”Kuolemassa ei ole oikeudenmukaisuutta. Mutta eipä sitä oo elämässäkään.” Tähän tulokseen on päätynyt pitkällä elämäntaipaleellaan liki hampaaton Piippumuori Ruijan Vesisaaressa (Vadsö) Varangin (Varange halöya) kalasatamassa. Piippumuori pujottelee reuman runtelemilla sormillaan pieniä roskakaloja loddeja käsittämättömän vikkelästi koukkuihin syöteiksi. Idakin yrittää, mutta hänen pienet sormensa eivät ole yhtä harjaantuneet.
Takana ovat Suomen painajaismaiset nälkävuodet 1866−1867. Silloin Kainuuta myöten pohjoisesta Suomesta laahusti sivakoiden kuoleman kulkueita, Ruijaan pyrkivien nääntyneiden ihmisten venyviä ihmisjonoja. Iso osa taivaltajista menehtyi. Piti päästä edes Inariin, sieltä saattoi jollain vaihtokaupalla tai ostamalla saada saamelaisilta pulkkakyydin rannikolle. Tärkein kuljettaja oli Peura-Mooses. Hänen kyytiinsä mahtui monta.
Ida-vauvan löysi liki autiosta asumuksesta vesisaarelainen kauppias Hans tehdessään kauppareissunsa paluumatkalla kierroksen reittinsä varren kuolemankartanoon. Vauvan sieppaus ja pelastaminen. Nälkäkuoleman rajalla horjuvaa pikku poikaa lukuun ottamatta kaikki asumuksessa olivat kuolleet ja pihalumi oli verinen. (Nahkansa pelastusmatkalle lähteneen perheen isän lukija tapaa Vadsön vesillä myöhemmin.) Mukaan pääsyä rukoilleen pikku pojan Hans jätti tuupertumaan hankeen. Vauva kelpasi, sillä sen hän halusi tuliaisena lapsettomalle Martha-vaimolleen. Vuosia oli yritetty saada omaa. Lasten tuontia Suomesta pidettiin häpeällisenä ja kiusallisena. Vauva oli selitettävä Oslossa asuvan sukulaisnaisen synnyttämäksi. Eivät ihmiset kuitenkaan siihen pitkään uskoneet.
Hans oli lempeä mies, muttei hyväntekijä. Vauvan imettämisen vuoksi hän kelpuutti pulkkaan rintamaitoa tihkuvan, vauvansa menettäneen naisen, mutta tyrkkäsi tämän kyydistä heti, kun uskoi vauvan kanssa itse selviävänsä. Tähän naiseen Hans oli törmäävä tavan takaa Vesisaaressa. Nainen etsi imettämäänsä vierasta vauvaa ja tunnisti Hansin.
Tuula Väisäsen esikoisromaani Ida on rankka ja koskettava kertomus 1860−1880-lukujen Ruijasta, suomalaisten kultamaasta, joka takasi työtä ja ruokaa. ”Vuono oli kuin valtava kalasammio niin täynnä kalaa, että saattoi kuvitella päällimmäisten purskahtelevan ihan itsestään rannalle.” Turskien nousua vuonoon edelsivät loddit, pienet mitättömät kalat, joita ihmiset eivät suuhunsa kelpuuttaneet, mutta ne houkuttivat turskaparvet vuonoon.
Vaikka romaani Ida kuvaa monelta kantilta elämää Ruijassa ja Ruijan kehittymistä suomalaisten muuttovirtojen ja brittien kaivosinvestoinnin myötä, kirja on Idan tarina. Vauvan kapalosta, oudolta haisevasta vaatteesta Martha löytää nimen Iita Maria Gumse. Hän oli ehtinyt ennen nimilöytöä julistaa tyttövauvan Idaksi. Iita Maria lienee ollut vauvan äiti. Martha pesee vaatteen ja säästää muistoksi Idalle.
Väisänen on kirjoittanut romaaniinsa ankean ja lohduttoman tarinan. Köyhälistön lasten kohtalot olivat säälimättömän julmat. Pikku Ida saa ensivuosinaan Martha-äidiltään ja Hans-isältään hellän ja rakastavan kohtelun, mutta Martha kuolee pian kivuliaaseen sairauteen. Kuvattu sairaus muistuttaa syöpää. Vielä sata seuraavaa vuotta se oli oleva toivoton, tuskallinen tappaja. Leskeksi jäänyt miehinen Hans haluaa pikkuiselle uuden äidin ja nai rehevän, vanhana piikana pidetyn Astridin. Kun Astrid synnyttää Hansille Knutin ja sen jälkeen Oddin, hänestä tulee Idalle paha äitipuoli. Idalle Astrid on ankara eikä ota koskaan syliin, ei hymyile, saatikka silitä päätä, kuten tekee omilleen.
Ida on tuskin kahdeksanvuotias, kun hänet vastoin Hans-isän tahtoa tyrkätään Kåfjordiin (Kaavuono) piiaksi Hansin kauppiastutulle Gunnar Andersonille ja tämän Sofia-vaimolle. Jos Astrid-äiti oli kylmä ja puolueellinen, Sofia-rouva on ilkeä, pahansuopa ja häijy. Vaaditut työt ovat ylivoimaisen raskaita ja pikku Idaa niissä säälistä auttanut Augusti-renki osoittautuu nopsaan seksuaaliseksi hyväksikäyttäjäksi Idan ymmärtämättä aiemmin häntä auttaneen rengin muuttumista pelottavaksi ahdistelijaksi.
Idalle ei Sofia salli riittävästi yöunta. Palkkaa hänelle ei makseta, hänhän saa Andersoneilla asumisen, ruuan ja vaatteet. Idasta tulee suomalainen äpärä, nimittely, jonka sanomista Gunnarin kuullen Sofia varoo, kuten lapsen päivittäistä repimistä tukasta.
Ida elää 20-vuotiaaksi. Hän on lahjakas piirtäjä, mutta sekin syljetään hänelle synniksi ja häpeäksi ja piirrokset Sofia heittää tulipesän liekkien ruuaksi. Mutta suurin kaltoin kohtelu on oleva vielä edessä ja siitä Idaa ei vapauta enää muu kuin kuolema, kauan sitten Piippumuorin epäoikeudenmukaiseksi luonnehtima. Yhden ainutkertaisen rakkaudenkokemuksen kokeva Ida on tullut heti raskaaksi. Sen paljastuttua hänet tuomitaan häpeän salaamiseksi piilotetuksi, kunnes vauva on syntynyt. Synnytysvuoteelta vauva luovutetaan Idan tietämättä pois. Vauvan kerrotaan syntyneen kuolleena, mutta Ida tietää sen vaheeksi. Vauvahan itki. Epätoivoinen Ida alkaa etsiä lastaan.
Väisäsen tarinassa molemmat miehet, Hans ja Gunnar, ovat kilttejä ja Idasta välittäviä, mutta samalla molemmat heikkotahtoisia vaimojensa tahtoon alistujia, perhesovun nimissä lällyjä. Astrid pyörittelee Hansia seksillä, Sofia Gunnaria periksi antamattomuudellaan. Myöntyvä Gunnar sovittelee Sofialle omaa piilojuopotteluaan. Vaikka tarinan valtanaiset ovat vahvoja ja itsenäisiä, Tuula Väisänen kuvaa niin esikoiskirjassaan Ida kuin hiljattain häneltä lukemassani toisessa romaanissa Houkka, Helgi Hansintyttären elämä kansannaisten ja vähävaraisten perheiden lasten olematonta ihmisarvoa.
Houkan tarina houkutteli minut löytämään Idan. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoryväs on maamme suurin. Helmet-järjestelmällä Idaa löytyi yksi kappale, Kauniaisten kirjastosta. Selitys löytynee kustantamon huonolla tunnettavuudella. Elisa-kirjasta Ida löytyi toki äänikirjana (vihje, vihje!). Vaikka kertomus on menneensaikaisesti kronologinen, romaani olisi ansainnut laajemman levinneisyyden ja tunnettavuuden.
Tuula Väisänen: Ida. Nordbooks 2017, 176 sivua.
Annelin kirjoissa 