Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä

Benjamin Franklin on yksi monista hyviä ohjeita jälkeensä jättäneistä herrasmiehistä. Yksi Joonas Konstigin kirjasta löytynyt oli tämä: Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään.

Tuskinpa löytyy konstikkaampaa tapaa kirjoittaa romaani kuin Joonas Konstigin kirjalleen Vuosi herrasmiehenä valitsema synnytysvalmennus.  Tulivat sen mukana synnytyskivutkin. ”En arvannut, mihin kaikkeen ajautuisin”, vuoden herrasmieskouluun heittäytynyt kirjailija tunnustaa.

Kun Konstig (s, 1977) päätti lähteä herrasmiesprosessiinsa, hän uskoi sen tarkoittavan hyvien tapojen opettelua, käyntiä etikettikoulutuksessa, joidenkin vanhojen herrasmiestaitojen opettelemista sekä uudenlaista elämänasennetta.  Niitäkin, mutta Konstig löysi itsestään perfektionistin.

Vuosi herrasmiehenä ei ole tavanomainen romaani, kaukana siitä.  Se on omansorttisensa vaellusromaani, ohdakkeinen ja kivinen kuten menneitten vuosikymmenten Kristityn vaellus tai Danten Jumalainen näytelmä. Siis pitkä tie. Dantea Konstig varmaan lukikin, sillä todellisen herrasmiehen ominaisuuksiin kuuluu laaja yleissivistys. Taiteiden tuntemus on välttämätöntä, samoin monipuolinen kielitaito.
Ihminen on generalisti; erikoistuminen jätetään hyönteisille.” I (Kreivi Baldesar Castiglione, 1516, lainaus kirjasta)

Konstig kirjoittaa paljon kasvatuksesta, itsensä tapauksessa itsekasvatuksesta. Kasvatuksen tarkoitus on tulla ”paremmaksi luonteeksi, jalommaksi, sinnikkäämmäksi, rohkeammaksi, oikeudenmukaisemmaksi, viisaudenhaluisemmaksi ja lämpimämmäksi”. ”Luonteen kasvatuksen pitäisi tulla ennen mahdollista itsen toteuttamista”, Konstig kirjoittaa.  Hän tunnustaa toimineensa juuri päinvastoin ja keskittyneensä neljäänkymmeneen ikävuoteensa asti toteuttamaan itseänsä. Sillä konstilla ei kasva herrasmiehiä:

”Minun aatokseni on näihin ikävuosiin asti ollut kapina ja individualismi. Olen sisäistänyt keskisormen näyttämisen luonteeseeni niin, että olen ollut kävelevä keskisormi. Opiskeluvuoteni eivät auttaneet tähän yhtään, päinvastoin: radikaaleilta yhteiskuntafilosofeilta opin, että keskisormi ja kännääminen ovat oikeutettua kapinaa porvarillista yhteiskuntaa vastaan, joka taas oli valetta ja vaarallista riistoa. Kävin vuosikaudet McDonald`issa vain virtsaamassa tahallaan ohi vessanpöntöstä…
Ei koskaan tullut sitä vaihetta, että olisi pitänyt aikuistua. Ei tullut vastaan kynnystä, että olisi pitänyt pukeutua aikuisiksi ja käyttäytyä sivistyneesti. Ja koska ei pitänyt eikä vaadittu, en koskaan aikuistunut.”

Joonas Konstig aloittaa herrasmieskasvatuksensa taidon tunnistettavilta juurilta, antiikin filosofeista, mutta etenkin keskiajan ritari-ihanteista.  Ranskan kansalliseepoksessa Rolandin laulu 1100-luvulta esiintyy ensimmäisen kerran sanan herrasmies ranskalainen muoto gentilhomme.  Ritariaatteen idea oli, että mies kehittää itseään ollakseen naisen rakkauden arvoinen.  Sen myös Konstig ottaa tavoitteekseen.

Joonas Konstig hakeutuu Tapa-seuran puheenjohtajan Kaarina Suonperän oppiin, pyytää tunnettua emeritus professoria mentorikseen, pääsee pörssiklubin salaseuraan ja menee Arkiystävä-kurssille.  Monia muitakin opastajia hän tapaa ja tekee tiukasti muistiinpanoja.  Mentorista minulla on yksi läheltä nähty ja toinen itse koettu esimerkki anteeksiantamattoman ala-arvoisista käytöstavoista, mutta jääkööt kertomatta. Pysyköön siis kirjailija käsityksessään.

Hyvän käytöksen oppaita Konstig löytää 1500-luvulta lähtien. Niistä, eri vuosisadoilla kirjoitetuista, olisi saanut kirjan loppuun melko pitkän lähdekirjallisuusluettelon.  Oikeastaan sellaista etsinkin. Epäilen, että kirjailija on luopunut ajatuksesta siksi, että on perfektionisti ja vajaa lista olisi jäänyt häiritsemään häntä. Ensimmäiseksi varsinaiseksi opastiedoksi silmäni rekisteröi Erasmus Rotterdamilaisen etikettioppaan Kristityn prinssin kasvatus.

Menneisyyden merkittävistä tavoiteltavan käyttäytymisen oppi-isistä Konstig esittelee neljässä osioissa Miehuuden salatietoa IIV.  Niillä hän rytmittää kirjaansa. Nämä kiinnostavat herrat ovat Lordi Chesterfield, Adolf Freiherr Knigge, Baltasar Gracián ja Carl Gustav Emil Mannerheim.

1700-luvulla elänyt Lordi Chesterfield kirjoitti pojalleen Philipille yksityiskirjeissä elämänohjeita, jotka on myöhemmin julkaistu. Otetaan lordi-isän viisaista teksteistä pari poimintaa esimerkeiksi:
Miellyttämisen taidon lähtökohta on kultainen käsky: tee niin kuin haluat itsellesi tehtävän.” sekä ”Alempiaan vulgaari mies kohtelee tylysti ja itseriittoisesti. Herrasmies taas kohtelee kerjäläistäkin myötätuntoisesti, eikä unohda hänen ihmisyyttään.”  tai ”Suuret meriitit tekevät sinusta kunnioitetun, mutta pienet huomaavaisuudet tekevät sinusta pidetyn.”

Niin ikään 1700-luvun loppupuoliskolla eli baijerilainen Paroni Knigge, jolta kelpuutan mukaan tämän:
”Muista, että vaimosi näkee sinut kaikissa oloissa, mutta muut ihmiset yleensä vain kun nämä ovat parhaimmillaan. Toisen kunnioitus tulee jatkuvasti ansaita.”

Baltasar Gracián oli 1600-luvun alkupuoliskolla elänyt jesuiitta, joka kirjoitti Maallisen viisauden kirjan.  Konstig kirjoittaa hänen yhteydessään myös jesuiittain kasvatusfilosofiasta.  Siihen menemättä Graciálta tämä neuvo:
”Ylevä ihminen puhuu hyvää vihollisestakin.”

Mannerheim on kirjassa Suomen herrasmies numero Yksi. Konstig kuvaa Mannerheimin elämänkulun hulttiosta herrasmieheksi. Hän pelkistää sen lauseeksi, jonka hän myöhemmin toistaa kirjassaan useamman kerran hieman eri muodoissa:
”Vaikeudet eivät ole esteitä tiellä, ne ovat tie.”

Tuon lauseen viisaus nousee kunniaan pitkin kirjaa. Siitä tulee vuoden mittaan kirjailijan oma ohje, kun hän ryhtyy kartuttamaan perustaitoja niissä lajeissa, jotka menneisyydessä ovat kuuluneet herrasmiehen välttämättömään osaamiseen: miekkailussa, ratsastamisessa ja rugbyssa. Eli ei suoraan golfkentille, vaan vaikeimpien teiden kautta.  Lause osoittaa viisautensa myös Konstigin kuvatessa Brittiläisen kuningaskunnan herrasmieskoulutusta, yläluokkaisten nuorten karua ja rankkaa collagekasvatusta. Koulutuksen lisäarvona tuli arvovalta, herrasmiehelle välttämätön sosiaalinen ominaisuus.

Harvinaisiksi käyneiden taitolajien perusteiden opettelu merkitsee kirjailijan herrasmieskoulutuksessa kahta asiaa: On mentävä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle voidakseen kehittyä, ja kun vaikeuksien kautta onnistuu, sen tuoma mielihyvä on jäljittelemättömän hieno.  Omien mukavuusalueiden rajojen rikkominen on yksi kirjan teeseistä.

Paljon kirjassa pannaan painoa oikeaan pukeutumiseen. Konstig kertoo joka käänteessä kulloisenkin pukuvalintansa perusteluineen. Miehen puvulle on kirjoitettu oma arkifilosofia ja sitä pidin yhtenä kirjan herkullisimmista ja valaisevimmista jaksoista.  Naisena noita asioita ei juuri tule ajatelleeksi.

Miehen puvussa Joonas Konstig oppii nopsasti huomaamattoman tyylikkyyden säännön. ”Ihmiset ikään kuin aistivat alitajuisesti, että tämä mies vaikuttaa poikkeuksellisen edustavalta, vaikka he eivät pysty osoittamaan hänen vaatteissaan mitään poikkeuksellista.” Tärkeäksi nousevat monikäyttöisyys ja muunneltavuus.  Kirjailija heittäytyy valtavalla tarmolla kangasmateriaaleihin, väreihin ja kuoseihin ja rakentaa niistä itselleen peruslainalaisuudet.  Tilanne- ja tilaisuustaju ovat A ja O. Hän oppii, miten välttyä yli- tai alipukeutumisilta. Ja sitten tämä:
”Jos haluat nähdä, kuinka hyvin joku on pukeutunut, katso hänen kenkiään.”

Vuosi herrasmiehenä ei ole siis juoniromaani, jota lukija ahmisi uteliaana, mitähän seuraavaksi tapahtuu. Samalla käyttäytymisen kaidalla tiellä pysytään. Hauskana ja keventävänä huipennuksena luin Konstigin perheen kotibileistä, juhla-ateriasta, jonne oli kutsuttu kunniavieraiksi perheen omat pienet tyttäret, hörsyihin pukeutuneet prinsessa Anastasia ja prinsessa Isabel.  Juhlien tarkoitus oli opettaa omille lapsille ruokailuetikettejä maljapuheineen kaikkineen.  Paljon vaivaa nähnyt isä-Joonas sai ilokseen myöhemmin tietää, että opeista monet olivat uponneet vastaanottavaisiin, leikkiin eläytyneisiin pikkuneiteihin.

Vuosi herrasmiehenä vaatii lukijalta sitkeyttä ja päättäväisyyttä. Kannattaa olla molempia (vaikka menisi oman mukavuusalueen ulkopuolelle). Kirja on viisas ja siitä oppii sukupuoleen katsomatta. Ja ennen muuta oppii katsomaan omaa käyttäytymistä punniten, sillä itsestään muutoksessa tulee aloittaa.  Se opettaa ihmisten kunnioitukseen.  Kirja käy hyödyllisestä avioliiton kirjekurssista.  Sen on Joonas Konstig omalta kohdaltaan tuonut julkisesti esiin tunnustamalla, että prosessi pelasti hänen avioliittonsa.
”Miksi me tosiaan hyväksymme sen, että kohtelemme kaikkein läheisimpiämme kaikkein huonoimmin.” sekä ”… näen vaimoni nyt eri silmin.”

Kirjassa on monia erilaisia määritelmiä herrasmiehelle ja herrasmieheltä vaadittaville ominaisuuksille. Listojen perusoivallus on se, että ulkoinen valo tulee sisäisestä valosta. Siksi hyvä käytös on paljon enemmän kuin ihmisen ulkokuori.

Kustantajan olisi valitsemansa paperinlaatu tietäen pitänyt osata jättää kirjaan tarjotut valokuvat pois. Ne ovat paitsi turhia, myös mustassa suttuisuudessaan ja kehnoudessaan ikäviä. Onneksi niitä ei ole kovin monta.

Tässä muutama kirjan lukuisista hyödyllisistä viisauksista:
”Älä sano toisten selän takana mitään, mitä et kestäisi heidän kuulevan.”
”Herrasmies on hän, joka saa toisten olon luontevaksi ja mukavaksi. Ja herrasmies ottaa toiset huomioon joka tilanteessa ja asettaa heidän tarpeet omiensa edelle.”
”Haasteet eivät ole este tiellä, vaan ne ovat tie.”
”Todellinen herrasmies on feministi.”

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä. Vihreätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä. WSOY 2017, 474 sivua.

Mainokset
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Kulttuurihistoria, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä

  1. Tiuku sanoo:

    Hyvin olet tiivistänyt kirjan ansiot, Oma suosikkilukuni niin ikään oli Konstigin tyttärilleen järjestämän kutsut.

    Joonas Konstig ei ole minulle kirjailijana muuten tuttu kuin nimenä ja kasvona. Muistan pari vuotta sitten kiinnittäneeni huomiota WSOY.n syksyn katalogiin, jonka kansikuvaksi oli valittu Joonas Konstig. Konstig näytti tyrmäävän hyvältä puvussaan. Myöhemmin kirjamessuilla menin katsomaan jotain paneelia, jossa Konstig oli mukana, osittain varmaan siksi, että halusin vain katsella häntä. Olen aina ollut perso kauneudelle.

    Konstigin kirjoihin en silti tarttunut kunnes nyt. Parempi myöhään kuin ei koskaan. Harva kirja on jäänyt vaivaamaan mieltäni yhtä paljon kuin Vuosi herramiehenä.

    Luin kirjaa suurella mielenkiinnolla. Minäkin halusin oppia hyväksytyksi jopa arvostetuksi; olenhan kokenut olevani hylkiö. Mitä ennemmän luin kirjaa sitä enemmän janosin lisää kultaisen käytöksen neuvoja.

    Huomasin myös alkavani tarkkailla ympäristöäni ja itseäni uudella tapaa. Kun minä, ajat sitten lapsuusikäni ohittanut, tanssin itsekseni erään bändin soittaessa, mietin onko tämä nyt epähienoa jollei jopa sopimatonta käytöstä. Muut kuuntelijat istuivat nurmikolla ryhmissä tai itsekseen, olin ainoa joka seisoi ja tanssi. Erään harrastuksen lopetin, koska mielestäni kyseisessä miljöössä ei noudatettu hyviä tapoja. (Olin kipuillut harrastuksen kanssa jo ennen kirjan lukemista.)

    Toisaalta minussa nousi kapina kirjan ohjeistusta kohtaan.

    Konstig on hyvin innoissaan uudesta herrasmiesharrastuksestaan, rygbysta. Mutta eikö ole aikuisen arvolle kyseenalaista möyriä pellossa taklaillen ja painien?

    Sillä arvokkuudesta kirja paasaa. Kuinka hankkia gravitasia.

    Kirjassa keskitytään myös paljon pukeutumiseen. Pukeutumiseen liittyvät havainnot ärsyttivät minua eniten. Kun hyvän maun mukaiseen pukeutumiseen jo vihkiytynyt Konstig osallistui promootionsa tanssiharjoituksiin, hän havainnoi vaimonsa kanssa muiden osallistujien pukeutumista alentuvasti. Siitä huolimatta, että kutsussa oli kehotettu pukeutumaan mukaviin liikuntavaatteisiin. Käykö tosiaankin niin, että etiketistä tietoinen ihminen alkaa arvottaa ympäristöään etiketin mukaan?

    On myös aiheellista kysyä, eikö etiketti ole kulttuurinen sopimus? Miksi 1800-luvun pukeutumisetiketin pitäisi jaoetalla tämän päivän miehet hyvä- ja huonokäytöksisiin? Ja jos miehestä tekee herrasmiehen 1800-luvun pukukoodi, miksi naisen arvoa ei nosta saman aikakauden pukukoodi?

    Mietin myös sitä, miten pukukoodi ottaa huomioon etniset ryhmät tai trans-ihmiset? Miten esimerkiksi sukupuolittamista kartteleva muunsukupuolinen (jota ei tiedetty olevankaan pukuetiketistä aikoinaan päätettäessä) voi pukeutua Konstigin pukeutumisetiketin mukaan tuntematta itsensä moukaksi?

    Konstig ihmettelee herramiesmäisen pukeutumisen kustannuksia. Hänellä itsellääkään ei ole varaa kaikkeen siihen, mikä tekee herrasmehen. Konstigin mukaan herrasmiehet ovat kuin salaseura: he osaavat lukea pienimpiä yksityiskohtia pukeutumisessa ja käytöksessä. Ja nämä yksityiskohdat (joita ei saa ostamalla valmisvaatteita) paljastavat todelliset herrasmiehet.

    Rahan puute siis jättää väistämättä osan ihmisistä herrasmiehen käsitteen ulkopuolelle.

    (Muistuu mieleeni eräs amerikkalainen blogi, jossa aloitteleva bisnesmies joutui toteamaan, että kauppoja ei synny tavallisissa puvuissa. Vasta kun mies otti lainaa ja sijoitti haute coutureen, kelloihin ja autoon, alkoi tapahtua. Luksustuotteet olivat toisille liikemiehille merkki siitä, että mies on menestynyt – vaikkei vielä ollutkaan. Haluammeko me tällaisen kulttuurin leviävän myös Suomeen?)

    Herrasmieheys on siis hierarkinen rakenne. (Kuulostan punkkari-Konstigilta.) Matti Klingekään ei suostu tarttumaan itseään esittelemään tulleen Konstigin känteen, koska alempiarvoinen ei koskaan saa tarjota kättään ylempiarvoiselle.(Erikoista, koska myöhemmin Klinge opettaa, että toisen tekemiin virheisiin herrasmies ei kiinnitä huomiota.)

    Loppujen lopuksi ei voi välttyä ajatukselta, että herramiestavoitteen takana on myös halu saada gravitasia, arvovaltaa, ja sitä kautta muutakin valtaa. Kirjaprojektinsa ansiosta Konstig pääseekin yhteiskunnan valtaapitävien seuroihin. Muistuu mieleeni Tuomas Enbusken tunnustus: Elämän humalluttavin kokemus oli se,kun pääministerin virka-auto odotti Enbuskea baari-illan päätteeksi.

    Onko niin, että vallanrakenteita eniten halveksivat ja kritisoivat (punkkari-Konstig ja ex-vasemmistolainen Enbuske) salaa haaveilevat vallanlinnakkeista?

    Ehkä itselleni otan opiksi tästä kirjasta ne kultaiset käytössäännöt, mutta muun hömpötyksen jätän mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi. Niin, ja vielä yksi ihailtava asia: se miten Konstig pelotta syöksyy uusiin kokemuksiin epämukavuusalueensa ulkopuolelle. Ja ennen kaikkea se, että hän haluaa muuttua paremmaksi versioksi itsestään ja sitoutuu päättökseen

    • Kiitos, Tiuku, todella hyvästä analyysistasi ja kriittisistä havainnoistasi. Kun kerroit yksin tanssimisestasi, kävi päässä: Älä tuollaista vältä. Omalle itselleen pitää myös olla uskollinen, kun varoo sen verran, ettei hölmöile. Spontaanius on useimmiten sympaattista. Nostat esiin monia huomionarvoisia asioita, joista helppo olla kanssasi samaa mieltä. Ihmettelin kirjaa lukiessani sitä määrätietoisuutta, sitkeyttä ja tahdonlujuutta, joiden voimalla Konstig piti yllä ryhtiliikettään päivästä päivään ja aamusta iltaan. Tosin se alkoi vähitellen myös palkita häntä, avata ovia hierarkioiden portailla. Mutta juuri tuo pyrkimys hierarkiaan ja ihmisten lokerointi on kuvatussa herrasmiesmäisyydessä vastenmielisintä. Olen ollut kolme kertaa tilanteessa, missä ihailtu Matti Klinge on käyttäytynyt aivan toisin kuin herrasmies. Hänen maineessaan on paljon kuplaa, kuvaamatta noita tilanteita julkisesti tarkemmin. Kiitos symppiksestä blogini luonnehdinnasta. Anneli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s