Alice Walker: Häivähdys purppuraa

”Sinä olet musta, sinä olet köyhä, olet ruma ja olet nainen. Helkkari, sinä et ole yhtään mitään.”

Liikuntaseurani Friskis&Svettis Helsingin lukupiiri valitsi vuoden 2021 teemaksi kielletyt kirjat.  Kuluvan kuun lopulle valitsimme amerikkalaisen värillisen kirjailijan Alica Walkerin teoksen Häivähdys purppuraa (1982).  Walker sai teoksestaan Pulitzer-palkinnon ja Steven Spielberg ohjasi kirjasta elokuvan 1985. Kiitetty teos siis, mutta miksi, missä ja milloin kielletty? Siitä en löytänyt tietoa. Ilmeisesti kirja oli ehdotettu kiellettäväksi tai yritetty kieltää jossakin tai joissakin osavaltioissa, Ku Klux Klanin vahvalla alueella.

Kirja on siis ollut punainen vaate. Häivähdys purppuraa kuvaa rasismia ja sukupuolista alistamista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Georgiaan. Karsinoivia jakolinjoja on kaksi: valkoiset / mustat sekä mustien yhteisössä miehet / naiset. Alistetuista alistetuimpia ovat mustien miesten väkivallalla ja vähättelyllä orjuuttamat vaimot ja pahimmissa tapauksissa raiskaamat ja pakkonaittamat tyttäret. Näin käy kirjan päähenkilölle Celielille. Walkerin kuvaama 1930-luvun lopun ja sotavuosien syvän etelän todellisuus on raaka ja ruma. Tiedämme, ettei mustien todellisuus ole muuttunut vieläkään riittämiin. Valkoisen poliisin liipasinsormi on osoittautunut herkäksi.

Maailmankuulusta teoksesta on valtava valikoima erilaisia kansiratkaisuja.

Mutta ensin taustaa teoksen päähenkilöstä Cecielistä:
Hänen isänsä oli menestynyt musta kauppias. Hyvin hoidettu kauppa houkutti myös valkoisia asiakkaita. Sitä seudun valkoiset kauppiaat eivät sietäneet. Eräänä yönä he polttivat miehen kaupan ja takana olleen pajan sekä hirttivät kauppiaan. Celiel oli tuolloin kaksivuotias. Äiti odotti toista lasta. Myöhemmin äitiä alettiin kutsua hulluksi. Hänet Äijä otti kuolleen vaimonsa tilalle. Celiel muisti, miten Äijä vonkasi ja vaati äidiltä (seksi-sanaa Celiel ei tuntenut eikä ymmärtänyt) heti synnytyksen jälkeen, mutta äidi onnistui torjua Äijä ilmoittamalla, ettei hän mitenkään pysty vielä. Jossakin vaiheessa Äijä keksi Celielin ja raiskasi tämän. Kun Celiel oli räjähtää kahtia hirvittävästä kivusta, Äijä ilmoitti tylysti, että tyttö saisi luvan tottua. Tapahtuma toistuisi. Ja se toistui. Kun Celiel tuli raskaaksi ja synnytti Oliviaksi nimittämänsä tyttövauvan, Äijä lähti vauvan kanssa metsään ja palasi yksin. Samoin kävi myöhemmin Celielin synnyttämälle poikavauvalle, Adamille.  Celiel arvasi Äijän tappaneen molemmat.

Celielin ollessa murrosiässä musta naapurin maanviljelijä Isäntä alkoi haluta Celielin pikkusiskoa, nättiä Mettietä vaimokseen tapetun vaimonsa tilalle. Äijä ei suostunut vedoten Mettien nuoreen ikään. Hän tarjosi tilalle Celieliä, vanhempaa ja rumana pidettyä. Kun Isäntä ei onnistunut Mettien naimisessa, hän taipui Celieliin siksi, että sai samalla Celielin lehmän. Niin Celielistä tuli Isännän taloon muuli, joka ahkeroi päivät pellolla, hoiti pyykit, ruuanlaitot ja siivoamiset. Hän teki töitä tauotta. Isäntä alkoi vetäytyä peltotöistä ja kulutti aikaansa kuistilla savuketta poltellen. Hän vaati Celieliltä absoluuttista nöyryyttä ja tottelevaisuutta ja pieksi tämän syystä tai syyttä.

Tämä oli mukautuneen, nöyryytetyn Celielin tila, kun Isäntä toi kotiinsa Sugar (Shug) Averyn, maankuulun mustan laulajattaren, nuoruutensa Suuren Rakkauden. Shug oli sairas. Celiel alkoi hoitaa häntä, vaikka Shug pilkkasi viiltävän raaasti Celielin rumuutta. Isännän (Albertin, jonka Celiel kuuli nimenä Shugilta vasta nyt pitkään kestäneen avioliiton jälkeen) ja Shugin välillä oli vallinnut heidän nuoressa aikuisuudessaan intohimosuhde.

Isäntä opettaa myös naapurustossa asuvan poikansa Harpon lyömään vaimoaan Sofiaa, vaikka avioliitto on ollut onnellinen ja rakkaudentäyteinen, mutta Sofian omapäisyys häiritsee Harpon luutuneita asenteita.

”Vähän ajan päästä Harpo sano, se sano Sofialle ihan huutamalla että Minkä takia sinä olet tämmönen? Minkä takia sinä aina tahdot tehdä oman pääs mukaan? Minä kysyin sitä kerran sun äidiltäs kun sinä olit vankilassa.
Mitä se sano? Sofia kysyi.
Se sano että sun oma pää on oikeen hyvä pää. Ja sitä paitti sun omas.”

Isänsä neuvoja noudattavalle Harpolle käy huonosti. Sofia on riskimpi ja päälle käynnin palkkioksi hän runtelee Harpon riemunkirjavaksi. Vielä äsken niin hyvä yhteiselo muuttuu toistuviksi väkivallan yrityksiksi ja niiden kostoiksi. Sofia saa tarpeekseen, ottaa lapsensa ja lähtee.

Alica Walkerin Häivähdys purppuraa ei kuvaa Yhdysvaltain rasismin lientymistä isossa mittakaavassa. Mutta se kuvaa yksittäisten mustien miesten oppimista kantapään kautta. Kirjan opetus on tämä. Elämä sujuisi verraten mallikkaasti, jos itse käyttäytyisi toisin. Totta, mutta rakenteellisen väkivallan yhteiskunnassa tie on toivottoman hidas. Myös Isäntä menettää Celielin, kun toipunut Shug ystävystyy Celielin kanssa, ottaa tämän mukaansa ja palaa kotiinsa Mephisiin. Isäntä ei voi enää jatkaa istuskelua kuistilla. Hänen on ryhdyttävä töihin, kuten hänen poikansa Harpon on heittäydyttävä ahkeroivaksi yrittäjäksi.

Häivähdys purppuraa sai arvostetun Pulitzer-palkinnon.

Kolmesta mustasta, vahvatahtoisesta naisesta, Shug Averystä, Sofiasta ja Harpon uudesta vaimosta Mary Agnesista (Vinkusta), tulee miestensä muutosvoimat. Walkerin teoksella on superkiltti loppu. Celiel saa haltuunsa isävainajansa tontin ja käynnistää kauppatoiminnan sekä alkaa toteuttaa luontaista lahjakkuuttaan, suunnitella ja ommella kauniita vaatteita, ennen muuta pitkiä housuja naisille. Pitkistä housuista tulee naisten vapautumisen symboli. Isäntä naapurustossa tajuaa, millainen helmi hänellä oli kodissaan ja heidän välinsä kääntyvät vähitellen lämpimäksi ystävyydeksi. Ei haittaa, että Celiel on osoittautunut naiseksi, joka rakastaa vain naista, Shugia hänkin. Ilkikurista Alice Walkerilta on se, että Isäntä tajuaa halunneensa jo pienenä poikana saada ommella. Mutta sitä ei suotu pojille. Celiel opettaa hänet käyttämään neulaa ja lankaa..

Shug panee vastaan, se sano. Niin kun Sofia. Se elää elämäänsä ja on oma ittensä vaikka oli missä.
…
Sofia ja Shug eivät ole niin kun miehet, Isäntä sano, mutta eivät ne ole niin kun naisetkaan kyllä.
Niillä on jotain omaa, se sano. Ne on erilaisia kun muut. (Celiel keskustelusta Isännän kanssa)

Alice Walkerin teos rakentuu Celielin kirjeille, jotka hän osoittaa Jumalalle, sekä pikkusisko Mettien Celielille osoittamille kirjeille. Niitä Celiel ei kuitenkaan ensimmäisinä vuosina saa, sillä Isäntä on salannut ne häneltä ja kätkenyt arkkuunsa. Yhteyden kadottua Celiel on luullut siskonsa kuolleen. Asia paljastuu sattumalta, kun kerran Shug menee postilaatikolle. Kirjeiden kätkeminen oli ollut Isännän kosto Mettielle, joka ei koskaan taipunut hänen naisekseen.

Omalle elämäntielleen vuosia sitten lähtenyt Mettie oli aikoinaan etsiytynyt seudun uskovaisen mustan pariskunnan turviin, pastori Samuelin ja hänen Corrine-vaimonsa luo. Heillä oli kaksi kasvattilasta. Tytön nimi oli Olivia ja pojan – luonnollisesti Adam. Heidät Samuel, Corrine ja Mettie ottivat mukaan Afrikkaan hakeutuessaan lähetystyöhön. Kun Corrine menehtyy Afrikassa, Samuel ja Mettie menevät naimisiin. Heidän palattuaan Yhdysvaltoihin Olivia ja Adam saavat kokea omaavansa kaksi äitiä ja kaksi kotia. Mutta Adam on päättänyt perustaa oman, avioliitossa olinkaheimoon kuuluvan Tashin kanssa.

Tashin kautta Alice Walker kirjoittaa siirtomaariistosta. Tashi on silponut kasvonsa. Se on hänen heimonsa keino protestoida ja kapinoida valkoisten tunkeutujien räikeää kyläyhteisön ja sen elinkeinojen tuhoamista vastaan. Adam ei hyväksy kasvojen silpomista, mutta saadakseen Tashin tuntemaan itsensä rinnallaan tasa-arvoiseksi Adam on päätynyt osaltaan samaan, rumentamaan kasvonsa pysyvillä arvilla. Mustan kansanosan mahdollisuudet ilmaista oikeutensa ja protestinsa saavat kirjassa hyisen muodon.

Häivähdys purppuraa. Purppura ei esiinny sanana Kersti Juvan nerokkaassa suomennoksessa, mutta violettiväri kyllä. Kun Celiel menettää lopulta uskonsa Jumalaan, jolle hän on kaiken aikaa tuntonsa kirjeissään purkanut, Shug valaa sitä häneen uudelleen. Jumala ei ole valkoinen vanha mies, vaan Jumala on kaikkialla luonnossa. Jumaluus on panteistinen.

”Minä luulen, että Jumalaa ottaa päähän, jos sinä kävelet violetin värin ohi pellolla etkä huomaa.” Kun Celiel ompelee Sofialle housut, hän tekee toisesta lahkeesta violetin. Jumala on sittenkin olemassa.

Celielin kieli on kouluttamattoman ihmisen puhekieltä. Alkuperäiskieleen en ole tilaisuudessa verrata, mutta Kersti Juva tasapainoilee mestarillisesti välittäessään mustan naisen ei-kirjakielisen tekstin kuitenkaan tekemättä tekstistä vaikeasti avautuvaa. Käsilläni oli silmiinpistävän taidokas käännös.

Kielletyt kirjat lukupiirissämme. Huhtikuussa vuorossa egyptiläisen Nawal El Saadawin Nainen nollapisteessä.

Alice Walker: Häivähdys purppuraa. WSOY 1982, 360 sivua. Suomennos Kersti Juva.