Olli Jalosen uusin on kuvaus nuoren pojan kesästä ja aikuistumisesta.
Hiiriä. Hiirenhiljaa. Miehet vaikenevat tai ovat ainakin niukkasanaisia ja vältteleviä – paitsi humalassa. Ja humalassa he ovat usein. Mutta niin vaikenevat naisetkin, Hämeen sydämessä kun ollaan, jossakin missä Valkeakosken tehtaanpiiput näkyvät etäältä Vanajan selän takaa, siirtotyöläisinä käydään Parolassa viikot rähjäisessä ruosteisessa asuntovaunussa asuen ja eväillä eläen, ja kaupunki tarkoittaa Hämeenlinnaa.
Niukkasanaisuus on miehinen hyve ja sen on omaksunut myös 17-vuotias nuorukainen, jonka kolmea keskikoulun jälkeistä kesäkuukautta vuonna 1972 romaani kuvaa:
En ole kotona sanonut että palkasta menee isompi osa autokorjaukseen, enkä aio kertoakaan koska niin on sovittu mutta olen melkein varma että se joskus isän korviin tulee. Niin tuntuu hienommalta ja aikuisemmalta että itse ei sano koska mies ei turhia puhu vaan on asioita niin kuin velan maksu jotka ovat itsestään selvyyksiä.
Tietysti, tulen sanomaan kun isä joskus saa kuulla että olen maksanut korvauksen kokonaan pois. Mitäs siinä, täytyyhän se maksaa, sanon.
Pelti- ja putkifirmassa ikänsä työskennellyt isä on saanut puhutuksi työnantajansa veljeltä osamaksulla vanhan auton, mutta jäänyt sydänremppojen seurauksena työttömäksi ja maksukyvyttömäksi. Aikaansaadut kolhut on sovittu korvattavaksi pojan kesätyöllä.
Sinä kesänä moni asia tapahtuu nuorukaiselle ensimmäistä kertaa. Hänellä on ensimmäisen kerran kuukausipalkka, vaikkakin pieni. Hän kokee ensihumalansa, menettää poikuutensa itseään vanhemman naisen kanssa, saa ensimmäisen tyttöystävänsä ja siirtyy aikuisuuteen, missä hän lakkaa kysymästä äidiltä ja isältä lupaa. Ratkaisut ovat enää ilmoitusasioita.
Romaanin maailma on perimiehinen. Aikuistumisriitteihin kuuluu myös tasavertaistuminen parhaimman kaverin Jukan kanssa. Tähän asti varakkaamman perheen johtajatyyppinen Jukka on vienyt ja poika myöntyillyt.
Teknisesti taitava Jukka on rakennellut kiellettyä radiolähetintä, jonka saloihin hän vihkii myös ystävänsä. Kesän aikana pojat väsäävät alkeellisilla laitteilla lyhyitä radio-ohjelmia Radio Saatanaan, joista mielimusiikkikappaleiden ohessa ytimessä on uudet konstruoinnit Ylen poliittisten radio-ohjelmien nauhoituksista. Pojat lavastavat kahden verivihollisen, Veikko Vennamon ja presidentti Urho Kekkosen kuvitteellisen väittelyn sekä Kekkosen haastattelun Radio Saatanalle käyttämällä presidentin uudenvuoden puhetta.
Pojat onnistuvat lähetyksellään Helsingin kallioilta sotkemaan Ylen lähetystä olympialaisista ja herättävät sen aikaiset, voimakkaat poliittiset piirteet saavan mediakohun.
Ajan kuva on muutenkin vahvasti läsnä. SMP on hajonnut, mutta Vennamo yhä voimissaan. Työpaikalla aistii poliittisen eriseuraisuuden. Yhteinen vihollinen kokoomuksesta vennamolaisiin tuntuu olevan Urho Kekkonen ja keskusta (kirjassa kepulaiset).
Uskoisin, että Jalosen romaania lukee eri näkökulmasta riippuen lukijan koulutusasteesta ja suhtautumisesta kouluttautumiseen. Nuorukainen on menestynyt koulussa, mutta hän jahkaa koko kesän ajan jatkamistaan lukioon tai koulun keskeyttämistä ja rakentaa lopulta hiekkalinnansa keskikoulupohjaisen duunaritulevaisuuden varaan, vielä senkin jälkeen kun työ kesän jälkeen ei hänen pettymyksekseen jatkukaan:
Olen vielä viikolla suunnitellut että jos saisin Kaikki-Putkesta edes jotain keikkahommia syksyksi ja talveksi. Niiden päivien lisäksi olisi hyvä päästä jakamaan lehtiä aamulla ja joulukuussa pariksi viikoksi postiin kortteja lajittelemaan. Ja jos ei muuta vielä kesään mennessä olisi ilmaantunut, niin sitten takaisin tänne ja vaunupihalle asumaan.
Vaikka koulun syylukukausi on alkanut muutama päivä sitten, lukija toivoo nuorukaisen tulevan järkiinsä. Jalonen jättää sen lukijan kuviteltavaksi.
Elämänkoulua nuori mies kuitenkin käy, miehen mallia ja seksuaalista käyttäytymistä opetellen. Sydänvikaiselle isälle tarjotaan Kaikki-Putkesta kevyttä hommaa ja isä miettii työelämään palaamista, mutta ei hötkyillen. Miehisyyttään rakentava poika tuumaa isästään:
Mies ei saa sännätä suin päin eikä olla yli-innokas, täytyy harkita ja miettiä aina, ettei joudu hösellystään katumaan, se on joskus sanonut niin koska muistan tarkalleen.
Jos tähdittäisin lukemani tähdillä yhdestä viiteen, Jalosen uusin saisi aika monta.
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä. Otava 2014.
Annelin kirjoissa 