Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

Kyse on bestselleristä, New York Timesin liioitellun anteliaan kritiikin mukaan bestselleristä nro 1. Kyse on Miranda Cowley Hellerin esikoisromaanista Paperipalatsi.  Nimi symbolisoi kirjassa jonnekin Yhdysvaltain koillisosiin nykypolven isoisän rakennuttamaa kesäpaikkaa: päärakennusta yhteisateriointeja ja illanviettoja varten ja useita pikkumökkejä yöpyjille. Paikka on hyvässä kunnossa, vaikka oireilee sisälle pyrkivine hiirineen, hämähäkkeineen ja muurahaisineen ränsistymisen vaih`vihkaista etenemistä. Paikan varsinainen nimi on Perämetsä ympäröivän villin ja kesyttämättömän luonnon mukaan. Mökeiltä on pieni kävelymatka metsäpolkua pitkin paljain jaloin hiekkarantaiselle tilavalle lammelle. Aamu-uinti kirpaisevan viileässä vedessä yönlämpimin ihoin  kuuluu aamurituaaleihin, kullakin omassa heräämisaikataulussaan.

Hieman pidemmän kävelymatkan päässä avautuu valtameri, Atlantti. Sen tuulet eivät yllä  Perämetsän tyyneen rauhaan. Perämetsässä on aina kesä.

Paperipalatsi on rakkaustarina. Mutta samalla se on sukutarina kolmessa neljässä sukupolvessa. Sukupuun piirsin lopulta lehtiööni hahmottaakseni, kuka lopultakin on kuka ja naimisissa kenen kanssa, kulloinkin.

Tarinan kertojaminä on Elle (Eleonora). Ehkä hän on kustannustoimittaja ja ainakin esiintymiskykyinen huilisti. Henkilöiden ammattitaustat Heller pitää sumussa. Kirjan henkilöt ovat hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa, osa sukuun naiduista jopa yläluokkaisia. Löytyy kuvataiteilijaa, arkkitehtiä, lääkäriä, toimittajaa ja ties mitä sosiaalisessa elämässä arvostettua.

Elle on naimisissa maailman ihanimman miehen, brittiläisen Peterin kanssa ja heillä on kolme yhteistä lasta, heistä vanhin jo murrosikäisessä vastahangassa. Yläluokkataustainen Peter on komea, älykäs, sukkelasanainen, huumorintajuinen ja rakastaa vaimoaan rajattomasti. Mutta Elleä alkaa vanha suola janottaa ja siinä on Paperipalatsin juonellinen runko. Elle pettää miestään pariskuntien yhteisen illanvieton jälkeen nuoruuden rakastettunsa Jonasin kanssa. Aamulla aamu-uinnin jälkeen:

Astun peilin suurimman jäljellä olevan heijastavan alueen eteen ja tuijotan alastonta ruumistani, arvioin sitä ja haen jotain ulkoista, mikä voisi paljastaa totuuden, pakokauhun sisälläni, nälän, katumuksen, tikahduttavan halun saada lisää. Näen kuitenkin pelkän valheen.
”Aamupala!” Peter huutaa isosta talosta. ”Hop hop.”

Avioliiton pyhyys ei ole tässä amerikkalaisessa sukutarinassa korkeassa kurssissa. Ellen häikäisevän kaunis isoäiti Nanetta ehti olla ainakin kolme kertaa naimisissa, Ellen niin ikään tyylikkään kaunis, temperamentikas äiti Wallace oli kahdesti naimisissa ja piti naapurin miestä rakastajanaan ja Ellen Henry-isä ehti viedä avioeronsa jälkeen vihille kaksi eri naista. Ellelle molemmat olivat kamalia Ämmiä. Tämä avioliittojen ja avioerojen karuselli sai minut epäilemään, onko seksuaalisuus todella ihmisten elämien suurin yhteinen nimittäjä. Tässä romaanissa on.

Heller kuvaa tapahtumia kahdessa aikaskaalassa. Ellen, Peterin ja Jonasin kolmoisdraama on sijoitettu kelloaikojen ryhdittämänä yhden vuorokauden kiertoon. Se, miten Elle ratkaisee sisällään vellovan päättämättömyyden sekä järjen ja tunteiden sekamelskan, ratkeaa vasta romaanin viimeisillä sivuilla.
Peter edustaa sitä, mikä ON. Elämämme yhdessä on hyvää. Erinomaista. Rakastamme todellisuutta toisissamme – siihen kuuluvat vessaharjat ja aamuhengitys ja Tampaxien hakeminen minulle lähikioskista…

Toinen aikaskaala sijoittuu vuosiin 1952–1999.  Sille janalle mahtuvat niin Wallacen kuin hänen tyttäriensä Annan ja Ellen elämien keskeiset vuosikymmenet.  

Paperipalatsi on kertomus elämän ahnehtimisesta. Paljon saanut mielii vielä lisää.  Hellerin tarinassa on kuitenkin sivutarina, joka avautuisi syvätragediana vasta toisella lukemisella (jota en kuitenkaan tee). Kyse on Ellen äidin toisen aviomiehen Leon pojasta Conradista Leon edellisestä avioliitosta. Conrad on Ellen velipuoli ja melkein ikätoveri. Hän on aikuisten aavistamatta seksuaalisesti perverssi, miten pahasti, se Ellelle avautuu teini-iän pysyvänä painajaisena ja koko laajuudessaan vasta hänen kohdatessaan aikuisena Conradin siskon.
”Jos hän vain uskaltautuu liian lähelle, teeskentelen herääväni ja hän luikkii ulos ennen kuin jää kiinni. Takaisin rotanloukkoonsa. Olen turvassa. En vain saa ikinä nukahtaa.”

Väkivaltaisesta, rehentelevästä ja pahasuisesta Conradista, raiskaajasta, tulee Ellelle kauhu, jonka hän pystyy lopulta oksentamaan vain Jonasille. Conrad kuolee tapaturmaisesti ja tapaturman päätöksessä on Jonasilla ja Ellellä oma osuutensa, ei ratkaiseva, mutta osuus kuitenkin. Synkkä salaisuus sitoo heidät vaikenemisen verivalaan. Mutta niin lukija kuin Ellekin tietävät, että Conradin hahmo oli sittenkin säälittävä. Seksuaalisen ahdistelijan ja runkkarin pinnan alla eli itkevä, vapiseva pikkupoika. Lukija ei tiedä keskittää huomiotaan myös Conradin tarinaan. Henkisesti rujo Conrad näyttäytyy yhden epäonnistuneen avioliiton hintana.

Paperipalatsin lumo on kirjan repliikeissä. Päähenkilöiden nokkela sanavalmius ja ainainen naljailu ovat kirjan pistämätöntä herkkua. Nokkelan tekstin äärellä on viihtyisää edetä. Nautin myös Perämetsän ja sen lammen mystifioidun faunan kuvauksista.

Paperipalatsi on kelpo viihdyttäjä.

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi. Tammi 2022, 403 sivua. Suomennos Tuulia Tipa.

Advertisement
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Viihderomaani Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s