Anna Katharina Hahn: Lyhyehköjä päiviä

Tässä kirjassa tarkasteluun voisi ottaa myös erilaiset isät ja äidin miesystävät. Mies on kuitenkin sivuosassa.

Anna Katharina Hahn (s. 1970) kuuluu merkille pantaviin saksalaisiin nykykirjailijoihin. Viime vuonna suomeksi ilmestynyt romaani Lyhyehköjä päiviä (Lurra Editions 2013; Kürzere Tage) oli ilmestymisvuonaan 2009 Saksan kirjallisuuspalkintoehdokkaana ja sai vuonna 2010 pari muuta kirjallisuuspalkintoa.

Romaani sijoittuu nykypäivän Stuttgartiin, enimmäkseen ylemmän keskiluokan kaupunginosaan Constantinstrasselle. Siellä asuvat myös naarasäidit Judith ja Leonie sekä vanha Posseltin parikunta.

Kirjaa voinee tulkita eri näkökulmista läntisenä ajankuvana. Minulle kirja on kuvaus nykypäivän eurooppalaisesta (saksalaisesta) ihmisnisäkkäästä pienten lastensa kasvattajana ja huoltajana – tai kuvaus neljästä stuttgartilaisesta äidistä.

Nykypäivän ihmistä kannattelevat työ, ura ja status, erilaiset ismit ja opit maailmankuvan tukena sekä itsekkyys ja hedonismi. Judith on opintonsa kesken jättänyt kotiäiti, joka soveltaa kahteen pieneen lapseensa lempeästi mutta tiukasti steinerilaisia kasvatusmetodeja:

Hänen päätöksensä alkaa seurata steinerpedagogiikan oppeja oli lähellä yhtäkkistä valaistumista, liittymistä hengelliseen yhteisöön. Yksi kirja, paksu opus terveelliseen elämään ja kasvatukseen, riitti saamaan hänet vakuuttuneeksi. Judith hankki kehdon, jonka yllä kaartui vaaleanpunainen taivas, kestovaippoja ja lampaantaljan, ripusti seinälle Rafaelin Madonnan ja opetteli kutomaan. Helppoa se ei tulisi olemaan, ei tietenkään.

Aivan näin auvoista kaikki ei ole. Superäiti ja supervaimo Judith ei pääse irti nikotiini- ja pilleririippuvuuksistaan.

Leonie on uraäiti, joka tekee kahta työpäivää. Hän on ehtinyt hakea lapset katolilaisesta Pyhän Antonin päiväkodista, valmistaa illallisen, lukea iltasadun ja panna pienokaisensa nukkumaan ennen kuin aviomies Simon kotiuttaa itsensä töistä:

Kuluu kauan, Leonien on rauhoiteltava nuorempaa. Lohduttavia sanoja Lisalle, oman ruumiin lämpö, kantaminen ja sylissä pitäminen Felicialle. Polviin ja selkään sattuu, Leonie astuu varovasti. Samaan aikaan kun hän vielä puhuu, tarttuu toista lasta kädestä, korjaa toisen asentoa lonkkaansa vasten, hän kävelee hitaasti porttia kohti. Pimeys on laskeutunut.

Ja sitten on Hanna, yksinhuoltaja, ja hänen oksennus- ja tukehtumiskohtauksia saava poikansa Mattis. Hanna syyttää päiväkodin välinpitämättömyyttä lapselle tarjotuissa ruuissa. Olgan sairaala, jonne Mattis tavan takaa kiidätetään, epäilee Hannaa itseään ja – tahallisuutta.

Neljäs äiti, Tikku-Anita, ennen laihduttamistaan ja blondiksi muuttumistaan Hyytelö-Anita, on Marcon äiti 35 neliön kerrostalokämpästä Olgaeckissä. Siellä päin asuu toisenlaista väkeä.

Yhdeksänvuotiaaksi saakka Marco oli vuoteensa kastelija. Ei auttanut, vaikka Hyytelö-Anita kasteli pissaisen lakanan, kietoi sen tiukaksi köydeksi ja hakkasi sillä lastaan. Äidin uusin miesystävä, bodarin näköinen Pornostara, on samoilla linjoilla:

Marco ei halua olla mikään typerä hurtta. Eikä todellakaan niin kuin mini-Marco, se yhdeksänvuotias räkänokka, joka paskansi välillä pelosta housuihinsa ja kusi jatkuvalla syötöllä sänkyyn. Se pikku pillittäjä, liian tyhmä delaamaan, eikä osaa mitään, ei tiedä mitään, mutta on röyhkeä kuin mikä. Se johtuu siitä venäläisestä, se on ohjelmoinut kersan väärin. Ihan menetetty tapaus, olis pitänyt hukuttaa heti synnyttyään.

Äidin vuokrayksiöön muuttanutta psykopaattista Pornostaraa Marco ei ole päässyt pakoon. Mutta nyt Marco on 13-vuotias ja hänellä on suunnitelma.

Anna Katharina Hahn on hyvin visuaalinen kertoja. Kuvaus ajoittuu pariin peräkkäiseen päivään, mutta sisältää takaumia Judithin ja Leonien lähimenneisyyteen ja miestenmetsästykseen.

Loppu tihentyy dramaattiseen tapahtumaketjuun erilaisten sattumien summana. Siitä en kerro, mutta tässä pieni näyte Hahnin visuaalisesta ihmiskuvauksesta kohteena sydämellinen vanha rouva Posselt:

Judithia ällöttää rouva Posselt. Naapurin vanha rouva käyttää rosollikastikkeen väristä vaaleanpunaista huulipunaa. Monesti hän punaa suupielten kohdalla yli reunojen. Punaisia paakkuja näkyy usein myös hänen kellertävästä tasaisuudesta heti proteeseiksi tunnistettavista etuhampaistaan. Valkoreunaisten silmälasien linssejä koristavat rasvaiset lähmät, kulmakarvoissa roikkuu hilsettä. Kultaiset korvarenkaat riippuvat rouvan ryppyisistä korvalehdistä, kultaketjujen ja helminauhojen sekasotku kilisee kaulalla. Puserossa ja tweedhameessa on aina tahroja, lisäksi hän tuoksuu vanhanaikaiselta hajuvedeltä, mutta sen alla leyhähtää hien ja likaisten alusvaatteiden haju. Kun Kilian ja Uhrich ovat käyneet rouva Posseltin luona, jonka olohuoneesta pääsee suoraan talon takana olevaan pieneen sisäpuutarhaan, Judith keplottelee heiltä tuomiset kaikin mahdollisin verukkein. Kädet kananlihalla hän heittää roskiin aikaa sitten vanhentuneita suklaakonventteja, Italian ja Sveitsin hienostohotelleista peräisin olevia kuivuneita saippuoita, koinsyömiä pehmoeläimiä.

Vanhuus ei tule yksin. Mutta rouva Posselt on rakastanut ja häntä on rakastettu. Kertomuksen lopussa herra Posselt kuolee ja hänen elinikäisen kumppaninsa selviytymismahdollisuudet kapenevat entisestään.

Anna Katharina Hahnin romaanin on suomentanut Anne Mäkelä.