Anna-Lena Laurén: Samettidiktatuuri

Venäjä ei ole diktatuuri, totalitaarinen valtio, vaan autoritaarinen. ”… se on läpeensä korruptoitunut, mikä tekee siitä yhtä aikaa sitkeän ja hauraan. Sitkeän, koska on vahvasti eliitin edun mukaista, että se säilyy, ja hauraan, koska kaikki loppujen lopuksi tietävät, kuinka mätä se on.”  Mädän hallinnosta tekee läpinäkymättömyys ja läpeensä korruptoituneisuus. Valtio valehtelee häikäilemättä. Näin tulkitsin palkitun ja arvostetun journalistin, Svenska Pressenin ja Hufvudstadsbladetin Moskovan kirjeenvaihtajan Anna-Lena Laurénin teosta Samettidiktatuuri. Se on mitä tervetullein päivitys venäläisyyteen ja ennen muuta Kremlin politiikkaan.

Samettidiktatuuri. Vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä ei kata eikä pyrkikään kattamaan Putinin hallinnon politiikan koko kirjoa. Laurén pitäytyy niihin tapahtumiin, poliittisiin linjauksiin ja ilmiöihin, joiden kanssa hän oli tekemisissä kymmenvuotisen kirjeenvaihtajakautensa aikana. Paljoon Laurén on ehtinyt ja paljoon hän kirjassaan kajoaa.

Samettidiktatuuri on kuin rautakoura silkkihansikkaassa, rumaa jälkeä aikaan saava siis. Tässä samettidiktatuurin tiivistystä:
”Sananvapaus on Venäjällä jatkuvasti uhattuna. Ihmisoikeuksia poljetaan, valtiokoneisto rikkoo kansainvälisiä sopimuksia, eivätkä vaalit ole vapaat ja oikeudenmukaiset. Toisinajattelijoita vainotaan, opposition edustajia ei sallita asettua vaaleissa ehdokkaiksi, mielenosoittajia pidätetään ja heille jaetaan pitkiä vankeusrangaistuksia tekaistuista rikoksista. Vankiloissa ja armeijassa kidutus ja simputus on järjestelmällistä. Oikeuslaitos on läpeensä korruptoitunut, ja poliittisia vankeja on leegio.”

Miten maassa näin kävi? Venäjän presidentti Boris Jeltsin oli viinaan menevä mies mutta myös tulevaisuuteen katsova uudistaja ja viemässä Venäjää kohti länsimaista demokratiaa. Hänen ratkaiseva virheensä oli valita seuraajakseen tuntemattomuudesta KGB:n koulutuksella ja kokemuksella marinoitunut mies, Vladimir Putin. Ensimmäisellä kaudellaan energinen Putin aloitti uudistajana. Mutta ”kaksikymmentä vuotta myöhemmin Putinin järjestelmä muistuttaa parhaat päivänsä nähnyttä näyttelijää, joka pitää kulissia yllä botoksen avulla, mutta on pahasti päihdeongelmainen, Venäjän tapauksessa riippuvainen öljy- ja kaasuvarannoista.”

Kaksi vuotta sitten Putin ajoi läpi perustuslain muutoksen, jossa hänen tähänastiset presidenttiysvuotensa nollattiin ja jolla hänelle avautui mahdollisuus jatkaa presidenttinä käytännössä elinikäisesti, aina vuoteen 2036 saakka. Kaikki tämä tuttua ja tiedettyä. Näin tapahtuneekin, vaikka Venäjällä/ Neuvostoliitossa on totuttu myös äkkijyrkkiin muutoksiin personoimalla edellinen vallanpitäjä syylliseksi. Laurén ei liioin usko demokratiaan Venäjän lähitulevaisuudessa:
”Mutta muutokseen uskon. Se on väistämätön. Vielä ei tiedetä, milloin se tapahtuu. Mutta kun sen aika koittaa, kaikki pitävät sen tuloa itsestään selvänä.” Muutos ei tule Putinin aikana. ”Putinin hallinto ei kuitenkaan ole ikuinen, muutos tulee. Kysymys on, kuinka kauan siihen menee ja kuinka paljon sitä ennen hukataan aikaa.”

•••

Anna-Lena Laurén muotoilee näin perin optimistisen muutosennusteen. Nykyinen meno ei voisi jatkua samanlaisena. Ihmiset ovat kyllästyneitä ja turhautuneita. Mielenosoitukset eivät koske enää vain suurkaupunkeja Moskovaa ja Pietaria, vaan ne ulottuvat eri syistä kautta laajan valtakunnan, vaikka osallistujat ovat luonnollisesti pieni vähemmistö isosta kansakunnasta.

Arkangelissa ja Murmanskissa ihmiset lähtivät pysäyttämään omalla ruumiillaan Kremlin kaavailemaa jättikaatopaikkaa Šiesin asukkaiden sienimetsiin, jonne Moskovan lajittelemattomia  jätteitä oli tarkoitus ryhtyä kuljettamaan. Runsaat sata kilometriä Moskovasta länteen Volokolamskin ihmiset tukkivat tiet jäteautoilta, jotka toivat aina vain lisää lemuavaa jätettä heidän naapurustoonsa.  Alueelle oli muuttanut myös asukkaita Moskovasta, jotta heidän lapsensa saisivat kasvaa raittiissa ilmassa. Länsimainen jätteiden lajittelu, kierrätys ja käsittely voitaisiin toteuttaa, mutta se veisi lyhyen aikavälin voitot jäteasioista vastaavilta.

Habarovskissa kansalaiset äänestivät kelvottoman kuvernöörin tilalle entisen romukauppiaan Sergei Furgalin. Hän osoittautui toimeliaaksi ja hyväksi hallintomieheksi. Mutta häntä ei ollut istuttanut paikalle Kreml. ”Putinin hallinto ei siedä itsenäisyyttä. Sallitaan kyllä korruptio, mielivalta ja tehottomuus, mutta epälojaalius Kremlin hallinnolle on kielletty.” Viime heinäkuussa Sergei Furgal vangittiin ja vietiin Moskovaan käsiraudoissa. Syitä löytyy aina: häntä syytettiin kolmesta murhasta. Habarovskilaiset lähtivät kaduille vaatimaan kuvernööriään takaisin. Osallistujia oli Laurénin mukaan 40 000. Kun mielenosoitukset vain jatkuivat, Putin lähetti Habarovskiin sisäasiainministeriön erikoisjoukot, OMONin, pahoinpitelemään mielenosoittajia sairaalakuntoon. Habarovskilaiset eivät ole tyyntyneet. Putinin asettaman uuden, hänelle lojaalin kuvernöörin Mihail Degtšarjovin kerrotaan välttävän kohtaamasta ihmisiä.

Vaikka mielenosoituksiin osallistuminen on muuttunut vaaralliseksi, ihmiset uskaltavat yhä.  
”He ovat itse asiassa paljon rohkeampia kuin me. Me emme vaaranna mitään, kun lähdemme protestoimaan. Mutta Venäjällä vaarannetaan paljon. Siinä voi menettää työnsä, saada vankilatuomion, menettää perheensä ja terveytensä.
Siinä voi menettää henkensä.
Kuka ei vaikuttuisi moisesta urheudesta?”
Putinin hallinnolle mielenosoitusten järjestäjät ovat ”ulkomaisia agentteja”.

•••

”Ulkomaisia agentteja”. Ulkomaat, länsi, on Venäjän yliherkkä käsite. Venäjä ja venäläiset ovat pitkän historiansa ajan mitanneet identiteettiään suhteessa länteen. Anna-Lena Laurén nimeää juuri sen Venäjän ongelman ytimeksi. ”Vaikka kuinka halutaan osoittaa, että selviydytään ilman länttä, länteen itseä kuitenkin aina verrataan ja länsimailta halutaan hyväksyntää.
Samalla Kreml pitää tiukasti kiinni siitä, että Venäjä ei tarvitse länttä. Että ei edes haluta olla länsimaalaisia, koska ei uskota heidän valheellisiin ihanteisiinsa. Länneltä ei ole mitään opittavaa.
Yhtälö ei toimi.”

Tähän Venäjän skitsofreeniseen länsisuhteeseen Laurén kajoaa useamman kerran. Eliitin varallisuus on piilotettu länteen ja läntiset ylellisyystarvikkeet ja sijoitukset ovat himoittuja. Mutta huolimatta italialaisesta huvilastaan tai kyproslaisesta passistaan venäläisministeri tai korkea virkamies ”ei voi koskaan ostaa kunnioitusta eikä arvostusta länsimaista. Se rassaa, sillä venäläinen viitekehys on aina ollut Eurooppa. Eurooppaan halutaan kuulua, ja sieltä kaivataan arvostusta.”

Jos Eurooppa ei arvosta, pelätköön edes.

•••

Venäjä edustaa jotain erityisyyttä ja on kuitenkin samaa kuin muualla. Tämä suhteellistaminen on yksi Laurénin mieliaiheista, ilmiö, mihin hän törmäsi jatkuvasti myös yksityisissä kanssakäymisissään. Suhteellistamisen hän kiteyttää kolmeen ilmaisuun: ”Kaikkihan sen tietävät.” ”Niin on kaikkialla.” ja ”Vain Venäjällä”. Näillä ilmaisuilla voidaan vesittää asia kuin asia. Laurén kertoo lukuisia esimerkkejä. Yksi tässä:
”Minulta kysytään toisinaan Venäjällä, miksi esimerkiksi GULAG ja sen historia kiinnostaa minua niin paljon. Miksi te juuri siitä kirjoitatte? Vastaan aina samalla vastakysymyksellä: 18 miljoonaa ihmistä kävi teidän maassanne läpi pakkotyöleirin. Kuinka on mahdollista, ettei se kiinnosta teitä?
Vastaukseksi tulee esimerkiksi:
– Samaa tapahtuu kaikissa maissa.”

”Niin on kaikkialla”-vastauksilla mitätöidään ja ohitetaan piinallisimmatkin asiat ja ilmiöt.

Laurén seurasi viimeisen alkuperäisenä säilyneen Gulag-leirin Perm 36:n neutralisointioperaatiota museona neuvostotyyppiseksi ketään puhuttelemattomaksi yleismössöksi. Se on yksi luvuttomista toimenpiteistä siloitella lähihistoria uuteen, Kremlille mieluisampaan muotoon. Historian tulee ilmentää Venäjän suuruutta, imperiumin mahtia.

Historian vääristelyn ja kaunistelun kansainvälisestikin huomiota saanut (ainakin Suomessa) tapahtumaketju on historiantutkija Juri Dmitrievin tuhoaminen sekä henkilönä että elämäntyönsä osalta. Juri Dmitriev on vuosikymmenet NKVD:n arkistoja ja joukkohautoja kartoittamalla pystynyt yksilöimään valtavan määrän Stalinin ”suuren puhdistuksen” aikaisia niskaan ampumalla teloituksia. Uhreja, kansallisuudeltaan enimmältä osin venäläisiä, puolalaisia, suomalaisia ja karjalaisia hän pystyi erittäin työläällä tekniikalla yksilöimään julkaisuunsa ”Kirja vuosien 1930–1940 poliittisten vainojen uhrien muistolle”. Omaiset saivat ensimmäistä kertaa vastauksen kysymykseen, mitä heidän sukulaisilleen todella tapahtui.  Sitten käynnistyi tutkijaa itseään vastaan noitavaino. Häntä syytettiin lastenkodista adoptoimansa pikkutyttön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vaikka oikeus totesi hänet syyttömäksi kehitellyistä syytteistä, valtiovalta ei ole luovuttanut. Dmitriev, jo vanha mies, on vangittuna uusitulla syytteellä. Venäjän vankilaolot tietäen hänelle on vain laihaa henkistä lohtua siitä, että suuri määrä ihmisiä vaatii hänelle oikeutta, kansalaisten mukana myös ihmisoikeusjärjestö Memorial. Mutta Kreml ja sille alisteinen oikeuslaitos ovat teflonia. Meille joukkohaudoista tunnetuin, Sandarmoh, sijaitsi Karjalassa. Nyt siellä on uhreilla haudat sekä nimillä ja elinvuosilla varustetut ristit.

•••

Samettidiktatuuri on myös satiirinen ja paikoin hupaisaa luettavaa. Palveluammateissa työskentelevien vakiovastaus kysymykseen kuin kysymykseen on kieltävä Njet. Laurén on dokumentoinut kirjaansa monia surkuhupaisia keskustelupoimuiluja. Tässä Laurén esittää kysymyksen Pietarin jätteidenkäsittelyasemalla:
– Otatteko vastaan PET-pulloja? kysyin.
– Njet.
– Mutta tuossahan lukee PET.
– Mutta niinhän tuossa lukee.
– Njet.
Mutta niinhän tuossa lukee.– Njet. Siinä lukee, mitä emme ota vastaan.
– Totta. Mutta lukee siinä myös, mitä otatte vastaan. Ja siinä lukee PET.
– PET-pullot otetaan vastaan.
– Miksi sitten sanoitte minulle, että niitä ei oteta vastaan?
Njet. Ne otetaan vastaan.

Kieltoilmaisulla tuntuu olevan sama merkitys, kuin miettimistauossa tokaisulla Noh, paitsi että njet tulee kuin tykinsuusta, miettimättä.  Palveluammateissa vallitsee tylyys. Mutta kun pulaan joutunutta asiakasta tulee sivullinen auttamaan, tämä on poikkeuksetta ystävällinen ja avulias. Niin venäläiset ovat, on Anna-Lena Laurén kokenut.

Valhe ja veruke ovat käyttökelpoisia väistökeinoja. Jokin palvelupiste saattaa olla kiinni päiväkausia ”tekninen katkoksen” vuoksi eikä sitä kukaan kyseenalaista. Kremlin linjana on hyökätä ja syyttää pääasiassa länttä itse aiheuttamastaan ongelmasta. Hyökkäys on paras puolustus. Aleksei Navalnyn myrkytykselle novitšokilla (johon vain Venäjän turvallisuuspalvelu pääsee käsiksi) Kreml on kehittänyt fantasiaselityksiä samalla, kun se kieltäytyy tutkimasta epäonnistunutta murhayritystä. Kremlille uskollisen propagandaelimen Russia Todayn päätoimittaja Margarita Simonjan on ilmoittanut Navalnyn myrkyttäjänä olleen hänen ”pahin kilpailijansa” oligarkki Mihail Hodorkovski. Miten, se on sivuseikka. Kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron otti viime vuonna keskustelussa Putinin kanssa puheeksi Navalnyn myrkytyksen Putinilla oli otsaa kertoa Navalnyn todennäköisesti myrkyttäneen itse itsensä. Moisen vastauksen sylkäisy Macronin kasvoille oli sen luokan loukkaavaa ylimielisyyttä, että Laurénin mukaan uutta suhteiden lähentymispyrkimystä on turha odotella. Se oli sitten siinä. Putin sössi mutta tajunneeko niin tehneensä.

Samettidiktatuuri on raikasta asiantuntija-analyysia nyky-Venäjästä. Tarvitsemme tällaisia päivityksiä, näkemyksiä, kokemusperäistä tietoa ja analyyseja määräajoin, mielestäni parin kolmen vuoden välein. Onneksemme asiantuntevia kirjoittajia meillä on tähän mennessä riittänyt (mm. Rene Nyberg, Jussi Konttinen, Timo Vihavainen, Kalle Kniivilä ja virkkuna suomentajana Jukka Mallinen). Samettidiktatuuria on helppo suositella. Se on lukijaystävällinen, selkeä ja paikoin hupaisa teos. Anna-Lena Laurénille kymmenen vuotta Venäjällä kirjeenvaihtajana olivat rikasta ja antoisaa aikaa. Hänelle kertyi iso joukko lämpimiä ystävyyssuhteita venäläisiin, eri tavoin, vaikkakin kriittisesti Venäjän nykymenosta ja venäläisyydestä ajatteleviin.

Anna-Lena Laurén: Samettidiktatuuri. Vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä. Teos & Förlaget 2021, 199 sivua. Suomennos Kaisa Sivenius.

Kategoria(t): Tietokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Anna-Lena Laurén: Samettidiktatuuri

  1. Anki Heikkinen sanoo:

    Kiitos kirjavinkistä! Tämän voisi lukea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s