Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Medaljonki, hansikas ja sininen päällystakin nappi kuuluvat Anthonyn löytämien tavaroiden kokoelmaan.

Erinomaiseksi viihdepokkariksi osoittautui käsiini osunut Kadonneiden tavaroiden vartija,  brittikirjailija Ruth Hoganin esikoisteos. Kirjan perusoivallus maistuu uniikilta: Kadotamme, pudotamme ja unohdamme jäljiltämme esineitä, joista ainakin osalla on meille merkitystä. Kadonneet esineet kertoisivat, jos voisivat, tarinaa elämästämme. Suurta osaa pudottamistamme esineistä emme kaipaa kauan. Pudonneen kynän tilalle löytyy laukusta toinen ja kadotetun hansikkaan tilalle tulee ostetuksi uusi käsinepari. Vaikeasti korvattavilla on symboliarvoa.

Ruth Hogan kertoo kirjansa juonen sytykkeinä olleen kaksi sanomalehtijuttua. Toinen niistä kertoi löytötavaratoimistoihin päätyneistä oudoista esineistä, toinen tuhkauksen jälkeen noutamatta jätetyistä vainajan tuhkista. Hogan yhdisti sanomalehtijutut ja kirjoitti kirjan Anthony Peardewista, joka alkoi morsiamensa tapaturmaisen kuoleman jälkeen poimia löytämiään esineitä talteen ja merkitä tunnistelapulle tarkan löytöpaikan ja päivämäärnä. Anthonyn hahmo ei ollut tuulesta temmattu. Ruth Hoganin naapuri harrasti moista keräilyä ja yritti löytää tavaroille alkuperäisen omistajan.

Romaani alkaa räväkästi:
”Charles Bramwell Brockley matkusti yksin ja ilman lippua London Bridgen asemalta kello 14.42 lähteneessä junassa kohti Brightonia. Junan jarruttaessa Haywards Heathin asemalla Huntley & Palmers -keksipurkki, jonka sisällä hän matkusti, liukui vaarallisesti kohti penkin reunaa. Mutta juuri kun purkki oli pudota vaunun lattialle, huomaavainen käsipari nosti sen turvaan.”

Tuhkattu vainajahan siinä matkusti joutuakseen vääriin käsiin, kadonneita tavaroita talteen poimivan kirjailija Anthony Peardewin haltuun. Sisällön hän tunnisti vainajaksi vasta avattuaan tiiviisti suljetun purkin työhuoneessaan tilavassa kotitalossaan. Mutta mitä ihmettä tuhka teki keksipurkissa?

Kadonneiden tavaroiden vartija on rakkausromaani, mutta siinä omanlaisensa. Anthonysta tulee pudonneiden esineiden talteen ottaja sen jälkeen, kun hänen morsiamensa, säkenöivä, suurenmoinen Therese on kuollut liikenneonnettomuudessa juuri ennen häitä. Therese oli antanut Anthonylle medaljonkikuvan itsestään ja pyytänyt säilyttämään sen aina. Mutta tuona onnettomuuspäivänä medaljonki katosi. Sen poimi kadulta talteen nuori nainen Eugene, jonka elämää kirja myös seuraa muutaman vuosikymmenen ajan.

Selvää tietenkin on, että vaikka aikaa vierisi miltei kokonainen ihmisikä, molemmat arvoitukset ratkeavat joskus. Charles Bramwell Brockleyn tuhkat päätyvät aikanaan oikeisiin käsiin ja tulevat sirotelluiksi sinne, mikä on vainajan kannalta luontevin, ja medaljonki löytää lopulta tiensä Anthony Peardewin kadonneiden esineiden kokoelmaan, tosin se tapahtuu vasta kauan Anthonyn kuoleman jälkeen.

Rakkautta, vaan ei seksiä tai hillitöntä intohimoa. Sen sijaan kätkettyjä, rakkaudeksi kypsyneitä kiintymyksiä ja läheisyyttä monella tasolla, sitä Ruth Hogan kirjassaan tarjoaa. Anthony on jo iäkäs mies, kun hän pestaa nuorehkon, hauskannäköisen Lauran sihteerikseen ja kodinhoitajakseen. Laura rakastaa vanhaa arvotaloa ja sen suurta ruusupuutarhaa. Sitä vaalii ja hoitaa komea ilmestys, puutarhuri Freddy. Kyllä, kyllä, Laura rakastuu. Vuosia kestänyt Lauran palvelussuhde tulee palkituksi: ilman omaisia elänyt Anthony testamenttaa koko omaisuutensa taloineen ja varoineen Lauralle. Mutta ei ilmaiseksi. Lauran tehtävänä on jatkaa kadonneiden tavaroiden vartijana ja yrittää löytää esineille oikea omistaja. Itse hän ei ollut siinä onnistunut.

Rakkaudesta osalliseksi pääsee myös nuori naisenalku naapurustosta, Päivänpaisteeksi kutsuttu. Hän ilmoittautuu Lauran kaveriksi ja tulee hyväksytyksi taloon. Päivänpaiste osoittautuu hyödylliseksi. Hänellä on kertomansa mukaan ylimääräinen ”kroppasomi”. Se on tehnyt hänestä intuitiivisesti herkän, suorastaan näkijän.

Eugene elää vuorostaan kirjankustantaja Pommikoneen palkallisena ja työtoverina aina siihen asti, kun Pommikone kuolee. Suhde on kuin hyvä, onnellinen avioliitto, kuitenkin ilman keskinäistä seksiä. Molemmat ovat elokuva- ja koiraihmisiä. Kun rakas Douglas kuolee, tilalle otetaan kodittomien koirien kodista Baby Jane. Rakkaus orpoon koiraan yhdistää myös Lauran ja Freddyn. Freddy kantaa kerran ulkoa löytämänsä kaltoin kohdellun, nälkiintyneen ja läpimärän koiran sisälle taloon ja niin muutaman toipumispäivän jälkeen heille tulee koirasta uskollinen ja hieno lemmikki, Porkkana.

Lämpenen – totta kai – rakkaudelle. Mutta pohjoismaisena rationalistina vierastin kovasti taikauskoista kummitusmystiikkaa, mikä kirjaan ilmestyi viimeisen kolmanneksen aikana. Kauan sitten menehtynyt nuori morsian Therese ei ole jättänyt taloa vaan alkaa toimia siellä kuin yksi sen asukkaista. Outoihin tapahtumiin Laura, Freddy ja Päivänpaiste suhtautuvat kuin luonnollisiin asioihin. Therese on heidän päätelmissään närkästynyt jostain ja yhdessä kaikki kolme yrittää etsiä syytä. Ehkä olisin kirjailijana rakentanut mystiikan toisin: Lauran ylireagointina ja pelkona sekä muiden loogisempina selitysyrityksinä. Kenties kirjailija itse on taipuvainen uskomaan yliluonnollisiin ilmiöihin, näin ainakin päättelin. Mystiset ilmiöt loppuvat sitten, kun medaljonki lopulta löytää oikean kotinsa.

Kadonneiden tavaroiden omistajien löytämiseksi Freddy ja Laura rakentavat internetsivuston ja hakevat sille julkisuutta. Kirjan loppuun mennessä moneen esineeseen liittyvä tarina tulee tavaroiden vartijalle kerrotuksi.

Laura saa rakastamansa Freddyn, vaikka sössiikin orastavan suhteen heti alkajaisiksi. Laura haluaa kirjailijaksi. Inspiraatio oman teoksen aluksi syttyy ja niin Laura aloittaa kirjansa:
”Charles Bramwell Brockley matkusti yksin ja ilman lippua London Bridgen asemalta kello 14.42 lähteneessä junassa kohti Brightonia…”
Jatkonhan me tiedämmekin tai ainakin melkein, sillä sekin kuuluu tietää, miksi jonkun Charles Bramwell Brockleyn tuhkat joutuivat keksipurkkiin ja miksi purkki joutui junassa vääriin ja samalla turvallisiin käsiin.

Suomennos sisälsi useita hauskoja sanaleikkejä, mikä edellyttää molempien kielien erinomaista hallintaa ja oivalluksia. Päivänpaisteen kroppasomi on yksi niistä. Ruth Hoganin toinen romaani, The Wisdom of Sally Red Shoes, ilmestyy suomeksi ensi syksynä. Veikkaanpa senkin keräävän runsaasti viehättyneitä lukijoita.

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija. Bazar 2020, 335 sivua. Suomennos Susanna Tuomi-Giddings.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Viihderomaani Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s