Teoksen Venäjä, väärin kehittynyt maa sisältö on lohduton. Kahden venäläisen tietokirjailijan, Vladimir Bykovin ja Olga Derkachin teos julkaistiin suomeksi vuonna 2020. Kirja siis ilmestyi ennen Aleksei Navalnyin myrkyttämistä elokuun lopulla 2020 ja etenkin paljon ennen Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa. Viesti on syvästi masentava, vaikka kirjasta puuttuu tuorein aines, pahin.
Otsikko ”väärin kehittynyt maa” on poleeminen ja vihjaa tendenssikirjaan. Koin sisällön ja käsittelytavan kuitenkin sangen viileiksi ja toteaviksi. Otsikko nousee sisällöstä. Tiedän, ettemme tiedä. Tiedän, että nyt tiedämme entistäkin olemattomammin verrattuna kirjan ilmestymisvuoteen 2020. Yleistyksiin tulee siis suhtautua terveellä varautuneisuudella. Se ei kuitenkaan kyseenalaista kirjan painavaa antia.
Lukija joutuu esittämään kysymyksen, muuttuuko Venäjän poliittinen järjestelmä vallan kolmijaon ja ihmisoikeuksien osalta koskaan paremmaksi ja mikä voisi johtaa itsevaltaan perustuvan järjestelmän kansanvaltaistumiseen. Venäjän historia ei anna muutokseen osviittoja. Sellainen ei siinnä horisontissa. Kyse ei siis ole Putinin ja hänen seuraajansa/seuraajiensa vallassa pysymisajasta.
Historia yhdistää ja on ketju urotekoja
Puolueettomana pidetyn moskovalaisen Levada-tutkimuskeskuksen mukaan historia on Venäjällä keskeisin kansalaisia yhdistävä tekijä. Historian kansalaiset näkevät ketjuna urotekoja. Uroteot merkitsevät rajojen laajentamista ja uusien maa-alueiden valtaamista. Kirjoittajien mukaan kansalaiset hyväksyvät imperiumin laajentamisen tarvittaessa voimakeinoin.
Historian hahmoista kunnioitetaan eniten niitä, joiden toimesta imperiumi on laajentunut merkittävimmin. Heitä ovat mm. Pietari Suuri (pääsy Itämerelle), Katariina Suuri (Krim, suuret osat Siperiaa ja pääsy Mustalle merelle), Josef Stalin (Neuvostoliittoon liitetyt reunavaltiot ja keskisen Euroopan satelliittivaltiot). On valloittajahallitsijoita muitakin. Aleksanteri I otti osan Puolaa, Suomen, Azerbaitžanin ja Bessarabian ja Aleksanteri II Keski-Aasian.
Ketjun jatkaja on Vladimir Putin (Etelä-Ossetia, Abhasia, Krim, Donbass, ”erityissotilasoperaatio” Ukrainaan 2022. Valko-Venäjä on jo käytännössä vasallivaltio). ”Meidän tavoitteenamme on palauttaa Ukraina Venäjälle.” (duuman jäsen Gennadi Oništšenko 2020)
”Kun maa haluaa oikeutusta nykyisille toimilleen historiasta, se ei tietenkään halua nähdä menneisyydessä verta, likaa ja hätää. Se haluaa nähdä vain voitot”, toteaa kirjassa toimittaja Ivan Davydov. Lähimmät esimerkit tästä ovat toisesta maailmansodasta. Urotekojen myytin hintana on Stalinin puhtaaksi peseminen hänen omaan väestöönsä kohdistamasta massatuhosta. 70 prosenttia Venäjän väestöstä arvioi Stalinin merkityksen myönteiseksi. Neuvostoliitto oli suurvalta ja maa oli ”paras maa maailmassa”.
Suurvaltastatus on itseisarvo, ylpeyden aihe ja omanarvontunteen ehtymätön lähde. Suurvalta-asema kompensoi kansalaisten reaaliaseman, osan alamaisina. ”Ulospäin, muihin maihin suunnattu aggressiivisuus työntää syrjään koetun loukkauksen omista nöyryytyksistä”, toteaa filosofi Aleksandr Rubtsov.
”Tältä pohjalta nousee suoranainen veressä kulkeva halveksiva asenne pieniin ja erityisesti entisiin Venäjän imperiumiin kuuluneisiin maihin. Kuvioon kuuluu lausahdus `Voimme toistaa` liittyen toiseen maailmansotaan.”
Ylpeys, omanarvontunto ja alamaisuus
Levada-tutkimuskeskuksen mukaan yli 50 prosenttia venäläisistä luokittuu ryhmään humaanit alamaiset. He eivät välitä politiikasta, se on omien toiveiden ja toimien ulko- ja yläpuolella. Eri tietolähteistä käy ilmi, että Ukrainan sodan seurauksena ihmisten suuri enemmistö on alamaisia, mutta lohduttoman monet eivät enää kovin humaaneja. Alamaisuudessa ilmenee haltioitunutta, hurmahenkistä, jopa hävittämisen- ja tappamisenhimoista paatosta. Hurmahenkistä alamaisuutta ruokkii ja pakkosyöttää tehokas, aukoton valtiollinen aivopesu, joka myrkyllisyydellään pystyy läpäisemään rationaalisen ja kriittisen ajattelun suojakerroksen. Yhä useampien mielestä Ukrainalla ei ole oikeutusta omaksi valtiokseen. Ukraina kuuluu Venäjälle.
”…vihaan heitä [ukrainalaisia]. He ovat paskiaisia ja pellejä. He toivovat meidän kuolemaamme, Venäjän kuolemaa. Ja niin kauan kuin minä elän, teen kaikkeni, että he katoaisivat maan päältä.” (Dmitri Medvedev, Helsingin Sanomat 23.6.2022).
Tämä käsittelemäni kirjan ulkopuolelta.
Alamaisen osaan kuuluu kirjassa käsite ”elävä voima”. Armeijassa olevat ovat sitä. Piittaamaton suhtautuminen inhimillisiin menetyksiin luonnehtii suhtautumista ihmisiin. Talvisota ja toinen maailmansota kantavat luvuttomia esimerkkejä suhtautumisesta omaan ”elävään voimaan”. ”Käytä loppuun koko elävä voima, niin sitten vetäydymme selustaan joukkojen uudelleen muodostamiseksi”, ohjeisti joukkoja komentanut puna-armeijan kenraali erästä everstiä toisessa maailmansodassa.
Kirjoittajien mukaan valtio on Venäjällä ihmistä tärkeämpi, myös rauhan oloissa.
Alamaisuudella on Venäjällä liki tuhatvuotinen historia, aina mongolien Kultaisen Ordan ajoilta 1200-luvulta itsevaltias-tsaarien, turpeeseen sidotun maaorjuuden ja kommunistisen diktatuurin terrorin ajoilta Putinin autoritaariseen ja itsevaltaiseen nykypäivään. Välissä oli vuosikymmen, Boris Jeltsinin aika. Se muistetaan rappiokautena, äkkirikastuneiden oligarkkien vuosina.
Kirjoittajien mukaan lapset kasvavat jo pienestä alamaisen osaansa. Venäläisen koulujärjestelmän opettaja-aines ei ole kasvatustieteilijöiden parhaasta päästä. Siksi kirjoittajien mukaan enemmistö opettajista ei pidä lahjakkaista oppilaista. ”Yhdenmukaisuuteen taipuminen, ylempien käskyihin alistuminen, lahjakkaiden halveksiminen ja tottumus hoitaa työt välinpitämättömästi”, listaavat kirjoittajat koulun myrkyllisiä trendejä.
Työelämässä esimiehen käsky on laki.
Vallan vertikaali
Venäläiset kirjoittajat käyttävät Putinin hallinnosta käsitettä vallan vertikaali. ”Kyse on kaiken mahdollisen alistamisesta presidentille ja presidentin hallinnolle. Malli on toki koristeltu `parlamentilla`, `oikeusistuimilla` ja muilla vastaavilla laitoksilla, mutta ne ovat näennäisiä instituutioita. ” Vallan vertikaali toimii kirjoittajien mukaan vallanjaon periaatetta vastaan. Koko federaation, liittovaltion, hallintokoneisto on alistettu keskuksen, Moskovan, alaiseksi. Samalla alueilta, federaation jäseniltä, on viety itsenäisyys.
Vallan vertikaali nojaa vallan oikeutuksensa voiton kulttiin, Neuvostoliiton voittoon natsi-Saksasta ”Suuressa isänmaallisessa sodassa” (1941–1945), joksi toinen maailmansota (1939–1945) on Venäjän historiassa typistetty. Voiton kultista on tullut voittamattomuuden kultti, oikeastaan voiton riivaus. Tuttu nykypäivän hokema on ”Voimme tehdä sen uudelleen”. Vieläkään Venäjä ei tiedä (eikä välittäne tietää), miten paljon ”elävää voimaa” voiton kultin lunastus vaati. Arviot ovat vähättelevästä ja suurpiirteisesti 20 miljoonasta realistisempaan 40 miljoonaan. ”Kansa on suorastaan militaristisen hysterian tilassa”, väittävät kirjailijat maan asenneilmastosta vuonna 2020 ennen hyökkäystä Ukrainaan. Hyökkäyksen perusteluksi kansalaiset sanovat ulkovaltojen uhan alla olevan isänmaan puolustamisen.
Vallan vertikaaliin sisältyy opposition nujertaminen maan rakoon. Venäjää uhkaa maan ulkopuolelta viides kolonna. ”… presidentin tukijat julistavat viidenteen kolonnaan kuuluviksi kaikki, jotka eivät tue Putinin politiikkaa.” Kyselytutkimuksessa Putinin kansansuosio on mitattu korkeammaksi kuin koskaan.
Teos käy läpi kaikki ne lainsäädännölliset toimet, joilla vuonna 2000 presidentiksi noussut Putin on siirtänyt alueiden vallan itselleen, federaatioiden hallintomiesten valinnasta lähtien. Kuvernöörit saavat valtansa Putilta ja menettävät sen hänen päätöksellään. Näin järjestelmä oikaisee mahdolliset vallan vertikaalin satunnaisrypyt.
Rahaputki – kaikkien korruptioiden äiti
Venäjä-analyytikot näkevät Kremlin vallan sementoituneeksi rakenteeksi, vallan selkärangaksi eri turvallisuusorganisaatiot. Voimaministeriöitä ovat sisäasiainministeriö ja puolustusministeriö. Sisäisen turvallisuuden palvelu FSB (Federal Stability Board, entinen KGB). Se toimii järjestäytynyttä rikollisuutta, huumekauppaa, terrorismia ja korruptiota vastaan koko Venäjän alueella. Vuonna 2016 Putin perusti Venäjän kansalliskaartin (Venäjän liittovaltion kansalliset turvajoukot), puolisotilaallisen poliisiorganisaation, jonka yksi keskeisistä tehtävistä on estää kansannousu, tukahduttaa mielenosoitukset ja varmistaa Putinin vallan jatkuminen myös siltä varalta, että armeija kieltäytyisi tottelemasta. Kansalliskaartiin kuuluu myös presidentin erikoisjoukot Omon ja kaartia käskee viimekädessä presidentti. Ylimmän johdon suojelusta vastaa FSO (Federal Protective Service), johon Googlen mukaan kuuluu 20 000–30 000 uniformullista miestä, muutamia tuhansia siviiliasuisia sekä ydinsodan varalle ”mustan laatikon” kontrollit. (Kirjan kirjoittajat arvioivat FSO:n työntekijät 50 000 ihmiseen.) FSO vastaa myös tärkeimpien virkamiesten tiedotusjärjestelmästä (secure communications system). FSO:n valtaoikeudet ovat suuret.
Turvallisuusneuvosto on Venäjän presidentinhallinnon direktoraatin tasoinen osasto, joka konsultoi kansallisen turvallisuuden asioissa. Puheenjohtajana on Venäjän federaation presidentti. Sitä voi pitää päätösvallattomana, niin kutsuttuna kumileimasimena.
Eri turvallisuusjärjestöjen on tulkittu kilpailevan keskenään. Valtion keskushallinnon byrokraatteina (38 300) sekä turvallisuusorganisaatioiden työntekijöinä työskentelee satoja tuhansia ihmisiä, keskivertokansalaisiin nähden moninkertaisilla palkkatuloilla. (Alue- ja paikallishallinto mukaan lukien virkamiesten lukumäärä on miljoonissa.) Turvallisuusorganisaatiot yhdessä muodostavat näin paksun ja läpäisemättömän turvamuurin.
Vankkumattoman uskollisuuden varmistaja on Putinin käyttöön kehittämä rahaputki. Se takaa pysyvät rahavirrat tarpeellisten ihmisryhmien tileille. Rahat ovat peräisin valtion budjetista.
Näin rahaputki toimii:
Yritykseltä pyydetään tarjous jostakin valtion suunnittelemasta rakennushankkeesta tai kunnostusprojektista. Yritys on yksi ”omista” suuryrityksistä, poliittisesti vuorenvarma. Firma saa kuitenkin jopa moninkertaisesti enemmän rahaa projektiin, mitä itse yläkanttiin ilmoitti talousarviossa. Saamastaan rahasta sen kuuluu kuitenkin ”palauttaa” projektin sille antaneelle esimerkiksi 70 prosenttia. Jäljelle jääneestä yritykselle jää sievoinen rikastumisen siivu projektin todellisten kulujen jälkeen vallankin, kun projektin toteutuksessa voi olla suurpiirteinen. Palautuneen 70 prosentin summasta saaja antaa suurimman osan vuorostaan tärkeimmälle esimiehelleen. Ja niin edelleen. Kukin keskeisistä hierarkian portaista saa oman osuutensa. Putken viimeisessä päässä on Vladimir Putin tai jotkut hänen kaikkein likeisimmistä luottohenkilöistään. Vaikka valtio muodollisesti taistelee korruptiota vastaan ja langettaa siitä näyttäviä rangaistuksia, rahaputki on korruption varjeltu valtiollinen runko.
Venäjän talous
Rahaputkimekanismilla sekä sillä, että Venäjän bruttokansantuotteesta meni ennen Ukrainan ”erityisoperaatiota” arviolta kolmannes armeijan varustamiseen ja ylläpitoon (ilman asekehittelyyn ja armeijan tutkimukseen suunnattuja varoja), valtion kassa ei kuitenkaan tyhjene. Venäjä myy raaka-aineita, metalleja, kaasua ja öljyä ja saa niistä kelpo hinnalla. Kaikki hyötyvät. Paitsi kansa.
”Jopa maan oma tilastolaitos Rosstat kertoo, miten vuoden 2018 lopussa 48,2 prosentilla perheistä riitti rahaa vain ruokaan ja vaatteisiin, mutta ei enää kestokulutustavaroiden ostoon. Vuotta aikaisemmin näin niukasti joutui elämään 49,8 prosenttia perheistä.”
Palkkaerot ovat valtavat. Kirjoittajien mukaan valtion virkamiesten vuositulot 2018 olivat 20 500 euroa, kun tavallisen venäläisen keskiansiot olivat noin 7 000 euroa.
Eriarvoisuus koskee muutakin kuin taloudellista toimeentuloa. Kansainvälisen homoja ja lesboja edustavan järjestön mukaan Venäjä on Euroopassa sijalla 46, kun verrataan vähemmistön oikeuksien toteutumista. Listalla on 49 maata. ”Yhteiskunta on tyytyväinen tilanteeseen.”
Naiset ovat yhteiskunnassa määrällisenä enemmistönä vähemmistön asemassa. Sosiologi Marina Jusupova siteeraa tyypillistä venäläisten miesten käsitystä: ”Naisten päätehtävä on synnyttää.” Eritoten se korostuu ”elävän voiman” uhatessa ehtyä.
”Valtion talous lepää suolla”, havainnollistaa Euroopan jälleenrakennus- ja investointipankin pääekonomistina työskennellyt Sergei Gurijev. Keskiluokka on liki olematon ja korvautuu eri tason virkamiesluokilla. Suurfirmat ovat ajautuneet valtion käsiin tai ainakin kontrolliin pääjohtajia myöten. Keskisuurten ja pienten yritysten toimintaedellytykset ovat kapeat.
”Ylipäänsä itsenäinen ja tehokas yrittäjä ei ole halukas alistumaan kenenkään tahtoon eikä täyttämään vieraita taskuja. Niinpä hän on systeemin ja valtakoneiston vihollinen. Ne taas ovat luoneet ja määräävät vallitsevat tavat.”
Yritysrakenteen yksipuolistuminen on johtanut innovaatioiden ja kilpailun kuihtumiseen. Venäjällä ei maksa vaivaa olla aloitteellinen. ”Voimamiehet” imevät suojelurahaa kaikilta alkaen kerjäläisistä ja päätyen pankkeihin. ”Sosiaaliset nousun hissit toimivat meillä niin, että hissit ovat isien omistamia”, tiivisti asian muuan LiveJournalin blogisti.
Johan Bäckman
Venäläiskirjailijoiden osuuksia jatkaa toimittaja, Venäjä-tuntija Anne Kuorsalon liki 40-sivuinen Johan Bäckmania ja Venäjän informaatiosotaa koskevan osuus. Kuorsalo on myös teoksen venäläisten päälukujen suomentaja.
Anne Kuorsalo on lukenut tarkkaan Johan Bäckmanin väitöskirjan Itämafia: uhkakuvapolitiikka, rikosilmiöt ja kulttuuriset merkitykset vuodelta 2006.
Väitöksen kautta Bäckmanin onnistui hankkia itselleen kolme dosentuuria, Helsinkiin, Turkuun ja Joensuuhun. Paljon ehti tapahtua, ennen kuin Helsingin yliopisto väsyneenä sille systemaattisesti aiheutetusta vahingosta ja mainehaitasta sulki Bäckmanin sähköpostitilin @helsinki.fi.
Tärkeämpää Kuorsalon osuudessa on tallentaa kirjaan härskeimpiä Bäckmanin kataluuksia, joilla hän on suunnitelmallisesti vahingoittanut Suomea ja monia suomalaisia yksityishenkilöitä, kuorruttanut Venäjän toimet puhtoisiksi ja vääristänyt ”antifasistisilla” sumutusverhollaan tapahtumat. Bäckman on disinformaatiotehdas, ikiliikkuja, joka tuntuu hankkivan tarmonsa pahantahtoisesta toiminnasta.
Pidin Kuorsalon osuutta kirjassa sekavana, poukkoilevana ja vaikeaselkoisena.
Mutta voiko Venäjä muuttua toisenlaiseksi? Venäjällä uskotaan maan olevan erityis- ja ainutlaatuinen (mikä se totta vieköön onkin) ja siksi elämä maapallolla ilman Venäjää ja venäläisyyttä on arvotonta. Ajatus on hyinen ja tuo mieleen ydinaseen laukaisuvivun. Jos venäläisyyttä ei olisi, kaikki muukin joutaisi mennä. Bykovin, Derkachin ja Kuorsalon teoksen perusteella en usko Venäjän muutokseen rakenteiltaan ja valtiolliselta filosofialtaan kansalaisiaan ja muita valtioita arvostavaksi, aidosti kansainväliseen yhteistyöhön taipuvaksi osapuoleksi.
Ehkä Venäjää 1700-luvulla palvellut saksalainen kreivi ja kenraali Christoph von Münnich oli omalla tavallaan oikeassa tokaistessaan: ”Venäjää hallitsee Jumala, muuten ei ole selitettävissä, että maa yleensä toimii.”
Vladimir Bykov, Olga Derkach & Anne Kuorsalo: Venäjä, väärin kehittynyt maa. Docendo 2020, 203 sivua. Suomennos Anne Kuorsalo.
Annelin kirjoissa 