Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Martti Ruokosen kansi on tyylikäs ja vaikuttava. Kävelevällä naisella on kuitenkin paksu, taakse sidottu tukka ja ehät saappaat.

He luulivat itseään vietävän teloitettaviksi. Pohjois-Norjasta vetäytyneet saksalaiset olivat siirtäneet heidät toiselle leirille norjalaisten käsiin. Norjalaiset eivät tunteneet armoa. Heissä paloi sokea viha. Olkoot, että naiset olivat työskennelleet konttoreissa, sairastuvissa, vaatteiden pesijöinä, keittiöissä tai pesemässä ruumiita, natsimiehityksestä vihdoin vapautuvan maan kansalaisille he olivat saksalaisten hutsuja.

Raiskauskaan ei tuottaisi tällaista julkihäpeää. Häpeä iski heihin kuin polttava hyöky:

Samaan tahtiin kuin lattialle putoili vaaleita, harmaita, tummia hiustupsuja Irene tunsi, miten voima valui heistä ulos. Kukaan ei heistä enää tapellut vastaan, ei yrittänyt juosta karkuun. He vain seisoivat ääneti paikoillaan ja odottivat vuoroaan kuin lampaat lahtipenkkiin. Baskeritytön hame näytti märältä. Se oli laskenut alleen…

… He olivat rattonaisia ja ihmiskunnan viheliäisiä perkeleitä. He olivat Babylonin porttoja, tarjonneet itseään vieraitten maitten ahneille miehille. He olivat hehkuneet kiimaa ja halua…

Ehkä monet olivatkin. Heistä useilla oli ollut suhde saksalaisen kanssa. Oli suunniteltu yhteistä tulevaisuutta. Ei heitä päästetty laivoihin, joilla saksalaiset kuljetettiin Narvikfjelletistä puolustamaan puna-armeijan uhkaamaa Berliiniä. Vain silmin nähden raskaana olevat pääsivät, sillä Saksa rakasti arjalaisia lapsia.

Mutta sudensilmäinen, jääkatseinen kuorma-auton kuljettaja ei vienyt heitä teloitettavaksi, vaan kierrätti heitä kauan avoauton lavalla epätasaista kapenevaa tietä myöten jonnekin ja lopulta osoitti heille kävelysuunnan. He lähtivät, naiset paperinarukengissään ja leningeissään. Ennen yötä he ylittivät valtakunnan rajan. Mutta se Suomi ei ollut enää sama kuin se, josta he saksalaisten vetäytymisen päivinä olivat lähteneet, kuka mistäkin syystä.

Laivaan oli noussut myös Klaus, ja on joko päässyt Saksaan tai ollut pääsemättä. Siinä kai vaihtoehdot olivat. Se tie oli kuljettu loppuun, ja nyt edessä jatkui toinen, pidempi. Sen päässä odotti Kaarlo ja yhteinen koti kylätien varrella, lähellä kirkkoa. Jos odottivat. Eikä hän sinne tahtonut, sillä miksi hän muuten olisi sen jättänyt taakseen.
Näin miettii kuusamolaisen lukkarin keski-ikäinen vaimo, Ruijassa saksalaisten konttoristina työskennellyt Irene.  Hänellä oli ollut kosketuksen nälkä. Sen nälän hän oli saanut vihdoin tyydytetyksi noustuaan kuusamolaisten evakuointipäivänä saksalaiseen kyytiin. Mutta kaiken tuon lukija saa tietää vasta kirjan lopussa.

Tommi Kinnusen rankka romaani Ei kertonut katuvansa kuvaa neljän naisen kärsimystaivalta kävellen Enontekiön kauimmaisesta kärjestä suuntana Hetta ja sitten ehkä Rovaniemi. Kun vain sinne joskus pääsisi. Mistäpä he tiesivät, että Rovaniemi oli poltettu viimeistäkin rakennusta myöten eikä heillä olisi mitään sijaa ”saksalaisten huorina” entisten kotiensa raunioille palanneiden, siellä nyt sinnittelevien kaiken menettäneiden ihmisten silmissä.

He, kymmenen suomalaisnaista, jakautuivat kahdeksi ryhmäksi osan jäädessä rajavartijan autioon, huteraan lautakojuun odottamaan ja viiden heistä lähtiessä kantamuksineen rajajokea myötäilevää soraväylää myöten kohti kaakkoa. He olivat kertoneet toisilleen vain etunimensä. Eivät he juuri enempää toisistaan tienneet myöhemminkään. Kuka kannallisissa sisäkengissä, kuka saappaissa, päällä hame ja jokin takki, vailla hiuksia, pää kuivuneessa veressä norjalaisten suorittaman sumeilemattoman tukanpoiston jäljiltä, matkalaukkuaan kantaen ja Sudensilmän antama huopa kainalokäärössä, niin he lähtivät: Irene, Siiri, Veera, Aune-vanhus ja Katri, hän miltei lapsi vielä. Viimeksi mukaan kiirehtinyt Aune ei rääkistä selviäisi.

Ensimmäisen vaelluspäivänsä jälkeen he olivat huomanneet rinteessä juoksuhaudan, kuin vesiojan, ja sen päästä löytäneet korsun, makuusuojaksi sateelta ja yön kylmyydeltä. Mutta oven alareunasta kulki tuskin havaittava lanka lavitsojen yläpuolelle. He eivät osanneet purkaa miinaa. Surkea, kauhunsekainen yö, aamulla matkaan tyhjin vatsoin.

Irene tuki Ailia käsipuolesta. Vaatteet olivat nihkeät ja vartalo väsymystä täynnä. He laskeutuivat rinnettä alas tielle ja jatkoivat hiljaisina matkaa. Huonosti nukuttu yö jyskytti ohimoilla, eikä kukaan ollut juttutuulella. Jalat eivät löytäneet kävelyn rytmiä, vaan niveliä pakotti ja lihaksia särki. Kengät olivat kuin yön aikana pienentyneet. Pahimmalta tuntui matkalaukun kahva, joka repi eilen hiertyneitä rakkoja auki. Irene yritti vaihtaa laukkua kädestä toiseen ja taas takaisin, mutta kalvaminen ei loppunut. Aili kietoi nenäliinan kämmenensä ympärille, Katri koetti kantaa laukkua reppuselässä kuin lasta.

Ei Aili selvinnyt. Heiltä onnistui Siirin rohkeuden ja neuvokkuuden avulla ylittää tien katkaissut jäistä vettä virtaava vuolas joki, jonka sillan saksalaiset olivat räjäyttäneet. Siiri taiteili yli sillan ruostuneen rautakaiteen vedestä törröttävien tähteiden avulla ja auttoi muutkin yli. Aunen ylitys teki liikuntakyvyttömäksi. Kinnunen suo Aunen kohdata viimeisten morfiinimurujen avulla muka ”lempeä” menehtyminen, nilkat paksuiksi turvonneina armottomassa nälässä ja kylmässä paljaalla maatantereella. Lukija tietää, ettei kuolema ollut lempeä eikä nopea. Oli vasta kevät, rajajoesta lähtivät jäät liikkeelle ryskeellä ja yöllä saattoi meni pakkasen puolelle.  Aune oli hyväsydäminen sairaanhoitaja, liikaa nähnyt ja kokemaan joutunut. ”Suremaan jäivät…” – ken tietää jäikö ketkään muita, kuin hänet aution tien laitaan jättäneet naiset, kun eivät muuta voineet.

Enontekiön tiellä ei liikkunut satunnaista polkupyöräilevää rajavartijaa lukuun ottamatta kukaan. Maisema oli tien koko pituudelta autio ja tyhjä.

Sudensilmä oli varoittanut tien laidoista. Saksalaiset tekivät Lapin polttaessaan ja miinoittaessaan kostajan tarkkaa työtä. Mutta kerran olivat naiset onnekkaita ja se pelasti heidän henkensä. Tien varteen oli sinkoutunut laatikollinen säilykkeitä, lihaa ja kalaa öljyssä. Raateleva nälkä pakotti heidät ottamaan riskin. He tasasivat keskenään kantamisen rasituksen.

Naiset kokevat laupeutta ja säälimätöntä julmuutta. Yhdeksi yöksi he ovat lähellä saada yösijan pienessä kotamökissä. Nainen lupailee keittoa, kunhan mies saapuu kalasta. Mies saa naiset ja heidän kerityt päänsä nähtyään silmittömän raivon ja häätää sateen kastelemat avun tarvitsijat  huoranimityksin tielle. He olivat jo unohtaneet päänsä, tottuneet toistensa kaljuihin. Häpeä ja häväistys viilsivät sisikuntaa kuin fileerausveitsen viillot. Mutta hyvä nainen juoksi heidän peräänsä ja antoi omista vähistään puukon, tulitikkuja ja paketin ruotsalaista näkkileipää. Siitä lähtien Siiri tekisi illalla avotulen heidän lämmitellä, sulattaa käsiä ja yrittää kuivattaa kosteita vaatteita.

Kun he lopulta pääsivät metsärajalle, he välttelevät satunnaisia ihmisiä. Parempi niin. He ovat nälkiintyneitä, peseytymättömiä haisevissa vaatteissaan, ruhjeita täynnä, sielu avohaavoilla.  Naisten raahautuessa poltetun Lapin halki heiltä katoaa päämäärä. He elävät tilassa ilman tulevaisuutta tai tavoitteita.  Eteenpäin taivallus on syy syylle jatkaa matkaa. Paikalleenkaan ei voi jäädä, sillä koskaan ei voinut olla varma, pääsisikö pysähdyttyään enää uudelleen liikkeelle. Siksi he lähtevät kosteat huopansa käärittyään liikkeelle aina valoisan sarastettua. He vain kulkivat ja kuuntelivat omien jalkojensa ääntä hiekassa…Hän [Irene] ei ollut varma, kumpi on pahempi, päästä perille vai olla pääsemättä.
He kulkevat välitilassa, elämän ja kuoleman, menneisyyden ja tulevaisuuden rajamaastossa.

Katrilla on syytä pelätä julmaa isäänsä:
Hän tiesi, että kalenterista laskettuna hän ei ollut viipynyt kauan poissa, mutta tapahtumissa mitattuna siitä oli jo iäisyys. Hän olisi yhä toisten silmissä nuori, mutta nähnyt enemmän kuin monikaan vanhus, ja siinä missä muut sisarukset olivat sodan aikana kasvaneet kuukausia ja vuosia, hän oli vanhentunut vuosia ja vuosikymmeniä. Minkä kokoiseksi pikkuveli oli jo kasvanut? Mitähän Pirkko sanoo, kun näkee hänet? Entä isä?
Niin, isä. Sen tiesi.
Häpeästä se tulisi puhumaan, häpeästä ja synnistä. Miten se enempää osasikaan, kun ei ollut muuta oppinut?

Kaiken kammottavuuden keskellä he kohtaavat kerran suuren ymmärryksen ja armeliaisuuden, reitiltä sivussa metsäpolun päässä mökissä asuvalta yksinäiseltä mieheltä. Mies näkee heidän kaljut päänsä ajohaavoineen, pyyhkii vesiä silmistään ja panee naiset syömään kalasoppansa tähdettä yhteisestä kupista kullekin oman lusikan löydettyään. Hän neuvoo naiset jo jäähtyvään saunaan. Kuinka kauan sitten he ovat voineet pestä itsensä ja alusvaatteensa? Kokemus on huumaava. Mies majoittaa naiset pirttiinsä heinien päälle ja hakee oman yösijansa muualta, jäähtyneessä saunasta kai. Tuo Tommi Kinnusen kirjoittama osuus on tärkeä.  Silkkaa sydämettömyyttä ja julmuutta olisi koko kirjan mitassa raskasta niellä. Teos ei saanut olla pelkkää kurjuuspornoa.

Todellisuus ja todellisuudentaju katoavat matkan pitkittyessä.  Vielä äskettäin saksalaisille työskentely oli ollut hyväksyttävää. Katrille ja Irenelle tienestit merkitsivät ensimmäistä omaa rahaa. He olivat eläneet siihen asti miesten kautta, Irene yhä ahdasmielisemmäksi muuttuneen Kaarlon ja Katri hyisen isänsä. Heidän ja luvuttomien muiden maaseudun naisten elämässä mies edusti ankaraa, erehtymätöntä Jumalaa.

Tommi Kinnunen piirtää kirjassaan kuvan maaseudun naisen alistetusta asemasta valtaa käyttävien miesten anturan alla. Miesten julmuus ja vallankäyttö ovat silkan sysipimeän tyhmyyden ilmentymiä. He tuovat omaa tyhmyyttään ja rajoittuneisuuttaan esiin vallankäytöllään ja raakuudellaan. Katri pelasti itsensä lähtemällä. Mutta nyt hän on muuan Wernerille raskaana. Katri, kokematon lapsi, saa tietää raskautensa vasta muilta naisilta. Wernerhän vakuutti olevansa varovainen. Löytämänsä autioladon nurkassa, hiirten paskomien homehtuneiden heinien päällä Siiri yrittää tehdä kuumentamallaan virkkuukoukulla Katrille abortin, kunnes Katri havahtuu ja ilmoittaa haluavansa sittenkin kantaa lapsensa.

Naisten kokemalla ei ole äärilaitoja. Heidän kärsimyksiään ei ole kukaan mitannut. Vain kaunokirjallisuus on yrittänyt saada kärsimyksestä otetta, tässä teoksessa saksalaisten taakseen jättämien naisten, joilta tulevaisuus on pyyhkiytynyt pois.

Poltetun ja miinoitetun Lapin halki kävelevät naiset hajoavine kenkineen ja repeytyneine mekkoineen eivät jaksa puhua. Silti heidän luonteistaan piirtyy kuva ensin viidestä, myöhemmin neljästä erilaisesta naisesta. Siiri on käytäntöhakuinen ja tyly, mutta juuri hän katkoo iltaisin havuja heidän alleen viivyttämään maakylmyyden nousemista nukkujien kehoon. Juuri hän hakee risuja ja tekee avotulen. Juuri hän ripustaa heidän kosteita vaatteitaan puiden oksille. Katrissa on vielä lapsen viatonta lapsellisuutta, halua joskus nauraa ja yrittää ottaa juoksuaskel.

Entä Veera ja Irene, molemmat Kuusamosta? Heille Tommi Kinnunen antaa lopussa kokonimet: Veroonika Suininki, kunnassa tunnettu portto, sekä Irene Eeva Miettinen, lukkarin vaimo, joka säilyttää etäisyyden itseensä. Hänen lähelleen on vaikeaa päästä, vaikka saatoin tunnistaa hänen kosketusanemian, oikeutetun hellyyden tarpeen tylyssä maailmassa. Kummankin heistä tulee ratkaista elämänsä itse. Veerasta, joukon ”huonosta naisesta” opin kirjan edistyessä pitämään aina vain enemmän.

Veeran ja Irenen kautta Kinnunen palauttaa tarinan esikoisteoksensa Neljän tien risteys poltettuun Kuusamoon. Kinnunen tekee teoksessaan oikeutta naisille, jotka ansaitsevan oikeutta mutta eivät ole juurikaan sitä saaneet.

Ravisteleva, väkevä, tyylikäs, voimakkaasti kouraiseva teos olisi ansainnut Finlandia-palkinnon 2020, niin erinomaisen kirjan kuin voittaja Anni Kyrömäki kirjoittikin. Molemmat lukeneena asetan Ei kertonut katuvansa -romaanin kuitenkin ykköseksi.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. WSOY 2020, 349 sivua.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s