Ulla-Lena Lundberg ja Anni Kytömäki, palkituilla romaaneillaan Kaikkien aikojen Finlandia-palkintojen voittajat numerot 1 ja 3.
Vuoden 2012 Finlandia-palkinnon voittaja, Ulla-Lena Lundbergin romaani Is (Jää) on valittu Kaikkien aikojen Finlandia-palkituksi Suomen Kirjasäätiön järjestämässä nettiäänestyksessä. Äänestykseen osallistui 22 000 suomalaista.
Ulla-Lena Lundberg halusi jakaa kunnian Jää-romaaninsa menestyksestä kääntäjälleen Leena Vallisaarelle, joka vuorostaan kiitti teoksen nyansoitua ja verratonta kieltä. Lundberg on kokenut suurenmoisena sen, että hänen ruotsinkieliseen miljööseen istuttamansa tarina on viehättänyt suomenkielisiä lukijoita. Vallisaaren mielestä viehätys syntyy juuri siitä. Lundberg kertoi voiton tuoneen hänelle pysyvästi paljon uusia lukijoita.
Toisen sijan nettiäänestyksessä sai Sofi Oksasen Puhdistus. Palkinto tuli vuonna 2008. Kolmannen sijan saaneen romaanin kirjoittaja Anni Kytöhonka oli Helsingin kirjamessujen teematilaisuudessa läsnä. Hänen voittajaromaaninsa oli Margareta, ja voitto tuli vuonna 2020. Kytöhonka kertoi palkinnon tuoneen hänelle aikamoisen ”missivuoden” runsaine esiintymistilaisuuksineen ja kirjoituspyyntöineen. ”Se vuosi väsytti, mutta sain manifestoida itselleni tärkeitä luonto- ja metsäteemoja. Kirjoittaminen vaatii traagisuuden tilaa ja sitä vuosi ei juurikaan mahdollistanut.”
Neljännen sijan sai Kjell Westön romaani Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran). Voittovuosi oli 2006. Viides julkistettu sija tuli Jussi Valtosen romaanille He eivät tiedä mitä tekevät. Kirjailija palkittiin vuonna 2014.
Tänä vuonna Finlandia jaetaan 40. kerran. Palkintoehdokkaat julkistetaan viikolla 45, joka on siis tuota pikaa. Palkinnonsaajan paljastaa valitsija, lastenkirjailija Linda Liukas 29. marraskuuta.
●●●
”Jörn Donnerin ja Bitte Westerlundin liiton tunsi koko Suomi. Mutta tunsiko Bitte omaa miestään?” Tämä provosoiva kysymys kannusti tunnetusta avioliitosta kirjan kirjoittanutta Philip Teiriä kertomaan tuttavuudestaan Jörn Donneriin ja Bitte Westerlundiin.
”Pyrin ymmärtämään molempia. Jörn oli provosoiva, uhmakas ja eksentrinen. Hän oli aikansa eurooppalainen merkkihenkilö, joka oli tottunut saamaan julkisuutta. Bitte sen sijaan on kiinnostunut pienistä asioista ja lähielämänpiireistä, kuten Tenholasta ja Raaseporista. Hän on introvertti, joka toi Jörnille yleisöä Suomessa”, Teil eritteli.
Miksi Bitte ei tiennyt Jörnin avioliiton aikaisista naissuhteista, etenkään naisesta kirjassa peitemerkinnällä H, vaikka vuonna 1969 alkanut suhde jatkui aina Donnerin kuolemaan saakka? Teirin mukaan Bitte W. alkoi lukea miehensä kirjoja ja hänen laajaa arkistoaan vasta tämän kuoleman jälkeen tehdäkseen jonkinlaisen tilinpäätöksen. Asiat tulivat vastaan sitä kautta ja herättivät mustasukkaisuuden, jota hän ei ollut avioliiton aikana erityisemmin kokenut.
Teir kertoi olleensa Bitte W:n mukana arkiston läpikäynnissä, mutta enemmänkin B:n haastattelijana. Ajatus avioliittokirjasta kypsyi yhteistyön tuloksena. Julkisuudessa kerrottua tarinaa siitä, että B viskasi puolet miehensä tuhkista kompostiin, Teir kommentoi sanomalla, että tempaus olisi naurattanut Jörn Donneria. ”Bittessä riittää huumorintajua sellaiseen.”
Rohkenin ostaa Philip Teirin teoksen J&B, Scener ur ett skenäktenskap ruotsinkielisenä, vaikka rinnalla oli Jaana Nikulan suomennettu laitos. Avioliittokirjan on julkaissut S&S.
●●●
Yksi syksyn 2023 ajankohtaisia tietokirjoja on Iltalehden poliittisen toimittajan Lauri Nurmen teos Suomen salattu tie Natoon (Into). Kirjamessujen viimeisenä päivänä salatuista Nato-kierroksista keskusteli kirjailija yhdessä professori, entinen pääministeri ja nykyinen presidenttiehdokas Aleksander Stubbin kanssa.
Suomen salattu tie Natoon -teoksen kirjoittaja Lauri Nurmi (oik.) ja keskustelukumppani presidenttiehdokas Aleksander Stubb Helsingin kirjamessujen sunnuntaisessa sessiossa.
Kumpikin muisteli takavuosia ja vuosikymmeniäkin, jolloin Naton mainitseminen Suomen yhteydessä nostatti puolustus- ja paheksuntarefleksit. Molemmat herrat ovat kuuluneet varhaisiin ”käännynnäisiin”. Etenkään Stubb ei hyväksy historiallista jälkiviisautta Nato-jäsenyyskysymyksessä:
”Aiempi linja ei ollut väärä, vaan poliitikot ajattelivat sen hetkisen tiedon ja tilanteen pohjalta.” Myös Nurmen mielestä Paasikivi−Kekkosen -linja oli oman aikansa turvallisuuspoliittinen tuotos. ”Meillä eli illuusio Kremlin hyvästä tahdosta, kun pidämme Kremliin erityissuhteita.”
Nurmen kirja nostaa esiin kaksi isohkoa uutispaukkua. Ensimmäinen ja tuorein on tämä: Presidentti Joe Biden soitti tammikuussa 2022 presidentti Sauli Niinistölle ja esitti Yhdysvaltain toiveen Suomen liittymisestä Natoon samalla toivottaen Suomen sinne tervetulleeksi. Hän pyysi Niinistöä soittamaan Vladimir Putinille ja kertomaan, että jos Venäjä hyökkää Ukrainaan – minkä Yhdysvallat uskoi ja pelkäsi tapahtuvan −, Suomi liittyisi sen seurauksena Natoon. Niinistö soitti ja on Nurmelle antamassaan pitkässä haastattelussa kertonut, että ”Putin ymmärsi”. Tiedämme lopputuloksen: Venäjä hyökkäsi 24. helmikuuta.
Toinen uutispommi on vuodelta 1949, jolloin Pohjoismaista Islanti, Norja ja Tanska liittyivät Naton jäseniksi. Suomelle liittyminen ei olisi ollut realistista, mahdollista eikä turvallista. Mutta myöskään Ruotsi ei liittynyt. Syy on selvinnyt Nurmelle ruotsalaislähteiden kautta: Ruotsin jättäytymisellä Naton ulkopuolella Ruotsin hallitus halusi suojella Suomen demokratiaa.
Suomen tie Natoon sujui molempien keskustelijoiden mielestä optimaalisen hyvin. ”Edelliset ulko- ja turvallisuuspolitiikastamme vastaavat poliitikot sekä virkamiehet olivat rakentaneet turvallisuuspolitiikallemme sellaiset olosuhteet, että valmista syntyi nopeasti”, summasi Stubb.
●●●
Seurasin päivän mittaan useita poliittista historiaa käsitelleitä aiheita, kuten Helsingin suurpommituksia helmikuussa 1944, kentälle jääneiden sotavainajien jäänteiden etsimistä ja tunnistamistyötä sekä sitä, miten Karjalan Kannaksen venäläinen huvila-asutus jäi Suomen sisällissodan terrorin, ensin punaisten, sitten valkoisten mielivallan alle. Kivennapa – Terijoki -vyöhykkeellä oli noin kymmenen tuhatta venäläistä kesäasumusta. Verilöylyjen laannuttua suojeluskunnat sallivat tunnetuimpien venäläisten paluun, vaikka Kannaksesta oli tullut itsenäistymisen seurauksena ”pussinperä”.
Näitä itseäni suuresti kiinnostavia aiheita käsittelen seuraavassa koosteessani.
Annelin kirjoissa 