Arvattavasti miljoonat ihmiset kautta pohjoisen pallonpuoliskon ovat viime vuosikymmenellä lukeneet italialaisen kirjailijan Elena Ferrante Napoli-tetrologian. Kun huomasin jääneeni kyydistä, jättäydyin sivuun. Luin vihdoin sarjan ensimmäisen osan Loistava ystäväni. Ostin sen viiden euron pokkarina kirjamessuilta. Muita osia käsilläni ei ole.
Tajuan sarjan suosion, vaikken ole kajonnut jatko-osiin, Uuden nimen tarina, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät: aikuisvuodet sekä sarjan viimeiseen Kadonneen lapsen tarina. Napoliin 1970-luvulle sijoitettu ja alemman keskiluokan asuinalueelle rajattu Loistava ystäväni on kerronnan ja kielellisen ilmaisun ilotulitusta, vauhdikas, särmikäs, käänteissään äkkipikainen, kuten ovat tarinan temperamenttiset ihmisetkin.
Loistava ystäväni kertoo kahden tytön ystävyydestä, joka ulottuu varhaislapsuudesta aikuistumiseen. Pidemmälle kirja ei ulotu. Kirjan tarina päättyy toisen loisteliaisiin häihin, jotka tullevat päättymään raivoisaan myrskyyn ja kaaokseen. Kertoja Elena on vahtimestari-isän sekä kampurajalkaisen ja karsastavasilmäisen äidin tyttö. Hänen ystävänsä ja leikkikaverinsa on suutari Cerillon tytär Lila. Lila on uhmakas, rohkea, kekseliäs ja älykäs, mutta myös pohjattoman paha. Hänellä on maaninen tarve tehdä pahaa. Myös Elena pulppuaa ideoita, mutta hurjimmissa Lilan päähänpistoissa hän yrittää jarrutella vaikka lopulta mukautuu. Suostumisilla hän lunastaa itselleen tasa-arvoisemman aseman ystävyydessä. Lila tarvitsee kumppanin. Heitä ruokkii villi ehtymätön mielikuvitus.
Napolilaisen asuma-alueen ihmiset ovat köyhiä, työläisiä tai yhden miehen yrityksen käsityöläisiä. Köyhyys ei yhdistä. Kaikki ovat sodassa toisiaan vastaan. Riidat ovat julkisia ja äänekkäitä. Useimpien asukkaiden maailma rajoittuu asuma-alueelle. Vain murrosikäinen nuoriso levittäytyy alikulkukäytävän toiselle puolelle Napolin kaduille ja kapakoihin. Siellä he erottuvat epäedukseen kaupungin muusta väestöstä. Muille asuma-alueen asukkaille ulkopuolista maailmaa tuskin on olemassa. Jossain on meri ja meren ranta. Mitä se tarkoittaa? Ainakaan kukaan lapsista ei ole sellaista nähnyt.
”Vähän ennen kansakoulun päästötutkintoa Lila sai minut tekemään jälleen kerran jotakin, mitä en olisi ikinä uskaltanut tehdä yksin. Päätimme pinnata koulusta ja lähteä kaupunginosamme rajojen ulkopuolelle.
Niin ei ollut ikinä ennen tapahtunut. En muista koskaan poistuneeni nelikerroksisten talojen, pihan, kirkon ja puiston liepeiltä tai tuntemaan edes tarvetta siihen.”
Kirjan maailma on väkivaltainen. Koulumatkat ovat selviytymistä poikajoukon harjoittamassa kivisateessa ja opettajan langettamat lasten rangaistukset ovat kidutuksen muunnelmina sadistista väkivaltaa:
”On totta, että hän joutui jatkuvasti rankaisemaan Lilaa karttakepillä tai määräämällä tämän liitutaulun taakse polvilleen kovien herneiden päälle häpeämään.”
Työläisperheissä ei arvostettu koulunkäyntiä. Lilan isä kohdisti kiukkuaan lukuhimoiseen tyttäreensä. Sekä Elena että Lila menestyivät koulussa, tosin oikukkaan eritahtisesti. Elena koki niin koulussa kuin koulun ulkopuolisessa elämässä olevansa aina suhteessa ystäväänsä kakkonen, jopa ulkonäössä. Kansakoulun jälkeen opettaja painostaa Elenan vanhempia sallimaan tytön pyrkimisen napolilaiseen lukioon asuma-alueen ulkopuolelle. Lilalle lupaa ei heltiä ja hän alkaa hioa kädentaitojaan isänsä ja veljensä suutarinverstaassa. Lila saavuttaa kaikessa kulloinkin ryhtymässään aikaa myöten liki täydellisyyden, niin myös suutari-isänsä ammatillisessa tasossa. Kun Elena kertoo ystävälleen lukion oppiaineista, kuten latinan, kreikan ja matematiikan luvuistaan, hän huomaa pian, että jopa niissä hänen loistava ystävänsä pystyy kirittämään häntä tukiopetuksella:
”Lila tuntui olevan minua kaikessa edellä, aivan kuin hän kävisi salaista koulua. Vaistosin hänessä myös jännitteisyyden, halun osoittaa että hän hallitsi saman minkä minäkin.”
Käy ilmi, että Lila on heidän vanhan kansakoulunsa kirjaston uuttera asiakas ja että hän opiskelee latinaa, kreikkaa ja matematiikkaa omatoimisesti. Ystävyyttä leimaa kirittäminen ja kilpailu. Elena saa lukiossa huipputodistuksia, mutta kun Lilan motiivi jatkaa kirittämistä sammuu, myös Elenan kiinnostus ja tulokset laskevat.
1970-luvun italialaisessa lähiössä tapahtuu sosiaalista nousua, ainakin pyrkimystä sellaiseen. Myös Elena ja Lila haaveksivat rikastumisesta, iän myötä eri keinoin. Ensin haaveena on tulla kirjailijaksi ja vuolla suositulla romaanilla rahaa. Sitten Lilaan iskee yrittäjyys, kiihko perustaa kenkiä valmistava käsityöverstas, joka laajenisi kenkäkaupaksi, lopulta kauppaketjuksi. Yritys ei osoittaudu realistiseksi. Lila päätyy naimisiin seudun varakkaan kauppiaan, ikäisensä Stefano Carracin kanssa, joka on jumaloimansa naisen unelmien täyttämiseksi valmis investoimaan suutarinverstaan muuttamiseen kenkätehtaaksi. Mutta Lila on ailahtelevainen ja äkkiväärä. Häntä ei kauan kiinnosta piirtämiensä kenkämallien toteutuminen kenkinä, vaan tavoitteiksi tulevat laadukas koti, avioliitto ja kotirouvuus. Kaiken sähköisyyden jälkeen kääntymys maistuu lattealta.
Elena kuvaa kirjassa loistavaa ystäväänsä, jonka rinnalta hän ei koskaan väisty, vaikka Lila on monet kerran jättänyt Elenan sivuun ja vetänyt bestiksekseen näyttävästi jonkun toisen seutukunnan nuoren naisen. Ennemmin tai myöhemmin hän kuitenkin palaa Elenan luo. Elena kadehtii, ihailee ja rakastaa ystäväänsä myöntäessään tämän ylivertaisuuden. Itse hän on pidemmälle kouluttautunut kuin yksikään alueen ikäisistään naisista, mutta vailla menestystä arvostetuilla avioliittomarkkinoilla. Hyvän miehen löytäminen ja sosiaalista nousua tuova avioliitto ovat ajan Italiassa arvostetuin yhdistelmä.
Loistava ystäväni päättyy Lilan häihin. Loppu ennustaa hirmumyrskyä. Häihin on ilmestynyt Lilan inhoama kuokkavieras jalassaan Lilan luomukset, ensimmäiset käsin tehdyt nahkakengät. Tuore aviomies on pettänyt morsiamelleen vannomansa valan estää miehen pääsy häihin.
Jatkoa emme tästä osasta lue. Sen sijaan lukija sai heti kirjan alussa tietää, että vuosikymmeniä myöhemmin Lila, tuolloin jo 66-vuotias nainen oli kadonnut jälkiä jättämättä. ”Ei hän ole koskaan karkaamista tai henkilöllisyyden vaihtamista suunnitellut, unelmoinut uuden elämän aloittamisesta jossain muualla.” Loistava ystävä pyyhki pois koko entisen elämänsä samalla ehdottomuudella, jolla hän on sitä siihen asti elänytkin.
Verraton lukuromaani. Tätä lisää sitten, kun pokkarialessa jatkot osuvat kohdalleni.
Elena Ferrante: Loistava ystäväni. WSOY 2016, 362 sivua. Suomennos Helinä Kangas.
Annelin kirjoissa 