Oksana Tšelyševa: He seurasivat minua kadulla

Oksana”Venäjän viranomaiset jatkoivat keskiviikkona kotietsintöjä kansalaisjärjestöjen toimistoissa. Viime kuussa alkaneissa etsinnöissä on ratsattu jo kymmeniä järjestöjä eri puolilla Venäjää”, aloittaa Helsingin Sanomat uutisensa 28.3.2013.

Ratsauksen kohteeksi kerrotaan joutuneen ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International, Memorial, Human Rights Watch ja Transparence International sekä suuri joukko viime vuonna säädetyn lain mukaan ”ulkomaiden agenteiksi” luokiteltuja kansalaisjärjestöjä.

Uutisessa ei itse asiassa ole mitään uutta, jos on lukenut Suomessa maanpaossa asuvan venäläisen ihmisoikeusaktivistin Oksana Tšelyševan muistelmakirjan He seurasivat minua kadulla (Into-kustannus 2013). Nižni Novgorodissa vaikuttanut Tšelyševa kertoo kirjassaan kansalaisyhteiskunnan ja sananvapauden tukahduttamisesta Vladimir Putinin valtakaudella omien kokemustensa ja entisen kotikaupunkinsa näkökulmasta.

Nižni Novgorodin tapahtumien lisäksi Tšelyševan kirjassa käsitellään laajasti Tšetšenian sotien ihmisoikeusrikoksia, Beslanin koulun verilöylyä, Anna Politkovskajaa sekä nyky-Venäjän Gulag-järjestelmää (ilmaisu perusteluineen Tšelyševan).

Novaja Gazetan Nižni Novgorodin toimitus sekä ihmisoikeusasioita ajanut Venäjän ja Tšetšenian ystävyysseura ja siinä toimineet henkilöt Tšelyševa mukaan lukien joutuivat tavan takaa brutaalien poliisi-interventioiden ja alkeellisen läpipaistavien provokaatioiden kohteeksi vuosina 2003−2007. Tammikuussa 2007 Venäjän korkein oikeus lakkautti ystävyysseuran kansalaisjärjestöjä suitsimaan säädetyn lain nojalla. Sen johtohenkilöt, kansalaisoikeusaktivistit, julistettiin ääriaineksiksi (lue: terroristeiksi).

Tapahtumien lopputuloksena kansainvälisesti tunnettu, eri ihmisoikeus- ja rauhankonferenssien kestoesiintyjä Oksana Tšelyševa on elänyt maanpaossa Suomessa.

Oksana Tšelyševan kirja on uuvuttavaa luettavaa siksi, että siinä on tavaraa useamman kirjan verran eikä lukija kykene sulattamaan moista määrää. Ulkomaiselle lukijalle henkilöhakemisto teoksen lopussa olisi ollut suureksi avuksi, vaikka moni nimi on kansainvälistä politiikkaa seuraaville sinänsä tuttuja tai ainakin tutun tuntuisia. Raportoidut tapahtumat ovat pöyristyttäviä, raakoja, häikäilemättömiä ja kuvottavia. Nyky-Venäjä on valjastanut sisäisen turvallisuuden järjestelmänsä kriittisten äänien vaientamiseksi.

Oksana Tšelyševa oli Nižni Novgorodin valtionyliopiston englannin kielen lehtori, kunnes siirtyi vuonna 2003 Nižni Novgorodin Novaja Gazetan freelancer-toimittajaksi aihealueenaan arkkitehtuuri. 1990-luvun veriset Tšetšenian sodat, Grožnyin hävitys ja Tšetšenian siviiliväestön kärsimykset olivat herkistäneet myös hänet rauhanomaisen ratkaisun välttämättömyydelle sekä ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneiden vetämiseen vastuuseen. Anna Politkovskajasta tuli hänen esikuvansa ja ystävänsä.

Varsinainen aktivistiksi sysääjä oli vastenmielinen tapahtuma raitiovaunussa. Maksusta kieltäytynyt humalainen mies veti esiin aseensa ja uhitteli ympäriinsä kerskuen olevansa turvallisuuspoliisista. Hänet taltuttivat tavalliset matkustajat. Tapahtumaa seurasi sivusta ääneti,miehen käytökseen ja vaaralliseen tilanteeseen puuttumatta toinen mies, joka lopulta vaati Tšelyševan haltuun saamaa ja poliisille aikomaa asetta itselleen. Hän ilmoitti olevansa turvallisuuspoliisista.

”Tuntui, että henkilö, joka pystyi sivusta seuraamaan kollegansa tappavaa hulluuskohtausta, oli tätäkin pelottavampi…”, kirjoittaa Tšelyševa (s.70-75).

Siitä alkoivat myös loputtomat vaikeudet. Ratsioissa viedään tietokoneet ja tyhjennetään niiden sisällöt. Valtakoneiston käytös on röyhkeää. (Äänetöntä kieltä sen asemoitumisesta kertoo se, että kuulusteluhuoneen seinällä on Feliks Dzeržinskin kuva KGB:n entisen johtajan Juri Andropovin kuvan naapurina.)

Oksana Tšelyševa on ollut lukuisat kerrat vaaratilanteissa eikä kiistä pelänneensä: ”Aamun varhaiset tunnit ovat pelottavimpia… Annoin pelon järkyttää vasta jälkeenpäin, en kriisin aikana. Tiukassa paikassa tarvitsee vain toimia…”

Lukijan on helppo päätellä, että Venäjä ei todellisuudessa yritäkään selvittää Anna Politkovskajan murhaa. Asenne on hyytävä. ”Olemme onnistuneet estämään Venäjän vastaisen tapahtuman, joka oli verhottu niin kutsutun toimittajan, Anna Politkovskajan, muistotilaisuudeksi”, toteaa tyytyväinen poliittinen poliisi Nižni Novgorodissa etukäteen sabotoimastaan Politkovskajan muistotilaisuudesta.

Rohkenen pitää hyvin todennäköisenä, että Politkovskajan murhan tilaaja oli Putinin luottomies, Tšetšenian itsevaltainen johtaja Ramzan Kadyrov, vaikka Oksana Tšelyševa ei suoraan mitään väitäkään. Ei Politkovskaja ole ainut murhattu ihmisoikeusaktivisti. Kolme vuotta Annan jälkeen saman kohtalon koki myös hänen ystävänsä ja kollegansa, Memorialin Nataša Estemirova ja siinäkin jäljet johtavat Kadyroviin.

Toimittajia ja kansalaisaktivisteja on murhattu lukuisia. Yksi heistä, kirjassa kerrottu, on 23-vuotiaana tapettu moskovalainen kansallisbolševikki Juri Tšervotškin.

Absurdiuden huippu Oksana Tšelyševan kirjassa on kuvaus yrityksestä järjestää maaliskuussa 2007 Nižni Novgrodissa toisinajattelijoiden rauhanomainen marssi. Luonnollisesti marssi kiellettiin. Kaupungin julkinen liikenne lakkautetaan siksi päiväksi keskustaan pääsyn estämiseksi. Ulosajotiet suljetaan eikä kaupunkiin päästetä yhtään toispaikkakuntalaista autoa. Kaupunkiin keskitetään kolme päivää aiemmin sisäministeriön sotilasjoukkoja ja 3 000 mellakkapoliisia eri puolilta maata, sotilasajoneuvoja ja vesitykkejä unohtamatta.

”Täten yhtä puolustuskyvytöntä mielenosoittajaa vastassa oli kaksikymmentä raskaasti aseistettua miestä”, Oksana Tšelyševa kirjoittaa. Seuraavat joukkopidätykset ja kuulustelut. Silmukka aktivistien kaulan ympärillä on kiristynyt.

Lukijan on pakko ihmetellä, mistä ihmisoikeus- ja kansalaisaktivistit saavat voimansa toimia, kun valtion murskaava valtakoneisto on valjastettu heidän mustamaalaamisekseen ja eliminoimisekseen. Oksana Tšelyševa kirjoittaakin teoksensa lopussa idealismista käyttövoimana.

Kehotan lukemaan Oksana Tšelyševan kirjaa kynän kanssa ja sivumerkintöjä tehden. Vain siten kirjan massiivisen vyörytyksen voi auttavasti ottaa hallintaan.

Miten toivoisinkaan, Oksana Tšelyševan kaltaiset ihmiset voisivat välttää turhautumisen ja epätoivon pimeiköt ja hetteiköt. En soisi hänen äänensä kaikuvan tyhjään.

Toistaiseksi kansainvälinen yhteisö on osoittanut lepsuutensa. Konkreettinen esimerkki tästä on vuonna 2001 Tšetšeniasta Khankalan kylästä läheltä Venäjän asevoimien päätukikohtaa löydetty 51 ihmisen joukkohauta. Tunnistetusta 19 ruumiista 16 oli Venäjän armeijan eri puolilta Tšetšeniaa pidättämiä ihmisiä, joukossa torilta umpimähkää siepattu neljän lapsen äiti Nura Lulujeva. Eipä ole liiemmalti aiheesta lännessä meluttu.

P.S.

Sanomalehtiotsikoita näiltä päiviltä:
”Heidi Hautalan veroskandaalista otetaan kaikki irti Venäjällä” (Arja Paanasen raportti Ilta-Sanomissa 30.3.2013)
”Venäjä käy oikeuteen vainajaa vastaan” (Tutkintavankeudessa kuollutta 37-vuotiasta lakimiestä Sergei Magnitskia vastaan käynnistetty oikeudenkäynti; Magnitskin sellikuolema jäädytti Venäjän ja Yhdysvaltain välit; Helsingin Sanomat 22.3.2013)

Päivitys 18.1.2014
Oksana Tšelyševalle myönnettiin 16. tammikuuta hollantilaisen Oxfam Novib -järjestön ja kansainvälisen PENin merkittävä sananvapauspalkinto Free Expression Award 2014.

Mainokset
Kategoria(t): Muistelmat ja elämänkerrat, Poliittinen historia, Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Oksana Tšelyševa: He seurasivat minua kadulla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s