Jumiuduin tyynypinoineni vasten vuoteeni päätyseinämää seuranani Ann-Christin Antellin Turun Barkereista ja heidän puuvillatehtaista kertovan trilogian viimeinen osa Puuvillatehtaan kilpailija. Viihdyin mitä oivallisimmin romanttisen historiallisen viihteen äärellä. Romaanissa Barkerin suvun keskeisillä naisilla, leskeksi jääneellä äidillä ja naimaikäisellä tyttärellä Martta ja Paula Barkerilla ja Martan leskeksi jääneellä Ruotsi-äidillä Jenny Barkerilla on hellyyden ja rakkauden nälkä.
Sarjan viimeinen osa sijoittuu 1920-luvulle ja 1930-luvun alkuun. Sisällissodasta ei toivuttaisi vuosiin, ehkei vuosikymmeniin. Barkerin tehtaan nuoren johtajan Robert Barkerin menehdyttyä veneonnettomuudessa perintömääräysten mukaan miespuoleisen rintaperillisen puuttuessa johtoon nousi suvun lähin miesjäsen. Hän oli Martan pikkuveli Matti, lauhaluonteinen mies, talous- ja teollisuusasioissa kuin pystymetsästä. Johtajan vaihtuminen tiukasta Robertista adoption kautta sukuun tulleeseen, hädin tuskin säätyläisyyden liepeille kohonneeseen nuorukaiseen ylitti Robertin äidin, suvun mahtinaisen pahimmatkin painajaiset. Näitä sukulaisia hän oli katso kirjassa Puuvillatehtaan perillinen nenänvartta pitkin.
Tehdas on ylivelkainen ja perikadon partaalla. Alkoholisoituneessa Matti Barkerissa on puhjennut vatsahaava ja hän joutuu pois tehtaan pelastamisponnisteluista. Tilalle astuu tehtaan reklaamipäällikkö Paula Barker. Paulasta löytyy neuvokkuutta, kylmäpäisyyttä ja johtajuutta siinä kuin miehisissä patruunoissa. Mutta hän on nuori nainen, vieläpä pirun kaunis ja elegantti ilmestys. Kun Littoisten verkatehtaan itsevarma ja komea johtaja Richard Falke tekee Barkerin tehtaasta ostotarjouksen, jolla Matti-enon mielestä tehdas voitaisiin vielä pelastaa, Paula nakkaa tarjouksen korskasti pöydän yli takaisin Falkelle. Tällaiseen tarjoukseen hän ei tuhlaa aikaansa.
Siitä ”neuvottelusta” käynnistyy Paula Barkerin ja Richard Falken kissa−hiiri -leikki. Paulalle lankeaa kamppailussa hiiren osa, mutta se ei hänelle kelpaa. Hän käynnistää vimmaisen vaikkakin tuhoon tuomitun prosessin kankaiden myyntikäyrien nostamiseksi. Barkerin puuvillatehdas ei ole pelastettavissa, ei ainakaan sen jälkeen kun Yhdysvalloissa tapahtui talousromahdus. Sen hyöky huuhtoi koko pohjoista pallonpuoliskoa. Omaisuuksien arvot romahtivat, valtaisa määrä yrityksiä ajautui konkurssiin. Pysähtyneestä myynnistä huolimatta tai juuri siksi velat oli maksettava pankeille takaisin, pikimmiten.
Suuri lama ei upota varakasta Littoisten verkatehdasta. Sen käyttämä raaka-aine, villa, tulee kotimaasta. Viimeisimmän lainan Barkereille myöntäneen Kansallis-Osake-Pankin hallituksessa istuu Richard Falke. Hän panee pankinjohtajan tilille vastuuttomasta lainanannosta.
●●●
Ann-Christin Antell kirjoittaa tärkeää Suomen teollisuushistoriaa käärittynä vetävään fiktioon. Romaanin takana on massiivinen taustatyö, arkistoja, museoita, kirjastoja, sukututkimusta. Lukijan on koettava elävänsä juuri siinä ajassa, kaikin aistein.
Ann-Christin Antell on siirtynyt kirjoittamaan fiktiota
Naantalista. Kirjan kansilehden kuvitusta.
Elettiin aikakauden murrosta. Bramille olivat nousseet emansipoituneet naiset. He mielivät yhteiskuntaan miesten rinnalle, ohikin. Mutta he halusivat myös nauttia nuoruudestaan. Elettiin kieltolain aikaa, jolloin terästetyt ravintolajuomat lymyilivät tiskien alla ja loraus omaan lasiin vaati ravintolahenkilökuntaan hyviä välejä. Ravintoloissa soittivat jazzorkesterit. Sellainen soitti myös Turun seurahuoneella. Jazzin rytmi veti väen tanssiparketeille. Kesytön nuoruus huumasi. Ravintola-asuissa vain mielikuvituksella oli rajat ja nekin pyrittiin rikkomaan.
Ajan nautinnoista haluaa osalliseksi myös Paula, joka saa seuralaisekseen aran ja sovinnaisemman serkkunsa Katrin.
Katrin kautta Antell tuo tarinaansa aikakautta raastaneen vitsauksen, tuberkuloosin. Nuori Katri saa tartunnan ja menehtyy verta yskien keuhkotautiparantolassa.
●●●
Trilogian tässä osassa ollaan yläluokan piireissä. Kuvauksissa painottuvat nyansoidusti hienostonaisten ja -miesten pukeutuminen, 1920-luvun tyylit, kuosit ja kankaat, kampausmuoti, korut ja meikit, tyylikkäiden kenkien kopisevat korot. On silkkiä, satiinia ja sifonkia. Saiko kaikkia luomuksia Turusta tai Tukholmastakaan, jää kirjassa avoimeksi. Uusinta uuttahan tilattiin rikkaimpiin kartanoihin jopa Pariisista, useita iltapukuja samaan lähetykseen. Naisten ja miesten pukeutumisten kuvaukset ovat Puuvillatehtaan kilpailija -kirjan herkullista antia. Antell yltää niissä hienostuneisiin kuvauksiin. Kuvaukset toistuvat, sillä ”paremmissa piireissä” asusteet vaihdettiin päivälliselle, joihin garderobista valittiin lukuisista vaihtoehdoista tilanteeseen sopivin iltapuku koruineen.
Nuorten naisten keskinäistä kilpaa käytiin tyylikkään vaatetuksen areenoilla. Paulalle vaarallinen ilmestys on Richard Falken vakionaisseuralainen Elisabeth Kordelin, Alfred Kordelinin veljen tyttö, siro, söpö ja tyylikäs. Paula tunnistaa itsessään mustasukkaisuuden. Ei kai hän ole…? Kyllä, Paula on rakastumassa. Kun häntä piirittävä Richard Falke sanoo Paulan vetäytymisiä ja väistelyitä tämän peloksi rakastua häneen, se on jo tapahtunut. Vielä Paula ponnistelee, ettei se näkyisi. Hän on ylpeä.
●●●
Jossakin vaiheessa minua alkoi harmittaa se, että Antell jäljittelee liikaa edeltävän osan juonirakennetta, nyt vain uuden sukupolven henkilöin. Juonellisia yhtäläisyyksiä on monia. Naantalin kylpylä vaihtuu lomapaikkana Mustialan kartanoksi. Sukupuolinen niskan päälle pääsemisen halu, eroottinen kiinnostus ja torjunta vuorottelevat.
Romaanin loppujaksot eroavat edellisestä kirjasta. Ann-Christin Antell omistaa tämän tarinan rakkauden täyttymyksille.
Ensin Paulan mummo Jenny tapaa avioliittoaan edeltäneen nuoruudenrakkautensa, Pyhän Olavin luostarin raunioilla arkeologisia kaivauksia tekevän Juhanin. Ikääntyminen ei estä heitä yhdistämästä elämäänsä.
Rakkauden tavoittaa myös yksinäisyydessään kärvistelevä Paulan äiti Martta, joka nuoruudessaan torjui Barkerin tehtaan hurmaavan johtajan Robert Barkerin kosinnan ja meni naimisiin lapsuutensa leikkikaverin, työmies Juho Lehtosen kanssa. Rakkausvajeen Antell täyttää nipin napin uskottavasti: Robert herää kuolleista. Hän sittenkin pelastui veneturmasta hyvän uimataitonsa turvin, vaihtoi henkilöllisyytensä hukkuneen uhrin kanssa sujauttamalla passinsa tämän vaatteiden kätköihin ja suvun sormuksen uhrin sormeen. Puuvillatehtaan johtajana umpikujaan joutunut Robert tajusi ylenpalttisella kuolemansa kattavalla henkivakuutuksellaan suvun voivan maksaa tehtaan velat. Ruotsissa hankitun väärän henkilöllisyyden ja luotettavan Ruotsi-tuttavuuden turvin hän loi itselleen uuden elämän Caprilla. Vanha suola janottaa ja tiedettyään nyt Martan leskeksi hän lähestyy tätä kirjeellä. Kahden vuosikymmenen yli kestäneessä Robertin rakkaudessa on sadunkaltaisuutta, joka on fiktiossa toki sallittua.
Romanttiseen päätökseen kuuluu kirjan sankarittaren Paulan päätyminen rakkausavioliittoon teollisuusvihollisensa Richard Falken kanssa, kun pankin notaarin sanelusta Barkerin puuvillatehdas siirtyy Littoisten verkatehtaan omistukseen velkoineen. Siihen teollisuushistorialliseen saumakohtaan Antell sijoittaa myös kosinnan. Se on romaanin tyylikkäin kohta, päätös Paulan kamppailulle pelastaa Barker.
− Barkerin nimen vaaliminen on aivan turhaa, koska sinäkään et ole kohta enää Barker. Richard piteli naisen kasvoista kiinni. – Sinä tulet vaimokseni. Paras tottua siihen ajatukseen.
Toivuttuaan kuulemansa aiheuttamasta järkytyksestä, annettuaan miehen läheisyydelle periksi ja kuultuaan tämän toteamuksen tämän olevan ainoa mies joka pystyy pitämään Paulan aisoissa, Paula vastaa:
− Hah! Minä en tule ikinä tottelemaan sinua. Minä suostun vaimoksesi vain, jos tehtaasta tulee Barker-Littoinen! hän sanoi samaan aikaan naurua ja uhmaa äänessään.
Kirjan taustatietojen mukaan Barkerin puuvillatehtaat ja Littoisten verkatehtaat yhdistettiin vuonna 1921. Omistus siirtyi myöhemmin Kansallis-Osake-Pankille, ja syntyi Barker-Littoinen Oy. Tämä googlenkin vahvistama historia ei natsaa puuvillatehtaan lopullisen ahdingon kytkemiseen kirjassa maailman suureen talousromahdukseen. Se tapahtui 1920- ja 1930-lukujen taitteessa.
Richardin ja Paulan repliikeissä tiivistyy emansipaatio, pyrkimys sukupuoliseen tasa-arvoon sekä Paulan ylpeys, uhma ja viisaus tunnustaa lopulta tunteittensa ylivoima.
Antell tyytyy jatkossa niukimmasta niukimpaan, mainitsemaan kuin ohimennen suureelliset seurapiirihäät Turun tuomiokirkossa, tulevan yhteisen kodin ja pitkäkestoisen häämatkan kohteen Samoalle.
Lukija on tyydytetty!
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija. Gummerus 2023, 351 sivua.
Annelin kirjoissa 