Tito Colliander: Ateria

Ateria, viimeinen nide Tito Colliander omaelämäkerrallisesta kirjasarjasta, samalla itselleni ehkä vaativin ja vaikein. Kirjailija sekä kamppailee että elää sopusoinnussa oman minänsä kanssa, pohtii vapautta, luovuutta, onnea, rakkautta, pyhyyttä ja uskoa älykkään, asioita paljon miettineen ihmisen ajatussvääreissä. Hän käsittelee Ateriassa käsitteitä, joita ihminen ei normaalisti analysoi vaan uskoo ne omalla yksinkertaistetulla tavallaan selvyyksiksi.

Teoksen kattamia vuosia on vaikeaa haarukoida. Korståget (Ristisaatto) ilmestyi 1937 ja Colliander sai siitä valtion kirjallisuuspalkinnon. Sen rahan turvin kirjassa Collianderit jättävät taakseen pysyväksi arvioimansa kodin Kaakkois-Virossa Petserin luostarin tuntumassa. Ina kuvataiteilijana tarvitsi uusia aiheavauksia ja Tito Pariisin taiteilijahenkeä. Perhe matkusti Pariisiin.

Jo Viro-kodissa asuessaan Tito Colliander oli kamppaillut kirkon ja kapakan välillä. Kumpaan jalat veisivät tällä kertaa? Tito oli alkoholisti eikä kapakassa tuntenut rajojaan. Sama meno jatkuu Pariisissa. Siellä on monia Venäjän ortodoksipakolaisten perustamia kirkkoja tai rukoushuoneita. Johonkin niistä vai kapakkaan? Kirjailija etsii alkua uudelle romaanilleen. Hän kyseenalaistaa Petserissä omaksumansa ortodoksisen uskonsa ja kasteensa:
”Ehkä se olikin ollut pelkkä päähänpisto, hetken oikku, tuo itsensä voiteluttaminen ortodoksiseen uskoon siellä kaukaisessa kylässä? Täältä katsoen kaikki näytti kovin etäiseltä, kuin ilmassa leijuvalta… Se notkelmassa lepäävä kylä, luostarikirkkojen kellonhelähtely ja hiljaa virtaava joki tuomien alla… Vilkkuvien mainosvalojen maailmassa häipyvät syvä, puhtaanvalkoinen lumi ja suuri hiljaisuus epätodellisuuteen – unta, jokin näky … Nyt särkynyt.
Kangastusta, haihattelua koko uskominen… Että muka uskoo, todella. Tietty mielentila se oli ollut, ei mitään uskoa. Ympäristön vaikutusta…”

Colliander on eksyksissä itsensä kanssa ja näkee itsessään samuutta kohtaamansa kulkukoiran kanssa:
”Eksynyt koira, takkuinen ja kiihtynyt, mutta vapaa. Koira joka ei sietänyt kaulapantaa. Joka vain kuljeskeli ja haisteli, nuuski itselleen otollista ruokaa. Mitä tahansa ja mistä tahansa. Sahanpurujen seasta ihmisten jaloista. Jotain mikä sisältäisi jotain, uuden löydön, sytykkeen aiheeseen…”

Apuraha ei kanna pitkälle ja edessä on paluu. Collianderit palaavat Helsingin kautta Kuokkalaan, Neuvostoliiton rajan pintaan, takavuosien onnellisten kesien kohtuun. Eletään viimeistä rauhan kesää.
”Jälleen kesä Villa Golichessa Kuokkalan rannalla, lämmin ja ihana kesä 1939. Ja nyt meitä oli neljä. Maaliskuussa Helsingissä oli syntynyt Kati. Hän makasi nyt samassa pärekopassa, jonka olimme kerran ostaneet Terijoen torilta Mariaa varten…
Aurinko paistoi päivä päivältä yhä lämpimästi, tuuli oli lauha, rantaheinä huojui hiljaa ja mänty varisteli runsaasti siitepölyään. Villiruusut kukkivat, teepöydässä puhuttiin eri kieliä, ruotsia ja saksaa, suomea ja venäjää, jopa ranskaakin toisinaan silloin, kun herra Schuhmacher saapui ranskalaisvieraineen.
Lehtiä meillä ei luettu, radiota ei kuunneltu, ja oma osuutensa oli suloisella suvellakin siihen, että päätimme viipyä vielä talven yli, niin kuin silloin kun kirjoitin kirjan Tainasta.
Emme aavistaneet, että tämä kesä ja syksy olisivat meille Karjalan kannaksella peruuttamattomasti viimeiset.”

Joukkojen siirrot rajan pintaan vilkastuvat. J.K. Paasikivi matkustaa Moskovaan neuvotteluihin ja juna pysähtyy Terijoella. Kannakselta evakuoidaan naiset, lapset ja yli 40-vuotiaat miehet. Tito Colliander on nuorempi, mutta hänellä on sotaan kelpaamattoman punainen kortti. Mies on invalidisoitunut jo poikana polvesta. Lehmälaumoja talutetaan länteen, koti Uusikirkkoa.

Talvisodan evakossa eläminen, joskin tutussa sukulaiskartanossa Tampereen Teiskolassa, osoittautuu raskaaksi. Collianderit ovat pasifisteja, Ina lisäksi koko sielultaan venäläinen Neuvostoliiton hallintojärjestelmästä piittaamatta. Pariskunnan mykkä vastarinta on jyrkässä ristiriidassa toimeliaan ja isänmaallisen Miffo-tädin sotafanatismin kanssa. Ina ei suostu kutomaan sotilaille kaksisormisia lapasia, koska omalla etusormikotelolla niillä ampuminen on tavallista lapasta helpompaa. Collianderit ovat toisinajattelijoita, vaikkei sellaista tuolloin ääneen sanottu.

Kaiken lisäksi Tito Colliander saa kokea olevansa hylkiö. Vailla sotilasarvoa hän ei kelpaa mihinkään isänmaallisiin tehtäviin. Hän oli tarpeeton, kun kaikkia, jok`ikistä tarvittiin. Hän oli pyrkinyt kirjoittavana ammattilaisena valistusjoukkoihin, vaikka pitää valhetta sodan veljenä.

•••

Kirjan hienointa antia on perehdytys ortodoksisen luostarilaitoksen ajatusmaailmaan ja tunnettuihin luostareiden perustajiin, ortodoksisen kirkon pyhiin miehiin. Eniten hän kirjoittaa erakko Niilos Stolbenskistä. Vanha Valamo oli venäläinen luostari, joka sijaitsi Laatokassa Suomen puolella. Sen asukkaat, yli sata munkkia, evakuoitiin jään yli Suomen mantereelle. Uusi luostarinpaikka löydettiin Heinävedeltä tiettömien taipaleiden takaa, ja ne puitteet Tito Colliander kuvaa dokumentoijan tarkkuudella. Hän pääsi sinne itse jäämällä pois Joensuuhun menevästä junasta Juojärven pysäkillä. Oli talvi ja pakkasta. Häntä oli hevospelillä vastassa otets (veli?) Gennadi. Matka luostariin puuduttavassa asennossa kesti kolme tuntia. Otets Gennadille ajo oli sen päivän kuuliaisuustehtävä.

Colliander kuvaa tarkasti aamujumalanpalveluksia, joita pitänyt luostarin pappi joutui heräämään jo kello kaksi. Päivittäiset jumalanpalvelukset saattoivat kestää kuusikin tuntia, parrakkaat mustakaapuiset munkit himmeässä, kynttilänvaloisassa kirkossa seisomassa ja useampi kuoro laulamassa. Erityisen vaikuttava on luostarin yhteisaterian kuvaus. Se on hitaasti etenevän kiitostapahtuman hieno kuvaus. Perunoita, suolakurkkuja ja tattaripuuroa, puuron päällä piirretty risti. Kulhot ja puulusikat, kostukkeeksi viiliä.

Mutta vaikka luostarin ateria tekee Collianderiin voimakkaan vaikutuksen, sen pyhyyteen hän ei ulotu. Hän on tarkkailija, uusille ilmiöille ahnas kirjailija.

Vuosien saatossa Colliander joutui seuraamaan, miten munkkien rivit harvenivat ja yhä useampien maallinen matka päättyi koivukujan ja sillan taakse luostarin hautausmaalle höyläämättömistä laudoista tehdyssä arkussa. Heistä kukin oli kotoisin eri puolilta Venäjän laajaa imperiumia, luostariin tullessaan mitä erilaisimpien ammattien edustajia ja nyt he olivat eläneet luostariyhteisön ankarissa ja vaativissa oloissa 40–60 vuotta, ihmisen mittaisen iän.

He olivat Tito Collianderin tuntemia miehiä ja heistä hän kertoo, ei kuitenkaan paljon, sillä he torjuivat väsymyksensä, kipunsa, sairautensa ja menneisyytensä. Useimpien elämä päättyi oman karun keljan lattialle.

Lopulta Uusi Valamo on päätepisteessään. Yli sadasta luostarin asukkaasta oli tähteenä neljä: yli 80-vuotiasta pappi Otets Simforian sekä yli 90-vuotias Akaki, 80-vuotias kalkkeutunut Filagri ja levoton, valittava munkki Herman. He eivät nähneet enää lakaista lattioita. Luostari oli siivoton, samoin heidän vaatteensa. Käytävät lemusivat virtsalle ja ulosteelle. Sentään he olivat alistuneet ottamaan seudun hyvien naisten tuoman ruuan vastaan. En tiedä, mitä vuotta tuossa Collianderin kuvauksessa eletään.

Mutta luostari ei saanut kuolla. Ortodoksinen kirkko, maan toinen virallisista, ei voisi elää ilman siihen elimellisesti kuuluvaa luostarilaitosta. Uusi nousu oli tuleva. Teoksen lopussa Colliander tipauttaa lukijan syliin yllätyksen. Hänen ja Inan kuopus, vuonna 1949 syntynyt Sergius valitsee ylioppilaaksi tulonsa jälkeen munkkiuden.

•••

Vaativa osuus Ateria-teoksessa on loppuosa, missä Tito Colliander on kanssakäymisessä ortodoksisen kirkon isien kanssa, heistä keskeisimpänä otets Joann eli Isä Johannes. Kirkkoisiltä tulee monia ajatuskiteytymiä, joiden syvä ymmärrys vaatii vakaumuksellista työstämistä. Kuten tämä:
”Ihmisestä on tullut oma itsensä vasta sitten, kun hän on päässyt irti itsestään.” tai ”Eivät ihmisen elämää määrää hänen hankkimansa tiedot, vaan se, miten hän käyttää niitä hyväkseen.”
Vapaudestaan Colliander toteaa: ”Taiteilijan vapaus ei ole todellista vapautta. Taiteilija on työnsä kahleissa.” Luostarin munkit elävät kahdeksatta päiväänsä, sillä toisin kuin seitsemän edellistä, se vasta merkitsee vapautta. Kirkkoisien mukaan ilman alistumista ei ole vapautta. Tottahan teoksen lukuisia viisaita ajatuksia ei tule irrottaa kokonaisuudestaan, vaikka esimerkinomaisesti niin nyt teen.

Kirjailija itse joutuu Helsingissä ortodoksisen kristinopin ja kirkkohistorian opettajaksi, sillä kirkko ei tiedä ketään toista, joka pystyisi opettamaan kouluissa ortodoksista uskontoa ruotsiksi. Koululaki takaa kuitenkin kaikille koululaisille kristinopin ja kirkkohistorian opetuksen omalla äidinkielellä. Colliander saa oikeuden opettaa eri koulujen ruotsinkielisiä kotonaan Katajanokalla sen jälkeen, kun Ina ja Tito Colliander ovat saaneet käyttöönsä Inan vanhempien omistaman asunnon. Vanhempien rakentama välirikko päättyy vasta 1950-luvun alkuvuosina, kaksi vuosikymmentä vanhempien katkaistua välit siksi, etteivät hyväksyneet tyttönsä avioliittoa Tito Collianderin kanssa.

Välirikko päättyi, kun Inas Mutter ilmestyi kerran yllättäen heidän Kauniaisten kodin keittiöön. Sovinto ja anteeksianto, myös ne ovat Aterian ravitsevia antimia.

Kevätkauden kestänyt taipaleeni Tito Collianderin rinnalla tai jäljessä on päättynyt. Ehkä luen joskus Ina ja Tito Collianderista julkaistu elämäkerran itselleni tuoreine tulkintoineen. Weinin&Göösin teoksissa ei ole kerrottu kansien suunnittelijaa. Olen varsin varma, että kansissa käytetyt taideteokset on tehnyt Ina Colliander tai sitten Tito itse. He molemmat olivat kuvataiteilijoita, vaikka Titolla kirjailijaura peri voiton.

Tito Colliander: Ateria. Weilin&Göös 1973, 304 sivua. Suomennos Kyllikki Härkäpää.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s