Kun säteily satuttaa

Anelma Järvenpää-Summanen on julkaissut viisi runokokoelmaa, kahdeksan romaania, joista viisi salanimellä Anita Auer,yhden novelli- ja yhden esseekokoelman.

Kun säteily satuttaa -kirjan kirjailija Anelma Järvenpää-Summanen toimitti yhdessä Hanna Nurmisen kanssa kuusi vuotta sitten. Teoksen selviytymistarinat antoivat äänen sähköherkkyyteen sairastuneille.

Anelmassa sähköherkkyys puhkesi toukokuussa 2005 hänen ostettua vanhan mac-työkoneensa tilalle nopeamman ja tehokkaamman tietokoneen. Uusi hankinta oli pakko lopulta palauttaa kauppaan monien hiirivaihdosten jälkeen, mutta puhjennutta syndroomaa palautus ei poistanut.

Hänellä on nyt sairaudesta kolmentoista vuoden kokemus. Hän alkoi reagoida kaikenlaisiin sähkömagneettisiin kenttiin elinympäristössään.

Oireita

Anelma Järvenpää-Summasen kertomat kokemukset tekee uskottaviksi se, että hän piti päiväkirjaa ja on julkaissut silloiset merkintänsä omassa tarinassaan Kun säteily satuttaa -teoksessa.  Hän epäili hiirtään vialliseksi ja vaihtoi sen, koska sai siitä heti ”ikäviä nyppäyksiä” ja pienen sähköiskunkin. Näppäimistökin tuntuu ”lieväsähköiseltä sähköpaimenelta, jollaista lapsena kokeilin heinänkorrella”.

Paria päivää myöhemmin Anelma J-S kirjoittaa päiväkirjaansa aivan kuin epäilisi vaikkapa flunssan puhkeamista:
”Edelleen näppäimistö vetää eli antaa epämukavaa sähköisyyden tuntua käsiin. On ollut epämääräinen huono olo. Se sattuu lähinnä rinnassa ja ehkä vähän päässä ja kurkussa. Sairastunko?”

Kun säteily satuttaa -teos on tietoartikkeleina ja ihmisten kertomuksina laaja ja monipuolinen kooste sähköherkkyydestä, oireista ja niiden minimoimisesta.

Uusi laser-hiiri osoittautui entistäkin pahemmaksi ja antoi sähköiskuja. Portaita noustessa Anelma koki voimiensa katoavan kuin vanhuksella.  Hän vaihtoi jälleen hiiren, nyt uuteen wlaniin.
”Eihän se mitenkään VOI olla liian sähköinen. Kyllä ne tutkitaan tarkkaan, tämmöiset laatumerkit. Siinä ei VOI olla vikaa. Se on ihana käteen, nopea kuin ajatus”, hän kirjoitti tuolloin.
Hän sai silti siitä sähköiskun, joka ”täräytti sydämeen asti”.

Jälleen hän palasi tuttuun kauppaan, PC-Storeen. Portaitten nousu tuntui ylivoimaiselta. Tuttu myyjä lausui asian ensimmäisenä ääneen: ”Taidat olla sähköallerginen.”  Ensi kuulemalla Anelma ei moista uskonut, kuulosti mahdottomalta, olla allerginen sähkölle.

Mutta oireet pahenivat. Tuli ankara alavatsakramppi, pitkä kännykkäpuhelu aiheutti hengästymistä ja sähköpostia vanhalla macilla lähetettäessä aivojen suojakuori tuntui pettävän ja koneen säteilyn ”tunkeutuvan otsaluun alle pistelevänä neulamaisena sateena”.

”Tunne oli vastaava, kuin ihosta olisi suojaava kerros poissa, ja kosketus tulisi verinahkaan. Suojattomuuden tuntu.”

Hän heräsi yöllä kilpirauhasen viiltävään kipuun ja tunsi julkisissa sisätiloissa rintakehässään kummaa painetta, joka voimistuessaan muuttui kivuksi. Sieltä kipu levisi päähän.

Hän hakeutui varsin pian lääkäriin. Häntä mitattiin ja tutkittiin. Vikaa ei löytynyt. Hän etsi tietoa ja kokeili erilaisia ratkaisuja. Hän oli jo tietoinen, että syndrooma ei ole ainutlaatuinen. Sähköherkkiä on muitakin, mutta he pysyttelevät näkymättömissä.

”Tunsin velvollisuudekseni tulla ongelmani kanssa julkisuuteen auttaakseni muita vastaavassa tilanteessa eläviä.  Nyt haluan rohkaista sähköherkkyydestä kärsiviä siinä, että sairauden kanssa voi elää ja siitä jopa jossain määrin selviytyä.”

Hän kokee nykyisin elävänsä varsin ”normaalia” elämää.

Mikä kumman sähköherkkyys-syndrooma?

Anelma Järvenpää-Summanen on piirtänyt sarjan sarjakuvamaisia piirustuksia syndroomasta kärsivien näkökulmasta. Ne sisältävät tietoa, kyseenalaistavat jämähtäneitä ennakkoluuloja ja ironisoidaan asenteita. Työt ovat nähtävillä Sähköherkkyyssäätiössä.

Mistä sähköherkkyydessä tai sähköyliherkkyydessä on kyse? Ja miksi pieni osa väestöstä allergisoituu ympäristösäteilylle, joka on kasvanut elinympäristössämme räjähdysmäisesti?

Selkeää tietoa ei ole. Suomessa sähköherkkyyden todenperäisyyttä ei ole virallisesti tunnustettu, kuten Ruotsissa on tehty. Kun säteily satuttaa -teoksessa professori ja Karolinska Institutenin yliopistolehtori Olle Johanssonin, mukaan Ruotsin väestöstä sähköherkkyyttä sairastavia on prosentista kahteen. Määrältään se vastaa neljännesmiljoonaa ihmistä.

Perintötekijöillä on havaittu olevan osuutta sähköherkistymiseen. Kun suvussa yliherkkyys puhkeaa yhdellä, löytyy lähipiiristä usein joku muukin. Mutta sairauteen ei ole lääkitystä. On vain erilaisia sähkömagneettisen kentän minimoimisen ja säteilystä suojautumisen keinoja.

Yleisimmät koetut altistajat ovat juuri tietokoneet, seuraavaksi kännykät. Altistumislähteiksi on todettu myös amalgaanipaikat ja tukiasemat.  Oleellista on kuitenkin ympäristön kokonaissäteilymäärä.

Näistä löytyi apua Anelmalle

10-vuotias Julia on äidin kanssa elokuvissa, mutta yltyvä päänsärky pakottaa lähtemään kesken pois. Julialla sattuu päähän ja silmiin myös älypuhelinta käyttäessään. Yksi Anelma J-S:n piirroksista.

Kirjailijan työväline on tietokone. Kahden vuoden ajan Anelma J-S, aiemmissa työpaikoissaan tietotekniikkaan tottunut ammattilainen, kirjoitti mekaanisella koneella. Tietokoneella tekstit naputteli puhtaaksi aviomies, kirjailija Matti Summanen. Nyt Anelma käyttää tietokonetta myös itse, ei kuitenkaan pitkiä jaksoja kerrallaan. Erilaisten suojatoimien avulla hän on pikkuhiljaa vahvistunut kestämään sellaista, mikä vielä joitakin vuosia sitten aiheutti kipua ja voimien valumista elimistöstä.

Makuuhuoneen laipioon Summaset ovat asentaneet hiilikuituverkon ja esteettiseksi suojaksi sen päälle valkoiset puupaneelit. Niin oli pakko toimia, sillä talon pääsähköjohdot kulkivat juuri makkarin yläpuolella. Yhdelle seinälle on asennettu kuparitapetti ja ikkunoissa on valoverhojen näköiset suojaverhot, jonka kankaassa on ohuen ohuita hopea- ja kuparilankoja.

Kodin keittiökoneita Anelma käyttää, mutta kertoo välttelevänsä seisomista niiden likeisyydessä. Hänellä on aina mukanaan mittari, jolla hän voi katsoa kulloisenkin tilan sähkömagneettisen säteilyn voimakkuuden.

Summaset tunnetaan kulttuurielämässä aktiivisesti liikkuvana, sosiaalisena parina. Vuosien ajan juuri sosiaalisuudesta oli tingittävä. Kaikissa paikoissa, missä on paljon ihmisiä, on myös paljon avoimia kännyköitä. Niiden säteilyä on valtavasti kaikkialla, missä ihmisiäkin. Julkiset kulkuneuvot ovat yksiä pahimmista.

Anelma kertoo voivansa olla nykyisin älypuhelinympäristöissä siksi, että keho pääsee toipumaan, kun koti on suojattu. Sen ansiosta hän on pikkuhiljaa vahvistunut.

”Nautin nykyisin istuskella myös kahviloissa ja koen olevani kuten muutkin”, hän sanoo nyt, kolmetoista vuotta altistumisensa jälkeen.

Sähköherkkyys syrjäyttää

”Verkon alle on ihminen saatu./ Kämmenelle mahtuu elämän laatu./ Kysymystä monta suunta jättää./ Sivulta kun seuraa: jokin tässä mättää.”
Anelma J-S:n kannanotto ihmisten kännykkäriippuvuudesta erilaisissa tilanteissa.

Anelma iloitsee siitä, että osui aikoinaan ymmärtävälle lääkärille, jolle sähköherkkyys oli tuttu. Liian monelle ongelmana on sairauden mitätöinti.

Sähköherkkyyssäätiön erikoisasiantuntijan Marjukka Hagströmin kokemuksen mukaan moni yrittää peittää sairautensa kohtaamansa ymmärtämättömyyden vuoksi. Altistunutta ei uskota, vaan hänet saatetaan leimata psyykkisesti vinksahtaneeksi luulosairaaksi. Eihän sähkö allergisoi!

”Pahimmassa tapauksessa sähköyliherkkä saattaa menettää työnsä ja ammattinsa, ajautua avioeroon ja syrjäytyä yhteiskunnasta. Aviopuoliso saattaa kommentoida herkistyneelle huomanneensa tämän suvussakin olevan psyykkisiä ongelmia”, hän kuvailee.

Lahjoituksen turvin Helsingin Liisankatu 27:ään saatiin perustetuksi vuonna 2016 säätiö, joka jakaa tietoa, edistää ongelman tutkimusta, tarjoaa erilaisia tukimuotoja ja ylläpitää vertaistukipuhelinta.  Tärkeä tehtävä on myös yhteiskuntapoliittinen vaikuttaminen. Syksyllä 2018 säätiö avaa apuvälinelainaamon.

Säätiö tarjoaa jäsenilleen myös kulttuurielämyksiä ylläpitämällä omaa Kamariteatteria. Sellainen on tarpeen säätiön esitteen mukaan siksi, että sähköherkkyyden vuoksi ”jotkut joutuvat muuttamaan koko elämäntapansa: jättämään työnsä, etsimään uuden asunnon ja välttämään tiettyjä ympäristöjä. Esimerkiksi sairaalat, kirjastot ja teatterit eivät usein ole sähköherkille saavutettavissa niissä käytettyjen langattomien laitteiden vuoksi”.

Säätiön puheenjohtajana toimi nykyisin dosentti Ilona Herlin ja varapuheenjohtajana Kun säteily satuttaa -kirjan toinen toimittaja FK Hanna Nurminen. Säätiöstä tarkemmin: www.sahkoherkkyyssaatio.fi.

Anelma Järvenpää-Summanen ja Hanna Nurminen (toim.): Kun säteily satuttaa. Sähköherkkien selviytymistarinoita. Toimittajat sekä Edita Publishing Oy 2012, 212 sivua.

Kategoria(t): Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s