Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

Romaani tunnetuimmasta naisarkkiehdistämme Vivi Lönnistä

Mihin me olemmekaan hänet unohtaneet: Suomen tunnetuimman naisarkkitehdin Vivi Lönnin (1872−1966), yhden ensimmäisistä arkkitehdiksi valmistuneista naisistamme? Turkulainen toimittaja ja kirjailija Pirkko Soininen täyttää tietämyksemme autiutta tuoreella teoksellaan Valosta rakentuvat huoneet. Vivi Lönn oli vahvatahtoinen lasikaton puhkoja. Parhaiten hänet tunnetaan Tallinnan Estonia-teatterin suunnittelusta. Muut rakennukset hän suunnitteli Suomeen, useimmat niistä Tampereelle ja Jyväskylään, ennen muuta Säynätsaloon. Lönn on suunnitellut Suomeen erinäisen määrän huviloita, opistoja, oppilaitoksia ja kouluja, kaikki keskenään erilaisia.

Arkkitehtinä Vivi Lönn ei mukautunut mihinkään koulukuntaan, vaikka kaikissa hänen piirtämissään rakennuksissa on jugendin piirteitä. Jugend oli ajan henki ja tyylin mitta.  Lönnin rakennukset ovat uniikkeja luomuksia, joissa keskeisintä oli harmonia, valo, käytännöllisyys, miljööseen sopivuus ja esteettisyys. Perusta kaikelle suunnittelulle oli ”pohjaplaani”. Kun hän vasta seitsenvuotiaana lapsena oli piirtänyt tulevan kesämökkinsä, silloinkin hän oli aloittanut pohjaplaanista. Ja sittenkin valo:

Sillä eikö valo ole tärkeintä, eikö valo ole kaiken alku. Kun Jumala loi maan ja taivaan, maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet. Mutta Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Ja Jumala näki, että valo on hyvä. Valo – se on totisesti hyvä.
Ilman valoa ei ole arkkitehtuuria, valo korostaa rakennetta, tuo muodot ja värit esiin. Hän muistuttaa itselleen, että on huomioitava valon tulosuunta ja intensiteetti ja valon muutokset eri vuorokaudenaikoina… Ei riitä, että suunnittelee talon, joka kylpee valossa kesäkuisena päivänä – sen on saatava valonsa myös tammikuun kalvaina ja lyhyinä päivinä.
Maksimoi valon määrä!

●●●

Vivi Lönnin oli kiittäminen uralle hakeutumisestaan lahjakkuuttaan, itsepäisyyttään ja vanhempiaan. Tamperelaisen panimomestarin tytär sai rohkaisua sekä isältään että kotiäidin töitä tehneeltä äidiltään. Isän varhaisen kuoleman jälkeen perhe ajautui köyhyyteen äidin yrittäessä pienempiin tiloihin muuton jälkeen kuroa kasaan asunnon vuokrarahoja ompelemalla ja korjaamalla ihmisten vaatteita. Silmistään rasittunut äiti raapi jotenkin tarvittavat rahat Vivin jatko-opinnoille.

Vivin kiitollisuus äitiä kohtaan oli elämänmittainen. Valmistuttuaan hän otti vanhenevan äitinsä talouteensa ja piti äidistään huolta aina tämän kuolemaan saakka.

Vivin nuoruudessa naisen paikka oli kotona synnyttämässä, hoitamassa lapsia ja huolehtimassa perheen ravinnosta ja puhtaudesta.  Sitä edellytti myös Viviltä tämän lukioaikainen poikaystävä, joka itsevaltaisella kylmyydellä ilmoitti, ettei sallisi vaimolleen opiskelun kaltaista haihattelua. Suhde loppui kuin seinään. Vivi oli vain erehtynyt kertomaan avioliittoa suunnittelevalle pojalle omasta unelmastaan.

●●●

Vivi (ristimänimeltään Olivia) puski itsensä lukion jälkeen vahvalla tahdonvoimalla kotikaupunkinsa Tampereen teollisuuskoulun rakennusosastolle heti, kun sai tietää rehtorin hyväksyneen kouluun ensimmäisen naisopiskelijan. Ei hän rakennusmestariksi tähdännyt, vaikka siksi ensin valmistuikin. Sihti oli kauempana, Helsingin Polyteknisessä opistossa. Sieltä valmistuttiin arkkitehdiksi. Kun 21-vuotias Vivi Lönn pääsi Hietalahteen Polyteknilliseen opistoon, opistosta oli valmistunut Suomen ensimmäinen naisarkkitehti, Signe Holmström. Vivin opiskeluaikana ehti valmistua vielä kolme muuta naista. Kukaan heistä ei perustanut omaa arkkitehtitoimistoa, kuten Vivi Lönn teki. He hakeutuivat palkallisiksi piirtäjiksi olemassa oleviin arkkitehtitoimistoihin.

Niin teki aluksi myös Vivi Lönn, joka työskenteli piirtäjänä pääopettajansa Gustaf Nyströmin toimistossa. Vivi oli toivonut yhteisen toimiston perustamista opiskeluaikaisen kollegansa Arvid Lindgrenin kanssa. Mutta Lindgren perusti toimiston kahden nuoren miesarkkitehdin, Eliel Saarisen ja Herman Geselliuksen kanssa. Kolmikko rakensi pian perheittensä yhteiseksi kodiksi ja kunkin yksilölliseksi työtilaksi Hvitträskin Kirkkonummelle. Arvid Lindgrenistä tuli Vivi Lönnille Arvidin aikuiselämänkaaren mittainen yhteistyökumppani ja ystävä.

Vivi irrottautui Nyströmin toimistosta omille tielleen saatuaan kilpailun kautta tilauksen Tampereen suomalaisen tyttökoulun suunnittelemiseksi. Nyströmin neuvosta hän haki ja sai matka-apurahan Skotlantiin, sillä Nyström oli kuullut Aberdeenissä olevan Euroopan moderneimmat koulurakennukset. Ne opit Vivi Lönn haki Suomeen. Koululaisten ulkovaatteet ja varusteet saivat erillisen tilan kellarikerroksessa eivätkä ne niin ollen tukkineet ja pimentäneet luokkatason seiniä ja pilanneet ilmaa tunkkaisuudella. Käymälöiden tuli olla sisätiloissa. Tärkeitä olivat raikas ilma, puhtaus, valoisuus ja hygienia. Rakennuksen tuli sulautua maastoon ja olla käytännöllinen kaikille rakennuksessa työskenteleville, myös keittiöhenkilökunnalle. Tärkeä toimintojen helpottaja oli hissi.

●●●

Vivi Lönnin ura sisälsi suuria ja jyrkkiä käänteitä. Vuonna 1896 arkkitehdiksi valmistunut Vivi muutti ensimmäisen suurtyönsä vuoksi Tampereelle ja alkoi saada tilauksia. Hän voitti Tampereen Aleksanterin koulun suunnittelukilpailun, pian sen jälkeen Tampereen paloaseman suunnittelukilpailun ja vähän myöhemmin Tampereen kauppaoppilaitoksen suunnittelukilpailun.  Hän sai vihamiehiä. Kilpailut hävinneet arkkitehdit käynnistivät kukin tappionsa jälkeen parjaus- ja mustamaalauskirjoittelun tamperelaislehdissä. Mutta Vivi tiesi voittaneensa nimimerkin suojista ja tehneensä suurenmoista jälkeä. Hän valvoi rakennustöitä pannen kipakasti naisarkkitehtiä vähättelevät rakennusmestarit kuriin. Omavaltaisuuksia ja itsensä vähättelyjä hän ei suvainnut.

Mutta vaikka hänellä oli parhaimmillaan kuusi palkattua piirtäjää, töiden määrä oli nujertaa hänet. Hän oli polttamassa itsensä loppuun: Ebeneser-lastentarhaseminaari Helsingin Alppilaan, Pispalan rukoushuone, Forssan kansakoulu, Haapaveden kasvitarha- ja talouskoulu Pohjois-Pohjanmaalle, Uusi ylioppilastalo Helsinkiin, Estonia-teatteri Tallinnaan, kaksi viimeksi mainittua yhdessä Arvid Lindgrenin kanssa. Rakenteet ja kestävyyslaskelmat teki Vivi, interiöörit suunnitteli Arvid.

Näin hän toimii, ei osaa kieltäytyä töistä vaan kuvittelee pystyvänsä ja jaksavana, kuvittelee että kaikkiin tilaisuuksiin on tartuttava, vaikka se tietää aamusta iltaan jatkuvia työpäiviä, vatsanväänteitä, kipeytyviä hartioita ja polvia, nukahtamisvaikeuksia ja ystävistä eristäytyvää elämää.

Ainoaksi keinoksi hän löysi muuton tuolloin vielä hiljaiseen ja pieneen Jyväskylään, missä oli kaavoitettu laaja alue huvila-asutukseen. Sinne hän varasi maa-alan myös omalle huvilalleen, tulevalle unelmiensa kodille.

●●●

Jyväskylään muutto antoi mahdollisuuden palauttaa voimat, levätä, toipua. Mutta Jyväskylään hänet käytännössä unohdettiin.  Enää hän ei tarvinnut piirtäjiä. Suuret työtilauksen loppuivat. Häneltä tilattiin kyllä kouluja, yhä vaan kouluja, ja huviloita. Yleisten rakennusten ylihallitus tarjosi hänelle kouluekspertin virkaa. Viviä tarjous imarteli ja puistatti. Kaikkien hänen kynästään lähtevien koulujen tulee olla uniikkeja. Virassa rakennutettaisiin samanlaisia.

Vivi Lönnin elämän radikaaliksi jakajaksi tuli tutustuminen vuorineuvos Hugo Parviaisen tyttäreen Hanna Parviaiseen. Vaikka Pirkko Soininen kertoo äärimmäisen hienotunteisesti eikä kurkistele henkilöittensä makuuhuoneisiin, lukija ymmärtää naisten välit lesbosuhteeksi. Kuinka fyysinen tai platoninen se oli, sen Soininen jättää avoimeksi. Itse päättelin, että Vivi oli Hanna Parviaisen suuri rakkaus ja Hanna Viville eroottissävyinen henkiystävä ja elämänkumppani. Vivin elämässä sittenkin vanha äiti ja oma työ olivat liian keskeinen sivuutettaviksi. Äiti ei katsonut suopealla silmällä tyttärensä ja Hannan suhteen intensiivisyyttä. Äidin pitkäkestoisen painostuksen seurauksena Vivi Lönn taipui muuttamaan Helsingin Kulosaareen yhteen sieltä aiemmin ostamaansa huvilaan. Hannalle Vivi Lönnin muutto oli rankka isku ja viiltävä loukkaus. Hänhän oli tehnyt juuri suuren taloudellisen sijoituksen voidakseen vastaisuudessa asua aivan Vivin huvilan naapurustossa.

Naisten suhteen kuvaus on yksi Vivi Lönnin elämän tuntemattomia puolia. Hanna Parviainen kuvataan Vivin silmin ylienergisenä, nauravana, ideoita tulvivana, rohkeana, avokätisenä ja tuhlaavaisena naisena, joka traagisesti yritti saada kylmän äitinsä hyväksyntää, aina yhtä turhaan. Äidin silmissä Hanna oli epäonnistuja ja mitättömyys. Kun Parviaisen konserni siirtyy myöhemmin Hannan käsiin, hänestä tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen vuorineuvos. Arvonimen hänelle soi presidentti Lauri Kristian Relander.

Hugo Parviainen ja myöhemmin Hanna tilasivat Viviltä Säynätsaloon suunnitelmia. Rakennettiin uudenaikaisia asuntoja työläisille, harrastusmahdollisuuksia, elokuvateatteri, konttorirakennus, lopulta hulppea kirkko, Vivin pettymykseksi Arvid Lindgreniltä tilattu. Kirkon vihkiäiset olivat komeimmat, mitä Suomessa oli nähty. Hanna ei nuukaillut. Jean Sibeliukselta oli tilattu vihkiäismusiikki, Andante festivo, alttaritaulu tuon ajan tunnetulta naismaalarilta Hanna Rönnbergiltä. Kutsuvieraat toi Helsingistä Jyväskylään erityisjunavaunu, Hannan maksama.

Itselleni Parviaisen vaneriteollisuuskonserni oli uutta teollisuudenhistoriaa. Yritys ajautui lopulta sitä lainoittavien pankkien valvontaan, Hanna omistajana siirrettiin syrjään ja hallituksen puheenjohtajaksi lainoittajat asettivat Jarl Serlachiuksen. Hanna joutui luovuttamaan pois suurimman osan hulppeasta omaisuudestaan. 

Vivin ja Hannan lesbosuhde tuotti heille vuosien varrella toistuvia pitkiä ulkomaanmatkoja Euroopan kylpylöihin ja ennen muuta Pariisiin. Aluksi Hannalle kelpasivat pienet perhehotellit. Sitten hän halusi vain luksusta, kunnes se elämänvaihe koki nöyryyttävän lopun. Entisen temperamenttinsa ja ryhtinsä menettänyt Hanna Parviainen kuoli 1938, 28 vuotta ennen rakastettuaan Vivi Lönniä. Heidän viimeinen yhteinen kotinsa oli NNKY:n talo ja Hospiz Helsingin Kampissa. Sen rakentamiseen Hanna oli tehnyt hulppean lahjoituksen ja laajennuksen suunnittelutyön teki tietenkin Vivi.

●●●

Pirkko Soininen kertoo arkkitehti Vivi Lönnin jatkuvasti uusiutuvan luovuuden liki maagisena prosessina. Kun Vivi otti uuteen työhön ryhtyessään kynän käteensä, aivot alkoivat toimia heti. Hän näki rakennuksen silmissään, koki mielikuvissaan sen sisätilat, käyskenteli ajatuksissaan siellä. Mutta lopulta Vivi Lönnin kynä vaikeni. Vaikka hänellä oli suunnittelutyö, hän ei tuntenut mitään. Tämä työ, NNKY:n rakennus Savonlinnaan sai kiitosta tilaajilta, mutta Vivi itse tunsi epäonnistuneensa.

Vivi Lönn on haudattu Tampereelle Kalevankankaan hautausmaalle. Kiitän Pirkko Soinista kiinnostavasta ja tärkeäksi kokemastani romaaniasuun kirjoitetusta teoksesta, joka pidättyy kohdettaan kunnioittaen tämän elämän todennettavissa tositapahtumissa.

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet. Bazar 2021, liitteineen ja lähteineen 382 sivua.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s