Olli Jalonen: Stalker-vuodet

Luennon jälkeen se tapahtui. Assistentti kutsui hänet sivuhuoneeseen ja ehdotti tienestiä demografisessa kohorttitutkimuksessa. Elettiin vuotta 1974 ja assistentin puheille kutsuttu oli 20-vuotias tiedotusopin tai toimittajalinjan opiskelija Tampereen yliopistossa. Tutkimus olisi valtakunnallisesti tärkeä, mutta erittäin salainen. Opiskelija on imarreltu tulemisesta poimituksi luottamukselliseen tutkimukseen ja suostuu. Rahaahan hän tarvitsee aina. Hän saa etumaksun käteisenä. Nolottavan iso summa vailla työpanosta. Sitä ei tulisi ilmoittaa veroilmoituksessa.

Kirjallista työsopimusta tehtäessä työnantajan kohta on lomakkeessa tyhjä. Se täytettäisiin myöhemmin. Värvätty olisi raportoija, jonka tehtävään kuului seurata nimettyä joukkoa ikäisiään ja raportoida arvoista ja ajattelusta. Kohorttitutkimus. Kohortti, väestötutkimuksellinen yksikkö, tavallisesti syntymävuoden perusteella valittu. Kaikki kuusi seurattavaksi nimettyä ovat syntyneet vuonna 1954. He ovat raportoijan entisiä luokkakavereita. Hän ei muista kenestäkään heistä mitään.

Ei hän tiedä, mihin tutkimusprojektissa tähdätään. Ei hän tiedä, ketä muita on mukana, vaikka heitä koulutustilaisuuksissa näkeekin. Keskinäisiä yhteyksiä ei saa solmia. Ei hän tiedä, ketkä johtavat tutkimusta ja millainen on tutkimuksen rakenne. Hän tuntee vain lähimmän kontaktihenkilönsä. Eikä hän tiedä, mistä rahat tulevat.

Haisee stallareille, Stasille ja Neuvostoliitolle. Suomessa kuitenkin ollaan. 1970-luku oli meillä stallarivuosikymmen ja Tampereen yliopisto kunnostautui siinä erityisesti. Silti Olli Jalonen ei päästä kihelmöivään romaaniinsa Stalker-vuodet selviä poliittisia vinkkejä. Raportoijakin muotoilee raporttinsa yleistävään, ainakin näennäisesti tieteentuoksuiseen muotoon.

●●●

Stalker-vuodet on hyinen teos Suomen yhteiskunnallisesta lähimenneisyydestä, sen katveeseen kätkeytyneistä ilmiöistä. Kirjan päähenkilö on toiminnastaan kertova minä, ei aina sekään, vaan vain verbi persoonamuodossa kirjoitin, laadin, soitin, otin yhteyttä… Minä menettää persoonallisuutensa. Hänestä tulee hajuton, väritön, mauton ja mielipiteetön, sillä raportoijan ydinomaisuuksia on olla vuotamatta itsestään muille mitään. Hän löytää luontevat konstit solmia yhteydet raportoitaviin ex-luokkakavereihinsa ja luoda heidän kanssaan säännöllinen tuttavuus. Ystävyydeksi se ei yllä. Raportoija on persoonattomana ja itsestään miltei kaiken salaavana muiden elämään tunkeutuja, nuuskija ja kyylä.

Opinnot jäävät kesken. Työ ammattitoimittajana saa luistavan lähdön, kun hänet valitaan Helsingin Sanomiin kesätoimittajaksi. Kohorttitutkimuksen esimies iloitsee. Raportoija voisi laajentaa tarkkailuaan myös valtakunnan suurimman lehden toimituksen sisälle. Kesätoimittajan pesti jää kuitenkin yhden kesän mittaiseksi. Hän pääsee Indonesian suurlähetystöön informaatikoksi. Hänen tehtävänään on pestä musta valkeaksi. Indonesian diktatuuri ei siedä pienintäkään ihmisoikeusrikoksiinsa kohdistuvaa julkisuutta. Missä oikaisujen ja diplomatian keinot eivät pure, sinne sovelletaan korruptiota. Liike-elämän johdolle, medialle ja keskeisille poliitikoille kuskataan joulun alla ruhtinaallisia alkoholilahjoja. Kalliita aineita suurlähetystöt saivat Alkolta verovapaasti.

Raportoijana nuori mies kestää kolme ja puoli vuotta, mutta suostuu vielä kahden seurattavan henkilön osalta vapaaehtoiseksi palkatta. Tutkimuksen rahoitus kun on tiukentunut. Kun hän hommaansa tympääntyneenä yrittää irrottautua, hänelle käy selväksi, että sitoutuminen on elinikäinen. Vain kuolema voisi hänet vapauttaa.

Ei Jalosen antisankari ole aatteeton tai moraaliton. Hänelle valkenee, miten verinen diktatuuri Indonesia on vähemmistökansojensa kansanmurhineen, raakoine kidutuksineen, vankileirien saaristoineen, sananvapauden ja opposition murskaamisineen ja hallinnon läpikorruptoitumisineen ja sen myötä vallanpitäjien ja suuromistajien ökyrikastumisineen. Hän alkaa pelata sivupeliä ja laatii paljastavan artikkelin tuolloin ilmestyneeseen Näköpiiri-lehteen. Kun artikkeli ilmestyy, se ei hetkauta ketään. Mitään keskustelua ei synny ja suurlähetystö ei artikkelista edes tiedä, eihän hän sitä englanniksi töissä käännä.

Kuvattu julkinen hiljaisuus on Jalosen kirjassa masentava ilmiö. Suomi uinui ja tuli toimeen valtion kuin valtion kanssa. Muiden sisäisiin asioihin ei puututtu. Törmäsin viime vuonna vastaavanlaiseen suomalaisen yhteiskunnan reagoimattomuuteen toisen Näköpiirissä julkaistun artikkelin johdosta. Etelä-Afrikan apartheidista raportoineen Pretorian asianhoitaja Jaakko Lyytisen kohtelua käsitelleestä artikkelistaan kertoo Rax Rinnekangas kirjassaan Baabel, kirjojen juurella (2022). Apartheidista vaikeni Etelä-Afrikan kanssa kauppaa käynyt Ruotsi ja Suomi oli hällä väliä asenteellaan naapurinsa kiltti pikkuveli.

Antisankarimme saa suurlähetystöstä äkkilähdön, kun on saatu vihiä hänen raportoijan pestistään. Kiivaimmin Indonesia vihaa kommunismia. Jalonen vie henkilönsä pohjalle, juttujen tarjoajaksi ilmaisjakelulehtiin ja järjestölehtiin sekä muuhun tilapäistulojen hankintaan. Mutta raastavien vaiheiden jälkeen hän pääsee kiinni myös oikeisiin töihin. Hän erikoistuu konkursseihin liittyvien rahasiirtojen tutkintaan ja niistä kirjoittamiseen, tutkivaa journalismia tähdellisimmillään.

1990-luvulla kohorttitutkimus levähtää julkisuuteen ja siitä nousee tavaton myrsky. Iltasanomien onnistui julkaista kaikkien raportoijien nimet. Heitä oli paljon ja sieltä hän löysi myös oman nimensä. Mutta tietosuojavaltuutettu puuttuu asiaan ja yksityishenkilöiden tonkiminen kohorttitutkimuksesta julkisuuteen kuivuu kasaan, paljolti myös ihmisten mielenkiinnon siirtyessä muualle.

Oma kotimainen 1970-luvun ”stasimme” kalpenee Jalosen romaanin lopulla, kun kirjailija nostaa näkyville ne moninaiset ja hienojakoiset keinot, joilla nykyisin meitä seurataan, ostoksistamme tehtyjä kuluttajaprofiileita myöten. Etukortit ja ennen muuta kännykässä liikkumisemme keräävät meistä tietoa. Meillä on yksityisyytemme niin kauan kuin sen suodaan olla. Riittävästi tietoja sen murtamiseen on koottuna riittävästi.

Olli Jalonen on mestarillinen kertoja. Stalker-vuosista tulee hyinen olo.  Kirjassa on lukijaa eteenpäin kiihdyttävä imu. Siinä meillä kirjailija, joka osaa hommansa: tällaisen aiheen hän tavoitti ja puki sen kihelmöiväksi kertomukseksi!

Olli Jalonen: Stalker-vuodet. Otava 2022, 509 sivua.

Advertisement
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s