Rakkauden tuska ei katso ikää tai sukupuolta.
Naiset, ilman muuta; siinä ensimmäinen rajaus.
Tein alkupohdinnoissani tarkempiakin rajauksia, mutta ennen sitä lopputoteamus: Mutta minä rakastan sinua rikkoo seksuaalisia tabuja, niin miesten kuin naisten. Se avaa komeroita, joista puuttuvat nimilaput ja joihin on toisilta pääsy kielletty. Siksi Nuotion kirja on raikas.
Mutta takaisin lukijakuntamietteisiini, sillä kynnys jatkaa aloittamaansa sijainnee tässä romaanissa jossakin pohdintojeni kohdalla. Romaanin kaksi keskeisintä henkilöä, 52-vuotias historianlehtori Karin (Kiurukorpi) ja 53-vuotias insinööri Lauri (Eriksson) rakastuvat ensikohtaamisella, rakastuvat kuin teinit. Molemmat ovat eronneita, tarkemmin sanottuna jätettyjä, kynsilleen saaneita. Sormia aristaa yhä. Karinin avioliitto kesti sentään liki 30 vuotta.
Miten olisivat lukijoina nuoret aikuiset naiset ja teini-ikäiset, joilla rakastumisen tuskan- tai hurmiontäyteiset laavavyöryt ovat oman minuuden kokoisia, suurempiakin: ehdottomia ja kaiken täyttäviä? Lauri on sentään vielä nuorekas ja charmantti, ja kolmekymppinen, vetävän näköinen ja hauska työkaveri Kaari (Pelkonen) on ollut häneen rakastunut jo työpaikkaan tulostaan lähtien. Odottaa vain oikeaa hetkeä. Mutta Karin on mutsiakin vanhempi ja perin arkiseksi kuvattu. EVVK.
Entä suurten ikäluokkien naiset, kirja-ahmatit? Hormonit jo useimmilla hyytyneet ja emätin alkaa muistuttaa hienorakeista santapaperia ilman keinotekoisia liukasteita. Jaksaisiko vielä samaistua?
Ytimeen siis jätin keski-ikäiset naiset 35+ − 55 v. Nuorimmilla takana jo rakkauden karikoita ja biokello raksuttaa, ikähaitarin yläpäässä olevien lapset aikuisia, monella takana avioero tai jääminen leskeksi ja elämä kaipaisi muutenkin piristävän käänteen. Naistenlehdet ovat löytäneet heidän ikäistensä uudet rakkaustarinat ja elämän täysremontit. He ovat kuvalehtien ehtymättömiä kultakaivoksia.
Siis kypsät ja kokeneet naiset keski-iässä. Heitä on paljon ja heidän eroottiset tutkansa sojottavat ulos. Näitä mietin.
Mutta Eppu Nuotio ei kirjoitakaan lukijalle elämän korvikekirjallisuutta, vaan menee asteittain ja hienovaraisesti arkoihin asioihin, tabuihin seksuaalisuudessa. Karinin tytär Klara asuu avoliitossa Uudessa Seelannissa, mutta hänen ongelmakseen muodostuu kyltymätön seksinnälkä. Laurin työkumppanilla, Kaarilla, on sen sijaan ulkoisista eduista huolimatta seksi- ja rakkausanemia. Entä keskenään rakastuneet Karin ja Lauri? Uusi suhde, jolta molemmat odottavat muutosta elämäänsä, ei sujukaan suoraviivaisesti. Lukija näkee aluksi pinnan: Karin ei päästä lähelleen, vaan haluaa kävellä. Ja he kävelevät, kävelevät, kävelevät ja kävelevät, kunnes Lauri saa kävelyistä kyllikseen.
Kirja kertoo Karinin vastuunkannosta: dementoituneesta äidistä, ongelmiin ajautuneesta tytöstä ja parantumattomasti syöpään sairastuneesta ex-miehestä, jolle uudella elämänkumppanilla ei uransa vuoksi löydy aikaa. Kirja kertoo myös Laurin työpaikan ilmapiirin rikkoutumisesta ja työyhteisön hajoamisesta, kun nolatuksi ja petetyksi kokenut Kaari aloittaa oman vastahyökkäyksensä, koston. Hän on saanut haltuunsa pari ”asetta” ja salaisin niistä on se, joka on ollut toiselle yksityisaluetta.
Eppu Nuotio on vivahteikas ihmiskuvaaja ja tarinassa on imua. Hyvän viihteen tunnuspiirteitä on se, että useimmille kirjan henkilöistä käy lopussa ihan hyvin tai ilmaan jää ainakin lupaus uudesta ja tyydyttävämmästä elämästä. Miten käy Kimmon ilmastointifirman, josta tämä on potkinut moraalisten riitojen seurauksena keskeisen työvoimansa Laurin epäreiluin menettelyin pois, sen lukija arvaa. Mutta se ei enää kuulu tarinan piiriin.
Entä lukijakunta? Naiset. Siihen ohjaa myös kirjan ulkoinen ilme. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ennakkoluulottomille lukeville miehille.
Eppu Nuotio: Mutta minä rakasta sinua. Otava 2015, 283 sivua.
Annelin kirjoissa 
Paluuviite: Mutta minä rakastan sinua | Eppu Nuotio