Helsinkiä pommitetaan ja sotaleskeksi joutunut nuori Ester lähettää kahdeksanvuotiaan tyttärensä sotalapseksi Ruotsiin. Pommipuutarha kuvaa Liselottin jaettua lapsuutta ensin Lennisin ja sitten Ruotsissa Maria-Gretan kanssa sekä moraalin ja vastuun kasvua ristipaineissa.
Suomesta lähetettiin Ruotsiin pommituksia ja ruokapulaa pakoon talvi- ja jatkosodan vuosina liki 80 000 lasta. Mia Franckin romaanissa Pommipuutarha yksi heistä on kahdeksanvuotias töölöläinen Liselott Lindvall. Liselottin, parhaimman ystävän Lennisin kutsumana Lissun, tilanne on pakolaislasten enemmistöön nähden etuoikeutettu: hänen äidinkielensä on ruotsi. Helsinkiläinen Liselott sijoitetaan ruotsalaiseen maaseutupappilaan Etelä-Ruotsiin lähelle Kalmaria. Hän viipyy Ruotsissa noin viisi vuotta ja on kotiuttamisen aikoihin kolmetoistavuotias.
Romaaninsa lopussa Mia Frank omistaa tarinansa äidilleen, joka ehti olla Smoolannissa sotalapsena vuoden verran, sodan loppuvaiheessa.
Franckin kirja voisi olla se-tavallinen-tarina äidistään erotetusta lapsesta, hänen hyljätyksi tulemisen kokemuksestaan, peloistaan, uuteen sopeutumisen vaikeudesta ja lopulta Suomeen palautettaessa joutumisesta heitetyksi totuttua köyhempiin ja karumpiin oloihin ihmisten joukkoon, joita ei enää tunne, ja keskelle kieltä, jonka on jo unohtanut. Franck on kuitenkin kirjoittanut romaaniinsa trillerimäisiä sävyjä.
Papin, Simon-sedän, ja hänen Ruth-vaimonsa ainoa lapsi Maria-Greta on Liselottin ikäinen ja tytöt ystävystyvät ensisilmäyksellä. Heistä tulee ”melkeinsiskot”.
Aikaa myöten Maria-Gretassa ilmenee taipumuksia holtittomuuksiin. Hänessä on jotain itsekontrollin ulkopuolelle karkaavaa mustaa, joka kauhistuttaa mutta vetää myös puoleensa. Liselottilta sulaa sen edessä tahdonvoima.
”Katson Maria-Gretaa joka on muuttunut taas Maria-Gretaksi, mutta tiedän miten lähellä hän on ollut tehdä enemmänkin, liian lähellä.”
Näkeekö kohteliaasti ja kiltisti käyttäytyvä Liselott pappilan tytössä itsensä. Hän pyrkii ajoittain pakenemaan Maria-Gretassa lymyävää pahuutta. Henkireikänä siinä toimii läheisen kartanon yrttilääkkeitä keittelevä Sofia, jota Simon-setä pitää noitana mutta jota Ruth-täti tarvitsee auttajana vaivoihinsa.
Lukija kokee tyttöjen metsä- ja uimaretkiä lukiessaan, että kohtuuttomuuden rajan ylityksissä jo pelkkä todennäköisyys johtaa onnettomuuteen, joka saisi jäädä tapahtumatta. Niin myös käy. Sen yhtenä osapuolena on toinen suomalainen tilapäissijoitettu, Outi. Outi joutuu säännönmukaisesti Maria-Gretan nöyryyttämäksi ja alistamaksi ja taipuu kaikkeen kuin hyytelö, vaikka on vanhempi ja kookkaampi. Liselott lakkaa säälimästä Outia ja alkaa halveksia häntä siksi, ettei tästä ole vastaanpanijaksi. Tosin ei ole hänestä itsestäänkään.
”Kaipaan Maria-Gretaa. Minua ovat inhottaneet asiat joita olemme tehneet, mutta kun hän ei kaipaa seuraani, olen tyhjä”, Liselott ajattelee oltuaan melkeissiskostaan pidempään erossa.
Mia Franck kirjoittaa Liselottille poikkeuksellisen herkkyyden nähdä ihmisten kasvoissa enemmän kuin pelkän pintailmeen. En lukenut sitä maagisena kykynä, vaan kasvojenlukutaitona tai toisen näkemisenä oikealla hetkellä:
”Simon-sedän siniset silmät kohtaavat omani sekunniksi. Haluan katsoa Ruthia, mutta minun on painettava pääni, oltava hiljaa ja vaiettava siitä mitä näen… Tiedän että naamio on pudonnut hetkeksi Ruth-tädin kasvoilta siinä nopeassa vivahduksessa, jolloin ehdin nähdä varjon, joka kulki hänen ylitseen. ”
Kun Liselottin aika on palata Suomeen, koukkusorminen, teräsnäppinen Ruth-täti, pappilan piikojen ja renkien kyykyttäjä ja rankaisija, osoittaa vierastyttöä kohtaan aitoa kiintymystä ja rakkautta. Hänen on tuskallista päästää Liselott perheestä. Simon-sedän kaapista kaatuu luuranko. Sen näkee kuitenkin vain Liselott, sedän salaista ruskeaa kirjaa, päiväkirjan ja kirkonkirjojen välimuotoa salaa lukiessaan. Pappi on paininut oman saatanansa kanssa kaikki nämä vuodet.
Liselottin kasvojenlukutaito saa hyisen päätteen, kun hän saavuttuaan Helsinkiin Ruotsista palautettavien sotalasten katraassa tunnistaa vastaantulijoista äitinsä. Äiti on uusissa naimisissa ja synnyttänyt Liselottille pikkuveljen. Kasvojen näkeminen laukaisee muiston tapahtumasarjasta, jonka Liselott oli onnistunut survomaan unohduksen syövereihin. Viiden vuoden takainen Ruotsin laivalle lähtöä edeltänyt iltayö jysähtää elävänä mieleen. Äiti oli tuolloin juovuksissa ja pommikoneet sinkosivat Helsingin yllä kuolemaa. Pommisuojaan äiti ei suostunut. Sinä yönä äiti purki sotaleskeyskatkeruutensa sisareensa ja tämän poikaan, Lissun serkkuveljeen Lennisiin. Sinä yönä Liselott käyttäytyi tahdottomana äidin etäispäätteenä, hieman samaten kuten hän oli taipunut Maria-Gretan tahtoon Ruotsissa.
Tapahtuneen seurauksena äidin asunnossa sikiöasentoon käpristynyt Lennis ei koskaan palannut entiselleen. Hänet oli sijoitettu kaikiksi näiksi vuosiksi Lapinlahden mielisairaalaan. Lissulle avautuu eteen oma sovitustietoisuus: aikuistuttuaan hän aikoo palauttaa Lennisin tervehtyneenä Lapinlahden ulkopuoliseen maailmaan.
Mia Franck: Pommipuutarha. Teos & Förlagen 2018, 357 sivua. Suomennos Laura Beck.
Annelin kirjoissa 