Muldental on yhdentoista kertomuksen kokonaisuus, jossa saksalainen kirjailija Daniela Krien (s. 1975) käsittelee Saksojen yhdistämiseen liittyviä traumoja. Aihe tuntuu tulevan Saksan ulkopuoliselle lukijan puskasta, vaikka olemme jo vuosia seuranneet äärioikeistolaisen Afp:n suosiota etenkin Saksan liittotasavallan itäisissä osavaltioissa. Näyttää siltä, että luvuttomien DDR-läisten kokemuksissa Saksojen yhdistäminen teki heistä mielestään toisen luokan kansalaisia.
Krien kertoo tarinoissaan yhdistymisen mentaalisista seurauksista. Sellaisia ovat lännen puolella vastenmielisyys ja tympääntyneisyys pohjattomia rahanreikiä aiheuttavia osseja kohtaan, ossien alemmuudentunne ja alemmuudesta kumpuava loukattu ylpeys, häpeä, kateus, purkautumistaan etsivä raivo, jopa kirkuva viha, myrkyllisiä yhdessä ja erikseen. Ja kuitenkin on ja on ollut niin paljon hyvää tahtoa ja yrittämistä.
Kun Saksat yhdistettiin 1990, Daniela Krien oli 15-vuotias leibzigilainen. Hän tietänee, mistä kirjoittaa. Ennen suomennettua Muldentalia itäsaksalaisten pettymyksen ”pakkoyhdistämisestä” puki meillä sanoiksi Meri Valkama rakkausromaanillaan Sinun, Margot. Siinä, missä Valkamalle unelmien törmäys realismiin on sivujuonne, Krienillä se on pääjuonne, Muldentalin idea ja tarkoitus.
Krienin kertomukset järkyttävät ja koskettavat. Harvoin varttuneella iälläni olen kokenut lukemaani yhtä väkevästi. Luin teoksen kahteen kertaan. Toisella kerralla tarinain juonen muistaminen madalsi tunnekokemusta ja päällimmäisin oli tunnustus kertomusten korkealaatuisuudesta, niin sisällöltään kuin kertomateknisestikin. Daniela Krien on kerronnan taituri.
Yhdistynyt Saksa ja yhdistyväksi tarkoitettu kansa. Muutamissa Krienin kertomuksessa ihmiset eivät ymmärrä edes puhetta. Ääntämys on eriytynyt eivätkä murteet olleet olleet vuosikymmeniin kosketuksessa keskenään. Ennen yhdistämistä DDR:ssä vallitsi vapaudenkaipuu, unelmat ja utopiat, tietoisuus Länsi-Saksan kehittyneisyydestä, korkeammasta elintasosta, vapaudesta ja etumatkasta miltei kaikessa muussa paitsi (DDR:n osalta dumpattujen) urheilijoiden kansainvälisessä menestyksessä. Meri Valkaman romaanissa Ute henkii Viljalle isänmaan rakkautta, jonka mukaan oli aitoa kommunistista aatteellisuutta ja uskoa maan kehittymisestä vapaammaksi ja vähemmän autoritaariseksi. Utelle kyse oli Saksojen pakkoyhdistämisestä. Yhdistämistä seuraa Krienillä raju törmäys realismiin, tuntemusta oman ihmisarvon kutistamisesta, joutumisesta ei-toivotuksi uudessa yhteisessä isänmaassa. Isänmaassa? Voiko Saksa olla sellainen ihan kaikille saksalaisille?
●●●
Jukka Mallinen kirjoittaa Saksojen yhdistämisteemasta uusimmassa Parnassossa (3/2022) otsikolla Painetaan legenda. Legenda DDR:stä on painettu romaaniin Sinun, Margot. DDR:ssä lapsuutensa kokenut, etuoikeutetussa vasemmistolaisessa ulkomaalaisperheessä varttunut, poliittisesti vasemmistolainen Meri Valkama ei kokenut millään muotoa kommunistista diktatuuria. DDR:n terroristinen järjestelmä näyttäytyy Viljalle nostalgisena idyllinä. Maa oli kuitenkin yhdistymisen aikoihin konkurssikypsä, muistuttaa Mallinen: valtionvelka oli kestämättömän suuri, välttämättömät investoinnit tekemättä, teollisuus jäänyt kehityksestä. Stasi oli kaikkialle ulottautunut rautapanta.
Nyt entiset ossit purkavat yhteiskunnallista pettymystään kannattamalla äärioikeistolaista Afp:tä.
Mutta milloin DDR-läiset olisivat oppineet demokratiaan? Kommunistinen diktatuuri tyrannisoi 65 vuoden mitassa, sitä ennen Hitlerin natsidiktatuuri ja ennen lyhyttä epäonnistunutta Weimarin tasavaltaa vallitsi keisarillinen Preussi. Kansalaisten kanssa ei järjestelmän valinnasta neuvotella.
”Tosiasiassa nykysaksalainen uusnatsismi kasvaa marxilais-leniniläisen kasvatuksen jäänteistä. Ero kommunismin ja äärioikeiston välillä on veteen piirretty viiva. Niiden lähes identtistä maailmankuvaa luonnehtii mustavalkoinen manikealaisuus, omien ongelmien projisoiminen muiden viaksi.
Luokkaviha ottaa lyhyen askeleen kansalliseksi ja etniseksi vihaksi. Samaa autoritaarista persoonallisuutta kiihdyttää toiseuteen kohdistuva kauna, fanaattisuus ja apokalyptiset huurut…
Stalinismi on helppo vaihtaa natsismiin…”, laukoo Jukka Mallinen.
Ja tästä kaikesta, Wessien ja Ossien kitkaisesta yhteiselämästä kertoo Daniela Krien kirjassaan Muldental.
Muldentalissa on monia henkilökohtaisia haaksirikkoja. Tarinassa Kesäpäivä käsistään taitava Otto menestyy muurin murtumisen jälkeen piiloviinapulloineenkin niin hyvin, että avioparilla elämänhallinta karkaa lapasesta. Otto ja Maggie elävät hulppeasti yli varojen. On elettävä, kuten olettavat länsiosissa elettävän. Molempien palkkatyöt kuitenkin loppuvat ja pariskunnan tuttu vieras on enää ulosottomies. Oton alamäestä on tullut pudotus. Hän vetää johtopäätöksensä.
Työttömäksi ajautuu myös Natsanpoimija-kertomuksen nimetön mekaanikko, jonka osaamista ei enää kaivata. Modernit koneet ja laitteet ovat aivan toisenlaiset eikä miehen hoksottimet mahdollista riittävää uudelleen kouluttautumista. Voiko enää alemmaksi vajoja, kaikkien inhoamaksi kuvatukseksi, jolla ei ole edes nimeä?
DDR:n vanhanaikaisen raskaan teollisuuden alasajon kohtaa räikeimmillään raaoista murhista tuomionsa istunut Gunnar hakeutuessaan vankilan jälkeen kotiinsa paperiteollisuusalueelle. Kertomuksessa Kotiinpaluu lapsuudestaan asti avuttomuuttaan ja turvattomuuttaan peukalonimijä, äitinsä pois sysimä, koulukiusattu ja syrjitty Gunnar kohtaa entisen kotinsa jäänteet. Perhe on muuttanut tietymättömiin eikä sinne Gunnaria kaivata.
”Kaikkialla lasinsiruja, kivenmurikoita, villiintynyttä kasvillisuutta. Muratin seasta pyrähtelee esiin pikkulintuja. Vajan puuovet on lukittu pitkällä rautaisella salvalla. Hän on käynyt vajassa edellisen kerran yli viisitoista vuotta sitten. Se oli ollut erityisen kylmä talvipäivä.”
Gunnar on palannut rikospaikalleen, mutta ei hän muista eikä tunne mitään.
Betti saisi töitä yhdistyneessä Saksassa: ”Minut ne halusivat laittaa töihin. Hoiva-avustajaksi vanhainkotiin. Pelkkää siivoamista, syöttämistä ja perseiden pyyhkimistä. Ei tule kuuloonkaan.” Hän esittää suunnitelmansa vanhalle jengikaverilleen Marenille. He kokeilisivat prostituutiota, ei Muldentalissa, vaan Leipzigissa. Tarina Varasuunnitelma on taidokkaasti kirjoitettu tarina siitä, miten vielä varsin kokematon Maren antaa prostituutiolle pikkusormensa. Kertomuksessa Murdental II lukija saa tietää, miten Marenille lopulta käy ja millaisen hinnan hän on ratkaisustaan joutunut maksamaan. Tarinan loppu on valoisa ja optimisinen.
Läheisten ihmistenkin väliset ihmissuhteet järkkyvät ja repeilevät, kun yhteiskunnan sosiaalinen liima ei pidä. Eva on tullut vastoin tahtoaan raskaaksi ja tutkimukset ovat paljastaneet sikiössä Down-syndrooman. Eva ei halua vammaista lasta, vaikka Paul tietää heidän selviävän myös sellaisen kanssa. Tarina Vapaus on teoksen hyytävimpiä. Syntymävalmis vauva tapetaan äidin vatsanahan läpi kaliumkloridilla. Eve ja Paul tietävät aineen teloitusmyrkyksi, mutta toisin kuin vauva, tuomitut nukutetaan teloituksen tuskallisuuden vuoksi. Eve lohduttaa Paulia uuden raskauden yrittämisellä, mutta suhde ei palanne koskaan entiselleen.
Leipzigin sinfoniaorkesterin johtaja Ludwig menetti kuvankauniin pikkusiskonsa Almutin 28 vuotta sitten kyydittyään tämän länsirajan yli hyvin rakennetun tarinan turvin. Almutissa oli aikuisuuden kynnyksellä puhjennut skitsofrenia ja perhe uskoi, että lännessä tautia voitaisiin hallita. Muuri murtuessa Ludwig lähtee tapaamaan siskoaan. Oletettavasti hän tapaa Münchenin ulkopuolisesta mielisairaalasta iloisen Almutin sijasta ihmisraunion, jonka tehokkaimmaksi mielialalääkkeeksi osoittautuu myöhemmin veljen aina ja aina uudelleen viululla soittama Bachin Sarabande d-mollissa. Se on myös koskettavan kertomuksen nimi.
Raastavin tarinoista on Mimikry. Anne on oppisopimuskoulutuksessa hammaslääkäriasemalla lännessä. Hän uskoo, että luvuttoman monet ”Wessit” inhoavat ”Osseja” ja hän puolestaan vihaa Wessejä. Anne oppii taitavaksi teeskentelijäksi elämään kaksoiselämää. Anne on kämppiksensä Mattisin kanssa yksityiselämänsä täysiaikainen terroristi, joka tekee niin paljon taloudellista vahinkoa kuin mahdollista kohteina tuntemattomat ihmiset ja etenkin heidän autonsa. Terrori-iskujaan tytöt pohjustavat provosoimalla ja lietsomalla riitatilanteita, joiden kehittäjinä tytöt ovat mestarillisia ja häikäilemättömiä.
Kertomuksessa Kiusaus itäsaksalainen taidehistorian opiskelija Juliane on hakeutunut siivoojaksi työkohteena varakkaan opiskelukollegansa Wiebken ja hänen professorimiehensä hulppea koti. Työ on helppoa ja palkka hyvä. Juliane saa kiusauksen löydettyään sattumalta nipun Wiebkelle tulleita rakkauskirjeitä allekirjoittajana tunnistettava (?) O.W.
Kahdessa kertomuksessa, Muldental ja Näkymä, naisella on riesanaan narsistinen ”taiteilijanero” ja ponnistus vapautua oikuttelevasta, vaateliaasta elätistä sysää liikkeelle traagiset tapahtumasarjat. Muldentalissa Marie joutuu menestymättömän keramiikkataiteilija Hansin ja raportoijaksi hänet pakottavan Stasin puristukseen. Näkymässä perhepäivähoitaja Nina joutuu uhmaikäisen tyttärensä Laran systemaattisen terrorin kohteeksi ja polttaa tuokioksi pinnansa. Tapahtumasarjan seuraukset ovat dramaattiset ja Ninan osalta myös kohtalokkaat.
●●●
Neljäkymmentä viisi vuotta jyrkästi eri yhteiskuntajärjestelmissä eläneet ja niihin syntyneet saksalaiset tarvitsevan ainakin sukupolven tai kahden siirtymän sulautuakseen aidosti yhdeksi saksalaiseksi kansaksi. Tarvitaan aikaa, aikaa ja aikaa ja paljon hyvää tahtoa. Tästä kaikesta Daniela Krien kirjoittaa väkevissä, elämänmakuisissa kertomuksissaan. Muldental on rutosti kokoaan merkittävämpi teos!
Arvioni Daniela Krienin romaanista Rakkaus tositilanteessa löytyy Annelin kirjoista päiväyksellä 17. heinäkuuta 2021.
Daniela Krien: Muldental. Lurra Editions 2022, 264 sivua. Suomennos Olli Sarrivaara.
Annelin kirjoissa 