Abbas Khider: Kirje munakoisotasavaltaan

Abbas Khiderin kirjassa väkivalta on piilossa ja silti kaiken aikaa läsnä. Kirja ei jätä kylmäksi.

Abbas Khider on Saksassa maanpaossa asuva irakilaiskirjailija. Munakoisotasavallalla hän tarkoittaa entistä kotimaataan, joka Persianlahden sodan seurauksena asetettiin kauppasaartoon ja maa oli ruuan tuotannossa omavarainen enää munakoisoissa.

Kirje munakoisotasavaltaan sijoittuu muutamaan päivään lokakuussa 1999. Lähi-idän tilanne on tämä: Irakissa on tukevasti vallassa Saddam Hussein, Libyassa Muammar Gaddafi, Egyptissä Hosni Mubarak, Jordaniassa kuningas Abdullah II bin Hussein ja Syyriassa kuolemaan tekevä Hafiz-al-Assad, jonka poika Bashar on pian nouseva valtaan. Kuusi miljoonaa irakilaista elää maanpaossa, useimmat heistä muissa arabivaltioissa. Koulutuksestaan riippumatta he ovat siirtotyöläisiä. Irakin turvallisuuspoliisi on kovasti kiinnostunut heistä.

Khiderin romaanissa yksi pakolaisista on entinen Bagdadin yliopiston kirjallisuuden opiskelija, 27-vuotias rakennustyöläinen Salim al-Kateb Bengasissa Libyassa. Hän ja hänen opiskelijaystävänsä joutuivat kirjallisuuspiireineen turvallisuuspoliisin kynsiin kaksi vuotta sitten. Yksi heistä oli Salimin rakastettu, kristitty kurdityttö Samia. Miten heille itse kullekin on käynyt, sitä Salim ei tiedä. Hän pelastui ”kuulustelujen” jatkumiselta isän lahjontarahoilla, eikä vain kuulustelukellarista vaan myös pois maasta. Kaksi vuotta hän on kuumeisesti miettinyt keinoa saada viestiä Samialle. Posti on pois suljettu mahdollisuus.

Mutta mihin ongelmaan ei löytyisi kiertokeinoja. Miljoonien pakolaisten ja kotimaahan jääneiden välille on kehittynyt salakuljetusbisnes. Riittävä nippu dollareita, niin kirje lähtee kuriiripostissa, missä jokainen etappi saa maksetusta summasta osansa. Kirjeiden kuljetus on tuottavaa liiketoimintaa kaikille muille, paitsi lähettäjälle ja vastaanottajalle. Molempia kynitään surutta.

Kirje munakoisotasavaltaan kertoo Salimin kirjeestä ja sen kohtalosta, sen matkaamisesta Bengasista Kairon kautta Ammaniin ja siitä edelleen Bagdadiin, missä se – ties mistä kumman syystä – joutuu turvallisuuspoliisin, eversti Ahmed Kaderin pöydälle. Lukijalla on ollut hyytävä olo jo sen selvittyä, että salakuljetusketju on tiukasti Irakin turvallisuuspoliisin kontrollissa ja sen loppuetapit Ammanista lähtien ostettua yhteistyötä. Kirjeitä töikseen lukeva 31-vuotias kielitaidoton, tärkeilevä, tarmokas ja omasta sosiaalisesta nousustaan humaltunut Kamal Karim on tehnyt lukemastaan omia tulkintojaan.

Abbas Khider on jakanut oivaltavasti kirjeen seitsemän eri kertojan elämäntarinaksi, joissa kaikissa syvästi henkilökohtainen on suhteessa yhteiskunnalliseen: eriarvoisuuteen ja rakenteelliseen väkivaltaan. Kaikki tarinat ovat moniulotteisia ja runsaita.

Lukijalla hyytyvät lukiessa veret suonissa, vaikka Khider ei kuvaa Irakin tai muiden diktatuurien turvallisuuskoneistojen toimintatapoja. Kirjailija luottaa valistuneeseen lukijaan. Lukija tuntee nahoissaan väkivallan ja sorron, joka ei kunnioita ihmistä ja elämänarvoa. Lähi-idän diktatuurivaltioiden todellisuus tihkuu kirjeen etappihenkilöiden tarinoissa salakavalasti, mutta Khider tuo ennen muuta esille kertojien elämänarjen, sopeutumisen ja mahdollisuuksien maksimoinnin omassa lähielämänpiirissä.

Khider on kertonut kirjoittaneensa kirjansa saksaksi siksi, että halusi etäännyttää itsensä kerronnastaan, joka tunnetasolla olisi ollut äidinkielellä hänelle liian rankkaa. Ehkä niin, mutta läntinen suurkieli on myös suora tie lukijoiden luo. Ja se on merkityksellistä.

Abbas Khider tarjoaa siis seitsemän hyvin erilaista elämäntarinaa. Salimin tarinan jälkeen omansa kertoo Bengasista Kairoon liikennöivä taksikuski, 54-vuotias Haytham Mursi. Hänen kolmesta senkertaisesta matkustajastaan syyrialainen Najem pidätetään jo Libyan ja Egyptin rajalla. Lukija ei tiedä miksi, mutta väkivaltakoneisto astuu heti lukijan nykyhetkeen.

Seuraavaksi tarinansa kertoo kirjeitä lähtöpisteeseen vievä kairolainen matkatoimiston johtaja Majed Munir, paria päivää myöhemmin Ammanissa lastin Bagdadiin ottava rekkakuski Latif Mohammed ja sitten vuorossa onkin Irakin turvallisuuspoliisin kirjeidenlukija, joka on nopsasti oppinut poliittisen koneiston menetelmät ja myy kaikki kirjeet huippuhinnasta vastaanottajilleen. Jos vastaanottaja on nainen eikä hänellä ole rahaa, Munir on riittävän röyhkeä vaatimaan korvausta ”luonnossa”.

Jostain kumman syystä hän kiinnostuu Salimin kirjeestä ja saattaa sen ylemmäksi, eversti Ahmed Kaderille jatkotoimenpiteitä suositellen. Everstillä, jonka tarinan seuraavaksi lukija kohtaa, on syynsä vihata kurdeja. Viaton Samia tulisi olemaan kansallisen vihan ruumiillistunut edustaja, sillä Irakissa suuri osa kansalaisista on valtakoneistolle ”kulkukoiria”, ”rottia”, ”huoranpenikoita” ja vastaavia, kansallisuutensa kriteerein.

Kirjan viimeinen tarina on 27-vuotiaan Miriam al-Sadoon, everstin kauniin, ylellistä elämää elävän vaimon, joka on mennyt naimisiin rakkaudesta ja joka ei koskaan ole epäillyt tai kyseenalaistanut miehensä, Saddam Husseinin luottomiehen, työtä. Mitä voisi tapahtua eliittirouvan aivoissa, naisen jolla ei ole tosiasiallisia toimintavapauksia, mutta joka silkaksi ajankulukseen on vieraillut miehensä työhuoneessa tämän poissa ollessa ja sattumalta nähnyt pöydällä tuntemattoman pakolaismiehen Salimin kirjeen rakastetulleen Samialle ja jolla ensimmäisen kerran herää kiinnostus ja epäilys miehensä työn luonteesta?

Abbas Khiderin kirja on sivumäärältään suppea ja siksi nopealukuinen, mutta sisällöltään se on pommi. Kielellisesti kirja on nautittavaa luettavaa. Näin kuvaa aiempaa kirotun koiranhommansa työoloja turvallisuuspoliisin kirjeidenlukija:

Muistan erään elokuun päivän niiltä ajoilta kun toimin vielä bussikuljettajan apupoikana. Bab-al-Šarqin aukiolla, Bagdadin itäportilla sijaitsevalla linja-autoasemalla oli korvia huumaava autojen melu. Asvaltti hehkui kuin hiillos tuhkassa. Pölyä ei päässyt pakoon, sitä oli kaikkialla. Aurinko killui pilvettömällä taivaalla, piiskasi maata kuin hirviö tuhansilla liekehtivillä käsillä ja teki ilman polttavaksi, mikä oli salvata ihmisiltä hengen. Asemaa ei ollut katettu, joten me olimme korventuvan auringon armoilla. Bussin kyljet heijastelivat kuumuutta asvalttiin. Koko asema oli kuin valtava nuotio…

Tarina jatkuu piinaavassa odotuksessa, että bussi tulisi täyteen voidakseen lähteä. Apulainen kokee kuljettajan taholta systemaattista kiusaamisista ja nöyryyttämistä, joille turvallisuuspoliisiin päässyt Kamal Karim hakee myöhemmin hyvitystä joka kerta bussiasemalla vieraillessaan.

Suomalainen kustantaja on tehnyt kulttuuriteon, jonka soisi tulla huomatuksi kirjallisuuden ystävien laajassa joukossa. Luokittelen kirjan löydöksi.

Abbas Khider: Kirje munakoisotasavaltaan. Lurra Editions 2015, 159 sivua. Suomennos: Olli Sarrivaara.