Sampo Terho: Olev Roosin kyyneleet

Yksi kirjallisuutta arvioivan kuolemansynneistä on vankka ennakkoasenne. Poliittisen mahalaskun tehnyt ex-kulttuuriministerimme Sampo Terho julkaisi esikoisromaaninsa alkuvuodesta. Kimppu ennakkoluuloja singahti aivooni kirjasta kuultuani, vaikka Terho oli kertonut halunneensa koko aikuisuutensa ajan kirjailijaksi ja kirjoittaneensa yhtä ja toista pöytälaatikkoon ennen poliittista uraansa. Uteliaisuudella ja hitusen epäluuloisesti aloinkin Helsingin kirjamessujen jälkilämmössä lukea Terhon romaania Olev Roosin kyyneleet kuunneltuani ensin esikoiskirjailijaa paikan päällä ja saatuani häneltä kirjaani nimmarin.

Kirjan otsikko Olev Roosin kyyneleet on ällön suolaisen makea. Lisäksi kirjailija on tunnustanut, ettei puhu tai ymmärrä viron kieltä. Lähihistoriasta valittu aihe on kuitenkin Virosta, Saarenmaalta, ja kielitaito olisi mahdollistanut mausteisten kirjallisten nyanssien hyödyntämisen. Mutta vankat puollot perään: Terhon yliopistoaine oli historia ja valitsemansa historia-aiheen hän tuntee läpikotaisin. Kirjasta on turha saalistaa asiavirheitä. Eikä kiepaus poliittisella uralla (Terhon ilmaisuin harharetkellä) ole este kyvylle kirjoittaa kiinnostavaa fiktiota, jos ei poliittinen koukkaus liene hyödyttäjäkään. Miltei kaikilla kirjailijoilla on tai on ollut myös muu elannon antava leipäammatti.

Terhon romaani kertoo saarenmaalaisen miehen Olev Roosin tarinan neuvostomiehityksen 57-vuotisella ajanjaksolla ja Olevin elinvuosista Viron itsenäisyyden palautumisen jälkeen. Kun Olev on pieni poika, manner-Viron miehittänyt puna-armeija tunkeutui Saarenmaalle ja Sõrven niemelle ahdistetut saksalaisarmeijan jäänteet taistelivat hupenevasta jalansijastaan saarella. Ketkä saarenmaalaisista kynnelle kykenivät, lähtivät kalastusveneillään hengenvaaralliselle pakomatkalle Läänemeren (Itämeren) yli suuntana Gotlanti Ruotsin aluevesillä. Pienviljelijä Urmas Roos ei moista pakoyritystä ota kuuleviin korviinsakaan, vaikka Sirle-vaimo yrittää sitä hänelle perustella. Useimmat muut kylästä ovat jo lähteneet. Kauhuna mielessä väikkyvät vuoden 1940 kyyditykset.

Mutta saarelle jääneet eivät usko Neuvostoliiton miehityksen kestävän pitkään. Viron vahvin ystävä, Yhdysvallat, tulisi avuksi. Miehiä on vetäytynyt sisseiksi saaren metsiin ja yhteen heistä, Aleksanderiin, pimeässä metsässä eksynyt Olev törmää nuotionkajoa nähtyään. Sabotaasi-iskujen tekijöitä ruvetaan kutsumaan metsäveljiksi. Metsäveljien liike oli laaja kautta koko Baltian. Kukaan ei osannut aavistaa, että maanalaisissa bunkkereissa eläminen kestäisi pitkälle 1950-luvulle, joidenkin erakkojen osalta jopa seuraavalle vuosikymmenelle. Itsekin puutteessa eläneet maalaispaikat pitivät metsäsissejä ruoka-avullaan hengissä. Niin tekee myös Olevin Sirle-äiti, vaikka juoppo Urmas alkaa havaita ruuan katoamista ja muuttuu vaimoaan kohtaan väkivaltaiseksi.  Kunnes katoaa, jäljettömiin.

Olev jauhautuu neuvostojärjestelmässä joidenkin säälimäksi, toisten virnuilemaksi reppanaksi. Tai kuten Sampo Terho kuvaa Olevin kohtaloa itsenäistymisen jälkeisinä vuosina:
Vanha järjestelmä oli vienyt Olevilta sen paljon, jota hän joskus olisi voinut olla. Uusi järjestelmä vei häneltä sen vähän, mitä hän oli.

Olev on ehtymättömän tiedonjanoinen. Hän lukee kaiken liikenevän ajan ja kaikkea käsiinsä haalimaansa Urmas-isän ärtymisestä huolimatta. Ja hän muistaa lukemansa. Hänestä tulee monissa asioissa kylän aikuisia enemmän tietävä. Mutta Olev on kykenemätön puolustamaan itseään. Sättimisen, kiusaamisen ja fyysisen uhan edessä hän alkaa täristä, muuttuu pehmeäksi vahaksi ja kietoo refleksimäisesti käsivartensa yläruumiinsa ympärille kuin itseään suojatakseen. Hänellä on ystävä, Raudin Henno, mutta muuten hän on epäsosiaalinen ja vetäytyvä. Hän on kömpelö ja taitamaton käsistään. Koulussa Olevista tulee nopsaan luokkansa paras, vaikka urheilu ja matematiikka eivät suju.

Olevin kohtalon ratkaisevia henkilöitä ovat opettaja Toomas Lemsalu ja äiti. Molemmat kampittavat hänet niin, ettei hän siitä enää nouse. Olevin oma itsestään selvä suunnitelma on jatkaa opiskelua lukiossa, mutta sinne kommunistinen opettaja kertoo vaatimukseksi liittymisen komsomoliin. Sirle on opettajan luonnehdinnan mukaan porvarillinen nationalisti. Hiiltyneenä tämä kieltää Olevia edes puhumasta komsomolista. Hyvän koulutodistuksen tulee riittää. Ei riitä. Opettaja tietää tekevänsä pojalle kohtalokkaan vääryyden, mutta suojelee itseään mahdollisilta jälkisyytöksistä, että olisi tehnyt pojan osalta poikkeuksen.

Olevin elämältä putoaa pohja. Lastaan rakastava äiti suojelee Olevia, mutta ylivarjelullaan tekee hänestä itsestään riippuvaisen epäitsenäisen tahtoonsa alistujan. Mitä heikommalta poika vaikutti, äidin huolenpito alkoi ilmetä nalkutuksena ja tiuskimisena.  Äiti oli tyrkännyt poikansa elämän alamäkeen. Vaihtoehtojen puuttuessa Olevista tuli perustetun V.I. Leninin kolhoosin ammattitaidoton apumies kolhoosin työntekijäin sosiaalisesti alimmalla rappusella. Kolhoosin työt  oli hinnoiteltu palkkana niin, ettei Olev parhaalla tahdollakaan voinut saada päivänormiaan täyteen. Äiti itse joutui lehmästä luopumisen jälkeen siirtymään Saarenmaan kalastuskolhoosiin kalojen purkittajaksi.

Olev Roosin kyyneleet kuvaa Olevin aikuistumista, vähittäistä ikääntymistä sekä sinnikästä yritystä ja tahtoa luoda oma elämä, sillä tottahan Olev on myös mies joka rakastuu. Rakastumisen kohde on Narvasta Saarenmaan läheiseen sotilastukikohtaan siirtyneen punaupseerin tiukan luokkatietoinen tytär, toveri Katia Kostebi. Hänen kauttaan Olev omaksuu ajan bolševistiset mandrat, joita toistaa Katialle kuin papukaija.

Sampo Terho kuvaa kirjassa maalaiskylän näivettymisen ja kuolemisen. Moni asumus autioitui, kun väki pakeni meren yli Ruotsiin, heistä Olevin setä lopulta Kanadaan. Vuoden 1949 kyydityskiintiöön joutui kylän keskeisin ja menestyvin talo, Männikit. Hrutshevin valtakaudella Andri ja Kaire Männik pääsivät palaamaan, mutta entisaika oli tiessään. Poliittisesti tiukka nationalisti Sirle alkaa Tšekkoslovakian miehityksestä masentuneena ryypätä hänkin, ensin vain kyläkokoontumisissa, sitten kotona ja lopulta töissä. Kotia ei juuri siivota ja pihamaa ajelehtii muoviriekaleita ja lasin siruja. Puutarhapalstaa ei pidä enää kumpikaan. Kun Sirle kuolee viimeisenä soperruksenaan ruokkimansa metsäveljen Aleksanderin nimi, Olevilla ei ole enää ketään. Hän elää peseytymättä pöyristyttävän saastan saartamana, syö minkä tienaa ja saa joskus harvoilta naapureitaan armoaterian.

Olev on saanut yllättävää kautta tiedon lapsuudessa kadonneesta Urmas-isästään. Äiti oli tuolloin satuillut pojalle isän kyydityksestä, mutta isä oli elänyt juoppona pers´aukisena Hiidenmaalla lyyskäisessä tönössä. Hiidenmaan kylään Olev pyöräilee polkupyörällään, jonka hän osti Kanadassa kuolleen sedän perintörahan rippeillä. Perinnön kauhoi liiviinsä kuressaarelainen yhden miehen lakimiesyritys sen omistajan oivallettua perijä Olevin ymmärtämättömyyden. Testamenttia ei saanut Urmas, koska oli kuollut ja haudattu Hiidenmaalla, tiesi lakimies kertoa. Kuva äidistä saa särön: äiti oli valehdellut pojalle tieten tahtoen.

Mutta perinnön riperahoilla ostettu polkupyörä varastetaan tuota pikaa. Lukija tajuaa pyörän viejän Arno Männikiksi, Oleville ohjelmallisesti vihamieliseksi Andrin ja Kairen pojaksi. Ehkä lisäkimmoke pyörän varastamiseen Männikin talon viereiseltä kylän bussipysäkiltä on Arnon vaimon Maretin takavuosien mieltymys Oleviin ja nykyisin osoittama myötätunto. Naimaikäisistä virolaismiehistä Olev oli ollut kylässä Arnon lisäksi yksi ani harvoista.

Sampo Terho kuvaa kylän muuttumisen itsenäisyyden jälkeen. Suomalaiset löytävät sinne, onhan rannassa komeat hietikot ja katajat kallioilla, josko kivikkoakin. Hylättyjä taloja voi ostaa halvalla remontoitavaksi kesähuviloiksi ja niin kylässä alkaa viihtyä ensin kesäisin, myöhemmin myös talvella remonttihommissa kätevä Lahtisten helsinkiläispariskunta. Anne Lahtisen painostuksesta pari kutsuu myös kylän kaksi ukkoa, Olevin ja Hennon, jouluaterialle. Henno saapuu ja Olevkin on tällännyt itseään siistimpään kuntoon. Mutta perille Männikille hän ei saavu. On talvimyrsky ja lunta piiskaa vimmaisesti. Ehkä Olev löydetään nopsaan keväällä, kun hanget alkavat sulaa. 

Kyllä Sampo Terho kirjoittaa osaa ja esikoiskirjan tarina on koskettava. Kirja on surullinen ja surkuhupaisakin, tarina miehestä, jonka oikea potentiaali ei koskaan saanut kehittyä. Olev Roosista tuli järjestelmien ja läheisimmän ihmisensä uhri. Mutta kovin paljon hän ei itkenyt, ei oikein kirjan nimenkään edestä.

Kirjailijasta kerronta osoittaa kyvyn myötäelää. Romaani paikantaa Terhon huono-osaisten ja väärin kohdeltujen ymmärtäjänä ja puolestapuhujana.  Ymmärtävän myötäeläjän  ääni on vilpitön ja aito. Esikoisromaanin saamasta varsin niukasta huomiosta päätellen kirjan menekki ei nousse merkittäväksi. Itsetuntoinen eliitti ei lue tai ainakaan myönnä lukevansa eivätkä Sampo Terhon vanhat poliittiset viiteryhmät taida olla kaunokirjallisuuden suurkuluttajia. Toivon kirjalle laajemmin lukijoita kuin opetusministeriön virkamiehet ja työntekijät, tokihan he sentään lukevat, onhan heidän ex-ministerinsä huumorintajuinen, älykäs ja vallan sympaattinen veikko, joka edisti mahdollisuuksiensa rajoissa toimialansa taiteen ja kulttuurin asioita. Ainakin elokuva-alan olen kuullut kiittävän.

Toivotan Sampo Terholle menestystä kirjailijan uralla, joka on useimmille kapea ja kivikkoinen. Luova kirjoitusprosessi palkitsee.

Sampo Terho: Olev Roosin kyyneleet. WSOY 2021, 367 sivua.

Advertisement
Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Sampo Terho: Olev Roosin kyyneleet

  1. Aino sanoo:

    Upea kansi! Minulle tariina on kuitenkin ehkä liian raskasta luettavaa! Kiitos, kun esittelit!

  2. Anki Heikkinen sanoo:

    Yllättävän vähän tämä kirja on tosiaan ollut esillä. Ennakkoluulot kirjailijaa kohtaan varmaan istuvat tiukassa. Itse ajattelin kokeilla, kunhan tähän kirjastossa törmään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s