Tito Colliander: Kahdet kasvot

Seitsenosaisen omaelämäkerrallisen teossarjan neljännessä niteessä Kahdet kasvot Tito Colliander on 18-vuotias. On aika itsenäistyä, hakea vapauden ja riippumattomuuden täyttymystä. Nuorukainen jättää vanhempiensa Porvoon kodin ja muutama isältä herunut seteli taskussaan muuttaa Helsinkiin, asunnottomana, työttömänä ja tietämättä, mihin elämässään ryhtyä. Hän on monilahjakkuus laulajana, kuvataiteilijana ja kirjoittajana, mutta elämäntie on usvassa.

Hän rantautuu aluksi Rööperiin Pursimiehenkadun asunnottomien vierasmajaan. Muistan rakennuksen 1970-luvulta; olin töissä kadun vastakkaisella puolella. Näytti aika viheliäiseltä mestalta. Vielä tuolloinkin rappioalkoholisteiksi kutsutut asuivat kaduilla, myös talvella, siis ennen Lepakkoluolaa (”Liekkihotellia”).  Pursimiehenkadun vierasmaja myi ankeasta yhteissalista sänkypaikkoja oleskeluajalle iltakuudesta aamukahdeksaan. Vierasmajaa käyttivät ennen muuta maalta kaupunkiin saapujat. Pummaavan naapurimiekkosen mukaan vuoteeseen vaihdettiin lakanat sen jälkeen, kun sänkyyn oli juuri kuoltu. Titolle kävi säkä. Hän aloitti puhtaissa lakanoissa.

Nuorukainen vältteli työn etsintää viettäen aikaansa Richardinkadun kirjastossa (vuosikymmeniä Helsingin pääkirjasto). Köyhien ruokalasta sai markalla hernekeittoannoksen. Mutta Titolla oli myös sukulaisia Helsingissä, kaikki varakkaita. Hän pääsi asumaan Aina-tädin keittiöntakaiseen palvelijanhuoneeseen ja alkoi käydä vuoropäivinä eri sukulaisissa lounaalla ollen aina tervetullut hieman nukkavierusta ulkoasustaan huolimatta. Ruotsinkielinen yläluokka oli vieraanvarainen ja sukurakas. Oli suojeluskuntalaissukulaisten Villa Carina Kauniaisissa, valtiopäivänainen Annie Furuhjelmin, Honkolan kartanon valtiattaren, Helsingin koti, Rabelinit ja kenraalitar von Willebrandtin huoneisto Töölönkadulla. Ruuat olivat herkullisia, tarjoilu sivistynyttä ja keskustelu hienostunutta.

Keskustelutaito on näissä piireissä välttämättömyys ja siitä taidosta Colliander kirjoittaa vuolaan seikkaperäisesti. Tässä pieni katkelma:
”Siinä juuri keskustelutaidon ydin onkin, tasaisessa eteenpäin menossa, johon ei kuulu kiusallisia taukoja. Tauko, siinä on vaara, silloin voi nähdä tyhjiön…
… seurustelussa ei kuunnella, kuullaan vain, ja samalla sommitellaan jo vastausta. Sen tulee olla nokkela, osuva, herttaisesti vastarepliikkiin yllyttävä. Rehellisen sen ei suinkaan tarvitse olla – rehellisyys on rattoisalle seurustelulle pikemminkin myrkkyä. Vastauksen ei siis tarvitse pitää yhtä puhujan oman mielipiteen kanssa, mikäli hänellä sattuu sellainen olemaan. Seurustelun säännöt kammoavat vakavia, piintyneitä mielipiteitä. Niillä on uhkaava taipumus muuttaa keskustelunsävy liian raskaaksi. Pirteä, yllättävä huomautus, älykkäästi muotoiltu ja leikkisä vastaveto, mikä tahansa mikä hätkähdyttää, herättää hämmennystä – mutta vain sivistynyttä hämmennystä, ei paheksuntaa – siinä ainekset, joista seurustelun olemus elää.”

Tito pääsee ylimääräisenä Ateneumiin Taideteollisen korkeakoulun koristemaalarilinjalle. Ei hän sinne halunnut, vaan Vapaaseen taidekouluun, johon hänellä ei kuitenkaan ollut varaa. Kun hän myöhemmin tarvitsi ruotsinkielisen tyttökoulun piirustuksenopettajan sijaisuutta varten todistuksen, sitä oli vaikeaa kirjoittaa, sillä sen verran harvoin häntä oli opetuksessa nähty. Tito ylenkatsoi koristemaalaamista ja halusi vapaaksi taiteilijaksi.

Mutta Ateneumin linjalta tarttui kavereita. He kuluttivat aikaansa Etelä-Esplanadilla Brondinin ravintolassa usein ravintolan sulkemiseen asti. Kieltolain aikaisen salakuljetetun virolaispirtun täydennyksiksi tulivat Brondinin vhiskit sokerilla ja kuumalla vedellä. Hän lauloi itseään kitaralla säestäen, Bellmania ja kaihoisia venäläisiä lauluja ja saavutti äänellään suosiota. Elämä oli ulkoisesti kevyttä ja hauskaa nuoruuden riemullista elämännälän tyydytettä taiteilijainalkujen kosteassa seurassa.

Elämä on kuitenkin sinnittelyä:
”Elin niin alkeellisesti kuin elää voi, tai melkein, ja nälässäkin olin taas. Reikäleipä, lasi piimää, annos kaurapuuroa tai hernekeittoa, siinä päivän tavallinen ruokajärjestys. Ja ehkä kuppi kahvia Brondinilla.”
Hän tarjoili artikkeleita ruotsinkielisiin lehtiin ja piirsi firmojen mainoskuvia. Hän juo seurassa mutta alkoholisoituu yksin:
”Kyllä, ehkä pyrkimys johonkin, mutta johonkin aivan epämääräiseen. Hukkaantunut ilmaisutahto. Kuinka pitkälle minun täytyy kulkea? Mihin suuntaan? Joka puolella vastassa sama epäjärjestys, sama tuho, mikään ei ole paikallaan.
Tunnekiihko, kaiken hävittävä jännitys oli päämäärä, mutta myös portti ja tie. Kiertokulku, joka katkesi vasta voimattomuuteen ja oksennukseen. Yhtenä yönä siellä, toisena täällä, jonkin satunnaisen murjun lattialla.”

Hän on haluttu seuramies, mutta seurassakin ihmisten tarkkailija. Myöhemmin Porvooseen palattuaan hän viihtyy ruotsinkielisten pankkivirkailijoiden, insinöörien, apteekkareiden, tuomareiden ja johtajien seurassa ruotsalaisen klubin biljardi- ja korttipöytien äärellä:
”Istuin lumoutuneena paikallani, näennäisesti joutilaana, mutta aistit vireänä: pelaajien käytöksen syvä inhimillisyys, huomautukset, hirnahdukset, maiskutukset, vihellykset, huokaukset, huudot, usuttelut: nonono – mene mene, siitä niin –  hitto vie! Vilkkaimmilla myötäilivät kieli ja pää, jalat ja koko vartalo pallojen risteilyä vihreiden vallien välissä…”
Lauma hyvin toimeentulevia isoja pikkupoikia!

●●●

Kahdet kasvot -niteen ajanjaksolle osuivat isän ja äidin kuolemat. Molempia hän seurasi sängyn laidalta. Hänen kirjoittamansa isän kuoleman naturalistinen kuvaus herätti paheksuntaa.  Kahdet kasvot -teokseen sisällytetty kuvaus on yksinkertaisesti taidokas, samoin kuvaus äidin kuolemaan johtaneesta pitkästä sairaudesta ja omaishoidosta. Osaava kirjailija niissä näyttää lukijalle taitonsa.

Collianderin Kahdet kasvot -niteessä on filosofinen ote. Kirjailija pohtii minäänsä kuvatessaan neljänkymmenen vuoden takaista itseään. Hän on yksin silloinkin, kun on seurassa, ihmisten tarkkailijana ja yksinolossaan viihtyen.
”Huvia – hauskuutta, sitä minulla on harvoin. Päältä päin sitä kyllä näyttää olevan paljonkin. Mutta vain harvoin aistini todella kokevat levon, jonka huvitusten pitäisi niille suoda. Minä työskentelen kaiken aikaa, opiskelen kaiken aikaa, tunnen.”

Hän on taiteilija, vaikkei nuorena miehenä vielä laajemmin nimeä saanut graafikkona tai kirjailijana. Taiteilija kuitenkin:
”Taiteilijan elämä ei ole hänen omansa. Kukaan ei omista elämäänsä täysin – mutta taiteilija ei omista siitä edes osaakaan. Hän on antanut sen pois. Aikomattaan hän on lahjoittanut sen jollekin suuremmalle, selittämättömälle. Näin ainakin minusta tuntuu –”

Teoksen lopussa hän on palannut Porvooseen, piirustuksenopettajaksi Porvoo ruotsinkieliseen tyttölyseoon. Hän on lyseotyttöjen keskuudessa mitä ilmeisimmin suosittu, ihailtukin, nuori opettaja, johon moni teinityttö kohdisti uskoakseni eroottiset ajatuksensa.

Mutta kiinnostavinta on sittenkin ruotsinkielisen väestön keskinäinen lojaalius, yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuus ja auttamisenhalu, myös taloudellisesti. Äidin maatessa Porvoon kodissa kuolemaansa odottaen kukaan, joille perhe on kerryttänyt velkaa, ei suostu ottamaan vastaan velan takaisinmaksua. Kulttuurinen ero suomenkieliseen väestöön tuntuu jyrkältä.

Kuolevan ja rakastavan äidin neuvo pojalleen on mielenkiintoinen:
”Täällä on kaikki niin pientä ja sievää, täällä on niin herttaista, niin pehmeää ja miellyttävää ja mukavaa… Ei, Tito, lupaathan myydä kaikki nämä tavarat heti kun minä olen kuollut, myy ne huutokaupalla, viimeistä myöten – ja lähde pois Porvoosta. Revi itsesi irti, ennen kuin alat todella kotiutua. Muuten olet mennyttä.”

Ehkä äidin huolena on havainto poikansa alkoholin käytöstä ja mukautumisesta serkkujen ja taiteilijakavereiden kanssa ajanviettoon, lahjakkuuden keskinkertaisesta käyttöönotosta Ja Tito tottelee, sillä kirjasarjan seuraavassa osassa Kohtaaminen hän on Euroopan laidalla, rahatta jälleen.  Sielläkin hän etsii itseään.
”Olla oma itseni. Kuka ihmeen itse?”

Tito Colliander: Kahdet kasvot. Weilin+Göös 1968, 235 sivua. Suomennos Kyllikki Härkäpää.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Muistelmat ja elämänkerrat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s