Kirjojen Suomen jälkilöylyt vuodelta 1926
Savolaisen kansakoulunopettajan Hilja Valtosen (1897−1975) esikoisteos Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926) nautti megamenestystä, ei vain heti ilmestymisensä jälkeen vaan vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. ”Painosten herttuattareksi” kutsuttu Hilja Valtonen kirjoitti Nuoren opettajattaren varaventtiilin jälkeen vielä 15 muuta romaania, kymmenen näytelmää, yhdeksän elokuvakäsikirjoitusta hänen omiin romaaneihinsa perustuviin elokuviin sekä paljon kertomuksia ja pakinoita.
Koska Hilja Valtonen osasi kirjoittaa riivatun hyvää, leiskahtelevaa ja humoristista tekstiä, kirjojen kirjoittajan epäiltiin pitkään olevan mies. Ei nainen osaa kirjoittaa näin pätevästi!
Itse luin Nuoren opettajattaren varaventtiilin ensimmäisen kerran alle murrosikäisenä isosiskoni omistaman pokkarina. Se on painettu 1950-luvulla ja siinä mainitaan erikseen, että kirja on lyhentämätön. Lyhenneltyjäkin laitoksia siis lienee liikkunut eri vuosikymmenillä.
Tämän viihteellisen, hauskan ja hurmaavan kirjan lumovoima on perustunut samoihin piirteisiin kuin Valtosta seuranneen myöhemmän menestyjän, Aino Räsäsen (s. 1910), Helena-kirjojen. Kumpikin kirjailija ihannoi modernia, itsenäistä, oikeuksistaan kiinni pitävää, hieman rasavilliä ja huumorintajuista naista. Valtonen ja Räsänen olivat naisasianaisia viihteen tarjoamin asein. Heillä oli riittävän realistinen, vetävä ja sopivasti romantiikalla maustettu tarina. Keskeistä oli kuitenkin naisen itsellisyys ja naisten oikeuksien loukkaamattomuus.
Hilja Valtonen oli opettajantoimessaan saanut kokea miesopettajien korkeammat palkat sekä miehille vakiintuneen käytännön valita päältä koulun helpoimmat hommat. Aineet, joissa ei tule iltayöhön yltäviä vihkojen korjaustöitä, olivat näissä valinnoissa päällimmäisinä. Itselleen tuttuja teemoja Räsänen hyödynsi sijoittamalla esikoiskirjansa Nuoren opettajattaren varaventtiili sankarittaren opettajaksi kansakouluun.
Kirjassa juuri aikuistunut savolaistyttö Liisa Harju hakee ensimmäistä tienestipaikkaansa päästäkseen pois piikikkään äitipuolensa, ”rouvaäidin”, silmien alta ja saa kansakoulunopettajan paikan kaukaa Pohjanmaalta. Sinne sitten, äitivainajan huonekalujen kanssa, vaikka sydän on ratketa. Liisa Harju on rakastunut, mutta kohde, lukion matematiikan opettaja Martti Roiha reagoi nyt hiljaisuudella. Heidän välillään on ollut jonkin aikaa kiihkeä kirjeenvaihto.
Miesopettajan ja hänen söpön poikatyttömäisen naisoppilaansa keskinäinen rakastuminen on viihderomaanin peruspurevaa ainesta. Sellaiseen perusti tarinansa myös Aino Räsänen Soita minulle, Helenan! toisessa jatko-osassa Päivi, Helenan tytär. Moni tyttövauva kastettiin kirjan ilmestymisen jälkeen Päiviksi.
Liisa kohtaa Hilja Valtoselle tutut ammattiongelmat. Koulun vanhempi opettaja Iippo perheineen dominoi koulun käytänteitä, valitsee päältä vähätöisimmät tunnit ja omii perheineen opettajien yhteisen koulusaunan. Liisa Harju asettuu vastarintaan, ei riidellen, vaan oveluudella ja sanavalmiuttaan hyödyntäen. Pian hän saa kuitenkin huomata, että ”totuus” uudesta opettajaneidistä leviää pitäjässä nopeammin kuin opettajatar ehtii tutustua pitäjän kermaan. Panetteluilla ja muunnelluilla totuuksilla hänen edeltäjänsäkin oli savustettu yhden lukuvuoden jälkeen.
Isoille varpaille ellei peräti miinakenttään Liisa astuu tietämättään, kun kunnan komea lääkäri Korpinen osoittaa liian selvää kiinnostusta hyvännäköistä, hauskaa ja sanavalmista opettajatarta kohtaan. Korpinen on naistenmies ja pikaista kihlautumista hänen kanssaan odottaa ainakin kaksi kirkonkylän vallasneitiä. Toinen heistä on johtajaopettajan tytär, neiti Iippo. Korpinen kiintyy Liisaan sitä tiukemmin, mitä saavuttamattomammaksi tämä muuttuu. He viihtyvät yhdessä.
Siitä, miten nuori opettajatar selviytyy ehjin nahoin miinakentältä, opettajatar kertoo varaventtiililleen, päiväkirjalleen. Sille ei tarvitse kaunistella eikä sensuroida. Ihmisten kanssa keskustellessaan hän sen sijaan välttää omaehtoiset astumiset miinaan: Koskaan ei pidä puhua poissaolevasta pahaa tai edes kriittistä; ei mitään sellaista, jota ei halua tämän suoraan kuulevan. Panettelu ja vääristely ovat rouva Iipon, apteekkarin rouvan ja ruustinnan ”Jahah” lempiharrastuksia.
Useimmat kirkonkylän kulttuurista ilmapiiriä hallitsevista valtadaameista Liisa huomaa nopsasti avioliiton kautta asemansa saavuttaneiksi nousukkaiksi, kuuluviksi samaan sarjaan ”rouvaäidin” kanssa. Liisa on sivistyssuvusta, muttei paljasta sitä.
Nuoren opettajattaren varaventtiili on laatuviihdettä. Siinä on kelpo tarina. Sen sankaritar ei ole kaikkivoipa, vaan voimissaan ja tunteissaan inhimillinen. Hän on aikansa modernin, itsenäisen naisen ihanne ja helppo samaistumiskohde. Kirjan kieli on humoristista, eikä tarinan loppu sittenkään ole se, miksi lukija sen ennakoi.
Viihdekirjallisuuden genre chick lit katsotaan alkaneeksi Yhdysvalloista 1950-luvulla. Hilja Valtosen kirjat, joista yksi tunnetuin lienee elokuvaksi filmattu Vaimoke, täyttää chick litin tunnusmerkit. Sankaritar on nuori sinkkunainen, itsenäinen, hurjapäinen ja hauska. Ja rakkauttakin kuuluu sankarittaren elämään, ehkä vaikeuksien kautta, mutta kuitenkin.
YLEn Kirjojen Suomen 101 kirjaa -sarjassa Nuoren opettajattaren varaventtiili oli vuorossa marraskuun viimeisenä tiistaina. Jälkikäteen pälkähti mieleen, että kirja saattaisi löytyä hyllystä maalta. Ja siellähän se oli, nopsaksi uusintaluettavaksi vuosikymmenten jälkeen.
Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili. Otava/ Joka kodin tähtikirjasto 1954.
Annelin kirjoissa 