Guzel Jahina: Suleika avaa silmänsä

Suleika joutuu sopeutumaan uuteen outoon todellisuuteen ja saa kokea avautumisensa rakkaudelle.

Suleika joutuu sopeutumaan uuteen outoon todellisuuteen ja saa kokea avautumisensa rakkaudelle.

Kirjamessuilla kuultelemani nainen, Guzel Jahina (s. 1977), oli siro, iloinen ja eloisanoloinen. Iloon oli aihetta: hänen Venäjällä palkittu ja lukijoiden rakastama romaaninsa Suleika avaa silmänsä oli juuri ilmestynyt ensimmäisellä vieraalla kielellä, suomeksi, ja julkaisusopimuksia kirjailija oli allekirjoittanut jo 20 muulle kielelle.

”Parasta venäläistä nykykirjallisuutta”, kerrotaan kansilehdellä. ”Guzel Jahinan romaani iskee suoraan sydämeen. Se on voimakas ylistys rakkaudelle helvetissä”, kiittää kirjailijakollega Ljudmila Ulitskaja takakannessa.

Mielestäni romaani on nykyajan Tohtori Živago, eri vuosikymmeneltä tosin.

Päähenkilö, kolmekymmenvuotias talonpoikaisnainen Suleika on luonnonhenkiä ja -haltioita rukoileva ja lepyttelevä muslimikylän asukas entisessä Kazanin kuvernementissa. Hänen viisitoistavuotinen avioliittonsa Murtazan kanssa on ollut nujertavaa raadantaa, kotiorjuutta julman anopin, sokean Käärmenoidan, simputuksessa ja kurituksessa. Äiti ja poika pitävät saumattomasti yhtä. Suleikalla ei ole koskaan ollut vaimon, saatikka emännän oikeuksia ja ihmisarvoa, ehtymättömästi velvollisuuksia, kuria ja sättimistä sen sijaan.

Guzel Jahinan isoäiti joutui Siperiaan 7-vuotiaana. Perhe rakensi muiden pakkosiirtolaisten kanssa sinne kylän ja asui siellä 17 vuotta. Suleikan tarina on liki sen mittainen.

Guzel Jahina. Kirjailijan  isoäiti joutui Siperiaan 7-vuotiaana. Perhe rakensi muiden pakkosiirtolaisten kanssa sinne kylän ja asui siellä 17 vuotta. Suleikan tarina on liki samanmittainen.

Suleika vangitaan kulakkina, kun muslimikyliä ryhdytään pakkokollektivisoimaan. Kyydityksiä toteuttava turvallisuuspalvelujoukon komentaja, ammattisotilas Ignatov on ampunut Suleikan miehen tämän rekeen, paljolti virhearviotaan. Eletään vuotta 1930 ja Neuvostoliitossa on käynnistetty tilojen haltuun ottamiset sekä kulakkien ja vastavallankumouksellisten joukkosiirrot.

Suleikan elämässä alkavat loppumattomantuntuiset kuljetukset, aluksi lumisten taipaleiden halki hevosreellä Kazaniin, missä vangit survotaan Kremlin kellariluolaan:

Tämä epätietoisuus rasitti, ja pitkä odotus oli tuskallista. Joskus hän kuvitteli olevansa jo kuollut. Ympärillä olevat ihmiset olivat nääntyneitä, viettivät päivät päästään kuiskutellen ja hiljaa itkien, mitäpä muuta he olivat kuin vainajia? Tämä kylmä ja ahdas paikka, kosteutta tihkuvat kiviseinät, syvällä maan alla ilman ainuttakaan auringon sädettä – mikä muu tämä on kuin hautakammio? Vain silloin kun Suleika pujotteli sellin nurkkaan tarpeilleen, suuren ja kaikuvan peltiämpärin luo, ja tunsi miten häpeä polttaa poskia, silloin hän vakuuttui, että on yhä elossa. Kuolleet eivät tunne häpeää.

Kerran heidät komennetaan ulos hoipperehtimaan sotilaiden saattelemana kohti juna-asemaa. Vangit kirkuvat valon aiheuttamasta silmien kivusta. Junakuljetusten komentajaksi vastoin tahtoaan komennettu Ignatov on pannut heiveröisen Suleikan suurine vihreine silmineen jo alussa merkille: Tuo nainen ei tule selviämään kauan.

Silti juuri Suleika selviää. Hän on tottunut alistumaan, mukautumaan, näkemään nälkää ja raatamaan.

Puolen vuoden murhaavaksi venyvän matkan päätteeksi – jatkuvine sivuraiteilla seisottamisineen ja suuren joukon kuljetettavia kuoltua − saavutaan lopuksi Siperian keskivaiheille Krasnojarskiin, mistä matka jatkuu vanhalla proomulla satoja kilometrejä pohjoiseen vastavirtaan Ankaraa myöten. Sinne, valtavan virran varteen, on saatava asutuskeskittymiä ja tukkipuiden kaatajia.

Kun vanha proomu uppoaa rajumyrskyssä, Suleika on proomun vangeista ainoa hengissä selvinnyt. Juuri ennen sotilaiden saapumista vaimonsa brutaalisti astunut Murtaza oli saattanut hänet raskaaksi. Nyt pökertelevä Suleika oli päästetty telkkien takaa proomun kannelle haukkomaan ilmaa. Mutta hän on uimataidoton ja uppoaa aluksi suurine vatsoineen kuin tukki. Katastrofiksi muodostuneen kuljetuksen vangeista vastuullisena Ignatov yrittää pelastaa edes yhden, hänet, ja onnistuu. Perässä tulevan moottoriveneen vankijälkijoukkoineen heidät heitetään Ankaran rantaan keskelle ei-mitään, vailla kirveitä ja lapioita, varustuksinaan vain moottoriveneestä haalitut heiveröiset sahat, ämpärit, muutama verkko ja panoksia. Oikeat työkalut menivät myrkyssä proomun myötä pohjaan.

Ignatovilla on valta, eikä sittenkään ole. Hänet pakotetaan jäämään vankien kanssa rannalle, vastuulliseksi heistä. Hänen säälimättömässä komennossaan alkaa taistelu elämästä, sillä talvi tulee Siperiaan nopeasti.  On saatava suoja ja hyvin paljon polttopuita. Aluksi nykerretään kasaan tilapäiset havumajat, mutta pian Ignatov määrää väen maakorsun rakentamiseen. Ignatov metsästään itse pistoolillaan ja aluksi onnistuukin lihan hankinnassa. Sitten riista tyrehtyy − se oppii varomaan. Kalastamaan oppinut Lukka saa yrittää kalastamista.

Suleikan henki säilyy jopa ennenaikaisesti käynnistyneessä synnytyksessä rantanuotiolla, vaikka vauva on mennyt poikittain ja vain keisarinleikkaus toisi pelastuksen. Mielisairaan vangin, Kazanin yliopiston entisen professorin ja huippukirurgin Leiben onnistuu kääntää vauva kohdussa ja kiskoa hänet ulos. Suleika on saattanut hautaan jo neljä lastaan, vauvoina menehtyneet tyttärensä. Yhteen näistä haudoista Suleika ja Murtaza olivat ehtineet piilottaa ennen sotilaiden tuloa pakko-otoilta seuraavan kevään siemenviljan.

Syntynyt poika jää henkiin rintamaidon turvin. Suleikan elämän täyttää rajaton rakkaus pienokaistaan kohtaan. Hänen elämänsä on saanut tarkoituksen.

Kun keväällä uusi proomu moottoriveneineen lopulta saapuu, ällistys luurangonlaihojen olentojen edessä on suuri: Kenenkään ei uskottu selvinneen talven yli hengissä. Kaikkien oli oletettu kuolleen.

Komendantti Ignatov ei saattanut tajuta, millaiseen helvettiin joutuisi tultuaan määrätyksi vankien mukaan ja näistä vastuuseen puolen vuoden junakuljetukselle. Hänen ei sallittu kääntyä edes Krasnojarskissa. Myös hänestä tulee uhri, vankiensa vanki, joka vaatii ihmisiltä ehtymättömästi raadantaa, muttei päästä itseäänkään helpolla. Hänhän on kunniallinen vallankumouksellinen kommunisti.

Mutta juuri kunnialliset murskautuvat Stalinin myllyssä, sillä vastavallankumouksellisten ja kansanvihollisten jahti rakentaa itsessään korruption. Korruptio saa ravintonsa yhteiskunnan mielivallasta. Tarvitaan vain salainen ilmianto ja perustelematon syytös. Sen tekijöitä, eri syistä, riittää. Sen ensimmäinen uhri tarinassa on kansanvihollisena ilmiannettu mielenvikainen tohtori Leibe – melkoista kollektivisoinnin satiiria Jahinalta siis. Mutta sen uhriksi joutuu myös Ignatovin Kazanin esimies esikuntineen, lopulta Ignatov itse.

Mutta vuosien ajan kärsinyt ja onneton, lopulta invalidisoituva Ignatov voittaa tärkeimmän. Koskaan voimansa päivinä hän ei ollut voinut käsittää, miten voisi rakastaa naista.
”Vain suuria asioita voi rakastaa: vallankumousta, puoluetta, kotimaata. Mutta naista? Miten oli ylipäätään mahdollista ilmaista samalla sanalla asennoitumistaan niin erilaisiin suureisiin, aivan kuin laittaisi vaakakuppiin jonkun akan ja Vallankumouksen?”
Ignatovilla on aina riittänyt naisia, näyttävännäköinen ja seksuaalisesti halukas kun on. Vuosien saatossa hän oppii kaipaamaan ja rakastamaan Suleikaa.

Guzel Jahina. Kuva: Le Courier de Russic

Guzel Jahina. Kuva: Le Courier de Russic

Jahinan romaani on siis paitsi Gulag-romaani, myös tarina rakkaudesta Suleikan ja hänen poikansa Yusufin sekä Suleikan ja siirtokunnan komentajan välillä. Suleika antautuu miehelle vasta pyristeltyään vastaan vuosia ja kokee ensi kerran jotain sellaista upeaa, josta hänellä pitkän avioliittonsa jäljiltä ei ollut aavistustakaan. Mutta muutaman kuukauden jälkeen hän hylkää miehen vuosiksi omalle pojalleen sattuneen traagisen tapahtuma jälkeen. Äiti kantaa syvää itsesyytöstä.

Vasta kuusitoista vuotta Suleikan vangitsemisen jälkeen 46-vuotiaat, vanhentunut Suleika ja rampautunut, virastaan erotettu ja kaikista arvoistaan karsittu Ivan Ignatov uskaltavat kohdata jälleen. Yusuf oli päättänyt karata leiriltä hankkiutuakseen paperittomana taidekouluun ja sitä kautta taiteilijaksi. Lapsellinen, tuhoon tuomittu suunnitelma! Viimeisenä komentajan tekonaan Ignatov polttaa Yusufin syntymäpaperit ja väärentää tälle henkilöllisyystodistuksen, mihin hän merkitsee isäksi itsensä.

Suleikan on aika irrottaa ote pojastaan ja sallia tälle oma elämä ja aikuisuus. Kirja päättyy toivoon, ei helposta, mutta rakkauden täydellistämästä ja merkityksen antavasta elämästä.

Suleika avaa silmänsä on täynnä käänteitä ja yllätyksiä. Tarina on imuvoimainen ja koskettava ja itsensä rakkaustarinan Jahina on kirjoittanut perin tyylikkäästi.

Minulle Suleika avaa silmänsä on syksyn romaani, eikä se ole vähän.

Guzel Jahina: Suleika avaa silmänsä. Into 2016, 456 sivua. Suomennos Kirsti Era.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s