Väinö Linna: Tuntematon sotilas

Olihan se syytä lukea uudelleen, yli 55 vuoden takaisen ensilukemisen jälkeen. Sentään Väinö Linnan syntymästä tulee kuluneeksi joulun alla sata vuotta. Karo Hämäläinen nosti hänet oman teoksensa nimessä kansalliskirjailijaksi. Oikea ja varsinainen kansalliskirjailijamme on tietenkin Aleksis Kivi ja sellaisena pysynee.

Linnan merkkipäivän kunniaksi halusin Tuntemattomani lukea, ennen itsenäisyyspäivää. Mieluummin alkuperäiskirja kuin elokuva. Vuosien ajan olemme tottuneet itsenäisyyspäivänä näkemään televisiosta Edwin Laineen Tuntemattoman vuodelta 1955. Tätä kirjoittaessani en tiedä, jatkuuko traditio vai korvaako vanhan Aku Louhimiehen uustulkinta vuodelta 2017.  Viime vuonna niin taisi tapahtua, vaikka samanaikaisesti Louhimiehestä oli tullut monien näyttelijäin tuomioissa ohjaaja-asemaansa väärin käyttävä hylkiö.

Itselläni oli myös toinen syy lukea Tuntematon sotilas uudelleen: YLE:n pitkäaikainen kirjamies Seppo Puttonen, joka alkukesästä ilmoitti lukevansa kuluvan vuoden aikana uudelleen Väinö Linnan koko tuotannon. Minulle Tuntematon ja Karo Hämäläisen oivallinen teos Linnasta riittänevät.

Ei löytyne sellaista, mitä Tuntemattomasta ei olisi sanottu aiemmin. Paloaukealta sotaan joutuvat ovat nuoria, nuoret miehet kaikki omin äidinsilmin nähtyinä rehvastelevia ja pelkääviä lapsia vasta, Edwin Laineen elokuvan sotamiehet sen sijaan jo miltei äijänrahjuksia. Louhimiehen näyttelijävalinta on paljon lähempänä kirjaa. Molemmissa näyttelijäin valintojen onnistuminen on ollut aivan keskeinen seikka, sillä Tuntematon sotilas on ennen muuta ihmistyyppiteos. Värikkään kielen lisäksi juuri tyyppigalleria on ominaisuus, josta valtakunnan vaikutusvaltaisin kirjallisuuskriitikko, Helsingin Sanomien Toini Havu antoi arvostelussaan kiitosta.

Linnan teosta uudelleen lukiessani joukosta nousi neljä sotilasta ylitse muiden, jos sympaattinen ryhmäjohtaja Vilho Koskela jätetään pois luvuista. Ykköseksi nousi Vanhala, Linnan kuvauksen mukaan lihavahko hiljainen ujokki. Lukiessani näin silmissäni Leo Riutun tuikkivat nauravat silmät ja kasvojen virnistyksen, kun Vanhala kopio havaintoihinsa virallisen sotapropagandan sanastoa kyytipoikana hihitys.

Kun eversti vaatii väsymyksestä nääntyneitä vesisateessa marssivia sotilaita raskaine kantamuksineen vain kestämään, Vanhala toteaa: ”Hi-hi. Kyllä korpisoturi jaksaa. Sisukimput painaa vaan. Hi-hi-hi.” Kun venäläisiltä sotavangeilta saadaan kuulla, että suomalaiset ja inkeriläiset ovat tsuhnia, Vanhala nappaa termin myöhempään käyttöönsä: ”Suhna marssii.” Vanhalan lohkaisut pitkin kerrontaa ovat kirjan herkkua, vaikka monet niistä suomalaisten suissa myöhemmin kuinka toistettuja tahansa. ”Se parhaiten nauraa, joka toisille kuoppaa kaivaa. Hi-hihi” Vanhalasta tuli kansan yhteisomistusta.

Yhteisomistusta on tullut tietenkin myös kannakselaisesta pienviljelijästä, talvisodan tulikasteen saaneesta Antti Rokasta, joka ei sotaherroja teitittele eikä sanavalinnoillaan heitä kavahda. Hän tietää puhuvansa sotastrategiassaan asiaa. Laineen elokuvan Rokka ei ole syöpynyt mieleeni: Reino Toivosen nimi piti luntata netistä. Eero Aho sivustalta saartamaan koukkaavien hyökkääjien ammattimaisena konekiväärillä suolaajana on sen sijaan jäänyt muistikuviini. Sarjatappaja tulee tilanteen pakottamana myös pohjoishämäläisestä kommunistista, sitkeästä ja kriittisestä sotamies Yrjö Lahtisesta, jota Laineen elokuvassa näytteli tamperelainen leukapieliään rooliin sopivasti kiristellyt Veikko Sinisalo. Vaikka Lahtisesta tulee kirjan mukaan eristynyt tyyppi muiden vierastaessa tämän ideologishajuista sotakritiikkiä ja herravihaa, Lahtisen kaatumisen lukija kokee yhdeksi vavahduttavimmista. Hän kaatui liian vahvan velvollisuudentuntonsa seurauksena. Karo Hämäläisen kirjasta saamme lukea, että Laine olisi halunnut jättää Lahtisen elokuvasta tyystin pois, mutta Linnan voimakkaan protestin seurauksena otti mukaan: Kommunistit olivat jatkosodan vuosina muutakin kuin käpykaartilaisia tai valtion turvasäilöön telkeämiä.

Kolmas joukosta ylitse muiden nouseva sotilas on varsinaissuomalainen pikkuviljelijä (9,5 hehtaaria ”helveti huono maat”), ryhmäjohtaja alikersantti Urho Hietanen. Venkoilijalle antoivat fyysisen hahmon Heikki Savolainen ja Aku Hirviniemi. Hietanen hauskuttaa miehiä höpinöillään, jotka hän yleensä päätti sanoihin: ”Kyl mä vain kauhiast ihmetelen.” Tunnetuimpia on vanhan rajan ylitys kesällä 1941: ”Nyt juur! Täl hetkel Hiatasen poika astus ulkomail.” Hietasen haavoittuminen ja kuolema ovat teoksen ja etenkin Laineen elokuvan järkyttävimpiä kohtauksia. Punaisen Ristin kuljetusautoa vastaan hyökätään ja sokeutunut, tajunnan liki salpaavasta päävihlonnasta kärsivä Hietanen yrittää pelastaa palavasta autosta muita haavoittuneita, siinä vain osittain onnistuen. Jaloistaan halvaantunut kuorman etummainen palaa auton mukana elävältä.

Neljäs ylitse muiden on tietenkin tyly, kova, orpona kasvanut Lehto, koko maailmaa ja etenkin heikkoutta vihaava nuorukainen Tampereen liepeiltä. Åke Lindman antoi hänelle fyysisen hahmon. Lehto uskoi selättäneensä kuolemanpelkonsa, kun venäläiset hävittäjät sahasivat pommeineen rangaistusvartiossa seisovaa keksienvarastajakolmikkoa, Lehto heistä keskimmäisenä. Mutta ei hänkään säästynyt kuolemanpelolta. Hän koki sen juuri hetkeä ennen kuin konekiväärin panokset iskivät häneen pimeällä polulla, repivät hänen vatsansa auki ja halvaannuttivat hänet vyötäröstä alaspäin.

Vastenmielisin sotamiehistä on Oskari Rahikainen, etuileva pinnari, lusmu ja parittaja jostain päin Pohjois-Karjalaa. Rahikainen on kauppamies, ahne ja vikkelä kaatuneiden venäläisten taskujen tyhjentäjä ja sotilasarvon merkkien rinnuksilta repijä. Hän keskittyy varastamaan ruokaa mutta joutuu lopulta tilanteeseen, jossa hänen on jaettava saaliinsa koko ryhmälle. Kenelläkään ei ole rahaa tehdä kauppoja. Laineen filmistä muistamme Kaarlo Halttusen, aika maltillisen miehen.

Väinö Linnaa on kritisoitu teoksen naiskuvauksista. Kritiikki on aiheellinen. Kirja leimaa lottia ja tekee Jorma Kariluodon morsiamesta lähinnä kauniin kanan. Louhimies tasapainotti elokuvassaan naiskuvaa mutta joutui niin tehdessään ohittamaan kirjan.

Sotilaiden halveksunta kukkoilevia upseereita kohtaan on Tuntemattoman sotilaan ydinjuonne. Sotilaiden ylenkatse kohdistuu ennen muuta Lammioon, mutta hänen lisäkseen ainakin taistelulähetti Mieloseen, ”kapitulantti” Sinkkoseen ja everstiluutnantti Karjulaan. ”Lammion äänensävy ja hänen ylimieliset sanansa pistivät häntä sielun pohjaan saakka, ja tästä hetkestä Lehto vihasi Lammiota synkästi ja leppymättömästi.”
”Tuon perkeleen kuovin ne siihen nyt sysäsivät. Ihme, ettei se vaatinu kunniatekkoo.”
(Rahikainen kaatuneen kapteeni Kaarnan tilalle nimitystä Lammiosta);
”Tuo se jos linjaan ilmestyy, niin se kuolee. Ellei edestäpäin osu, niin takaa sattuu.” (tuntematon miesääni Lammiosta);
”Helvetin keskonen se siinä kukkoilee. Senkin riukusääri. Mies on niin kuin kusiainen ongenkoukussa ja repii naamaansa niin kuin paremmatkin.” (joku miehistä Lammiosta; keskoseksi Lammiota haukkui ainakin kerran Rahikainen);
Itse sota hoidetaan kunnialla, mutta tyhmiä äkseerauksia ei siedetä.  Sodan alussa kaatunut Kaarna ja ”oma mies” Koskela saavat jopa kaikkia ja kaikkea vihaavan Lehdon kunnioituksen.

Euroopan ja Suomen tilanteesta miehet eivät paljon välitä. Kun miehiä kutsutaan radion äärelle kuulemaan presidentin puhetta, jossa tämä ilmoittaa sodan alkaneen, puheen kuuntelu katkeaa kuin kananlaulu, kun uusia tykkejä kerrotaan juuri tuodun. Julkilausuttuja poliittisia tilannenäkemyksiä on vain Lahtisella (”Saatte nährä pojaat, että tästä tulee kahina. Se yks kohjo sieltä Saksasta lähtee ensin, ja meirän nilkit painaa perässä. Meinaan, se on repiny suutansa siihen malliin, ettei yhtään tarvitte epäillä.”). 

Linnan teos tuo vielä rajummin kuin elokuva näkyviin Suomen toivottoman tilanteen rauhan koittaessa. Kovin uhrauksin vallatuilta alueilta vetäytyminen samalle linjalle muun Suomen puolustuksen kanssa aikaansaa miehissä välinpitämättömyyden. Se on mielentiloista vaarallisin. Suomi ei olisi voinut enää tehdä vastarintaa. Mieshukka oli hillitön. Sen osoittaakseen Väinö Linna pani kaksi keskeisintä miestä pois pelistä, taitavan Koskelan kaatumaan ja ylivertaisen Rokan haavoittumaan. Jäljelle jäi ketä jäi, Paloaukealta lähteneistä ei juuri ketään. Vanhala ja kainuulainen Määttä sentään.

Kirjan aloituslause on kirjan tärkein lause, aina. Toiseksi tärkein on kirjan viimeinen lause. Tietokilpailukysymys tuiki tutusta kirjasta: Miten Tuntemattoman sotilaan aloituslause kuuluu? Ja millaisiin sanoihin Linna päätti mammuttiteoksensa? (Vastaus löytyy tämän jutun lopusta, mutta kandee silti yrittää muistaa.)

Tuntematon sotilas yhdisti suomalaiset harvinaisella tavalla lukevaksi kansaksi. Sodan kokeneet ja sen jälkeiset miessukupolvet lukivat Tuntemattomansa, vaikka eivät juuri muuta kaunokirjallisuutta seuranneetkaan. Joku tuntemani keski-ikäinen mies on kertonut lukeneensa kirjan useamman kerran, vaikkei kirjoja harrastakaan. Tuntemattoman kanssa liki tasoihin (?) saattoi päästä Sofi Oksasen Puhdistus, ainakin tuli kunnon kakkoseksi, kuten Suomi tuli sodassa suurta sosialistista neuvostotasavaltojen liittoa vastaan. ”Kahden parhaan joukossa”, ilmaiseen saman Karo Eskola Linna-teoksessaan Kansalliskirjailija.

Väinö Linna: Tuntematon sotilas. WSOY 1955, 594 sivua.

Alku- ja loppulaseet:
Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.
Aika velikultia.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Väinö Linna: Tuntematon sotilas

  1. Vappu Orlov sanoo:

    Kiitos, oli ytimekäs selostus. Tuntematon on sydämeenkäyvä kirja, muutaman muun ohella. Oli mielenkiintoista saada tarkistaa sen venäjännöstä; siitä kävi ilmi perustavanlaatuinen ero suomalaisten ja venäläisten mielenlaadussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s