Urheilu-uutisoinnissa on vellonut pidempään kohupaljastuksia valmentajien epäeettisistä menetelmistä ja käytöksestä. Paljastukset ovat koskeneet nuorten tyttöjen valmennusta joukkuevoimistelussa ja taitoluistelussa. Nuoriin kohdistetut fyysiset ja painoa koskevat vaatimukset ovat olleet kohtuuttomia ja valmentaja on tunkeutunut valmennettaviensa henkilöön. Inga Maggan esikoisromaani Varjonyrkkeilijä vuodelta 2020, siis ennen tunnettuja kohuja, saa kysymään, koskeeko sama kenties myös tyttöjen kuntonyrkkeilyä.
Lola menee mukaan kotikunnassaan käynnistettyyn nyrkkeilykoulutukseen. Laji lumoaa hänet. Se on tarpeeksi vaativa ja haasteellinen. Hän haluaa kehittyä ja edistyttyään hän ruinaa ryhmän yhteisen kouluttajan Roman Barren itselleen henkilökohtaiseksi valmentajaksi. Lola haluaa kilpanyrkkeilijäksi.
Olen luonut nyrkkeilijätutuiltani käsityksen, että lajissa on todella magiaa. Se imaisee mukaansa. Harrastuksesta tulee intohimo ja lajissa kehittymisestä päivien rytmittäjä ja elämälle tärkeä merkityksenantaja. Nyrkkeilysali on kuin toinen koti ja siellä treenaajat kuin toinen perhe.Silti treenaajien kesken ei ole juurikaan kanssakäymistä. Kukin keskittyy omaan suoritukseensa ja muut ovat tulevia haastajiaa. Jokainen on harrastuksensa kanssa yksin. Yksinäisyys sitoo kunkin valmentajaan, hakemaan tältä huomiota ja tunnustusta omassa edistymisessä.
Suostuessaan valmentajaksi Barre kertoo kasvatilleen Lolalle olevansa yksityisvalmennuksessa paljon vaativampi ja ankarampi. Hän vaatii täydellistä tottelemista ja sitoutumista. Lola sitoutuu, sillä hänellä on enemmän tahtoaa kuin taitoa. Hän tietää sen olevan edistymisensä edellytys ja hinta. Hän muodostaa valmentajansa kanssa parin, joka työskentelee samaa tavoitetta kohti. ”Kehässä minä olen sinä”, on valmentaja hänelle teroittanut. Mutta vielä pitkiin aikoihin ei olisi asiaa kehään. Sinne Lola palavasti mielii.
Valmentaja ja valmennettava eivät ole tasaveroinen tai tasa-arvoinen pari. Barre on keski-ikäinen takavuosina menestynyt kilpanyrkkeilijä. Hän on isällinen ja kova. Hän on turvallinen ja manipulatiivinen. Lola altistaa elimistönsä kestämään ennätysmäistä rääkkiä, jatkamaan vaikka maitohappoisia lihaksia kuinka särkee. Keskeyttämiseen johtaneesta uupumuksesta seuraisi rangaistus, vaikkapa sata punnerrusta suorin vartaloin.
Siinä on kilpaurheilijan ja kuntourheilijan ero. Kilpaurheilijan todellinen koetus alkaa vasta maitohappohyökkäyksen jälkeen. Kuntoilija on silloin lopettanut ja nautinnollinen endorfiini valtaa kehon.
Tiesikö tai halusiko Lola nuorena naisenalkuna tietää, kuka Roman Barre, koko kunnan hurmannut urheilujulkkis on.
”Mitä sinä pelkäät, Lola?”
Katson varovaisesti Barrea. Hänen heltynyttä tutkivaa katsettaan. Jokin siinä on aina vialla, jokin siinä on kovaa ja julmaa. Hänen kasvonsa eivät paljasta kenet hän näkee, kun hän katsoo minua, enkä minäkään yhtäkkiä tiedä kuka hän on.”
Roman Barrella on kahdet kasvot. Julkisuudessa tunnettu Barre on nuorten hyvinvoinnista huolestunut liikuntaharrastuksen edistäjä ja nuorille itsepuolustuskurssin vetäjä. Se mies on vastuunkantaja, isällinen ja luotettava. Toisen Barren Lola kohtaa vähitellen, kuin salaa ja varkain.
Milloin rajanylitykset alkoivat, silloinko kun Barre tonki häpeilemättä Lolan laukkua tämän silmien alla eikä Lola puuttunut siihen tai antaessaan viimeisestä bussista myöhästyneelle Lolalle kyydin kotikylään ja pannen autoa ohjatessaan kouransa tytön reidelle. Lola ei teosta pitänyt vaikkei tohtinut poistaa kättä. Entä kun Lola oli hikisen ja uuvuttavan treenin jälkeen ottanut hyytävän kylmän suihkun ja hanan suljettuaan kääntynyt ympäri tajutakseen kauhistuksekseen valmentajan istuvan suihkuhuoneen penkillä häntä katsoen. Lolan pyyhe roikkui Barren selän takana.
”Miten vanha sinä olet?” oli Barre kysynyt kerran muina miehinä.
”Neljätoista.”
”Ai, niinhän se oli.”
Lolan ollessa kai 15-vuotias Barre raiskaa tytön ylivertaista voimaa käyttäen ja isällistä turvapuhetta hänelle korvaan supattaen ja estää kourallaan Lolan mahdollisuuden huutaa tai hengittää suun kautta. Kipu on raastava. Lola rukoilee sen päättymistä, kuten nääntynyt nyrkkeilijä odottaa erän loppumista kongin vapauttavaan kumahdukseen. Lola ei tee rikosilmoitusta. Menestymisen nälkä tekee hänet sokeaksi. Mutta kuinka pitkälle lojaalius omaa kilpanyrkkeilijätavoitetta ja sen seurannaisena valmennussuhdetta kohtaa kantaa? Missä alkaa vastuu itsestä?
Myrkkyhämähäkin verkko on kietoutunut Lolan ympärilleen. Siitä hänet vapauttaa vasta toisen nuoren nyrkkeilijän Annan Lolalle tekemä ahdistunut paljastus omasta raskaudestaan, vain muutama tuntia ennen Annan joutumista nyrkkeilykehään tosimielessä. Sikiö Annan kohdussa on Barren, sen Lola tajuaa. Kuinka hän ei koskaan huomannut mitään? Tieto on Lolalle shokki. Molempien tyttöjen nyrkkeilytie katkeaa näihin kansallisiin koitoksiin, vaikka he niissä menestyvätkin. Barre ei ilmaantunut paikalle.
●●●
Yli kymmenen vuotta myöhemmin kuvataiteilija Lola on lupautunut työväenopistoon grafiikkakurssin vetäjäksi. Silmätessään ilmoittautuneiden nimilistaa hän löytää sieltä Roman Barren tyttären Rebekan nimen. Vihan aalto vyöryy Lolan yli. Nuoresta, kauniista ja kaiken haluamansa saaneesta Rebekasta tuli se, joksi Lola oli halunnut, menestynyt kilpanyrkkeilijä. Vielä Lolan kateus ja katkeruus suuntaavat väärään kohteeseen. Isää hänen tulisi vihata, ei tämän tytärtä. Lolan onnistuu peittämään tunteensa eikä grafiikan oppimisesta innostunut Rebekka huomaa mitään.
Kunnallispolitiikkaan pyrkivän Barren perheessä luurangot alkavat kaatuilla kaapeista juuri vaalien alla, sillä Barren vaalijulisteita näkevän Lolan viha löytää oikeamman suunnan. Lola ja Rebekka käyvät paljastavan kahdenkeskisen keskustelun saunanlauteilla grafiikkakurssin päätösnäyttelyn jälkeisessä illanvietossa. Barren perheeseen kuuluvat mielenterveydessä tasapainottomaksi ajautunut vaimo, jota Barre on kaksoiselämällään kaiken aikaa pettänyt, isänsä varavalmentajana toimiva poika Risto sekä isältä kaiken haluamansa saanut Rebekka. Perheessä muhii valtavasti ihmissuhdekuonaa ja Barre hakee rankan ja kurjan lapsuutensa johdosta muilta myötätuntoa. Tunnetun urheiluvalmentajan perheen hajoamisprosessi näyttäytyy monin ilmenemismuodoin.
Inga Magga kehittää kirjaansa vielä yhden lisämausteen, Annan kohtalon. Pidin tätä päälle liimattuna ja tarpeettomana ratkaisuna mutkistaa kaunokirjallista juonenjuoksutusta. Se on kirjailijalla keino saattaa valmentaja Barre, kirjan varjonyrkkeilijä, vastuuseen. Anna löytyy kuolleena, roikkumassa Pispalan kotinsa nyrkkeilysäkin kiinnityshihnoista.
Magga jättää tarkoituksella paljon avoimeksi. Annan kuolemasta kehkeytyy poliisitutkinta. Vaikka kyse lienee itsemurhasta, langat johtavat Roman Barreen, jonka tietokoneen poliisi takavarikoi. Ehkä Barre oli Annan asunnon omistaja tai maksaja. Tietokoneen syövereistä löytyy yhtä jos toistakin. Oikeusprosessi on käynnistynyt, tietää lehtiuutinen kertoa.
Alaikäisiin kohdistunutta pedofiliaa kirjassa siis. Mutta kirjan painava ja määrällisesti suurin anti on nyrkkeilytreeneissä; treenien raa`assa kohtuuttomuudessa; harjoitteluissa kestää kovaa kipua; pystyä kilpaurheilijana jatkamaan vielä sen jälkeen, kun kuntoilijoilla olisi elimistöstä kaikki voima käytetty. Varjonyrkkeilijä on romaani itsensä viemisestä omien fyysisten rajojen yli. ”Rakastin sitä, kuinka lyönti lyönniltä unohdin kehoni, aikeeni, toiveeni ja väsymyksen.”
●●●
Uh-huh, olipa kirja! Varjonyrkkeilijä on thainyrkkeilijä, kirjallisuuden maisteri Inga Maggan (s. 1983) esikoisromaani. Tulin vakuuttuneeksi Maggasta kiinnostavana tulokkaana kaunokirjallisuuden maisemaamme, vaikka pidin kirjan kieltä liian kirjakielisenä. Ihmiset eivät ajattele ja puhu aivan noin puhdaskielisesti. Vakuuttuneisuuteni Maggan kyvystä luoda kaunokirjallista tarinaa ei estänyt minua tuntemasta lukemaani kohtaan vastenmielisyyttä. Mutta se johtui inhostani ensin puhtaasti nyrkkeilyä, sitten pedofiliaa ja lopulta kirjassa kuvattuja muita vallan väärinkäytöksiä kohtaan.
Lola nuorena nyrkkeilijä, aikuisena kuvataiteilija. Eva Wahlström teki nuorena aikuisena huiman uran ja ylsi nyrkkeilyn maailmanmestaruuteen. Ammattinyrkkeilijän uransa lopetettuaan hän kouluttautui taiteen maisteriksi ja on nyt kuvataiteilija. Pieni ja olettaakseni ainoa samankaltaisuus siis. Ideat taiteessa ovat ilmaisia, ainakin melkein.
Annelin kirjoissa Eva Wahlströmin loistava teos Rajoilla:
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2014/11/29/eva-wahlstrom-rajoilla/
Inga Magga: Varjonyrkkeilijä. Like 2020, 352 sivua.
Annelin kirjoissa 