Huvilan kansikuvavalinta on osuva: hienostunut vanha posliinikuppi on pirstoutunut kolmeen osaan.
Raakel on kaunis, kiltti ja kokematon. Hän on säädyllisen porvarillisen kasvatuksen saanut pankinjohtajan tytär ja aloittanut kirjallisuuden opiskelun hiljattain perustetussa Turun yliopistossa. Hänestä on määrä tulla uudenaikainen itsellinen akateeminen nainen. Eletään vuotta 1929, kun hän kohtaa tunnetun taiteilija Aksel Korkeakorven. Lyhyen ja pinnallisen tutustumisen päätteeksi Korkeakorpi pyytää Raakelin isältä tyttären kättä. Näyttävien häiden jälkeen Raakel muuttaa miehensä mukana tämän suureen maaseutuhuvilaan, Korpivillaan, jättää opintonsa kesken ja uskoo tulleensa päätoimiseksi taiteilijan muusaksi, kuten Saskia Rembrandtille.
Huvilaa esitellessään taiteilija viittoilee laajoin elein joka suuntaan kuin ”tiluksistaan ylpeä linnanherra”:
”Minä haluan ympäristööni valkoisena kukkivia puita ja pensaita. Sinistä saa olla, niin kuin Suomen lipussa, mutta keltaista rotua ja kommunismin punaista ei. On pyrittävä jalouteen ja rotupuhtauteen kaikissa toimissaan.”
Seksi sitoo pariskunnan yhteen. Muuten taiteilija katsoo vaimoaan hieman alaviistoon, Raakel kun on pää täynnä epärealistisia suunnitelmia. Hän haluaa olla hyödyllinen, hankkia kotieläimiä, muttei osaa mitään käytännöllistä eikä oikeasti jaksa paneutuakaan. Huvilaan palkataan kotiapulainen, Selma Huhtala. Hän näkee pariskunnan elämän ulkopuolisen silmin, mutta on miltei yhtä lumoutunut taiteilijasta kuin rouva.
”Likat ihailivat sitä, minäkin olin ihan lääpälläni, kun se on niin kaunis mies, pitkä ja ryhdikäs, kaikin tavoin erikoinen, kuin filmitähti, ei siitä voinut silmiään irrottaa.”
Parin yhteinen lapsi, Leea, on syntynyt etuajassa. Maailmalla kuohuu: Kansainvälinen talouslama on iskenyt, eikä taide käy enää kaupaksi. Suomessa IKL on voimansa tunnoissa, Italiaa mullistaa suuri Mussolini, Saksassa valtakunnan kansleriksi nousee Adolf Hitler.
”Minä puhun vähän, koska sinä puhut paljon, koko ajan. Kun Leea jo nukkuu ja me istumme pirtissä takkatulen ääressä tai sinun työhuoneesi laiskanlinnoissa, pöydällä lasit punaviiniä, lattialla pöydän jalan vieressä pullo, sinä puhut ja minä kuuntelen. Sinä haluat valistaa minua, etten kokonaan putoaisi ajan rattailta. Sinä olet innostunut siitä, mitä maailmassa tapahtuu, ei, vaan sinä olet innoissasi siitä, mitä maailmassa ei vielä ole tapahtunut, mutta tulee tapahtumaan, mitä tapahtuu ihan kohta, mihin kaikki merkit viittaavat, mitä kaikki tapahtumat todistavat. Sinä et sure työttömiä, nälkäisiä etkä kodittomia, nehän ovat huonoa ainesta, kaiken vanhan ja rappeutuneen tuleekin hävitä, jotta voidaan rakentaa uutta ja vahvaa kansakuntaa.”
Vuodet vierivät. Taiteilija matkustelee ja on niillä reissuillaan poissa yön, parin. Raakelin on vaikeaa tottua hänen poissaoloihinsa, vaikka tunnustaa ne välttämättömiksi. Taiteilija on taiteensa kauppamies.
Kerran miehelle selviää, että Raakelin isoäiti on puoliksi juutalainen. Sehän merkitsee, että hänen vaimonsakin syntyperässä on juutalaista verta. Mikään ei muutu enää entiselleen.
Viiden yhteisen vuoden jälkeen Aksel lähtee polkupyörällä noutamaan päivän sanomalehteä, eikä palaa. Hän ei palaa koskaan. Myöhemmin hän ottaa yhteyttä lakimiestoimiston välityksellä. Hän on siirtynyt unelmiensa Saksaan, saanut merkittävän taidealan viran ja välittää tuloistaan kuukausittaista elatusapua vaimolleen ja tyttärelleen. Elatusavun ehtona on pysyminen Korpivillassa.
Raakel, Leea ja Selma jäävät huvilaan. Raakel ryhtyy lapsensa kotiopettajaksi välttääkseen heitä koskevien juorujen kantautumisen tytön korviin. Sota tulee ja sota loppuu, Saksa romahtaa. Joskus sotavuosien jälkeen sama lakimiestoimisto ottaa yhteyttä uudelleen. Aksel Korkeakorpi on kuollut Berliinin pommituksissa ja jättänyt jälkeensä testamentin. Huvilan hän jättää lapselleen, mutta pääosan hänen omaisuudestaan saa hänen saksalainen perheensä.
Raakel menettää iskussa elämänvoimansa ja -tahtonsa. Akselin rakkauden kadottamisen kautta hän on samalla menettänyt kaiken.
Tuula-Liina Variksen Huvila on huolella rakennettu ajan ja ajan muutoksen kuvaus. Se alkaa vielä varsin ruotsinkielisen Turun porvarillisen elämän taltioinnilla ja laajenee avarammaksi kulttuuriseksi ja poliittiseksi ajan panoraamaksi, vaikka naiset huvilalla elävät varsin eristäytynyttä elämää.
Rohkenen olettaa, että taiteilija Aksel Korkeakorvelle löytyy todellinen vastine taiteen historiasta, vaikkei minulla ole edellytyksiä tunnistaa eikä Markku Jokisipilän ja Janne Könösen massiivinen kulttuurisuhteista kertova teos Kolmannen valtakunnan vieraat, Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933−1944 tuonut siihen apua.
Ydinhenkilön asemasta Varis mainitsee Turun sivistyselämästä monia kansallisesti ja paikallisesti tunnettuja nimiä: 1920-luvun turkulaisnäyttelijöitä sekä ehkä kiinnostavimpana historiantutkijan, Suomen ensimmäisen naisprofessorin Alma Söderhjelmin, joka on saanut tunnustusta Ranskan suuren vallankumouksen historiatutkimuksillaan, jopa Ranskassa.
Varis kuvaa vakavaraista porvarillista käytös-, moraali- ja pukeutumiskoodistoa, kaupungin kasvua ja Raakelin kaipaamaan ja osattomaksi jäämää kaupungin elämänkuohua, mutta ennen muuta kahden naisen, työläisnaisen Selman ja hienostonaisen Raakelin ajatustenvirtaa.
Huvila on Varikselle ominainen kompakti tarina yksipuoliseksi muuttuvasta rakkaudesta ja kertomus yhden naisen elämänkaaresta. Teos on hänen 19. kirjansa. Päälle viisikymppisenä kirjailijanuransa aloittanut Tuula-Liina Varis on julkaissut liki kirjan vuodessa, viime vuosina hidastetummassa tahdissa. Mutta arvatenkin ura on yhä kevyessä myötätuulessa.
Huvila ei kenties ole hänen painavin kirjansa, mutta kiinnostava kumminkin. Osaajan kädenjälkeä.
Tuula-Liina Varis: Huvila. WSOY 2016, 240 sivua.
Annelin kirjoissa 