Emma Cline: Tytöt

Tyttöjen yhteisössä kaikki on jaettua. työt, roskaruoka ja rispaantuneet kierrätysvaatteet.

Tyttöjen yhteisössä kaikki on jaettua: työt, roskaruoka ja kierrätysvaatteet, minuus ja oma ruumis.

Eletään kesää 1969. Vakavaraisen porvarisäidin tyttö Evie on 14-vuotias. Viimeisen kesän ennen siirtymistä syksyllä sisäoppilaitokseen on määrä olla upea, mutta Evien bestis Connie hylkää hänet ja hankkiutuu juuri sen tytön ystävyyteen, jonka kustannuksella Evie ja Connie ovat jo pitkään ivailleet keskenään tämän selän takana. Tähän asti tytöt ovat jakaneet keskenään kaiken, mutta nyt Evie on hylätty, sysätty yli laidan, eikä hän viihdy kotona, missä äiti yrittää rakentaa uutta suhdetta naimisissa olevaan mieheen isän muutettua asumaan yhteen upean sihteerinsä kanssa.

Mutta tapahtuu yllättävää. Näin sen muistaa vuosia myöhemmin keski-ikäinen Evie:

Sen jälkeen kun olin huomannut puiston poikki oikaisevat tytöt, en saanut katsetta enää irti heistä. Mustatukkaisen tytön ja hänen seuralaistensa nauru oli kuin moite minun yksinäisyydelleni. Odotin jotain, tietämättä mitä. Ja sitten se tapahtui. Nopeasti, mutta minä näin sen: mustatukkainen tyttö nykäisi mekkonsa kaula-aukon alemmas ja vilautti paljaan rintansa punaisia nännejä. Keskellä puistoa jossa villisi ihmisiä. Ennen kuin ehdin täysin uskoa silmiäni, tyttö kiskoi mekon takaisin paikoilleen. Kaikki kolme nauroivat roisisti ja huolettomasti, kukaan ei edes vilkaissut, katsoiko joku.
Tytöt menivät ravintolan viereiselle kujalle, kauemmas grillistä. Harjaantuneesti ja sulavasti.

Evie näkee mustatukkaisen tunkeutuvan ravintolan jätesäiliöön ja roikottavan kohta käsissään raakaa kanaa ja leipäpussia.  Tytöt ovat ruuanhankintareissulla. Kun mustatukkainen katsoo Evieen ja hymyilee, Evien vatsanpohjassa kouraisee. Mikään ei olisi enää niin kuin ennen.
”Meidän välillä tuntui tapahtuvan jotain, ilma järjestäytyi pikkuisen uudella tavalla.”

Evie ei saa pidikkeetöntä ruuanetsijää mielestään. Myöhemmin hän törmää tyttöön uudelleen, tämän ollessa jälleen varkaissa. Kun vieras tyttö, Suzanne, herättää kauppiaan terveet epäilyt, Evie juoksee perään ja tarjoutuu varastamaan tytön puolesta. Tarve merkitsee vessapaperia, jonka Evie päätyy ostamaan valehdellen Suzannelle paketin antaessaan varastaneensa sen.

Evie on läpäissyt miellyttämishalussaan ensimmäisen testin ja lisää on tulossa. Tytöt on rankan karhea, yhteen kesään sijoittuva tarina alaikäisen, levottoman Evien äitikapinasta ja ajautumisesta oman yksinäisyyden seurauksena ja korvikkeena tuntemattomien tyttöjen mukaan kaupungin laitamille, rähjäiselle maatilalle, missä sekalainen joukko nuoria elää rappionsekaista, näköalatonta, huumeista kommuunielämää.

Emma Clinen menestysromaani Tytöt kuvaa seksuaalisesti heräävän murrosikäisen tytön raastavasta tarpeesta kuulua joukkoon, tuntea itsensä hyväksytyksi ja halutuksi sekä hinnasta, minkä siitä joutuu ja minkä on valmis maksamaan. Ulkopuolisuus ja yksinäisyys ovat kiinnittyneinä minuuteen, kuin Evien varjoja, jotka hän yrittää kieltää itsepetoksessaan ja lietsomassaan kapinahengessä turvallista ja vakaata kotiaan kohtaan.

Hylätyksi tulemisen pelko ja miellyttämisenhalu ottavat ylivallan myös silloin, kun Suzanne ensi kerran nappaa hänet vieraiden ranchtyttöjen kyytiin:

”Odotin koko ajan että jäisin kiinni, että minut tunnistettaisiin tunkeilijaksi, joka ei kuulu joukkoon. Tukkani oli liian puhdas. Ulkonäössäni oli pieniä myönnytyksiä sovinnaisuudelle ja hyvätapaisuudelle, joilla ei näyttänyt muille olevan mitään merkitystä.”

Tytöt kuvaa upeasti murrosikäisten tarvetta kloonata itsensä toinen toistensa näköisiksi, olla erottumatta toisista, kulttuuria, minkä kuulee vallitsevan nuorten maailmassa yhä.  Yhdysvaltain nuorisohistoriassa vuosi 1969 huipentui rakkautta ylistävän hippiliikkeen suurkonserttiin Woodstockissa. Siitä ranchin tytöt eivät tunnu tietävän, vaikka musiikki kuuluu erottamattomana osana elämään. Ranchin taikasana on rakkaus. Kaikki on yhteistä eikä mikään ole omaa.

”Syötin laamat, kitkin puutarhaa, kuurasin ja valkaisin keittiön lattiat. Työ oli yksi tapa osoittaa rakkauttaan, luopua minuudestaan.”

Minuudestaan Evie pyrkii kaikin keinoin irti lunastaakseen Suzannen kiintymyksen ja rakkauden.  Tärkeintä maailmassa on vain Suzanne ja tuhoisinta olisi hänen suosionsa menettäminen. Evie on valmis mihin vain osoittaakseen uskollisuuttaan, kuuliaisuuttaan ja mukautumiskykyään.  Tytöt sivuaa siis myös lesborakkaudesta, sitä kuitenkaan alleviivaamatta.

Ranchia johtaa muiden nuorten palvoma ja karismaattisena pitämä Russell. Russell osoittautuu eri tavoin tyttöjen hyväksikäyttäjäksi, pian myös alaikäisen Evien. Kukaan ei kyseenalaista. Muiden tahto ovat Russellin taskussa. Russellin luottonainen ja päälelu on kuitenkin Suzanne, ehdoton tottelija.

”Ystävällisiin tunteisiini alkoi sekoittua mahtipontisuutta, aloin täyttää kaikki tyhjät kohdat itsessäni ranchilla varmoina vallitsevilla totuuksilla. Russellin taitavasti tuputtamilla ajatuksilla: Luovu egostasi, kytke mielesi vapaalle. Lähde kosmisen tuulen mukaan. Uskomukset olivat yhtä laimeita ja helposti sulavia kuin ne makeat pullat ja kakut joita pihistimme leipomosta Sausalitossa, tyhjää höttöä jota ahmimme mahan täydeltä.”

Evien myöhempi muistelus on selvänäköistä ja kriittistä, mutta kesällä 1969 suhtautuminen oli ihmettelevää, sopeutuvaa ja kyseenalaistamatonta.

Tytöt on raastava, sillä Evie on eksyksissä ja orpo. Rakkauden mantrasta huolimatta ranchin kulttuurissa vallitsee selviämisen vaatimus ja rakenteellinen julmuus.
”Suzanne näki minun kirkkaana palavan ja ilmiselvän heikkouteni, ja hän tiesi miten heikoille tytöille käy.”

Lopulta kaikille käy huonosti, kuitenkin vähiten heistä juuri Evielle siksi, että tapahtuu pahinta mitä hän saattaa kuvitella: hänet hylätään. Hänet pudotetaan kyydistä tuntemattomalle pimeälle tielle. Suzannen johdolla ja tahdosta hän kokee kollektiivisen ulosheiton, täydellisen hylkäämisen. Minuudestaan luopuneet tytöt ovat menossa toteuttamaan levytyssopimuksessaan pettyneen Russellin henkilökohtaista kostoa, tämän puolesta. Keikka on päättyvä verilöylyyn ja rakkaus muuttuva umpisokeaksi vihaksi, tyttökolmikon raa`aksi yhteenhitsautumisriitiksi ja uskollisuustestiksi.

Keski-iässä suonikohjuinen Evie Boyd miettii, olisiko hänestäkin ollut tappajaksi, ellei häntä olisi viskattu pois kyydistä. Hän epäilee ettei, mutta tietää, että olisi totellut Suzannea kuten muutkin tytöt. Emma Clinen romaanissa yhdistyy alaikäinen lapsenomaisuus liian varhaisiin ja julmiin kokemuksiin.

Clinen kieli räiskyy ja kipunoi tunkeutuessaan nuoren tytön arimpiin piilopaikkoihin kuin pedon kynnet raadellessaan yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen herkkiä hermoratoja. Tytöt on kypsä ja vavahduttava esikoiskirja, jonka viesti irrottautuu irti tapahtumavuodestaan, yliaikaiseksi.

Romaani on kokenut nopeasti maailmanmenestyksen. Käännösoikeudet kerrotaan myydyn 34 maahan. Erinomainen suoritus esikoiskirjailijalta!

Emma Cline: Tytöt. Otava 2016, 297 sivua. Suomennos Kaijamari Sivill.

Advertisements
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s