Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö

Kirjatyttö, Kustantajaelämää on elegantti, charmikas ja lämmin teos. Yli 40 vuoden mittaisen kirjallisuuden edistäjän uran tehnyt Leena Majander-Reenpää kertoo tarinansa, samalla tukevan siivun Kustannusosakeyhtiö Otavan historiaa sekä kuvaa ajanjakson kotimaisia ja kansainvälisiä merkkipaaluja ja kohtaamiaan ihmisiä. Lukijalle rakentuu kuva karismaattisesta, innovatiivisesta, energisestä, alaisiaan tukevasta, laajasti verkottuneesta, säteilevästä ja jämptistä kustannusjohtajasta, kirjatytöstä joka tuli 1980 Otavaan markkinointiosaajana. Hänen kirjansa on kuin koronan omikron-muunnos, herkkä tarttumaan. Kun on ryhtynyt lukemaan, ote pitää. Mutta oireet jäävät vähäisiksi.

Leena M-R:llä on vahva, terve itsetunto. Sellainen on henkilöllä, jota on rakastettu ja jota rakastetaan ja joka on määrätietoisesti kartuttanut osaamistaan. Hän tietää itsensä yhdeksi kaikkein kokeneimmista alan ammattilaisista, ellei peräti alan ykkösnaiseksi (vaikkei sellaista kirjoita). Hän tunnistaa itseään kantavat vahvuudet pimittämättä heikkouksiaan. Kovimman paikan eteen työelämässään hän joutui vuonna 2000, kun Otavan silloinen toimitusjohtaja, vuorineuvos Olli Reenpää osoitti erään lehtihaastattelun jälkeen epäluottamuksensa: ”Sinun asemasi yhtiössä on olla omistajan vaimo ja toimit siinä ominaisuudessa.” Leena Majander-Reenpää havaitsi olevansa väärässä firmassa, kolmelle vuosikymmenelle ulottuneen, menestyksellisen työuransa jälkeen. Väistämätön tuli vastaan vuonna 2010 ja Leena M-R lähti talosta. Kirjailija Anja Snellmanin kiteytti tapahtuman: ”Otava lähti Otavasta.”  

Vuorineuvos ei kestänyt perheyrityksen vaikutusvaltaisinta, sekä talon sisällä että ulkopuolella arvostettua kustannusjohtajaa, joka oli julkisuudessakin ollut vuorineuvoksen inhokkien listalla. Leena M-R:n jälkeen Otavasta lähti nopsaan myös hänen aviopuolisonsa Antti Reenpää, autoritaariseksi luonnehditun vuorineuvoksen poika. Tovin verran hän oli toki jatkanut Otavan hallituksessa.

Kulttuuri- ja kirjallisuus-Suomelle tapahtumat olivat keskisuuri maanjäristys. Vanhassa Reenpäiden perheyrityksessä rytisi. Mutta Leena Majander-Reenpään Kirjatyttö-teos ei olisi elegantti, jos elämästään kertova kirjailija olisi kätkenyt tekstiinsä koston kyteviä kekäleitä. Kertojalle kunniaksi sellaisia ei löydy. Sen sijaan hän kertoo sen, miten Otavan oven painaminen kiinni koski koko kehoon ja vaikeutti hengitystä. Oli pakko tutkia myös itseä:

”Olenko vienyt Antilta tulevaisuuden perheyrityksessä olemalla mahdoton, yhteistyökyvytön, vallanhimoinen, itsevaltias, korskea ja dominoiva, sietämätön akka? Onko minulla todellakin huono luonne, jonka takia ihmiset alkaisivat lähteä Otavasta, kuten appiukkoni julisti. Olenko työmarkkinoiden ongelmajätettä niskassani kokemusta vain yhdeltä toimialalta ja pääosin yhdestä yhtiöstä? Öisin näin painajaisunia, päivisin hermostuin pienistäkin vastoinkäymisistä”

Leena M-R ei halunnut tehdä mitään. ”Aikaa olisi, muttei intoa. Ei ole halua nähdä ystäviä, ei lukea, ei matkustaa, ei kohottaa kuntoa, ei siivota kellaria.”

Hän sai valtavasti myötätuntoa. Kirjatytössä mainitaan niistä joitain: Max Jakobson kehotti olemaan hätäilemättä ja ottamaan aikaa. Hän luetteli joukon nimekkäitä henkilöitä, jotka olivat samassa tilanteessa. Antti Herlin kehotti pitämään pään kylmänä. Työ hakeutuisi pätevän tykö, kuten tapahtuikin. Tauno Matomäki kehotti kirjoittamaan näytelmän luonnehtien Otavaa: ”Tuohan on täyttä herliniä”. Matomäki oli istunut Otavan hallituksessa. Elämänsä aikana paljon muiden maksamia lounaita nauttinut Jörn Donner ilmoitti ystävälleen maksavansa heidän yhteiset lounaat aina siihen asti, kunnes Leena M-R:lla olisi Otavan jälkeen taas kunnon duuni. Otavan hallitukseen vuonna 1996 saatu Nokian Jorma Ollila osoitti myötätuntonsa tavallaan: ”Tiedätkö, mihin sijoitin, kun sijoitin Otavaan? Sijoitin Anttiin ja sinuun!”

Yhteyden ottaja oli Ruotsista, Bonnierin kirjadivisioonan johtaja Maria Curman. Lounaalla Helsingissä Curman pyysi Leenalta aivotyötä. Se oli pakko tulkita työtarjoukseksi. ”Herrajumala! Onko tämä valtakirja. Tee Bonnierista Suomen johtava kustantamo, tee sitä varten suunnitelma ja valitse oma roolisi siinä.” Sellaisesta ei ollut varaa kieltäytyä, vaikka yhteistyö kahden suurimman kirjatalon välillä järkkyisi hänen siirtymisestään Bulevardille. Niin myös kävi. Vuorineuvos Olli Reenpää julisti sen miniänsä kostoretkeksi Otavaa vastaan ja julisti sodan, jonka päätteeksi Bonnier tulisi vetäytymään Suomesta verissä päin.

WSOY oli ollut otsikoissa. Sanoma Oy oli ostanut WSOY:n vuonna 1998 haluten näin muodostaa tuhdin viestintätalon. Uudenmaankadulla oli vallinnut tyrmistys ja vanhojen ystävysten, Sanoman toimitusjohtaja Jaakko Rauramon ja Otavan toimitusjohtaja Olli Reenpään välit menivät poikki. Osuessaan vastakkain kadulla he eivät tervehtineet. Sanoman Oy:n kauppa osoittautui onnettomaksi ja vuonna 2010 Bonnier osti WSOY:n kustannustoiminnan Sanomalta.

Vaikutusvaltainen kustannusjohtaja Ville Vikstenin jäi eläkkeelle ja uudeksi toimitusjohtajaksi oli palkattu Anna Baijars Gummerukselta. Hänen ”retkensä” WSOY:ssä jäi parin vuoden mittaiseksi. Baijars savusti kirjatalosta tunnetuimman kirjailijan, Sofi Oksasen. Kustantamon teoksi se oli ennen kuulumaton. Oksanen oli nimittänyt Baijarsia apinaksi. Oksanen päätyi lyhyen Teos-mutkan jälkeen Like-kustantamoon, joka oli aiemmin liitetty Otavan kylkeen. Kustannustoimittajat Touko ja Aleksi Siltala olivat lähteneet WSOY:stä perustaen Siltala-kustantamon ja vieneet mukanaan ryväksen WSOY:n kotimaisia kärkikirjailijoita. WSOY:lle oli jäänyt vain yksi suuri ja yksinäinen, Jari Tervo, mutta hänkin vain toistaiseksi. Kun WSOY:n vahva-asemainen kustannuspäällikkö Harri Haanpää siirtyi Likeen 2011 ja sitä tietä eläkkeelle, hän vei Tervon mukanaan. Ovet kävivät joka suuntaan. Kirjailijat eivät tunnista enää vanhanaikaista kustantajauskollisuutta.

●●●

Kirjatyttö ei ole skandaalikirja, vaikka paljon lehtiotsikoita poikivaa tapahtuikin Leena Majander-Reenpään työuravuosina. Kirja on tarina pienen rillipäisen ja hampaiden oikaisurautoja kantavan lukutoukan vääjäämättömästä tiestä kirja-ammattilaiseksi. Tammen kultaisten kirjojen Laivakoirasta kaikki alkoi.  

Leena Majander syntyi 1956 porvarilliseen helsinkiläisperheeseen opettajaäiti Seija ja Kansallis-Osake-Pankin pankkimies ”Taitsa” Majanderin esikoisena. Sisaruksista pikkuveli Antti Majanderista tuli Helsingin Sanomien teräväkynäinen, analyyttinen kirjallisuuskriitikko ja nuorimmaisesta Mikko Majanderista kuunneltu demarivaikuttaja. Isovanhemmat olivat molemmilta puolilta kymenlaaksolaisia maanviljelijöitä.

Kirjat olivat lapsuuden perusvarustus. Leenan ollessa 11-vuotias perhe muutti lapsiystävälliselle alueelle Laajasaloon. Leena sai oman huoneen ja yksityisyyden.
”Äiti kysyi talon arkkitehdiltä, mihin asunnossa oli tarkoitus laittaa kirjahyllyt, kun seinät olivat pelkkää ikkunaa. Ikkunoiden eteen, vastasi arkkitehti, valo heijastuisi niin kauniisti hyllyn lasiesineistä.”

Kouluaikaan kuului tupakanpoltto koulukavereiden kanssa: ”Puimme sadetakit ja hanskat, jotta tupakanhaju ei tarttuisi vaatteisiin – kiinni ei sopinut jäädä.” 
Tultuaan ylioppilaaksi Leena Majander opiskeli ensin ekonomiksi ja sitten kauppatieteen maisteriksi työskennellen viimeiset kaksi vuotta Helsingin kauppakorkeakoulun amanuenssina. Opiskeluvuosiensa ajan hän toimi myös Sokoksen kirjamyyjänä. Kirja ja neitokainen olivat erottamattomat. Hän luki kaikki ajomatkansa Helsingin sinisissä busseissa. Vuonna 1980 Leena Majander palkattiin Otavaan markkinointiassistentiksi. Siitä se alkoi.

Vuonna 1983 Otavan kirjasyksyn avajaisjuhlien jatkoilla Pressiklubilla Leena Majander osui yksiin Helsingin Sanomien kärkevän kirjallisuuskriitikon Pekka Tarkan kanssa. Suhde johti avioliittoon. Pekka Tarkalle se oli kolmas ja julkisuudessa naureskeltiin Tarkan vaimojen kerta kerralta nuorentumista. Ikäeroa oli 22 vuotta. Vanhemmat eivät avioliittoa hyväksyneet. Paljon puhuva oli äidin tokaisu: ”Että miun tyttärestäin tuli vanhan miehen huora!” Pekka Tarkka oli tuolloin hitusen alle viisikymppinen. Avioliitto välittyy Kirjatyttö-teoksessa onnellisena tai muunlaisesta Leena Tarkka ei kerro. Pari matkusteli paljon, kirjallisuus yhdisti ja Pekka johdatti nuoren vaimonsa omaan ystäväpiiriinsä sekä setlementtiliikkeen ideologiaan. Jouko Turkka murjaisi Leena Tarkalle tämän avioliitosta: ”Kun sää eroot siitä Tarkasta, tuu Turkalle muijaks!”
Leena ja Pekka Tarkan avioliitosta syntyi tyttö, Ulla.

Leena Majanderin elämän Suuri Rakkaus syttyi 1990 salasuhteena Otavan silloisen toimitusjohtajan Antti Reenpään, oman esimiehen, kanssa.  ”Olimme sairaita rakkaudesta, levottomia, päässä ja sydämessä vain yksi ainoa tunne, pakko saada olla lähellä tuota ihmistä, joka on mennyt veriini, asuttaa ajatukseni, tunteeni, uneni.”  Teoksen välittämä tarina yli 30 vuotta jatkuneesta rakkaussuhteesta on vaikuttava ja vakuuttava. Nyt, Leena Majander-Reenpään vetäydyttyä parantumattoman, vakavan sairautensa vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle viimeisestä, lyhytaikaiseksi jääneestä työstään FIFIstä (Finnish Literature Exchange), elämän tärkeimmän sisällön pariskunnalle tuovat lapset ja lapsenlapset.

Ystäväjoukko työelämän ajoilta tuntuu mittaamattomalta. Eivät he ole jättäytyneet ystävistään ja Leenalle tärkeästä teatterista. Leena M-R toimi pitkään Suomen Kansallisteatterin hallituksessa, loppuvuosina puheenjohtajana ja oli valitsemassa nykyistä pääjohtajaa Mika Myllyahoa taloon.

●●●

Kirjatyttö. Kustantajaelämää -teoksen kaikkein rikkain anti on kuitenkin niissä kirjailijoissa, joiden kanssa Leena Majander-Reenpää teki uransa aikana töitä ja joiden kanssa hänellä syntyi tiivis ja lämmin ystävyys. Hänen verkostonsa olivat valtavat, niin Suomessa kuin ulkomailla. Kirjan henkilöhakemisto sisältää noin 400 nimeä, aikalaisia enimmältään.

Keitä nostaisin valtavasta henkilömassasta? Otavan painosten kuningatar oli Otavan tähdistön kahdeksas tähti, Leena M-R:n kiintotähdeksi kutsuma Laila Hietamies, leskeksi jäätyään Laila Hirvisaari. Naisista tuli toisilleen läheiset. Painosten kuningatarta ylenkatsottiin ja vähäteltiin ja julkisuudessa spekuloitiin hänen menestyskirjojensa kirjoittajaksi aviomiestä Heikki Hietamiestä. Se haavoitti ja loukkasi kirjailijaa. Hyvitys tuli vasta, kun Katariina Suuresta kertova Minä, Katariina nousi Finlandia-palkintoehdokkaaksi vuonna 2011. Nyt nirsoilijatkin halusivat lukea.

Leena M-R:llä oli poikkeuksellisen lämpimät ystävyyssuhteet Otavan tärkeisiin kirjailijanaisiin. Heistä, runoilija Kirsi Kunnaksesta ja runoilija Eeva Kilvestä kerrotaan teoksessa kiinnostavia tarinoita. Läheisiin ystäviin kuuluu edelleen valtakunnan säkenöivä suffragetti Lenita Airisto, jonka liikkeenjohdollisten oppikirjojen julkaisija Otava oli. Erityisen vahvan vaikutuksen Leena M-R:ään teki suomen kielen ja lukemisen edistäjä, äidinkielen opettaja Kirsti Mäkinen, jonka vaikutuksen saatoin kokea omalla työkaudellani Kansanvalistusseurassa.

Jörn Donner halusi nähdä ystäväänsä vielä elämänsä viimeisessä vaiheessa. Helsingin Sanomien ristiriitaiselta musiikkikriitikolta Seppo Heikinheimolta Leena M-R sai heikkoäänisen puhelun, kun tämä oli jo käynnistänyt oman henkensä riiston. Käsikirjoitus Mätämunan muistelmat olivat tiukasti ohjeistettuina Otavan kustannusjohtajan käsissä. Heikinheimo soitti viimeisillä hetkillään useille ystävilleen.

Kulttuuriväkeä ja vaikuttajia on niin paljon! Otavassa liki 20 vuotta työskennellyt kirjailija Hannu Mäkelä siirtyi 1980-luvulla Leena M-R:n mukana Tapiolaan Weilin & Göösiin ja siirtyi ammattikirjailijaksi Leenan palattua Otavaan.

Oma lukunsa Leena M-R:n työuralla ja Suomen kulttuurihistoriassa on suomalaisen kirjallisuuden 1900-luvun älykkö Paavo Haavikko. Runoilija, kääntäjä Haavikko teki yhden elämänsä uristaan kirjallisena johtajana Otavassa 1963−1983, kunnes lähti perustamaansa Art Houseen. Kaipuu Otavan graniittilinnaan jäi kuitenkin pysyväksi ja sovinto Reenpäiden ja akateemikko Haavikon välillä tehtiin yli 20 vuoden soraisten välien jälkeen. Haavikko teki vierailumuotoisen paluun vajaat kaksi vuotta ennen kuolemaansa 2008. Molemmille osapuolille tärkeä ja lämminhenkinen tapaaminen päätyi Haavikon lupaamaan elämäkertaan, johon hänen luottotoimittajansa Mauno Saari saisi vapaat kädet. Työnimeksi tuli Haavikko-niminen mies. Asiat menivät kuitenkin solmuun, kun akateemikon poika Heikki Haavikko kääntyi Saarta vastaan ja vaikutti siinä myös kuolevaan isäänsä. Akateemikon vaimon Ritva Haavikon vakuuttelut runoilijan tahdosta eivät painaneet syntyneessä henkientaistossa. Saaren kirja ilmestyi Otavan kustantamana. Media nosti teoksesta esiin pääosin sensaatiomaisina pitämiään herkkupaloja.

Leena Majander-Reenpää nostaa kirjassaan esiin Otava- ja WSOY-talojen upeita ja osaavia työntekijöitä, assistentteja, kustannustoimittajia, vahtimestareita, emäntiä. Yhden heitä sentään poimin, Werner & Jarl-kirjamyymälän myymälänhoitajan Harri Mäen. Ystävällisen ja palveluhaluisen Harrin on moni muukin Lönkan kaupassa asioinut tuttuni maininnut.

●●●

Kirjatyttö kertoo villejä tarinoita messumatkoista, Turun ohessa Göteborgiin ja Frankfurt am Mainiin sekä vuosittaisista agenttitapaamisista New Yorkiin. New Yorkissa Leena M-R koki järkytyksen kirjakauppojen katoamisesta. Maineikkaat kirjakaupat olivat kadonneet. Kirjakaupoista oli tullut kirjoilla täydennettyjä paperi- ja tietokonekauppoja. Rahaa paloi matkoilla hotelleihin, ravintoloihin sekä erinäisin pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin järkyttävät määrät.

Kirjatyttö esittelee kansainvälisiä kirjapalkintoja, kuten ranskalaisten Prix Goncoufin, brittien Bookerin, Ruotsin Akatemian Nobelin, suomalaisten Finlandian ja Finlandian jälkeen perustetun Ruotsin August Prisetin sekä eri palkintoihin ja kirjailijakandidaatteihin liittyviä spekulaatioita ja palkintojen sääntömuutoksia perusteineen.

Kirjatyttö kertoo paperikirjan myynnin kääntymisestä rajuun laskuun, digimaailman tulosta kustannusalalle ja e-kirjojen nopean nousun. Mutta ennen niitä tulivat pokkarit alkuaan kustantaja Per I. Gedinin ideoimina Bonnierilta Ruotsista. Pokkari jatkoi kirjan ikää ja toi uusia lukijoita halpojen kappalehintojen myötä. Pokkarisarja Loisto aloitti Suomessa neljän suurimman kustantamon (WSOY, Otava, Tammi ja Gummerus) yhteistyönä. Loisto kaatui kuitenkin juridiseen kuoppaan. Otava perusti omille kirjoilleen sarjan Seven, johon Like liittyi. Tammi perusti yhteiskunnallisesti kantaaottavan Huutomerkki-sarjan. Pokkaribisnes oli kestävä innovaatio. Se voi hyvin.

Kirjatyttö kertoo kirjakerhosta, joka nosti lukemisaktiivisuutta tuntuvasti. Kuukauden kirjaksi valikoituneiden kirjojen menekki nousi ennätyksellisiin lukemiin. Otavan, WSOY:n ja Tammen Suuri Suomalainen Kirjakerho kuuluu nykyisin Otavamedialle.

Mutta Kirjatyttö on ennen muuta kirjojen ilotulitusta: niin paljon loistavia kaunokirjallisia ja tietoteoksia meiltä ja maailmalta! Kirjatyttö on lukevien ihmisten herkkukattaus. ”Voi että, tuokin kirja… Ja tuo. Ja tuo, voi että…” Kun Leena Majander-Reenpäältä oli kysytty hänen työuransa tärkeintä kirjaa, miten valita kirjamerestä vain yksi? Valinta ei lopulta ollut vaikea: ”Suomalaisen Yhteiskoulun lahjakkuuksien paimentajan” Kirsti Mäkisen uuskielelle kirjoittama ja Pirkko-Liisa Surojeginin kuvittama Suomen lasten Kalevala vuodelta 2003. Siitä tuli Otavan kevään myydyin teos ja elävä klassikko.

●●●

Lopuksi palaan Otavan monisukupolviseen Reenpäiden kustantajasukuun menemättä kuitenkaan kirjassa kerrotuille alkujuurille. Leena Majander-Reenpään työuran aikaan sen aristokraattinen hahmo oli professori Heikki A. Reenpää (1922−2020), Otavan pitkäaikainen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Kirjatytöstä välittyy hyvin, miten lämpimät ja läheiset sukuun avioliiton kautta tulleen Leenan ja iäkkään Heikki A:n välit olivat. Oma muistoni hänestä on joistakin eduskuntavaaleista, jolloin olin vaalitoimitsijana Hietaniemessä Reenpäiden äänestysalueella. Oli uljas näky, kun joukko pitkänhuiskeita, suoraryhtisiä Reenpään miehiä marssi sisälle äänestämään. Vaikutuin.

Otava on suuri ja vanha perheyritys. Suvun edustajat osallistuivat kerran perheyrityksen johtamisen kursseille maineikkaassa IMD-buisnesskoulussa Lausannessa. Siellä kuultiin villejä tarinoita: meksikolaisesta sementtifirmasta, missä setä ja veli saivat toisensa hengiltä, tai italialaisesta kahvidynastiasta, missä jouduttiin vaihtamaan firman lukot ja kantamaan patruuna jalat edellä ulos sukupolven vaihdoksen aikaansaamiseksi. ”Meitä Reenpäivä nauratti kovasti.”

Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö. Kustantajaelämää. Siltala 2021, hakemistoineen 495 sivua.

Kategoria(t): Löydöt, Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s