Sebastian Fitzek: Potilas

Berliiniläistä Berkhoffin pariskuntaa on kohdannut äärimmäinen inhimillinen menetys. Heidän alakouluikäinen poikansa Max siepattiin myöhäisenä iltana aivan kotiportin tuntumassa. Enää he eivät usko poikansa olevan elossa. Maxin katoamisen jälkeen pieniä lapsia siepannut ja surmannut psykopaatti Guido Tramnitz määrättiin suurta julkisuutta saaneessa oikeudenkäynnissä eristettyyn psyykkiseen Steinklinikin sairaalaan. Tramnitz tunnusti oikeudessa muut murhansa, mutta vaikeni Maxista. Vuoden päästä Maxin katoamisesta Till Berkhoff ryhtyy järjestämään itseään potilaaksi samaan sairaalaan päästäkseen psykopaatin tuntumaan ja puristaakseen tältä keinolla millä tahansa tiedon poikansa kohtalosta ja hänen jäännöstensä sijainnista. Sitä varten hän kuitenkin tarvitsee väärän henkilöllisyyden, todellisen mielisairaan paperit. Välikäden kautta hän onnistuu siinä. Hänet siirretään vaimon tietämättä Steinklinikiin muudan Patrick Winterin henkilöllisyydellä.

Myös Patrick Winter on menettänyt lapsensa, vauvaikäisen Jonaksen. Rangaistakseen itseään lapsensa kuoleman aiheuttaneesta virheestään Winter on valellut itsensä bensiinillä, kävellyt läheiseen päiväkotiin ja sytyttänyt päänsä palamaan. Till Berghoffin saaman tiedon mukaan Winter menehtyi saamiinsa vammoihin.

Tämä on asetelma saksalaisen Sebastian Fitzekin kirjassa Potilas. Kirja kipusi vuonna 2018 Saksan myydyimmäksi kirjaksi ja myyntitilastojen kärjessä ovat keikkuneet myös aiemmat Fitzerin jännitysromaanit.

Olen allerginen dekkareille ja rikoskirjallisuudelle. Testaan silti itseäni parilla kirjalla vuodessa ollakseni haituvaisen verran jyvällä siitä, missä genressä liikutaan. Pidän raskaasti vinksahtavana sitä, että ihmiset hakevat viihdykettä ja iloa elämäänsä tappamista, murhia ja väkivaltaa tulvivista sisällöistä. Jotain omituista se meistä lajina kertoo.  

Jännityskirjallisuudesta tavataan sanoa, ettei lukemaansa pysty jättämään kesken, kun kirjan on kerran aloittanut. Minulla lukeminen pätki ja käytin Potilaaseen useamman päivän päivittäiset lukutuokioni. Juonen mielikuvituksellinen juoksutus, epätodennäköiset sattumukset, mahdottomien suoritusten muuttuminen mahdollisiksi ja ihmisen fyysisen kestämisen rajojen kohtaamattomuus hymähdyttivät. Jännityskirjallisuudessa ja -sarjafilmeissä on lisättävä volyymeita ja juonen kiemuroita, ettei lopputulos maistuisi jo luvuttomat kerrat koetulta, siis kesyltä. Silti uskottavuuden tulee säilyä edes auttavasti. Juuri se oli Potilasta lukiessani koetuksella.

Patrick Winterina mielisairaalaan joutunut mies on suljetussa maailmassaan alusta lähtien kusessa. Tapahtumat vyöryvät liki pikakelauksella. Jo ensimmäisenä yönä hän on menettää henkensä jouduttuaan ahtaaseen selliin toisen tappohimoisen psykopaatin kanssa. Jossain vaiheessa selviää, että aivan suunnitellusti, sillä yhdellä sairaalan lääkäreistä, tohtori Martin Kasovilla on oma keitos tulella eikä hänen huijarina pitämänsä tulokas sovi kuvaan. Nuuskijoita ei suljettuun mielisairaalaan kaivata. Ja hänen puuhissaan olisi nuuskimista. Kasov on raskaan sarjan talousrikollinen, joka pelaa  omaa peliään suurilla panoksilla yhteistyössä lääkefirmojen kanssa. 

Potilaasta ei kärsi kertoa juuri muuta, sillä tokihan kirja perustuu juoneen, luvuttomiin ennakoimattomiin käänteisiin ja toistuviin hengenvaarallisiin tilanteisiin etenkin sitten, kun Patrick Winter/ Till Berkhoff onnistuu saattamaan itsensä vuodeosastokuntoon saatuaan tietää Tramnitzin majailevan vuodeosastolla kaikenlaisista poikkeusetuisuuksista nauttien. Niistä hän on huolehtinut sairaalan sisälle luomansa suhdeverkostonsa avulla. Tramnitz osaa käydä kauppaa ja liittoutua.

Tramnitz saa huumeita ja seksiä halujensa mukaan. Seksipalveluissa häntä vain yhdyshenkilö tohtori Kasov varoittaa aiheuttamasta uhrilleen kovin näkyviä ulkoisia vammoja. Tramnitz on hurmaava. Kukaan ei päältä uskoisi, että niin miellyttävä ja älykäs henkilö on tunnekuollut ja saa kiksejä vain äärimmäisen brutaaleista teoista.  

Sebastian Fitzekin kunniaksi on sanottava, että tarinan asetelman keikauttaminen päälaelleen loppuratkaisussa on mitä omaperäisin ja kekseliäin juonenrakenteluratkaisu. Olin pakotettu muuttamaan suhtautumiseni kirjaan. Se, mikä kirjan mitassa lemusi mahdottomalta, saikin uudessa asetelmassa loogisen selityksen, vaikka liian monia hämärämiehiä yhden sairaalan osalle tarinassa riittääkin.  Oma jälkimakuni oli siis vallan toisenlainen kuin makuaistimus itse lukuprosessin kuluessa. Nokkela tarinanpunoja Fitzek ilman muuta on.  

Patrickin/Tillin kohtaamia molempia mielisairaalan psykopaatteja yhdistää joutuminen avuttomana lapsena oman psykopaatti-isän koe-eläimeksi. Kerrottu on hyytävää. En ole psykologi, tuskin Fitzekkään, mutta voihan asioilla olla keskinäistä yhteyttä. Libanonilaissyntyinen mystikko Khalil Gibran esittää syy−seuraus-kysymyksensä näin: Ja minkä rangaistuksen määräätte hänelle, joka tappaa ruumiin, mutta jonka hengen muut ovat tappaneet.
Ainakin Sebstian Fitzer tuntee defenssit, ihmisen puolustusmekanismit sisäisen tasapainon saamiseksi. Unohtaminen ja kieltäminen ovat niistä yleisimpiä. Niille defensseille Fitzek kirjansa rakentaa.

Sebastian Fitzek: Potilas. Bazar 2021, 383 sivua.

Kategoria(t): Rikosromaani, Viihderomaani Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s