehen hygieniasta ja hyvinvoinnista huolehtivaa aviovaimoa. Mutta millaisen ratkaisun Britt-Marie tekee, ”niin kuin vain tekee ihminen, joka on odottanut koko elämänsä ajan että elämä vihdoin alkaa”? Ken lukee, myös tietää.

Pidin esikoiskirjasta enemmän, sillä kirjailija tuntuu olevan varmemmalla pohjalla kuvatessaan miestä. Keskittymiskehityksen, ihmisten taloudellisen ahdingon, vähäosaisuuden ja selviytymiskeinojen kuvauksessaan Britt-Marie kävi täällä on kuitenkin paljon enemmän kuin hilpeää ajanvietettä.

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä. Otava 2015, 376 sivua. Suomennos Riie Heikkilä.

Britt-Marie on topakka, omapäinen, tiukka, mutta kiltti ihminen, jonka elämä sysäytyy uusille urille neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen.

Britt-Marie on topakka, omapäinen, tiukka, mutta kiltti ihminen, jonka elämä sysäytyy uusille urille neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen.

P.S.

Kirjailija käyttää toistuvasti verbiä skrika, esimerkiksi ilmaisuissa ”Britt-Marie skrek på insidan”, mitkä suomentaja on kääntänyt − aivan oikein − ”B-M kirkui mielessään”. Ainakin minua verbin viljely alkoi toistuessaan häiritä. Jäin pohtimaan, mihin rajoihin asti kääntäjällä on oikeus parannella kieltä suhteessa alkuperäiseen. Jossain yksittäisessä kohdassa mielestäni B-M tai joku muu kirkuja olisi voinut huutaa tai karjua, kenties jossain parahtaa, parkua, tuohtua, tuskaantua, kimpaantua. Suomi on ilmaisuvoimainen kieli! Mutta miten ahtaat ovat kääntäjän mahdollisuudet tehdä pieniä ilmaisullisia parannuksia? En tiedä.
Joka tapauksessa Otavan käyttämä kääntäjä on taitava, kielitaitoinen ja pätevä.

P:S: 2

Britt-Mariesta jo kirjoitettuani vietin muutaman päivän Tukholmassa. Paluumatkalla ostin Arlandan kentältä ”heräteostona” tarjolla olleista vielä suomentamattomista Backmaneista kirjan Saker min son behöver veta om världen. Mutta sen luen joskus keskikesällä.

 

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s