Kirahvin kaulan inge Lohmanista voi vetää yhtäläisyyttä myös autoritaariseen DDR:ään.
Niiden kautta avautuu tuore aihemaailma: entinen Itä-Saksa kasvuympäristönä. Kustantamoita voi onnitella luoduista saksalaissuhteista, kirjamessukohteiden viisaasta valinnasta ja valppaasta tarttumisesta hetkeen.
Kirahvin kaula on Judith Schalanskyn (1980) neljäs kirja. Kuvittajana Schalansky suunnittelee itse kirjojensa kannet ja luo tekstin lomaan persoonallisen piirroskuvituksen. Tässä kirjassa se kertoo evoluutiosta.
Kirahvin kaulan keskushenkilö on 55-vuotias, DDR:ssä elämäntyönsä tehnyt biologian opettaja Inge Lohmark. Lohmanin Raamattu on Darwinin evoluutioteoria. Kilpailu lajien kesken ja lajien sisällä karsii heikot ja säästää elinvoimaiset jatkamaan.
Inge Lohmarkille darwinismi koskee myös ihmisiä, kuten hänen oppilaitaan. Siksi hän ei tunne myötätuntoa tai sääliä. Hän on vaativa ja kova. Hän on autoritaarinen. Oppilaiden kuuluu myös pelätä häntä. Mutta kauan sitten, nuorena vasta-alkavana opettajana hänkin pelkäsi:
Ei tätä ajan mittaan kestänyt, jollei ollut tarpeeksi vahva. Olihan se silloin kovaa, alussa. Suuri koulupraktikumi neljän lukuvuoden päätteeksi. Hyppy jääkylmään veteen. Uudet oli päästetty antamaan näytetunteja. Joukko haistoi pelon. Ne keksivät joka viikko jotain uutta. Niillä oli valta. Ja aina ne olivat enemmistönä. Siinä vain itse yksin taulun edessä. Aluksi sitä vain toivoi että voisi yhtyä niiden nauruun. Vaihtaa puolta. Kuulua joukkoon. Mutta hän oppi nopeasti. Piti luoda itselleen nimi. Siirtyä puolustuksesta hyökkäykseen.
Nyt Ingellä on valta ja hän käyttää sitä. Oppilaat ovat vihollisia, joiden ominaisuuksia ja ulkonäköä hän arvostelee ajatuksissaan ironisesti ja kylmästi. Eikä hän tunne myötätuntoa, vaikka hänen arka oppilaansa Ellen on joutunut luokkansa kiusaajajengin päivittäiseen niskalenkkiin: Auttakoon itse itseänsä. Kyllä se siitä.
Opinhaluiset ja tunnolliset ahertajat eivät saa yhtään enempää arvostusta.
Hiljaisuus. Lopulta ensimmäisellä rivillä istuva poninhäntä viittasi, ja Inge Lohman nyökkäsi. Tietysti se tiesi. Tuollainen on joka luokalla. Tuollainen poninhäntäponi joka kiskoi opetuskärryt ojasta. Näille tytöille koulukirjat kirjoitettiin. Näille jotka hinkuivat valmiiksi pakattua tietoa. Avainlauseita, joita ne sitten kirjoittelivat kimallekynällä vihkoihinsa. Tuollaiset tytöt sai yhä nöyriksi punakynällä. Typerällä välineellä joka näytti tuottavan rajattomasti valtaa.
Inge halveksiin myös ennakkoluulottomimmin uusia, pehmeitä pedagogisia metodeja soveltavia kollegoitaan.
Schalanskyn luonnontieteellinen ja biologinen asiantuntemus tuntuu luetun perusteella pohjattomalta. Biologinen tietämys suodattuu lukijalle Ingen ajatusten ja luokkaluennoinnin kautta. Vaikka Judith Schalansky kertoo Inge Lohmanista, pääasiassa kaikki tapahtuu Ingen aivoissa, hänen havainnointeinaan ja asennoitumisinaan.
Teksti on usein katkelmallista, pätkivää, sillä emmehän ajattele ehjillä ja oikeaoppisilla virkkeillä pää- ja sivulauseineen. Schalansky tuo suoraan kerrontaan ajattelulle tyypillisen katkelmallisuuden.
Miljöökuvaukset ovat herkullisia: homevaurioisen vanhan koulun rappeutuneisuuden ja rakennetun ympäristön ränsistyneisyyden, jotka ovat seurausta investointien olemattomuudesta:
Piharatamo joka oli levinnyt pellonpientareilta tänne saakka, kauppatorille, kaupungin keskustaan. Maassa mateleva pihatatar, joka työntyi esiin kivetyksen raoista. Puhumattakaan voikukista, paikkaan kuin paikkaan levinneestä potenssi-ihmeestä, joka on merkinnyt joka ikisen kadunkulman. Rikkaruohoja on kaikkialla. Pujon nukkapintaiset, vaaleat lehdet. Mattomaiseksi kasvustoksi leviävä pihatähtimö. Savikat, joita ei pystynyt hävittämään. Hämmästyttävä lajirikkaus. Ennen muuta Steinstrassella, jonka varrella oli pelkkiä rauniotaloja ja tyhjilleen jääneitä vanhoja asuinrakennuksia. Taloja eriasteisen ränsistyneisyyden tilassa.
Eletään nyky-Saksassa, sen pommerilaisella kehitysalueella, jonka (darwinistista) kehitystä liittovaltionkaan rahat eivät riitä salpaamaan.
Schalanskyn kerronta on tarkkaa. Kirjan alaotsikkona on Kehitysromaani. Inge Lohmanilla herää kiinnostus yhtä oppilastaan, Erikaa kohtaan. Kun Inge ohittaa autollaan rikkoutuneen koulubussin, hän mielijohteesta kääntää autonsa sivutielle. Sen varrella, kilometrien päässä, Erika odottaa turhaan saapuvaa bussia.
Jokin muutoksen itu on aloittamassa oman evoluutionsa hänen sisällään. Onko kyse heräävästä myötätunnosta? Inge häpeilee tulla nähdyksi teostaan, ikään kuin tulisi leimautumista pehmoksi − tai namutädiksi. Tarvitseeko pyytettömän myötätunnon hävetä?
Muutoksen itu tulee liian myöhään. Lohman saa koulustaan nykyaikaan sopeutumattomana, koulukiusattua Elleniä kohtaan vastuutaan kantamattomana opettajana loparit.
Entä kirjan nimi? Kirahvin kaulan evoluutiosta Inge luennoi oppilailleen. ”Kaulan pituuden vuoksi kirahvin aivot ja sydän ovat kaukana toisistaan”, selitti nimen symboliikkaa kirjailija Helsingin kirjamessuilla.
Kirahvin kaulan on suomentanut Ilona Nykyri.
Annelin kirjoissa 