Sofi Oksanen: Koirapuisto

Sofi Oksasen kuudes romaani, Koirapuisto.

Mestari. Sofi Oksanen on tarinankerronnan ja kielen mestari.  Hän kirjoitti jälleen suuren romaani, Koirapuiston. Se on Puhdistuksen rinnalle kurkottava teos.

Koirapuisto on ukrainalaiseen nykytodellisuuteen kiinnittyvä trilleri. Lukija on siinä kiinni kuin herhiläinen hunajassa, hamaan seitsemään loppulauseeseen asti. Ne oli luettava uudelleen. — Romaanissa ei ole happy endiä.

Koirapuistossa kertoja on virolaisen äidin ja itäukrainalaisen isän lapsi Olenka, tarinassa jo uransa huipulta suistunut nuori nainen. (Virolaisille ja venäläisille Olenka merkitsee suklaata, makuhermoja hivelemättömän tumman

Olenka-suklaata oli tarjolla kirjailijana nimenomaisesta toivomuksesta.

neuvostosuklaan jälkeen makeaa maitosuklaata. Sitä oli tarjolla myös yhdessä uutuuskirjan johdosta järjestetyssä tilaisuudessa, Tallinnasta tuotuna, kirjailijan nimenomaisesta toiveesta.)

Koirapuisto kertoo salaamisen ja kertomatta jättämisen tuhoisista seurauksista. Salailu on likellä valehtelua. Peittely ja salailu maistuvat kirjassa neuvostoperinteeltä, kertojan jo kauan sitten oppimalta. Ne tulivat Olenkalle äidin maidosta. Äiti syntyi Stalinin aikaisessa karkotuksessa. Hän ei ole kertonut sitä edes aviomiehelleen.

Tallinnassa varsin menestyksellistä elämää elänyt perhe muuttaa isän tahdosta Dombassin alueelle Snižne-nimiseen takahikiään Ukrainan irrottua hajoavasta Neuvostoliitosta. Isä on tee-se-itse-liikemies ja hän on haistanut helpon rahan. Murrosvaihe loi niin Venäjälle kuin Ukrainaankin oligarkiansa. Isä saalistaa aimo kimpaletta Itä-Ukrainan hiilikaivosteollisuudesta, puuhansa vaimoltaan salaten.

Olenkan urahaaveina oli mannekiinin ammatti, upeannäköinen kun on. Mutta tilaisuuden saatuaan hän kokemattomuuttaan oikaisi mutkat, suostui Pariisissa sosemainokseen mitättömästä kertakorvauksesta. Hänen kasvonsa kuluivat kaikkialla näkyneissä halpamainoksissa eikä todellisia mannekiinitarjouksia enää tullut. Olenka tarttui seuraavaan vihreään oksaan: hän hankkiutui saman ukrainalaisyrityksen hedelmöitysbisneksen munasolujen luovuttajaksi.

Kirjailija Sofi Oksanen keskustelee (eli ei poseeraa kameralle).

Koirapuistossa on monia teemoja ja aihioita, mutta suurin ja läpikäyvin niistä on Ukrainassa kukoistava (voisiko sanoa: rehottava) hedelmöitysbisnes. Lapsettomuusongelma on maailmanlaajuisestikin suurta eikä Ukrainan lainsäädäntö ole tiukimmasta päästä. Nuoria fyysisesti täydellisennäköisiä naisia valmiina munasolujensa myyntiin löytyy yllin kyllin. Rekrytoinnin tihentymät ovat nuoriso- ja lastenkodeissa. Siksi Dnipropetrovskissa toimiva yritys tukee näyttävästi lastenkoteja. Filantropia on osoittautunut firmalle hyödylliseksi kulissiksi.

Oksanen on kertonut viettäneensä paljon aikaansa Ukrainassa juuri tästä teemasta aineistoa hakien. Hän kirjoitti kirjaa kolmisen vuotta. Kirjasta päätellen hänestä tuli hedelmöitysbisneksen tuntijana melko haka.

Jos Ukrainan bisnestä ohjaava lainsäädäntö on löysä, sitäkin tiukemmat ovat rajat sen sisällä. Hedelmöitysapua ostavalle asiakkaalle bisnes näyttäytyy hinnakkaana, juuri hänelle katettuna noutopöytänä. Luovuttajarekisteristä on valittu kullekin asiakkaalle sopivimmiksi arvioituja luovuttajia, joista valita. Tärkeää ei ole vain tytön silmien ja hiusten väri, hänen hiustensa laatu, hänen vartalonsa, ihonsa, hänen ehdoton terveytensä, synnyttämättömyytensä ja hänen lahjakkuustaipumuksensa, vaan runsailla taustaselvityksillä ja eri kausien kuvilla selvitetään myös tytön vanhempien ominaisuudet. Onko isä kaljuuntumiseen taipuvainen tai äiti herkkä ikääntyessään keskivartalolihavuudelle? Ne periytyisivät.

Geenit ovat supertärkeitä. Liikuntaa harrastavat asiakkaat haluavat sporttisen luovuttajan. Musiikkialan ihmiset mittauttavat luovuttajan musikaalisuutta ja matemaattisen alan ihmiset matemaattista lahjakkuutta. Kertotaulun opettelulla ei selviä. Vaatimukset ovat loputtomat. Kenellekään ei ole yhdentekevää, minkä näköinen syntyvä pienokainen olisi ja mihin hänen taipumuksensa viittaisivat. Riskejä ei oteta.

Luovuttajan nenän on oltava sen muotoinen, että syntyvää lasta voi sanoa ”äitinsä” tai isänsä näköiseksi nenän muodon perusteella. Samoin lapsen vanhempia tulee muistuttaa kasvojen ja leuan muoto. Kansallisuudella on suuri merkitys, siinä vaikuttaa myös muoti.

Munasolujen otto on naisen terveydelle äärettömän kuluttavaa. Esiintyy komplikaatioita. Sama henkilö saa luovuttaa vain muutaman kerran. Ahneeksi heittäytyvällä on ruma loppu. Mutta ehdot täyttävälle on luvassa helppoa rahaa,  asunto, turkiksia, oma auto, ulkomaanmatkoja, kenties luovutusvuosien jälkeen mannekiinin tai koordinaattorin ura.

Koordinaattorin ura. Sille tasolle nousee luovutuksista luopunut Olenka. Hänestä tulee uusien luovuttajien rekrytoija ja sopivan luovuttajan hakija asiakkaalle. Sitä, mitä tapahtuisi, jos viljelynesteessä viljelymaljoihin siirretyistä munasoluista yksikään ei hedelmöityisi, Olenka välttelee miettimästä. Vaikkei hän ole luovuttaja, moinen karilleajo merkitsisi oman uran äkkiloppua. Virhearvioita ei saa tulla.

Olenkan löydös on naapurin tyttö Itä-Ukrainasta, vuosia nuorempi Daria, isävainaan entisen liikekumppanin tytär, ulkoisesti ja psyykkiseltä kestoltaan todellinen jalokivi. Olenkasta tulee Darian uran edistäjä, suojelija ja läheisin ystävä.

Kunnes. Niin, kunnes. Sofi Oksanen kutoo lomittain hedelmöitysbisneksen kanssa toisen tarinan, Donbassin alueen mafian, ne oligarkit ja pysäyttämättömät mafiamiehet, joiden sekaan myös isä kauan sitten hämäräperäisesti sukelsi, kunnes menetti päänsä, kirjaimellisesti.

Oksasen rakentama trilleri on mielikuvituksellinen ja sittenkin niin todentuntuinen. Sattuma on elämän kujemielinen, julma jumalatar. Sattumat ja peittelyt yhdessä luovat Olenkalle nopean putoamisen. Yhtäkkiä uhka kohdistuu monelta eri taholta. Hän pakenee väärennetyn henkilöllisyyden turvin Helsinkiin, sinne siksi, että hän muistaa vielä suomen kieltä Tallinnan lapsuutensa ajalta suomalaisten tv-ohjelmien ahmimisten kautta.

Uudessa henkilöllisyydessään hänestä on tullut siivooja. Kuuden vuoden kuluttua hän on menettänyt ulkoisen loistonsa. Hän on henkipatto. Jos tietyt henkilöt löytäisivät hänet, hänet tapettaisiin ilman selitysten kuuntelua. Yksi heistä on entinen suojatti Daria, toinen Olenkan rakastettu ja tämän työnantaja. Edes hankkiutuminen rakastetulle raskaaksi ei tuonut henkivakuutusta. Lapsi on kuollut ja tuhkauurna viety Itä-Ukrainaan.

Katseiden vangitsija

Yksi Sofi Oksasen suuria teemoja Koirapuistossa on siis lapsettomuus. Se on peruste hedelmöitysbisneksessä. Entä luovuttajat, joilla ei ole oikeutta tietää, kenelle heidän munasolujensa avulla vauva syntyy? Olenka on omastaan tietoinen, sillä koordinaattorina hän pääsi käsiksi salaisiin arkistoihin. Nyt omien lastensa olemassaolosta on päässyt selville uudeksi koordinaattoriksi korotettu Daria. Naiset tapaavat helsinkiläisessä koirapuistossa. Heidän munasolunsa ovat menneet vuosien keskinäisellä aikaerolla samalle suomalaisäidille. Koirapuisto on vakiopaikka, missä pieni perhe iltaisin ulkoiluttaa koiraansa lastensa Väinön ja tämän pikkusiskon Ainon kanssa.

Lapsettomuus. Kipeä asia niin monelle naiselle, Dariallekin. Daria suunnittelee Ainon sieppaamista ja kuljettamista auton takakontissa Ukrainaan. Olenkan on autettava häntä siinä, kuuluu vaatimus. Hän on niskan päällä. Hänellä on Olenkan henkilöllisyyden ja sijainnin ilmiannon avaimet. Miksi ei käyttäisi kiristysruuvia, kun oma asia on muuttunut pakkomielteeksi.

Suojellusta ystävästä on tullut vaarallinen vihollinen. Mutta kuka tai kumpi ehtii ensin? Kukaan ei ole enää valmis kuuntelemaan myöhästyneitä selityksiä. Vaikenemisesta on tullut Olenkalle kuolemanloukko. Hän on kyllin älykäs tajuamaan tilanteensa.

Äitiys, lapsettomuus, kodittomuus, yksinäisyys ja unelma omasta perheestä rakkauden täyttymyksenä ovat Koirapuiston kipua sinkoavat aiheet trilleriä kuljettavien perusteemojen, hedelmöitysbisneksen ja ukrainalaisen mafian ohessa. Sofi Oksanen ei kuvaa kipua naisen ihonsisäisenä jomotuksena, vaan ulkoisen käyttäytymisen ohjaajana.

Sofi Oksanen liikkuu vaivattomantuntuisesti vanhan neuvostoaikaisen elämän ja sen jälkeisen elämän eri aikakerrostumissa. Hän on säkenöivä visuaalinen kuvaaja. Tässä poimintoja yhdeltä kirjan lehdeltä:
… papin resitatiivi painoi kuin sateesta raskas pilvi…
… En kuitenkaan saanut suustani sanaakaan. Olin vuorosanani unohtanut näyttelijä…
… Ilma pullisteli lihasten, tupakansavun ja raskaiden hajuvesien painosta…
… Nahkatakit narskahtelivat kuin liian tuore hapankaali.
… Äiti ummisti suunsa kuin pelmeenin …
… Loppiaisena hän meni kastautumaan avantoon, jonka ympärillä lepatti pappeja kuin variksia…

Tästä pakahduttavan ilmaisuvoimaisesta kielestä lukija nauttii koko romaanin mitassa. Kieli on tiivistä, muttei kielitiivistettä. Sofi Oksanen loihtii kielen keinoin eri aikakausien hajut, maut, esineet ja arkitodellisuuden. Ne kutkuttavat sellaista lukijaa, jolla on kokemuksellista muistia Neuvostoliitossa eläneiden ihmisten arkisesta mikrohistoriasta.

Koirapuisto on kaunokirjallisuuden aatelia. Ällistykseni ja närkästykseni olisivat rajut, jos tämä teos ei mahtuisi Finlandia-palkintokandidaattien joukkoon.

Laadukas teos ei avaa itseään kokonaan yhdellä lukemalla. Olen syvästi tietoinen, että  toinen lukeminen palkitsisi.

Sofi Oksanen: Koirapuisto. Like 2019, 405 sivua.