Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus

Koulukiusaaminen. ”Meidän koulussa on nollatoleranssi.” Tuttua puhetta jokaisessa koulussa vuosia ja vuosikymmeniä, aina uuden kouluvuoden alkaessa. Ja silti koulukiusaamista on esiintynyt yhtä vääjäämättömästi kuin ihmisten elämänpiirin sameimmissa viemäreissä siinnyt rottia – kaikista myrkytyskampanjoista huolimatta. 

Sanana koulukiusaaminen on kulunut paljossa käytössä ohueksi. Se on kuin sen ilmaiseman ilmiön diminutiivimuoto. Kiusa, kiusoittelu, pikkukiusa, kiusanen.

Iida Rauma räjäyttää Finlandia-palkitulla romaanillaan Hävitys. Tapauskertomus lukijan tajunnan. Kyse on koulun kulttuurisiin ja hierarkkisiin rakenteisiin imeytyneestä sorrosta, moraali- ja myötätuntovajeesta, vallantunnosta, joka jokaisessa sukupolvessa ottaa käyttöön samat vanhat ja kehittää uudet fyysisen ja henkisen väkivallan ilmenemismuodot. Koulukiusaaminen on väkivaltaa mitä moninaisimmissa ilmenemismuodoissa. Eikä koulun aikuinen henkilökunta ole ilmiöstä vapaa, ei ainakaan Iida Rauman teoksessa.

”Pintapuolisen myötätunnon ja ääneen lausutun auttamishalun alla levittäytyvät sadismin ja torjunnan katvealueet, jokin ihmispsyyken räme, halu nujertaa nujerrettua, kiusata kiusattua…”

Iida Rauman Hävitys on hyinen ja viiltävä. Kaunokirjallisesti mestarillinen, taitavasti rakennettu.

Kirjan keskusolevaisia on kaksi, A ja Turun omasta historiastaan ruhjottu kaupunki. A on nuori pontevantuntuinen nainen, jolle koulukiusaaminen on juurruttanut irrationaalisen häpeän.

”… häpeä ei koskaan jättäisi häntä, A sanoi, häpeä siitä, että ne etsivät syytä hänestä, eivät koskaan kouluista, eivät koskaan opettajista ja oppilaitoksissa vallitsevasta jatkuvasta, painostavasta kilpailuhengestä, ikään kuin olisi ollut suurikin ihme, että kun heitä jatkuvasti kyykytettiin, kuritettiin ja pistettiin arvojärjestykseen, he oppivat itsekin tekemään niin.”

•••

Iida Rauma viljelee läpi teoksensa ilmaisua , A sanoi, vaikka A sanoo harvoin mitään, ennemminkin ajattelee tai muistaa mennyttä. Ilmaisullinen ratkaisu muistuttaa Thomas Bernhardtin vastaavaa hokemaa tai toistoa , Oahler sanoi, (teoksessa Kolme pienoisromaania).

A asuu Turun Ylioppilaskylän asunnossa ja ansaitsee toimeentulonsa turkulaisessa koulussa historianopettajan viransijaisena. Vakiopaikkaa hän ei ole onnistunut saamaan. Kouluun hän ajaa pitkän reitin polkupyörällä, pyöräilukuvauksessa vesisateessa. Turussa sataa kirjan mukaan aina, kylmää vaatteet märäksi viruttavaa vettä, +7 astetta vuodenaikaan kuin vuodenaikaan.

A:n asiat ovat hallitsemattoman kaoottiset. Ainoana suuhunpantavana esiintyy teoksen sivuilla musta kahvi, lopussa vanhan kollegan romahtaneelle A:lle lämmittämä kaurapuuro. A:lla on kroonistunut uniongelma. Öisin hän pääosin valvoo ja kun ei saa unta, saattaa juosta pitkiä yölenkkejä halki kolkon laitakaupungin, sen rujojen purku- ja rakennustyömaiden. Turkua ja sen historiaa hävitetään joka suunnasta. Hävityksessä Turun tori on parkkihallin rakennustyömaan vuoksi revitty auki.

A on erinomainen juoksija, ollut aina. Ja sporttinen muutenkin. Mutta ei hän silti kaarinalaisessa peruskoulussa 1990-luvulla saanut luokanopettaja Anna-Maijalta todistukseen liikunnasta kasia kummoisempaa. Hän kun osui Anna-Maijan läsnä ollessa pesäpalloa pelattaessa mailalla palloon kovin huonosti. Ja se oli Anna-Maijalle numeron pääkriteeri. Aluksi A kompensoi pallon liian lyhyen kaaren muita oppilaita nopeammalla juoksullaan ykköspesälle, kunnes Anna-Maija kielsi häneltä juoksun ja määräsi toistuvasti lyömäjonon hännälle.

Anna-Maija sovelsi mielivaltaansa muidenkin aineiden numeroarviossa. ”… lapset ovat kuin laboratorioeläimiä, eikä se, että useiden tutkimusten mukaan arvosanat on yksi tehokkaimmista tavoista häiritä oppimista, vaivannut ketään, ei se että arvosanat nakertavat sisäistä motivaatiota ja oppimien mielekkyyttä, ohjaavat välttämään haasteita ja suosimaan turvallisuushakuista suorittamista.”

Iida Rauma käy kouluväkivaltaa läpi A:n elämäntarinan kautta. Se on läpi kouluvuosien kiusatuksi tulemista, nimittelyä, eristämistä ja fyysistä väkivaltaa sekä opettajan suosikkirankkauksessa joutumista sysätyksi pohjimmaiseksi.

Anna-Maijan suosikkijärjestelmä oli sementoinut. Oli lemmikki, opettajaa liehittelevä, mielistelevä ja tälle myötätuntoa heruttava Terhi, ”pikkuopettaja”. Oli Terhin bestis Emmi-Sofia. Olivat bestikset Bettina ja Marika, olivat Lotta, Eveliina ja Monika sekä bestikset Salla ja Sari jne. A:n hylkiminen levisi kuin korona nyky-Kiinassa. Osa luokan oppilaista oli puoliksi neutraaleja, mutta Anna-Maijan manipuloinnissa hekin valitsivat puolensa enemmistön joukosta. He ovat kouluväkivallan mahdollistavia kuuliaisia oppilaita.

”Kyl mä tajuun et mun puolustamine olis ollu niille ihan järkyttävä riski ja et ne ois alistanu ittensä sen vuoksi vaiks mille väkivallal eikä oo iha kohtuullista olettaa et kukaan lapsi vaarantais itteens sillee. Oikeesti, mua ällöttää ku opet ain hokee miten sivustaseuraajien pitäis rohkasta ittensä ja puuttuu, varmaa siks et opejen ei ite tarvis.”
Näin pohtii Ira, luokan toinen sysitty ja syrjitty. Ira selviytyy kiusaajista hieman A:ta paremmin sulautumalla koulussa pulpetin kanteen. Kuitenkin hän kuuli, näki ja koki.

Ei Irasta ja A:sta ollut toisilleen sorrettuja bestiksiä. He näkivät oman häväistyn asemansa toisissaan ja heidän toisiaan kohtaan tuntemansa inho oli molemminpuolista. Suojautumiskeino sekin. ”Säkin tiekkö oksetat mua”, töksäytti Ira A:lle aikuisiässä.

A:n lojaalius ei ollut toista kummempi:
”Rehellisyyden nimissä oli todettava, ettei hänen itsepuolustusyrityksillään sen kummemmin kuin Iran kaikenkattavalla pyrkimyksellä liueta, ollut huuteluun minkäänlaista vaikutusta, ja kuitenkin Iran kulunut, halju olemus kuvotti häntä, miten tämä vain värähti kevyesti, kuin kellastunut kaisla tulessa, kun joku J-alkuisista [pojista] yritti tunkea lunta hänen paidan alle ja kun Terhi nöyryytti häntä kutsumalla hänet ensin bileisiin ja perumalla viime tingassa.”  A:ta bileisiin ei luonnollisestikaan koskaan kutsuttu.

”…hän ja Ira olivat sellaisia, alempia muita, sillä jos Jumala olisi halunnut heidän olevan tasa-arvoisia, kaipa hän olisi luonut heidät sellaisiksi.”

Ja kuitenkin lukuhimoisen A:n tietomäärä ylitti kaikkien tietomäärän luokassa, opettajan mukaan lukien. A oli lahjakas piirtäjä suunnitellen tulevaisuuttaan kuvataiteilijana (Anna-Maijan mitätöidessä hänen kuvaamataidon työnsä). A oli luokan paras juoksija. Hän pyrki puolustautumaan ja hakemaan apua kuraattorilta sitä lopultakaan tältä saamatta. Aikuiset ovat samassa työyhteisössä toiselleen solidaarisia, kun vastapuolena oli piinattu oppilas, jonka voi tulkita liioittelevan tai tekevän kiusatuksi tulemisestaan subjektiivisia tulkintoja.  

Anna-Maija -opettajalle A oli ärsyttävä. Hän oli ärsyttävä, jos hän oli ainoa viittaaja, ainoa vastauksen tietävä. Anna-Maija ei lukenut kirjallisuutta ja hänen sivistystasonsa oli enemmän asenteita ja ajatusjumiutumia kuin tietoa. A oli niin niin ärsyttävä erehtyessään oikaisemaan opettajan väärää tietoa. Kuten esimerkiksi väitteen, että punatulkun toinen nimi on punarinta. Tietenkin on. Opettajaa tukivat innokkaasti myös ”pikkuopettaja” ja tämän bestis Emmi-Sofia ja perässä monet muut. A oli opettajaa kohtaan loukkaava yrittäessään väittää muuta, kerrassaan inhottavan julkea vaikka arasti asiansa esittikin. Ansku oli sentään loisto-opettaja.

A:lta vietiin päivittäin eteisestä tavaroita. Milloin hävisi kaulaliina, milloin ulkokengät oli piilotettu, milloin oli kadonnut takki tai sen taskusta linja-autokyytiin oikeuttava bussikortti. Kun A sai lopulta tilalle uuden kortin, kadonnut ilmestyi pulpetin päälle.

A sai kuulla luokkakavereiltaan ja koulun muilta oppilailta päivittäin olevansa huora tai vitun ruma lehmä sekä ulkonäköön ja joihinkin vaatekappaleisiin liittyviä ilkeyksiä. Solvausten alkaessa hän oli vasta 11-vuotias. Häntä lyötiin, potkittiin, tyrkittiin seinään, jopa kuristettiin.

Teoksen toinen pääolevainen Turku olisi oman esseensä väärti. Iida Rauma kuvaa A:n jalkapatikka-, juoksu- ja pyöräreittien varrelta taloja, katuja ja maisemia, loputtoman tuntuisesti. Kaikilla paikoilla on historiansa ja tarinansa. Silti Rauman Turku näyttäytyy silvottuna ja sateisena. Mutta turkulaisille Iida Rauman teos lienee ehtymätön sanallistettu kaupunkikuvasto.

•••

Irasta on tullut aikuisena aloitteleva kirjailija kahdella varsin tuntemattomaksi jääneellä kirjallaan. Toisesta niistä A tunnistaa itsensä, koulukiusatuksi Kaarinaksi naamioidun. Siitä kiukustuneena hän ryhtyy etsimään Iraa. Kirjan pääosa on Iran ja A:n kohtaamista. Se saa surrealistiset, väkivaltaiset ulottuvuudet ja kehittyy painajaismaiseksi kuvaukseksi A:n yrittäessä kolean sateen piiskatessa maisemaa hakeutua asunnolleen ilman kenkiä, ilman takkia, rahat, avaimet ja kännykkä Iran asuntoon jääneinä. Hän oli sisuksensa vatsahappoineen Iran lattialle oksennettuaan raahannut itsensä asunnosta ulos.

Ira tarvitsee kouluväkivaltaa käsittelevään kunnianhimoiseen teokseensa A:n muistot ja kokemukset. Jos hän ei niitä tältä helpolla saisi, hän ottaa ne vaikeimman kautta. Hävitys. Tapauskertomus päättyy molemmille armollisesti. Lopulta A suostuu muistelemaan.

Hävitys on Finlandiansa ansainnut. Milloin suomalaisessa kaunokirjallisuudessa on syntynyt yhtä kirkas majakka, kirjallinen merkkitapaus? Tulee mennä aina Sofi Oksasen Puhdistukseen asti. Ei rinnastus tee Hävityksestä Oksasen romaanin kaltaista lukumagneettia. Rauman teos on järeä, tiivis ja vaativa.

Ja eits oo vaa yllättävää miten harvoin semmosii ampumisii tapahtuu ku kummiski tietää mimmosii  paikkoi koulut ovat? (s.360)

Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus. Siltala 2022, lähdeteoksineen ja aihetta käsittelevine mustavalkokuvineen 400 sivua.

Advertisement
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus

  1. Anki sanoo:

    Tämä kirja todella on merkkitapaus. Se repii auki kaikki hymistelyt, joilla kiusaamista yritetään vähätellä ja piilottaa. Minusta kuitenkin sen suurin ansio on se, ettei se käänny miksikään vaikeuksista voittoon -selviytymistarinaksi. Joskus ihminen tulee niin rikotuksi ettei hän tule enää ehjäksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s