Sally Salminen: Katrina

Katrina on rankka selviytymistarina elämässä, joka on armoton ja useimmien kohtuuton eläjälleen. Ahvenanmaa-kaunokirjallisuuden käynnistäjä.

Ahvenanmaalaissyntyisen Sally Salmisen (1906–1976) esikoisromaani Katrina koki uuden tulemisensa, kun Yleisradion kirjallisuustoimittajat valitsivat sen edustamaan kaunokirjallisuusvuotta 1936 Suomen itsenäisyyden juhlavuoden Kirjojen Suomi -sarjassa. Sen jälkeen Teos kustansi kirjan uudelleen Juha Hurmeen tuoreena suomennoksena.

Olin lukenut Katrinan ensimmäisen kerran yli pari vuosikymmentä sitten. Miten mieluusti olisin nyt lukenut vanhaa Aukusti Simojoen ja Juha Hurmeen uutta suomennosta rinnatusten, mutta se ei onnistunut. Vanhan painoksen minulle lainannut oli pannut kirjansa kiertoon enkä lähtenyt kaukolainaamaan. Ei Simojoen kieli jäänyt mieleeni vanhahtavana, kaipa kirjan juoni piti huomiokykyni otteessaan. Hurmeen suomennos on joka tapauksessa raikas ja mitä ilmeisimmin hänen kieliratsunsa ei intoutunut potkimaan aisojen yli.

16 vieraalla kielellä ilmestynyt Katrina oli jättimenestys. Vasta Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen puolitoista vuosikymmentä myöhemmin aloitti kirinsä Katrinan ja Aino Kallaksen teosten maailmanvaltausten rinnalle ja lopulta niiden ohi.

Sally Salminen kuvaa tuolloin ikäisensä nuoren tytön kohtaloa vieraassa kulttuurissa ja tämän sinnikästä sopeutumista kurjimmista kurjimpiin oloihin, joihin hän lapsellisen rakastumisensa ja pika-avioitumisensa seurauksena viskautui joutuessaan Pohjois-Pohjanmaan vauraasta maalaistalosta ahvenanmaalaisen mäkitupalaisen lahoon ja vetoiseen hökkeliin. Nuori aviomies Johan osoittautui mielikuvituksensa kuljettamaksi suupaltiksi merimieheksi, joka vietyään nuoren vaimonsa Torsön saarelle otti merimiessäkkinsä ja katosi pitkään pestiinsä merille. Hool rait.

Varakas maalaistalon tyttö kokee järkytyksen. Tuore aviomies osoittautui palturin puhujaksi, hölösuiseksi taivaanrannan maalariksi ja retkuksi:
Katrina tuijotti tuijottamistaan. Hänen edessään oli matala koju, maalaamaton ja vuoraamaton, vino ja vääränurkkainen, kattopäreet tuulen repimät. Se oli laakealla kalliolla, eikä siellä ollut hitustakaan vihreää paitsi joitakuita nokkosia, jotka olivat juurtuneet matalien rappujen ympärillä oleviin roskiin ja joita tunki näkyviin jopa portaiden lahojen lautojen välistä. Navettaa tai liiteriä ei näkynyt, mutta käymälä, yhtä harmaa ja vino kuin isompi kojukin, oli pihalla, ja sen ovi roikkui vinksallaan yhden saranan varassa.

Katrina oli saanut uuden kodin.

Katrina on kirjoitettu työtä kaihtamattoman, sisukkaan, oikeudentuntoisen ja vahvatahtoisen naisen selviytymistarinaksi. Mutta niin hyvin kuin Katrina tarinansa ansaitseekin, toisella lukemisella luin romaania suunpieksäjä-Johanin traagisena elämäntarinana, Johanin Katrinan kokemana, tajuamana ja tuntemaan oppimana. Kaikista hurjuudestaan huolimatta kirja on puhdas ja aito rakkaustarina.

Teoksen jokaiselta sivulta kirkuu räikeä yhteiskunnallinen vääryys, jonkalaista riiston kuvausta en muista tavanneeni manner-Suomen kirjallisuudesta, ehkä Sillanpään rankimpia novelleja ja Hurskasta kurjuutta tai Kiannon Punaista viivaa lukuun ottamatta.  Sally Salminen syntyi köyhään 12-lapsiseen perheen. Hän näki ja koki suurtalollisten ja laivanvarustajaperheiden mielivallan kallioillaan asuvia maattomia asukkeja kohtaan. Sääliä ja myötätuntoa ei tunnettu eikä juurikaan osoitettu. Köyhä oli osansa ansainnut.

Talollisen suoman köyhän osan saa myös luuviuluksi kuihtunut, verta yskivä ja keuhkotautiin nääntyvä Beda, Katarinan tuki ja ystävä saarella. Kun renkipoika ajaa Bedan arkun hautausmaalle, kyyti on juuri ollut sonnanajokärrynä eikä sitä ole viitsitty siistiä edes alkeellisella lakaisulla.

Myös uutta tulokasta, Katrinaa, kohdellaan kuin orjaa. Jokaisen silmissä hän on halveksitun, kelvottoman Johanin vaimo ja se tuomitsee hänet yhteisön alimmalle askelmalle. Ilmoitus tulla aamulla töihin on käsky. Köyhä väki, Katrina yhtenä heidän joukossaan kiertää käskyttäjien raskaista maatöistä toisiin.  Orjia he ovat. Ei kukaan heitä tietenkään ruoski, eikä verikoiria pantaisi etsimään, jos he lähtisivät kylästä. Mutta päivät ovat hyvin pitkiä; kahdeksantuntiseen työpäivään on matkaa vielä monia vuosikymmeniä. Palkanmaksusta ei useimmiten ole puhettakaan. Monien päivien raadanta saatetaan korvata kirnupiimälitralla, jauhopussilla ja kapalla perunoita. Senkin talolliset kokevat pahimmillaan anteliaisuutena ja armeliaisuutena.

Armeliaisuutta Katrina ei siedä, sillä todellista aitoa armeliaisuutta ei taloissa tunneta. Hän näkee vauraan väen saituuden ja pienisieluisuuden. Hän on ylpeä nainen, joka tietää ansainneensa vähäiset saatavansa. Siksi hän tiukan paikan tullen asettuu vastarintaan ja kylän tavoitelluimpana työihmisenä onnistuu voittamaan tahtojen taistelun.  Katrina voittaa kylän mahtimiehen kapteeni Nordkvistin kunnioituksen ja ihailun, kapteenin Katrinan seuraan hakeutumisella ryyditettynä. Se nostattaa alemmuudentuntoisessa Johanissa lohduttoman mustasukkaisuuden.

Saarelle jouduttuaan Katrina on kuurannut ensitöikseen tönön alkeelliseen asumiskuntoon. Paikka oli sisältä painajaistakin hirveämmässä kunnossa kattilaan kivettyneine puuroineen, sänkypahasen likaisine lumppuineen ja nurkissa vilistävine rottineen. Rotat saivat häädön. Kun Johan ensi kertaa palaa pestistään maihin, tyhjätaskuna tuhlattua tienestinsä eri satamissa makeankipeydessään makeisiinsa, hän tuntee vaimonsa ja vauvansa luokse päästyään ensimmäisen kerran elämässään päässeensä kotiin.

Hitaasti Katrinalle selviää, että Johan on orpopoika, jonka kylä jätti heitteille. Hän, avioton lapsi, jäi orvoksi kahdeksanvuotiaana ja joutui heti taloihin raskaisiin miesten töihin tienatakseen työpäivään kuuluvan niukan ruokansa. Yönsä hän vietti muiden silmistä pois sysättynä samaisessa hatarassa tönössä.

Johan on yleisen ja yhteisen naurun ja halveksunnan kohde, osaamaton vätys mieheksi, rallien hoilottaja ja suunpieksäjä, armoitettu valehtelija.  Lukija ymmärtää Johanin selvinneen aikuisikään mielikuvituksensa voimalla, uskomalla itsekin kaiken sen pajunköyden, jolla hän päihdytti aikanaan Katrinan lähtemään mukaansa. Hän kulki suoraan lapsuudesta aikuisuuteen ilman valoisaa nuoruutta siinä välissä. Oikeastaan hän jäi lapseksi aikuisen kehossa. Katrinasta tulee hänelle puoliso ja puuttuva äiti.

Mutta kiperissä paikoissa Johanissa kasvaa aikuinen. Talvinen hevosenlainauskierros taloissa kätilön hakemiseksi synnyttävälle vaimolle ja yritys pelastautua Katrinan kanssa lainaveneellä kuohuvassa myrskyssä pakottavat hänet itsensä ylittäviin ponnistuksiin, aikamiehen mittoihin. Katrina osaa antaa tiukan paikan tullen Johanin pyrkimyksille arvon.

Katrinan tarina on hienoimmillaan siinä, miten viisaasti hän kannattelee itsetunnossaan nujerrettua miestään, näkee hänessä hyviä puolia joita muut eivät näe, kantaa ja kannattelee. Johan ei juo eikä tupakoi, mutta hän on avuton ja osaamaton, paitsi tulkitessaan meren kieltä ja valmistaessaan yksinkertaisia köyhiä aterioita Katrinan maatessa lapsivuoteessa. Kyökkitaitoja Johan oli hankkinut laivoilla kokin apulaisena.

Katrina taistelee miehensä puolesta lapsiaan vastaan myös silloin, kun aikuistuvat lapset alkavat hävetä isäänsä ja osoittaa tälle ylimielisyyttään tajuttuaan ihmisten isäänsä kohdistaman ylenkatseen ja halveksunnan. Katrina tietää rakastavansa tuota fyysisesti romahtanutta miestä, jonka viattomat lapsensilmät katsovat häntä ihaillen ja kiitollisina.

Ihmisten silmissä Johan poljetaan alas vielä hänen jo maattuaan haudassa useita vuosia. Kun hautausmaata uusitaan, Johanin haudan yli on rakennettu kävelytie. Mutta Katrinalle Johan on muualla, siellä, mistä hän joskus saapuisi noutamaan mukaansa laivallaan. Kun vanha Katrina lopulta kohtaa kuolemansa, Johanin laukkaava mielikuvitus sulautuu hänen omaan kuoleman kokemukseensa valoisana ja tervetulleena näkynä kuolleista läheisistä ja mereltä satamaan häntä noutamaan saapuvasta Johanin valkopurjeisesta laivasta.

Katrinan tarina sijoittuu 1800-luvun loppuvuosikymmenistä Suomen itsenäisyyden alkuvuosiin. Paljon Sally Salminen ei anna kirjassaan ajallisia viitteitä loppua lukuun ottamatta. Kansakoulut yleistyvät. Perustetaan osuuskauppa ja nuorisoseuraliike leviää saarelle. Salminen mainitsee suuren sodan syttymisen, venäläisten maihinnousun, ruotsalaisten ja lopulta saksalaisten sotilaiden saapumisen, kun mantereelta leviää huhuja puhjenneesta sisällissodasta.

Levottomuuksien jälkeen elintaso kohoaa nopsasti. Purjeiset rahtialukset korvataan höyrylaivoilla. Hevosvetoiset haravakoneet ja niittokoneet yleistyvät ja varakkaimmille ilmestyvät ensimmäiset puimakoneet. Ahvenanmaan varustamot ja niiden osakkaat vaurastuvat.

Elintason kasvusta tulee osalliseksi myös Katrinan ja Johanin vanhin poika, merikapteeniksi kouluttautunut Einar. Hän on vaihtanut sukunimensä Johansonin Nordmaniksi. Muut Katrinan ja Johanin lapset on kuoleman viikatemies korjannut eri vaiheissa omiin tarhoihinsa.

Ahvenanmaasta ovat kirjoittaneet mieliinpainuvasti Anni Blomqvist (Myrskyluodon Maija) sekä upeassa Ahvenanmaa-trilogiassaan Ulla-Lena Lundberg.  Sally Salminen oli Katrinallaan edelläkävijä. Mutta Salminen oli kova pala ahvenanmaalaisille. Kirja ei toden totta imartele saaren vaurasta vallasväkeä.

Sally Salminen: Katrina. Teos 2018, 448 sivua. Suomennos Juha Hurme.