Ja vuoret kaikuivat on rakastetun kirjailijan Klaled Hosseinin kolmas suomeksi ilmestynyt romaani.
Khaled Hosseini on afganistanilainen pakolaiskirjailija. Hosseini sai Yhdysvalloista itselleen uuden kotimaan diplomaattiperheensä taustan myötätuulessa. Se tapahtui vuosia ennen Donald Trumpin käynnistämää aggressiivista pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa. Khaled Hosseini tunnetaan kautta maailman väkevän myötätuntoisena, omantunnonherkkänä ja oikeudentajuisena kirjailijana, jonka teokset ovat levittäneet enemmän ymmärrystä afgaanitodellisuuteen kuin mikään uutisraportointi kuunaan.
Äitienpäivän aattoiltana liikuntaseurani Friskis&Svettiksen lukupiiri keskustelee Khaled Hosseinin teoksista. Suomeksi ovat ilmestyneet maailmanmenestysromaani Leijapoika, Tuhat loistavaa aurinkoa ja Ja vuoret kaikuivat sekä uusimpana kuvitettu lastenkirja Meren rukous.
Leijapoika, tarina kahden pienen pojan ystävyydestä ja sen rikkkoutumisesta petokseen.
Tuhat loistavaa aurinkoa on järkyttävä kuvaus afgnistanilaisen naisen asemasta ja kohtalosta.
Luin romaanit Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa pian niiden ilmestyttyä. Kirjat koskettivat ja järkyttivät. Nyt haurastunut muistini nostaa arasti molemmista mieleeni kirjojen perustarinan sekä itse tarinoista traagisia juonen käännekohtia. Leijapoika kertoo kahden sosiaaliselta taustaltaan miltei vastakkaisen pikkupojan keskinäisestä ystävyydestä ja varakkaan perheen pojan rankasta petoksesta köyhää poikaa kohtaan. Teollaan tekijä yritti ostaa isänsä hyväksynnän ja ihailun.
Tuhat loistavaa aurinkoa kuvaa naisen ihmisarvotonta ja oikeudetonta asemaa sekä puolustuskyvytöntä joutumista miehen jatkuvan väkivallan uhriksi afgaaniyhteiskunnassa. Kirjan julmana taustana on talebanien hirmuhallinto, jonka alla naiset voivat elää vain burqan suojissa. Mies ei hyväksy talebaneja, mutta alkaa kaikin tavoin käyttäytyä kodissaan heidän laillaan.
Ennen lukupiiriämme luen näistä uudelleen ainakin toisen. Molempia en taida ehtiä. Kumman siis? Syytä vetää pitkää tikkua.
Näistä kahdesta poiketen Ja vuoret kaikuivat on rakenteeltaan pirstaleisempi. Kirja on kuin suuri järvi, johon virtaa vettä yhdeksästä joesta. Joet vastaavat kirjan yhdeksää lukua. (Järvi on sopimaton kielikuva romaanista, jonka tapahtumamiljöö on karu, rutikuiva, kivikkoinen vuoristo, kivikaupunki tai hiekkaerämaa.)
Yhdeksän tarinaa virtaa siis samaan päätarinaan, mutta henkilöt ja tapahtumaympäristö vaihtuvat. Lukijalla menee tovi hahmottaa, keitä uudet henkilöt ovat ja miten uusi tarina kutoo kokoon päätarinaa, köyhän afgaanitytön Parin kohtaloa sen jälkeen, kun isä ja äitipuoli ovat myyneet hänet syvältä maaseudulta adoptiolapseksi varakkaalle pariskunnalle Kabuliin.
Yksi sormi on leikattava, jotta koko käsi pelastuisi. Niin lapsen isä ja äitipuoli ovat vakuutelleet tekoaan. Hylkäämisellä on seurauksensa. Myös hylkääjille lankeaa lasku, sillä silvottu käsi ei tule koskaan entiselleen. Ei liioin palaa raadannasta uupuvan isän, Saburin, kyky onneen ja mielen tasapainoon.
Oman isän julma, välttämättömäksi kokema teko, oman lapsen myynti, on raastava. Lukijalle syy pitkään vaellukseen vuorten ja erämaa-alueen yli kauaksi kaupunkiin valkenee vasta luvun lopussa. Pari-pienokaisen fyysisen erottamisen häntä suunnattomasti rakastavasta isoveli Abdullahista tekee Kabulissa Nabi-eno, lapsen ostavan ökypariskunnan autonkuljettaja ja kokki. Kahdeksanvuotias Abdullah ja nelivuotias Pari ovat kuin kiinni kasvaneet. Abdullah on aina ollut valmis tekemään mitä vain pikkusiskonsa hyväksi ja ilahduttaakseen häntä. Hän ei ole toipuva isänsä teosta. Armeliaan unohduksen Parin kadottamisesta suo hänelle vasta muistisairaus vanhuuden päivinä runsaat 55 vuotta myöhemmin. Sen lukija saa tietää teoksen viimeisessä luvussa.
Isä on pohjustanut Abdullahille tulevaa tekoaan iltasadulla, tarinalla hirviöstä, joka kylään saapuessaan vaatii yhden pikkulapsen mukaansa. Sadussa lapselle käy hyvin ja lohduton isä saa lääkkeen, joka pyyhkii lapsen hänen muististaan. Abdullahille lääke on muistisairaus, mutta liian myöhään tai – kuten tässä tarinassa, liian varhain. Kun hän lopulta kohtaa lapsuutensa Parin, ei hän muista pikkusiskoa koskaan olleenkaan. Kotiin ilmestynyt nainen on vieras, pelkkä tungettelija.
Kolmas luku kertoo Parin ja Abdullahin äitipuolesta, Parwanasta ja hänen kauniista kaksoissisarestaan Masumasta. Masuma oli katseiden vangitsija, Parwana mitättömännäköinen siskonsa varjo. Kun Parwanan rakastumisen kohde, leskeksi jäänyt Sabur, on menossa naimisiin Masuman kanssa, kateus, katkeruus ja oma etu tekevät Parwanassa työtään. Tapahtumaketjun lopputuloksena Saburille jää valittavaksi vain naimaton ja halullinen Parwana omien pienten lastensa äitipuoleksi. Avioliitosta syntyy uusia lapsia, jotka Parwana panee omassa äidinrakkaudessaan etusijalle. Sen Abdullah saa säännönmukaisesti kokea. Ja niin kokee myös Pari, joka myydään pois.
Isä rankaisee itseään Parin myymisestä itseään säästämättömällä raadannalla. Köyhä maamies tekee loputtoman pitkiä työpäiviä ja heiluttaa kuokkaa kädet auenneista rakoista verta valuen.
Abdullahin velipuolen Iqbakin lukija kohtaa vanhana rutiköyhänä raatajana yhdessä kirjan luvuista. Hänen tarinansa on lohduton. Talebaneja Pakistaniin pakolaisuuteen paennut Iqbal palaa olojen hieman rauhoituttua kotikyläänsä Shadbaghiin vain joutuakseen vastatusten sen kanssa, että hänen kotinsa ja viljelysmaat on ottanut nimiinsä ja uusrakentanut pelätty entinen sotarikollinen ja huumekaupalla äkkirikastunut komentaja Sahib. Lukija kohtaa räikeimmillään laittomuuden, oikeudettomuuden, väkivallan, lahjonnan ja korruption. Tarinan keskushenkilöitä ovat lapset, Iqbalin pieni Gholam-poika ja komentaja Sahibin poika Adel. Tässä ystävyystarinassa Ja vuoret kaikuivat palauttaa mieleen Leijapojan Hassanin ja Amirin.
Parin elämään vauraassa kabulilaisessa Wahdatin palatsissa johdattelee Nabi-palvelijan kirje, jonka Nabi vanhuksena osoittaa herra Markosille ja toivoo tämän välittyvän sen kolmannelle henkilölle, Parille. Kirjeessä Nabi kertoo Parin adoptointitarinan jumaloimansa rouva Wahdatin, Nilan, elämän ja avioliiton kautta. Aviomiehen, piilohomoseksuaaliksi paljastuvan Sulaiman Wahdatin halvaannuttua Nila otti adoptiotyttönsä Parin ja muutti Ranskaan, Pariisiin, sillä äitinsä puolelta hän oli ranskatar.
Herra Markos, Kabulissa sodan jälkeen vapaaehtoistyötä tekevä kreikkalainen kirurgi, löytää Nilan ja Parin jäljille internetin avulla. Tuolloin tarinan alun tapahtumista on kulunut jo puoli vuosisataa. Nila on tehnyt itsemurhan. Parilla on lapsia ja lapsenlapsia, eripuolille Eurooppaa.
Kirjan vihoviimeisessä luvussa tiedenaisena komean uran tehnyt Pari lähtee etsimään afganistanilaisia, olemattomiksi uskomiaan juuria Kabulista. Yhdyshenkilö vanhassa kotipalatsissa on herra Markos. Mutta juuret johtavat Afganistanin kivikkoiselle, hiekkaiselle maaseudulle. Etsintä johdattaa hänet lopulta kosketukseen kaukaisen kaimansa kanssa. Abdullah on elänyt ison osan aikuisuuttaan Kaliforniassa ja antanut omalle lapselleen nimistä kauneimman, Parin, keijukaisen. Yhdysvaltain Parin kautta Pariisin Pari löytää kadotetun veljensä Abdullahin luo mutta tapaa liki kommunikaatiokyvyttömän, muistinsa menettäneen vanhuksen.
Ja vuoret kaikuivat on Afganistanin yhteiskunnallisia ongelmia rajusti kosketteleva psykologinen teos vavahduttavine ihmiskohtaloineen. Rakkaus ja kaipaus fyysistyivät minulle pienessä Pariin syvästi kiintyneessä Shuja-koirassa, jonka kanssa Abdullah jakaa oman epätoivonsa:
”Vain Shujassa Abdullah näki heijastuman omasta surustaan. Koira ilmestyi ovelle joka aamu. Parwana heitti sitä kivillä. Isä jahtasi sitä kepin kanssa. Mutta se palasi aina. Joka ilta se valitti surullisesti, ja joka aamu se odotti oven edessä leuka etutassujen päällä ja katselisi kiusaajiaan surumielisesti, syyttämättä. Niin jatkui viikkokausia, kunnes yhtenä aamuna Abdullah näki sen jolkottavan kohti kukkuloita pää riipuksissa. Kukaan Shadbaghissa ei ollut sen koommin nähnyt sitä.”
Meren rukous
Meren rukous kertoo pakolaisuudesta lapsille ja heidän vanhemmilleen.
Khaled Hosseini (synt. 1965) asuu Kaliforniassa, jonne hän pakeni vuonna 1980 diplomaattivanhempiensa kanssa. Hän on kokenut turvatun pakolaisen aseman. Se on nykypäivänä poikkeuksellinen harvinaisuus.
Meren rukous kertoo lyhyin tekstein ja Dan Williamsin upein vesivärikuvin nykypäivän Eurooppaan suuntautuneesta pakolaisuudesta. Kotiseudulta lähdetään siksi, ettei vaihtoehtoja ole. Vaihtoehdottomuuden toivat tullessaan sota ja kylän yllä riehuneet pommikoneet. Alkusysäyksen Hosseinin ja Williamsin teokselle antoi kolmivuotias syyrialainen pakolaispoika Alan Kurdi, joka hukkui Välimereen yrittäessään päästä vanhempiensa mukana Eurooppaan syyskuussa 2015. Rantaan huuhtoutuneen pikkupojan kuva järkytti maailmaa ja nostatti Euroopassa myötätunnon ja auttamisen halun, jotka tähän mennessä on laajalti unohdettu ja korvattu avoimella vihamielisyydellä. Alanin kuoleman jälkeisenä vuonna liki 4200 muuta pakolaista menehtyi vastaavilla merenylitysmatkoilla.
Pakolaiset ovat päätyneet rantaan. Meri velloo uhkaavana.
Meren rukous tai rukous merelle:
”Äitini on tänään kanssamme, Marwan, tällä kylmällä rannalla jota kuu valaisee, täällä missä vauvat itkevät ja naiset puhuvat huolistaan kielillä, joita me emme ymmärrä. Afgaanit, somalit, irakilaiset, eritrealaiset, syyrialaiset, kaikki me odotamme kärsimättöminä että aurinko nousisi, kaikki me pelkäämme sitä. Kaikki me etsimme kotia.
Olen kuullut sanottavan, että me tulimme kutsumatta. Että emme ole tervetulleita. Että meidän pitäisi viedä epäonnemme pois täältä.”
Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat. Otava 2013, 408 sivua. Suomennos Katariina Kaila.
sekä Khaled Hosseini ja Dan Williams: Meren rukous. Otava 2018. Suomennos Lotta Sonninen.
Annelin kirjoissa 