Karoliina Niskanen: Tilhi

Sanna-Reetta Meilahden suunnittelema kansi on värihehkuinen ja vaikuttava.

”Sen minkä teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle.” Tulipahan mieleen, kun suljin lukemiseni jälkeen Karoliina Niskasen esikoisromaanin Tilhi kannet. Ei kirja sisällä uskontoa, ellei sellaiseksi lasketa pohjoiskarjalaisen suntion vaimon ylläpitämän lasten sijaiskodin ahdasmielisen tuomitsevaa hengitysilmaa. Siellä asui kotvan aikaa lapsuuttaan Ilona Virtanen, narkomaanivanhempiensa keskonen ja heti synnytyksen jälkeen vanhempiensa hylkäämä tyttö, tuleva Tilhin alkoholistiäiti. Niskasen romaani seuraa sekä äidin että pojan (Tilhin alias Tiitus Virtasen) runneltua lapsuutta. Molempia on sijoitettu paikasta toiseen, sijaisperheestä lastenkotiin ja takaisin uuteen sijaisperheeseen.

Karoliina Niskanen (synt. 1987) on Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä. Jälleen siis putkahti taiteellinen monilahjakkuus! Teatterikoulutuksesta on ilmaantunut aiemminkin menestyviä kirjailijoita. Aineksia esikoisromaaniinsa Niskanen on kerännyt teatterityöpajoistaan lastenkodeissa ja nuorisokodeissa sekä tekemistään haastatteluista. Romaanin lapsilla on takanaan rankka menneisyys: he ovat laiminlyötyjä, hylättyjä, psyykkisesti runneltuja ja rakkauden puutostautisia omin avuin selviytyjiä, jotka laitoshoidossa (romaanin kielellä eläintarhassa) alistuvat, vaikenevat, eristäytyvät, kapinoivat, repivät kaiken käsiinsä osuvan säpäleiksi ja purkavat paineensa kirkumalla.

”Se oli varmasti monille kuin vankila, mutta monet se myös pelasti. Mä en olisi tässä nyt, jos en olisi päässyt sinne. Se on totuus”, kuittaa Mustavaris keskisuomalaisen eläintarhan kauttaan.  Tilhi takertui ja tukeutui itseään vanhempaan Mustavarikseen, mutta tuli lopulta tämän hylkäämäksi, kun täysi-ikäistynyt Mustavaris lehahti siivilleen rakentamaan itsellistä elämäänsä. Luonteensa mukaisesti muut eläintarhan Tilhin aikaiset asukkaat ovat Leijona, Gorilla, Sarvikuono, Seepra, Panda, Polle ja Kettu, eläintarhan hoitajien kielellä muiden muassa Selina, Leevi, Kerttu ja Paula.

Tilhi ei ole nuorisokotiromaani, sijaisperheromaani kyllä, ainakin puoliväliin asti. Sosiaalitantat (romaanissa eläinsuojelijat) joutuvat sijoittamaan oman onnensa varaan joutuneen kahdeksanvuotiaan linnunluisen rääpäleen perheeseen ja lapsen suvusta löytyvät varakkaat Suomiset pääkaupunkiseudulta. On isä, äiti, kymmenvuotias peukaloaan imevä ja heviä täydellä volyymilla soittava rääväsuinen Iiro sekä kaksitoistavuotias Inkeri, koulupinko. Kirjan ensimmäisessä osassa Linnunpoika pieni Inkeri kertoo elämästä Suomisen perheessä, kun sinne on tuotu psyykkisesti rikkinäinen Tilhi. Tarina saa kerronnallisen asun täysi-ikäistyneen Inkerin pyrkimyksessä kirjoittaa esikoisteostaan, tarinaa Tilhistä. Mutta saadakseen kertomuksensa päätöksen hänen tulisi tietää, mitä Tilhille tapahtui myöhemmin ja missä hän on nyt. Äiti-Suominen oksensi lapsen ulos perheestä tämän ollessa vasta kolmetoistavuotias. Romaanin toisen puolikkaan mitassa (osat Lintuhäkki ja Lento) Inkeri etsii Tilheä, lopulta jo pakkomielteisesti.

Lintuhäkki on Tilhin äidin kolhuinen lapsuustarina. Se on mukana ikään kuin siksi, että etsiessään Tilhiä Inkeri on löytänyt tämän äidin ja nainen kertoo tarinaansa kirjeenvaihdon kautta. Tarina itsessään on koskettava ja raju, mutta kirjeratkaisu on epäuskottava. Kovin jäsentynyttä tekstiä alkoholistiäiti tuntuu saavan aikaan. Pojastaan Tilhistä hän ei silti kerro Inkerin pettymykseksi juuri mitään.

Suomisen perheessä vain Inkeri pääsi Tilhiä lähelle ja oli nuoresta iästään huolimatta tälle isosisko ja äiti toisin kuin äitiytensä hyveellisyydellä ja laajasydämellisyydellä ystävättärien silmissä paistatellut kaunis, menevä äiti. Karoliina Niskanen kuvaa herkullisella ironialla liikemiesisän persoonallisia englantia tapailevia kännykkäpuheluita ja risteilyemäntänä toimivaa äitiä, joka tarinan mitassa on aina poissa, risteilyllä, ystävättäriensä kanssa lomamatkalla Espanjassa, Pariisissa tai milloin missäkin, pelaamassa tennistä tai sulkeutuneena television, suklaarasian ja kuohuviinipullon kanssa huoneeseensa ehdottomalla häiritsemiskiellolla. Arkea äiti kestää superpieninä annoksina ja arki päättyy aina käämien palamiseen. Äiti on kirjassa omatäyteisen uranaisen pirskahteleva parodia. Parodiaa ovat tarkastuskäynnille tulevat eläinsuojelijatkin, joiden huomiota äiti sumentaa onnistuneesti pulputuksellaan ja tuputtamalla vuolaasti kahvia ja iänikuista prinsessakakkuaan:

”Ai että, no voi kiitos, on kyllä niin herkullista että, ai että.” 
Hokemat ja toistot ovat Niskasen suosimia mainioita parodiakeinoja:  
”Aivan. Niin Inkeri, eli me olemme sitten tässä äitisi ja isäsi kanssa keskustelleet ja pohtineet ja keskustelleet ja selvitelleet asioita, ja kyllä se on nyt sitten, meille ja teille kaikille ihan parhaaksi sitten, että Tilhi sijoitetaan eläintarhaan. Sieltä Tilhi saa itselleen sopivan kasvuympäristön ja ihan oikean, ikioman perheen. Sitten.” Eläinsuojelijain tukemana Suomiset sylkäisevät Tilhi-elättinsä ulos perheestä Inkerin vastustuksesta huolimatta.

Romaanin ydinlauseeksi voi poimia tämän: ”Ei ole olemassa äitiyttä, vanhemmuuttakaan. On vain rakkautta.”  On ihmisiä, jotka jäävät rakkaudesta osattomaksi tai ainakin aneemisiksi. Liian usein sellainen on puolustuskyvytön ja suojaton lapsi. Tilhi on sellainen ja lopulta Inkerin oma vauva, jonka hoitamisesta nuoren äidin ote irtoaa. Laiminlyöty Tilhi siirtyy Inkerin vauvan paikalle. Laiminlyönti ja rakkaudettomuus periytyvät sukupolvelta toiselle. Karoliina Niskasen romaani on inhimillisyydessään pessimistinen, mutta myös parkaisu tai huutomerkki.

Uskon seuraavani kiinnostuksella esikoiskirjailijan näyttelijän uraa ja kaunokirjallista tuotantoa tulevina vuosina.

Karoliina Niskanen: Tilhi. Bazar-kustannus 2020, 302 sivua.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s