Kari Hotakainen: Tarina

Elina Warstan kansikuvassa on ideana sattumanvarainen ja mielivaltainen karsinta, ulosheitetyt ja muu (vihreät läntit ovat hylkäysrukseja).

Kaupungistuminen on kansainvälinen megatrendi. Ei siis lyhytkestoinen muoti-ilmiö, vaan inhimillisestä tahdosta ja yhteiskuntapolitiikasta irrottautunut suunta, jonka uskotaan riippuvan yhtä vähän ihmisestä kuin mannerlaattojen liikkumiset. Niin annetaan ymmärtää. Tutkainta vastaan on turha potkia.  Ihmiset hakeutuvat yhteen ja työtilaisuuksilla on magneetin voimaa. Trendi on siunauksellinen ja tuottaa laatuelämää, uskovat ainakin vapaavuorelaiset ja sinnemäkeläiset. (Tarinassa  Päättäjät liepeilijöineen ovat luonnollisesti abstrakteja ja kasvottomia.)

Kari Hotakaisen uusin kirja Tarina on parkaisu kaupungistumisen megatrendiä ja keskittymistä vastaan, tai ainakin ilmoille singottu ulvonta. Hotakainen on kertonut tarvinneensa kirjaansa käyttövoimaksi raivon. Lukija tunnistaa surua ja voimattomuuden kokemusta.  Tarina on surrealistinen satiiri megatrendin tuotoksista. Hotakaisen itsensä mukaan hänen kirjansa ei ole dystopia, sillä Tarina ei kerro kaukaisesta tulevaisuudesta, vaan miltei omasta ajastamme; kärjistäen lähitulevaisuudesta.

Hotakaisesta tehtyjen lehti- ja radiohaastattelujen perusteella kirjan perusasetelman jo tunnemme:

On tapahtunut Suuri Muutto = Maaseudun tyhjeneminen/ tyhjentäminen. K(k)aupungista on tullut sen myötä Kaupunki. Elintarvikehuoltoa varten on perustettu Kaupungin ulkopuolelle Suurtila, siis jättiläiskolhoosi, jollaista Neuvostoliittokin olisi menneellä vuosisadalla kadehtinut. Entistä Maaseutua ei enää ole, se on nyt nimetty Virkistysalueeksi. Tosin siellä virkistyvät vain villit eläimet, jotka eivät ennen uskaltautuneet kaksijalkaisten pihapiiriin. Sähköt on entiseltä Maaseudulta katkaistu, lukuun ottamatta laskettelurinteitä. Virkistysalueen ottaisivat aikanaan omakseen ”maailmalta tulleet vaeltajat, saasteista saapuneet, meteliin uupuneet”, uskoo Presidentti karvaaksi saarnaksi purkautuvassa Virkistysalueen avajaispuheessaan yleisönään tärkeät kuulijat, Media ja Päättäjät.

Kaupungissa on eritasoisia alueita, Hyvä Alue, Huono Alue ja Kaupungin reunamilla Joutomaat. Kauppakeskukset ovat tulleet tiensä päähän. Nyt niihin on saneerauksen jälkeen tungettu asumaan Maaseudulta muuttaneita asunnon tarvitsijoita. Kirjan polttopisteenä on Päättäjien ongelma: Mihin tunkea Kaupunkiin muuttaneet ihmismassat, kun asuntoja ei ole alkuunkaan riittävästi? Eivät Päättäjät tätä tarkoittaneet. He halusivat vetää maalta kaupunkiin hyödyllisimmän ainesosan.

Päättäjistä ei ole ratkaisemaan Suurta Ongelmaa, jonka syntymiseen he ovat ratkaisuillaan merkittävästi itse vaikuttaneet.  Ainoa, minkä he ovat keksineet, oli rakentaa jättömaille kokonaisuus, joka nimettiin Parakiksi. Se koostuu konteista ja armeijan teltoista. Parakki oli ensiapuratkaisu isojen muuttomassojen asuttamiseksi.

Pitkän ja nautinnollisen aamiaisbrunssin jälkeen päättäjät päätyvät ulkoistamaan ratkaisun etsinnän Nuhruisille. Nuhruiset ovat nuorehkoja, akateemisesti koulutettuja pätkätyöläisiä tai työttömiä, ”työpaikkahaastattelujen ikuisia kakkosia ja kolmosia, osa heistä oli markkinataloudesta vieraantuneita peukalonpyörittelijöitä ja saamattomia tuumailijoita, mutta eivät kaikki. Heidän joukossaan oli varmasti kymmeniä nälkäisiä, jotka sumeilematta astuisivat vyötäröä myöten lietteeseen…”  Päättäjät kutsuivat pilottihankkeen kehittäjiksi kymmenen Nuhruista toimeentulossaan monen mankelin läpi pyörinyttä ja työmarkkinoilla nöyryytettyä työtöntä. Tehtävänantona oli kehittää Päättäjille työkalut ratkaista syntynyt asunto-ongelma. Ja lietteeseen Nuhruiset  astuvat. He tietävät olevansa kusessa.

Nuhruiset käynnistävät kuumeisesti aivoriihen ja päätyvät kokeilemaan keksimäänsä ideaa Raatteentie 62:n yhden purkutuomion alla olevan vuokratalon asukkaisiin. Kyseessä on pilottihanke. Kukin poismuuton edessä olevista asukkaista joutuisi kertomaan tarinansa ja tarinan perusteella ihmiset jaettaisiin jyviin ja akanoihin, paremman asunnon saajiksi tai Parakkiin häädetyiksi. Tarinaa varten Nuhruiset kehittävät lomakkeen, johon kukin tarinansa sijoittaisi. Mukana on myös rastiruutuun-osio.

Lienee varsin ilmeistä, että Tarinan kärjistään teroitettujen tikkojen tikkatauluna ovat Päättäjät sekä heidän kaveriverkostonsa ja liehittelijänsä, Hyvän Alueen asukkaita luonnollisesti kaikki.  Hotakainen piikittelee ja ilkkuu:

”Valinnan jälkeen Päättäjät lähtivät miltei suoraan brunssilta lounaalle. Tunnelmaa laski hieman se, että itämainen tarjoilija puhui vaillinaisesti englantia ja tuntui kireältä. Mutta hän sai kaiken anteeksi kantamalla pöytään jäniksen nilkkaa riisi-avokadopedillä. Annos oli huumaava, takapotkuinen ja jollain viehättävällä tavalla rosmariininen.”
Tämänkaltaista tikitystä Hotakaiselta irtoaa liukkaasti. Suupieleni nytkähtelivät vuodatusta lukiessa.

Enin osa teoksesta koostuu kuitenkin Raatteentie 62:n vuokratalon asukkaiden vastauksista. Vaikka pilottihankkeen loppupäätelmän Päättäjille ja eliitille myöhemmin analysoinut agronomi Toivo Kuula vertaa vuokratalon asukkaita kukkaketoon, missä viihtyy kaikenmoista kasvia, tarinat sittenkin alkavat muistuttaa toisiaan, ei elämänkulun ja -sisällön osalta, vaan tyylilajiltaan. Vuokratalon asukkaat osaavat ilmaista itseään kirjallisesti, ovat valmiita pitkiin ja seikkaperäisiin tarinoihin eivätkä sekoita isoja ja pieniä alkukirjaimia tai tee muutakaan kieliopillisesti tönkköä. Reaalimaailmassa tekstit olisivat koko lailla toisenlaiset. Mutta lomakkeiden kirjoittaja onkin ammattikirjailija. Kukkakedon monilajisuudesta huolimatta koin tarinaosion ikävystyttävänä. Niistä puuttui alkuosan terävä satiiri. Tietenkin. Kun Hotakainen virnuilee, hän ei pilkkaa taviksia.

Mutta lopussa Hotakainen on taas vauhdissa. Sokerina pohjalla on C-siiven neljännen kerroksen asukkaan Caj Rahicin tarina. Rahic, alkuperäiseltä nimetään Kai Rahikainen, on pesunkestävä nousukas omanapainen, itsekäs ja omahyväinen Paskiainen. Jos ihmislajille olisi Hotakaisen kirjassa oma nimi, Rahic kuuluisi Mulkkuihin. Pitkä Rahicille kirjoitettu vuodatus on ihmistyypin kuvauksena täysosuma, satiirisesta tyylilajista huolimatta se ei ammu yli, vaan löytää reaalimaailmasta vastikkeeensa.

Ohjelmaformaatteja tv-kanaville kehittelevä tuottaja Rahic on syntyisin Maaseudulta, ”pienestä kylästä, pusikkoiselta alueelta”. Vanhemmat olivat pienviljelijöitä, siis yksinkertaisia ihmisiä:

”He olivat sitä kansaa, jota silloin tarvittiin, mutta kuvaavaa on, että kun viimeksi tapasin vanhempani, en osannut puhua heidän kanssaan mitään. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, eikä oikeastaan mitään muutakaan yhteistä. He näyttivät epäsiisteiltä, juroilta ja masentuneilta ihmisiltä, juuri sellaisilta, joita välttelen aina, kun on mahdollista.”

Ideologisesti Caj Rahic kutsuu itseään yleisvasemmistolaiseksi vihreäksi. Hän on kaikkien edistyksellisten IN-ajatusten kannattaja, maahanmuuttajamyönteisyydestä ja kasvisravinnosta lähtien (poislukien Lapista poromieheltä syksyisin tilattu lähiruoka, valmiiksi paloiteltu poro ja sen sellaiset).  Vuokratalon asukkaiden tarinat analysoimaan joutuva Ilona Kuusilehto lukee Rahicin vastauksen kahteen kertaan ja nimeää ihmistyypin Pimeäksi:

”Hän tiesi tämänkaltaisten ihmisten olemassaolosta ja tunsi heidän vaikutusvaltansa eräänlaisena haamusärkynä, selittämättömänä vallankäyttönä, joka ei tuntunut konkreettisesti kenenkään elämässä, mutta vaikutti silti kaikkeen.”

Ilona Kuusilehto pyytää lausunnon Rahicista tämän aikuisilta lapsilta. Pyyntöön vastaa tytär Katariina Kaunisjärvi. Tyttären antaman lausunnon perusteella tilavaa merenranta-asuntoa itselleen odottava Caj Rahic oli oikeasti Mulkku, aviomiehenä ja perheenisänä. Tyttären mukaan isä on vihreä ”siinä mielessä, että kierrättää muiden ajatuksia ja kompostoi ne omikseen”. Punainen hän on siinä mielessä, että juotuaan riittävästi (tasokasta) punaviiniä, hän hyräilee sentimentaalisia kansansävelmiä ja vanhoja taistelulauluja ”niiltä kaukaisilta ajoilta, jolloin oikeat työläiset taistelivat olemassaolostaan”. Isä myös pitää maahanmuuttajista, mutta tarkemmin ilmaistuna ”maahanmuuttajan ideasta”. ”Kysyttäessä hänen halukkuuttaan majoittaa kaksi syyrialaista veljestä väliaikaisesti kotiinsa, hän kieltäytyi vetoamalla kirjoitusrauhaansa.”

Tyttären vastauksesta voisi poimia lukuisia herkullisia makupaloja, peileiksi myös itselle, kuten:
”Ensimmäisinä kouluvuosina isäni kysyi joskus, mitä minulle kuuluu. Sitä kysymystä minun on ikävä. Sen jälkeen isäni on tarmokkaasti keskittynyt kertomaan, mitä hänelle kuuluu.”

Lukija tuntee jo kaltoin kohdellun lasten äidin vuoksi mielihyvää, kun Ilona Kuusilehto päättää Rahicin osalta tulevaksi asumismuodoksi Parakin. Sinne ei soisi kenenkään joutuvan, mutta Nuhruisten aivoriihi ei Päättäjien suureksi pettymykseksi tuonut käyttökelpoista työkalua Kaupungin massa-asunnottomuuden ratkaisemiseksi.

Kari Hotakaisen kirjallisessa Parkaisussa on merkillepantavaa, että hän on ilmeisen tietoisesti vältellyt maaseudulta pakkomuuttoon ajautuneiden evakoiden nostalgiasta kaipuuta.  Sinne Virkistysalueelle jäivät maan kattava rakennettu tieverkosto, rautatieverkosto, tehtaat ja tuotantolaitokset, suuren väestömäärän asuintalot ja kiinteistöt, sukupolvisesti viljellyt ja hoidetut pellot, enin osa karjasta, rantojen huvilat ja kesämökit, marja- ja sienimetsät, sellunkeitolle uhrattu kansallisomaisuutemme, metsät.

Kari Hotakaisen Tarina on ”vain-ihmisten” puolustus, siis tavallisten sairaanhoitajien, hierojien, assistenttien, sihteereiden, bussikuskien, myyjien, putkiasentajien, timpureiden ja siivoojien (esimerkkiammatit Tarinasta). Jos kaikki vain-ihmiset yhtäkkiä häviäisivät maailmasta, maailma pysähtyisi. Vain-ihmiset ovat Mahdollistajia.

”Mahdollistajien ansiosta moni Merkittävä Ihminen saattoi elää unelmaansa todeksi, eikä loistossaan edes tajunnut, että ilman tuota harmaata ja tapettiin kadonnutta tyyppiä hänen elämänsä ei voisi olla enää värikästä.”

Viiltävä totuus tasa-arvon ideologiaan uskovasta hyväosaisuudesta, joka rakentuu tukevasti tasa-arvottomuuden kivijalalle.  Tarinaa kirjoittaessaan Hotakaisen aivot ovat myrskynneet.

Kari Hotakainen: Tarina. Siltala 2020, 268 sivua.

Kategoria(t): Ajankohtaista, Kaunokirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s