Juhani Aho: Papin rouva

Klassikko, avioliittoromaani, psykologinen romaani, kolmoisdraama. Klassikkoteos avaa itsestään uusia kerroksia ja poimuja, joita aiemmilla lukukerroilla ei tullut huomanneeksi. Olen lukenut Papin rouvan kolmesti. Kerroksisuus osoittautui todeksi, vaikkakin aiemmasta lukemastani oli kulunut ainoastaan kymmenkunta vuotta. Ensilukeminen tapahtui murrosiässä.

Kolmoisdraaman ja perheromaanin henkilöt

ELLI 
Nuori, kaunis, 1800-luvun lopulla säätyläisnaisena ylioppilaaksi lukenut papin tytär, äitinsä painostuksesta järkiavioliitossa entisen koulutoverinsa, papiksi lukeneen maalaistalon pojan Mikko Aarnion kanssa, koska suurin häpeä vanhemmille olisi ollut tyttären jäänti vanhaksi piiaksi. Nähnyt vain kotiseutuaan ja päässyt kerran käymään Puijolla.
Tuntenut rakastumisen ja toivon virittymisen hurman kerran, vuosia sitten, mutta kokenut pettymyksen. On yksinäinen ja onneton, kokee elämänsä näköalattomaksi ja lohduttomaksi. Avioliitto on lapseton.
MIKKO 
Suuren yläsavolaisen seurakunnan kappeliseurakunnan pappi. Tyynelän pappila elää pääasiassa maataloudesta, josta vastuu on Ellillä ja palvelusväellä. Elämäänsä ja avioliittoonsa tyytyväinen. Naiivi, hyväuskoinen ja kiltti, vaimon mielestä käytökseltään moukka (kuten miehen nuollessa vieraan nähden veistään aterioidessaan).  
OLAVI KALM
Mikko Aarnion opiskeluaikainen tuttu, papin poika, yliopisto-opiskelu on vielä kesken, tulevaisuus toiveikas mutta tuntematon; komea, fyysisesti puoleensa vetävä, maailmaa varsin paljon nähnyt, kielitaitoinen, naissuhteissa varsin kokenut, lyhytjännitteinen ja helposti kyllästyvä karismaattinen hurmuri. Ellin neljän vuoden takaisen ensirakastumisen salattu kohde.

Nyt Olavi Kalm on pyytänyt Mikko Aarniolle lähettämässään kirjeessä saada pysähtyä sisävesilaivamatkallaan kappalaisen vieraaksi tämän maaseutupappilaan ja viipyä siellä kesän vietossa pidemmän ajan väitöskirjaansa tehden. Vierailu on isännälle mitä mieluisin. Elli-rouva yrittää vaikuttaa uutisesta välinpitämättömältä. Todellisuudessa Ellin sisäinen maailma myllertyy.   

Juhani Aho kuvaa muutaman kesäisen viikon kestolta kolmen ihmisen keskinäiskemiaa ja jännitteitä. Ellin korva herkistyy yläkerran vieraan pienimpiinkin askelten ääniin. Hän aistii seismologin herkkyydellä toisen läsnäolon ja äänen eri sävyt. Ellin yhä elossa säilyneet ensitapaamisen tunteet ja muistot ovat nousseet pintaan koko voimassaan. Synnyinkodin pappilaan oli ylioppilaskesänä tullut vierailulle isän virkaveljen poika, komea ja huomion vanginnut Olavi Kalm. Liikuttaessa yhdessä luonnossa, mukana kolmantena pyöränä myös Ellin luokkatoveri ja nuori ylioppilas Mikko Aarnio, Olavia ja Elliä oli yhdistänyt leikinlaskuinen hengenheimolaisuus ja piilotteleva eroottinen keskinäiskiinnostus. Yhdessä he olivat pilailleen salaa kömpelön ja yksivakaisen Mikon kustannuksella tämän sellaista havaitsematta.  

Elli muistaa ensimmäisen fyysisen kokemuksen Mikosta, kättelyn. Miehen käsi oli pehmeä ja veltto, aistimuksena perin vastenmielinen. Tuntemus ei ole siitä muuksi muuttunut.

Kolmoisasetelma säilyy, vaikka Olavi ei tunnista tavanneensa Ellin aiemmin. Elli häpeää miehensä moukkamaisia tapoja, pukeutumista ja lihavuutta ja aistii vieraan taholta kätketyn ylimielisyyden ja ivallisuuden. Papin viipyessä kokonaisia viikkoja kinkerimatkoillaan Elli ja Olavi viettävät paljon aikaa yhdessä kävelyretkillä ja puutarhassa pitkissä keskusteluissa, missä Elli tunnistaa sivistyksellisen alemmuutensa ja nostaa kesävieraan arvostushierarkiassaan korkealle. Olavista tulee hänen päivittäisten unelmiensa uljas prinssi, pelastaja ja vapauttaja ulos pappilan pysähtyneisyydestä.  Elämä virtaa taas Ellin suonissa. Hän nuortuu ja oppii taas nauramaan.

Fyysisesti lähellä tai etäällä he tarkkailevat aistit valppaina toisiaan, mutta pysyttelevät soveliaan käytöksen rajoissa. He eivät luovu edes keskinäisestä teitittelystä. Ellillä on asemansa ja moraalinsa kahleet.

Olavi puhuu hänelle rakkauteen perustuvasta avioliitosta ainoana oikeana, naisten oikeudesta vapauteen ja omaan elämään ja rohkeudesta tehdä ratkaisuja. Lopulta hän myöntää itselleen olevansa rakastunut Elliin, mutta herra varjele, ei hän halua pappilan rouvaa, maalaisoloissa ikänsä elänyttä, niskoilleen. Silti hän muuttuu tätä kohtaan vaateliaammaksi ja ärsyyntyy toisen pidättyvyydestä.

Papin rouva on mestarillisen psykologinen naisen sielunelämän kuvaus, kuvaus elämättä jäävästä elämästä ja katkotuista siivistä. Ahon romaani on mitä eroottisin tarina ilman erotiikan fyysistä ilmenemistä. Erotiikka ilmenee vain mielen värähdyksissä ja salatuissa mielikuvissa. Fyysiseen eroottiseen tyydytykseen on oikeus ja mahdollisuus vain kirjan miehillä, Mikolla aviomiehen ”oikeudella”, Olavilla rakkauden vapaamatkustajana. Elliltä jää fyysinen rakkaus tyystin kokematta pois lukien muutaman sekunnin mittaista varastettua suudelmaa. Olavi Kalmin lähdettyä on siitäkin tuleva hänelle häpeällinen muisto, vuotava, kipuileva avohaava.

Mielenliikkeiden peileinä toimivat Juhani Aholla henkilöiden ajatukset ja keskinäiskemiat, mutta loistavana luontokuvaajana Aho hyödyntää maisemaa ilmentäessään sillä psykologisen romaaninsa  eri ulottuvuuksia. Sisävesilaivan kannelta punainen maalaispappila näyttäytyy rantasaunoineen, pyykkirantoineen, karjoineen ja viljapeltoineen maanpäälliseltä Onnelalta. Ellin muisto ensisaapumisesta Tyynelään vihkimisen jälkeen tiivistyy talvipäivään, jolloin aurinko ei päässyt esiin huuruisen pakkasen takaa ja kaikki maisemassa oli ”raakaa, väritöntä ja harmaata”. Rekitien sivulla vilisi kurjaa männikköä ja matalaa lumeen peittynyttä aitaa.  

Mielenliikkeiden salpaajina ovat ajan, kulttuurin, moraalin ja yhteiskunnan asettamat joustamattomuuden rajat. Elli on häkkilintu, joka kaipaa ulos eristyneen, yksinäisen elämänsä vankeudesta mutta jolta puuttuvat mahdollisuudet ja uskallus murtautua ulos. Eikä kahleiden riuhtominen toisi vapautta. Ei Elli Olavilta mahdottomia vaatisi:

”Hän olisi mielestään ollut valmis tyytymään kuinka vähäiseen vastarakkauteen tahansa. Jos olisi saanut tavata häntä edes kerran päivässä, tai viikossa, tai vuodessakaan. Ei hän vaatinut mitään itselleen, ei sitäkään, että hän sen tietäisi.”

Unelmointia kukaan ei ole voinut Elliltä aiemmin riistää. Nyt häneltä viedään sekin. Kyllä. Tarina päättyy Ellin kannalta lohduttomasti. Olavi kyllästyy asetelmaan, kun kappalainen viikkoja kinkerimatkoillaan viivyttyään asettuu jälleen taloksi. Lähtöhalu syttyy hetkellisestä mielijohteesta ja tyrmistyttää Ellin.  Juhani Aho piirtää raastavan kuvan Ellin ja Olavin mielentilojen ja tilanteiden etääntymisestä. Kun sisävesilaivan nostattamien laineiden vanat ovat hiipuneet eikä iloinen nauru laivan kannelta enää kanna Ellin korviin, jäljellä ei ole mitään, ei edes oikeutta tai aineksia unelmiin. Olavi on osoittanut oikean luontonsa.

Teoksen loppu on hyytävä ja lohduton. Elli on onnistunut eri verukkein nukkumaan pääosin omassa makuuhuoneessaan. Mutta nyt kappalainen tuntee palanneensa kotiin.
”Oletko sinä siellä, Elli… mikset tule jo nukkumaan?”
Hänenkö luokseen! Hänenkö kanssaan taas vanhaa elämää aloittamaan. Miksei mieluummin lopettaa kerralla kaikkea, pelastua, paeta, juosta vaikka järveen…?
Mutta hän tunsi, että hänen voimansa tälläkin kertaa hänet pettävät. Ja kun pastori yhä seisoi ikkunassa odotellen ja uudisti kehotuksensa, nousi hän ja meni runneltuna, uupuneena ja melkein tiedotonna, horjuvin askelin huoneeseen.

Elli on pelkkä alistettu ja alistunut eläin. Papin rouva kouraisee syvältä. Juhani Ahon mestarillinen naiskuvaus löytää vertaistaan ainoastaan romaanin Juha Marjassa, joka sentään lyhyiden hetkien ajan koki seksuaalista rakkautta. Yhteistä on myös kappalaisessa ja Juhassa, vaikka he edustavat vallan eri yhteiskunnallista asemaa. Rottinkipaitainen, kömpelö ja lihava Juha ja moukkamainen, kiltti Mikko ovat vertaisiaan, hyväntahtoisia, rakastavia ja naiivin sinisilmäisiä mutta kumppanilleen syvästi vastenmielisiä. Myös Shemeikan ja Olavi Kalmin sukulaisuus tekee Papin rouvasta ja Juhasta mestarilliset psykologiset rinnakkaisromaanit.

Molemmat kirjat kestävät useamman lukemisen.

Juhani Aho: Papin rouva. Otava 1893, pokkaripainoksessani 262 sivua.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s