Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajien luiden yli

Nobelistin uusimman teoksen nimi on lainaus runoilija Wiulliam Blakelta.

Isojalka on tukehtunut kurkkuun juuttuneeseen kauriin luuhun.  Linkkuun vääristyneen vainajan löysi koiran öisen uikutuksen hälyttämänä puolen kilometrin päässä asuva Outolintu ja herätti naapurinsa rouva Duszejkon apuun.  Isojalan törkyisestä asumuksessa huomio kiinnittyi kauriin päähän:

Kyllä vaan, se oli yksi niistä nälkäisistä Neitokaisista, jotka naiivisti antautuivat jäätyneiden omenoiden viettelyksille ja jotka ansaan jäätyään kuolevat kauheissa kärsimyksissä, rautalangan kuristamana.
Kun hitaasti, sekunti sekunnilta aloin tajuta, mitä täällä oikein oli tapahtunut, minut täytti Viha. Isojalka oli pyydystänyt Kauriin ansalangalla ja tappanut ja paloitellut, paistanut ja syönyt. Yksi Olio oli syönyt toisen, hiljaisuudessa. Yössä, vaiti. Kukaan ei ollut esittänyt vastalausetta, salama ei ollut iskenyt taivaasta. Mutta silti Rangaistus oli langennut demonin päälle, vaikka kuolema ei ollut tullutkaan kenenkään kädestä.

Olga Tokarczukin uusin suomeksi ilmestynyt romaani Aja aurasi vainajien luiden yli on väkevä luonnon ja eläinkunnan hätähuuto heitä vastaan, jotka ampuvat kaikkea mikä liikkuu, jotka salametsästävät, vetävät yhtä köyttä metsästysporukassaan, eivät tuomitse laitonta ansapyyntiä ja joille Eläimellä on merkitystä vain lahtaamisen kohteena ja oman miehisyyden kuviteltuna jatkeena.

Ylänköalue kahden vuoristoseudun välissä Puolassa Tsekin rajan tuntumassa on salametsästäjien Villiä Länttä/ Itää. Heitä vastaan alkaa taistella vanha rouva Duszejko, yksi kylän harvoista ympärivuotisista asukkaista. Mutta hänen ilmiantojaan ei noteeraa kukaan, ei ainakaan isovatsainen, ivallinen Poliisipäällikkö. Astrologian syövereihin uppoutunut rouva Duszejko (romaanin kertoja) uskoo tähtien ja planeettojen asentoihin ja siihen, että eläimet kostavat tai ainakin sellaista voi tapahtua.  Tokarczuk ei kirjoita Eläinten laumaälystä, mutta sellaiseen rouva Duszejkon selitykset viittaavat.

Kun Poliisipäällikkö löytyy myöhemmin Sisiön kettutarhan matalahkoon betonikaivoon pää edellä tippuneena vainajana, rouvan selitys on selvä: Kuoleman saivat aikaan Kauriit, joiden Sisar oli tapettu julmasti ansalangalla. Kaivoa ympäröivässä lumessa oli näet Kauriin sorkan jälkiä, jotka tosin sulivat ennen tutkimuksia.

Merkillisiä murhia alkaa seutukunnassa paljastua: Seuraavana on vuorossa kettutarhaaja Sisiö, jonka Ketut ovat päässeet/ on päästetty vapaiksi metsään. Sisiö on saniaiskuopasta löytyessään jo homeinen raato. Hän on kokenut kammottavan kohtalon, sen minkä ansalanka aikaansaa satimeen joutuneelle Nisäkkäälle. Olivatko viettelijöinä Jänikset? Kuulustelijat pitävät rouva Duszejkoa hulluna akkana astrologisine luentoineen planeetoista ja horoskoopeista.

Olga Tokarczukin teos on dekkarin kaltainen, muttei perinteinen dekkari. Kirjan ydintä on rouva Duszejkon järkähtämätön Eläinkunnan puolustaminen Ihmiseltä. Hänen paras ystävänsä, poliisissa työskentelevä Dysio on hullaantunut runoilija William Blakeen, jonka vaativia säkeitä hän yrittää kääntää puolaksi. Naiset miettivät vaihtoehtoisia ilmaisuja ja hiovat säkeitä yhdessä. Jokainen teoksen luku alkaa Blaken runon pätkällä. Ne on löytynyt käsilläni olleeseen laitokseen Tuomas Anhavan suomennoksista. Monet niistä vahvistavat kirjan ydinteemaa, Eläinten oikeutta elää.
”Matkalla piesty Hevonen/ huutaa verta Ihmisten.”; ”Kauris kun villinä vaeltaa/ Ihmisen Sielun se rauhoittaa.”; ”Ken Yökkösen tai Perhosen surmaa/ saa Tuomiopäivänä etsiä turvaa.” jne.

Outo kuolema kohtaa vielä Kappalaista, joka saarnastuolista ylistää eturivissä istuvia metsästäjiä luonnonsuojelijoiksi sekä sieniseuran Johtajaa, jonka ruumis on löytyessään täynnä Verihärö-kuoriaisia.

Murhasarjan selitykseksi paljastuu lopulta valokuva salametsästäjien ryhmästä. Siinä he kaikki poseeraavat, tyytyväisinä itseensä ja toisiinsa: Poliisipäällikkö, Sisiö, pappilaansa palanut Pappi, Johtaja ja Isojalka, edessä röykkiöittäin saalista, lahdattuja eläimiä ja sivussa – kuvan sivussa kolme tapettua koiraa. Kaksi niistä oli kaikkien tuntemat rouva Duszejkon Tytöt, naaraskoirat, jotka katosivat oudolla tavalla ja joita hänen tiedettiin etsineen kuukausien ajan.

Olga Tokarczuk antaa oikeuden Vihalle. Eläinten lahtaajat ovat kohdanneet Vihan kädestä loppunsa. Selviääkö poliisille murhien mysteeri, emme tiedä. Mutta rouva Duszejko siirtyy vaihvihkaa Puolasta Tsekkiin ja elää siellä hyvän ja pitkän vanhuuden. Romaanin nimi Aja aurasi vainajain luitten yli on suora käännös William Blakelta. Tokarczukin tähtäin on tulevaisuudessa, ajassa, jolloin Ihminen osaa vihdoinkin arvostaa muita eläinlajeja.

Miksi tässä jutussa on niin monia isoja alkukirjaimia? Loistava puolasta suomentaja Tapani Kärkkäinen viljelee niitä käännöstekstissä. Epäilemättä ne löytyvät myös Tokarczukin alkuperäistekstistä. Teoksen suomennos on värikylläistä ja rehevää. Osaava mies on asialla!

Itselleni teos oli ensimmäinen vuoden 2018 nobelistilta lukemani. Tuskinpa jää ainoaksi.

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajien luiden yli. Otava 2020. 248 sivua. Suomennos Tapani Kärkkäinen.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s