Kansainvälinen kauppa, ja siirtomaavalta vaurastuttavat Amsterdamia, mutta ovatko ammattikillat jo yrittäjyyden ja innovatiivisuuden jarruja? Ainakin kaikille naisille ja maalta muutaneille. Nukkekaapissa on naisdynamiittia.
Jokin jännä tässä lontoolaisen kirjailija-näyttelijä Jessie Burtonin Nukkekaapissa viehätti minua: mystisyys ja arvoituksellisuus, rationaalisuuden ja irrationaalisuuden ristiriita, aikakausi ja paikka. Neljän kuukauden mittainen tarina sijoittuu vuoden 1686 lopun ja vuodenvaihteen Amsterdamiin, miehisiin, tiukasti säännellyn elinkeinovapauden ja kaupan kehyksiin.
Silti, kuin varkain, kirjasta alkoi hohkata naisten vielä lamautettu, mutta nouseva voima, kuin enne. Ja enteistä tässä viihteellisessä tarinassa on muutenkin kysymys.
Juuri naiseksi varttunut hollantilainen maalaistyttö Petronella (Nella) on mennyt naimisiin äveriään amsterdamilaisen kauppiaan, merenkulkijan ja kauppakomppanian kantavan voiman Johannes Brandtin kanssa ja muuttaa Amsterdamiin. Lämpimän vastaanoton sijasta saapuminen on karu ja mies itse poissa. Kysymyksiin ei vastata ja ensimmäiseksi ateriaksi tarjotaan suolaista silliä.
Tilavan talon asukkaiden keskinäiset välit oudoksuttavat tulokasta. Johanneksen sisko Marin pukeutuu mustiin, osoittautuu uskonnolliseksi, määrääväksi ja kireäksi. Kun kotiutuva mies ei koske nuorikkoonsa sormellakaan, Nella alkaa kokea suurta eristyneisyyttä. Hänestä tulee miehensä välttelevä neitsytvaimo.
Mutta ajankuluksi ja häälahjaksi mies on tilannut hänelle kalliin nukkekodin. Hänen tulisi vain sisustaa se. Siihen kiertyvät kirjan oudot tapahtumat ja sattumukset. Ammattiluettelosta Nella löytää yhden miniatyristin ja tekee ensimmäisen ja ainoan tilauksensa. Mutta saatuaan mitä taidokkaimmat miniesineet uusia alkaa tulla tilaamatta. Pienet, taidokkaasti käärityt paketit ilmestyvät ovelle. Hämmentynyt saaja yrittää toistuvasti tavoittaa tekijää, onnistumatta.
Jotkut esineet Nella tulkitsee loukkaaviksi vihjeiksi, jopa pilkaksi. Sellainen on pieni, kaunis kehto. Nella on yhä, viikkoja vihkimisen jälkeen, koskematon. Tekijä tuntuu tietävän talon asukkaista enemmän kuin Nella pystyy perheen jäsenenä havaitsemaan. Esineisiin ilmestyy ennakoivia viestejä, joita Nella ei ole huomannut ja jotka hän löytää jälkikäteen.
Sitten miniesineiden tulo loppuu. Nella on epäillyt mestariksi outoa naista, jonka silmät ovat kadulla ja kirkossa porautuneet häneen ja joka häntä lähestyttäessä on aina liukunut pois. Nyt myös nainen on kadonnut.
Miniatyristin katoamisessa konkretisoituu tuon ajan naisen asema: nainen ei voinut harjoittaa ammattia. Ammattikiltoihin oli pääsy vain miehillä ja ammatinharjoittamisen ehtona oli killan hyväksyntä. Nainen oli harjoittanut taitojaan laittomasti. Hänet oli ilmiannettu.
Johanneksen kaulan ympärillä silmukka kiristyy, kun hänen epänormaali seksuaalisuutensa paljastuu, ensin vaimolle mutta pian Johanneksen vihamiehelle Frans Meermansille. Takana ovat monet kaunat ja syiden pitkä historia. Meermansien sokeriplantaasin sato Sulinamin siirtokunnassa on Johannes Brandtin vastuulla ja hänen varastossaan edelleen myynnissä. Kauppoja ulkomaille ei ota syntyäkseen.
Kun kirkon kontrolloimassa Amsterdamissa Johannes on heitetty Stadhuisin vankityrmään sodomiasta syytettynä, Nellan on toimittava. Varastoitua sokeria uhkaa turmeltuminen ja Meermansit vaativat rahojaan. Sokerileipurituttavuuteensa turvautuen hänen onnistuu avaamaan jälleenmyynnille pään, kotimaassa, vaikka sitä hänen miehensä ei näytä tulleen edes ajatelleeksi.
Mutta vaellellaan hetki Nellan mukana Brandtin satamamakasiinissa, koska emme sinne toista kertaa pääse:
”Hän ohitti pakottain Coromandelin ja Bengalin silkkiä, neilikkaa ja muskottia laatikoissa, joiden lähtöpaikaksi oli merkitty Molukkien saaret, pippuria Malabalista, kanelin kuoria Ceylonista, teenlehtiä laatikoissa joihin oli kirjoitettu via Batavia, kalliin näköisiä lankkuja, kupariputkia, tinaa, paaleittain Haarlemin villaa. Hän ohitti Delftin lautasia, viinitynnyreitä joissa lukee Espaňa ja Jerez, laatikoita joissa on sinooperista ja kokenellikirvoista tehtyä punaista, elohopeaa peilien valistamiseen ja kupan hoitoon, persialaisia kulta- ja hopeahelyjä.”
Kiivettyään leveine hameineen työläästi tikapuita ylimpään kerrokseen hän löytää huolella pakatut yli tuhat sokeritoppaa, lattiasta kattoparruihin. Vaikka Brandtit eivät ruualla pröystäile, mestarikokin taidot omaava palvelustyttö Cornelia taikoo ne aina eksoottisilla mauilla suussa sulaviksi. Siirtomaavalta ja sen myötä alistettujen maiden riisto ovat voimissaan. Entä nyt, runsas kaksi sataa vuotta myöhemmin?
Burtonin tarina on kolkko. Tekopyhyys, kosto, rahanhimo ja vallankäytön hurma ovat ohjanneet ihmisten ratkaisuja aina, tuolloinkin. Nellasta tulee leski suureen taloon, jonka satamavarastossa on hillittömät määrät myymätöntä siirtomaatavaraa. Burton jättää tarinansa siihen. Lukijan on helppo kuvitella, millaisia vaihtoehtoja nuorelle naiselle jää vai voiko hänen sukupuolensa perusteella ylipäänsä puhua enemmästä kuin yhdestä. Nella ei voi jäädä nukkekaappiin, eikä tarmokkaana ja puolensa pitävänä jääkään.
Yrittämisen ja ammatinharjoittamisen sementoidut sääntelyt kiltakulttuurissa rinnastuivat lukiessani väkisinkin niihin nykypäivän poliittisiin tavoitteisiin, joilla yrittämisen esteitä yritetään entisestään madaltaa ja raivata, sekä kiistelyihin, joissa ainakin apteekkareiden ja taksikuljettajien ammattisuojan osalta säilät ovat säihkyneet.
Juuri tuolta kantilta Nukkekaappi tarjoaa historiallisen perspektiivin, ottamatta kantaa ajankohtaisiin ja konkreettisiin poliittisiin kysymyksiin erilaisten sääntelyjen tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta.
Nukkekaappi on viihdyttävä, mukaansa tempaava ja miehisen yhteiskunnallisen vallan kuvauksessaan myös feministinen kirja, joka Brandtin mustan palvelijan kautta tarjoaa ripauksen aikansa rasistisia asenteitakin.
Jessie Burton: Nukkekaappi. Otava 2016, 429 sivua. Suomennos Markku Päkkilä.
Annelin kirjoissa 