Rax Rinnekangas: Vuosisadan kohtaaminen. Isadora ja Albert

Albert muistuttaa näyttelijä Willian Hurtia, mutta eipä ole kaukana Rax Rinnekankaastakaan. Yhtäläisyyksiä Albertin ja Rax R:n välillä löytyy monia, Karamazovin veljeksistä alkaen.

Luin Rax Rinnekankaan tuoretta romaania Vuosisadan kohtaaminen. Isadora ja Albert arveluttavasta näkökulmasta. Hain ja tulkitsin itseänsä kirjailijaa. Ei skottilaista kirjailijaa Albert Aspenia, teoksen päähenkilöä, vaan fiktiivisen teoksen tekijää, Rax Rinnekangasta. Millä oikeudella? Vain sillä, että kirjallisuudessa lukija on aina oikeassa (vaikkei olisikaan); hän on useimmiten puutteellinen ja rajoittunut, välillä mielivaltainen, parhaimmillaan teräväkatseinen ja analyyttinen, kriitikkona joskus ilkeä, pahimmillaan  pahansuopa. Mutta itsevaltias yhtä kaikki.

Teos on romaani. Kirjailijan etsintä ei siis koskenut juonta, vaan henkilöä. Rohkenin tulkita Albert Aspenin, originellin ja älykkään, filosofointiin taipuvaisen skotin eräänlaiseksi kirjailijan kaksoisolennoksi tai ainakin henkiseksi veljeksi, tiedostaen kuitenkin, että Rinnekankaan Albertille kirjoittama henkilökuva muistuttanee kirjailijaa itseänsä yhtä rajallisesti kuin Helene Schjerfbeckin maalaamat lukuisat rujot ja itsekriittiset omakuvat niiden tekijää.

Vasta loppuvaiheessa havaitsin Rinnekankaan omistaneen teoksensa viime vuonna kuolleen ”veljensä ja ystävänsä” Luis Calparsoron (s. 1939) muistolle. Yhtä kaikki. Pidin kiinni näkökulmastani. Kirjassa on kyse ikääntyvän miehen eksistenssistä, hänen itseltäänkin kätketystä minuudesta. Rinnekangas kunnioittaa päähenkilöään Albertia, mutta riisuu kuvaamaansa miestä. Otaksun teoksen olevan Rax Rinnekankaalle varsin henkilökohtainen.

Yksityiskohtia yhtäläisyyteen löytyy monia, kuten Aspenin (= Rinnekankaan) huoli laatukirjallisuuden tulevaisuudesta, ”kun väkivallasta nauttiminen oli paljon terveempi sieluntila kuin oli maailmanrauha”.  Tämän tuohtumuksen tiedän olevan kirjailija RR:n aitoa itseä:
”Kun öljyllä rikastunut Norja luki, valtiollisena ohjelmanumeronaan , väkivaltakirjoja kaikki pääsiäiset huviloillaan, onnistuen tällä hurmoksellaan kasvattamaan ainakin yhden lasten massamurhaajan keskuuteensa, kateudesta vihreät, paljon köyhemmät suomalaiset ahmivat raiskauksia ja alaikäisten muita hyväksikäyttöä ja veririkoksia kuvaavia lempikirjojaan kaikki joulunajat hirvien ja ahmojen, ilveksien ja karhujen ja muiden villien metsäneläimien ympäröimillä mökeillään…”

Romaanissa Iso Britanniassa tunnettu skottikirjailija Aspen on mennyt pohdiskelevassa teoksessaan Erityisyyden estetiikka tölväisemään Windsoreiden monarkkiperhettä tavalla, jonka seurauksena hän katsoi parhaaksi vaihtaa asuinsijaa. Uudeksi asuinmaakseen hän valikoi itselleen tuntemattoman kolkan, etäisen Suomen ja siellä Helsingin, jonne hän sopeutui kuten erakko sopeutuu kammioonsa. Kirjoitusrauha oli taattu, vaikka maa on omalaatuinen, kansa kummallinen ja kieli eristää asukkaat muusta maailmasta.
”…nämä eivät enää viitsi edes tehdä yhtä paljon itsemurhia kuin ennen. Sen sijaan he varastavat eniten polkupyöriä maailmassa.”

Albert on omavalintaisessa maanpaossa samoin kuin Rax Rinnekangas on ollut vuosia (vai jo vuosikymmeniä?) Suomessa kulttuurisessa diasporassa. Tuotteliaan kirjailijan teoksista (joista kaikki lukemani ovat suorastaan erinomaisia) vaietaan (lue: Helsingin Sanomat). Mitä järjestelmällisen vihanpidon taustalla onkin, siitä tietänevät ani harvat. Kärsijöiksi joutuvat suomalaiset lukijat ja suomalaisen kirjallisuuden kokonaisuus, kun lukijat eivät tiedä teoksista voidakseen etsiytyä niiden äärelle. Mitähän jollakin syväkurkulla olisi kerrottavana valtalehtemme mustista listoista ja uusille kulttuuritoimittajille periytyvistä karttamiskäytännöistä?  Homeinen railo ei ole kunniaksi kenellekään kulttuurisesta diasporasta osalliselle.

Vuosisadan kohtaaminen. Isadora ja Albert herätti itsessäni (kuten muutkin Rinnekankaan uusimmat teokset) mielikuvan kirjailija W.G. Sebaldista (1944–2001), niin monien pituusennätystä hakevien, poimuilevien lauseiden kuin mustavalkean kuvituksenkin vuoksi. Rinnekangas on valokuvaaja ja elokuvien tekijä. Ajattomat, hiljaisuutta ja rauhaa henkivät kuvat viestivät ihmiskunnan vuosisatojen takaisesta kulttuurisesta perinnöstä, mutta kuvat myös istuvat syksyyn 2019 sijoitettuun tarinaan ja tarinan espanjalaiseen miljööseen erinomaisesti.  Niin teksti kuin valokuvat viestivät Rinnekankaan seikkaperäisestä Espanjan tuntemuksesta. Espanja lienee hänelle kuin toinen kotimaa.

Tapahtumat siis sijoittuvat Espanjaan, pääosin. Kirjassa on myös toinen päähenkilö, Isadora, kokonimeltään Isadora Herrera y Sainz, laatuviinejä valmistavan katalonialaisen sukulinnan valtiatar.  Isadora ja Albert ajautuvat kohtaamaan toisensa Die Zeitissa julkaistun deittipalstan tekstin perusteella. Tekstin oli kirjoittanut isältään suostumusta kysymättä hänen aikuinen tyttärensä Olivia, huolestuneena isän pysyväksi jämähtäneestä yksinäisyydestä. Olivian mielestä isän oli korkea aika repäistä itsensä ulos erakon elämästään ja löytää kontakti naiseen. Kymmenistä deittitekstiin saapuneista vastauksista Olivia on seulonut Isadora Herrera y Sainzin huomiota herättävän persoonallisen ja isän kirjailijatyyliin mukautetun vastauksen.  Vastaan hangoittelun jälkeen Albert taipuu ja matkustaa vaihtopaita ja hammasharja mukanaan kolmeksi päiväksi Madridiin, missä tapaamisen on määrä toteutua.

Tapaaminen toteutuu Kataloniassa, jonne Albertin kuljettaa pian kohtaamansa naisen aikuinen poika. Perillä odottaa vierailun emäntä, 49-vuotias Isadora Herrera y Sainz, ylväs muttei ylpeä nainen, älykäs, terävä ihmistuntija, kohtelias mutta määrätietoinen tahtonainen. Albert antautuu Isadoran aikeisiin ja ehdotuksiin. Vierailusta sukeutuu ylellinen niin ateriain ja viinien kuin keskustelujen osalta.  Herrera y Sainzin arvokas ja perinteikäs kartano viiniviljelmineen sijaitsee syksyisen idyllin keskellä. Kolme päivää tilalla ja sen ympäristössä tarjoavat Albertille tauottoman kulttuurisen kylvyn. Isadoran ja Albertin (tapaamispäivien aikana kohteliaasti teititellen rouva Herrera y Sainzin ja herra Aspenin) väliset keskustelut saattavat keskustelijain aivot yliviritykseen. Albertin huomaamatta Isadora riisuu taitavasti häntä kuin sipulia. Mutta jonnekin itseltäkin kiellettyyn ytimeen hän ei emäntäänsä päästä, vaikka aistii toiselta avoimuuden ja luontevuuden.

Ytimessä sijaitsevat tunteet, siis syvemmät ja uskaliaammat kuin mitä miljöö, nähty ja koettu Albertissa herättävät. Rakkausromaani? Ei oikeastaan ja kyllä. Kyllä, kyllä, vaikka kehkeytyvän tunteen tunnistamisen rakkaudeksi Rinnekangas säästää tyylikkäästi kirjan vihoviimeiselle sivulle. Aiempi olisikin maistunut luonnottomalta. Albert ja Isadora käyvät Espanjassa kolmen päivän mitassa loputtomia keskusteluja, mutta herroittelevat ja rouvittelevat sinnikkäästi pohjoismaisittain koomisuuteen asti.

Seksuaalisesti he tunnistautuvat toisilleen nunnaksi ja munkiksi. Isadora on lyhyen avioliittonsa jälkeen elänyt sukupuoletonta elämää ja omistautunut bisnesnaisen velvollisuuksilleen. Albert vaimonsa Mallamin häivyttyä ja jätettyä hänet nelivuotiaan Olivian kanssa kahden oli välttänyt uuden suhteen. Irtosuhteiden suhteen Albert on moralisti ja puritaani:

”Pakollisia steppejä oli ollut joitakin, jo mieskunnon vuoksi, mutta ne kerrat olivat olleet kuin pantomiimiesityksiä, jossa kaksi jossakin kustantajan tilaisuudessa Lontoossa tai muualla toisensa kohdannutta ventovierasta oli ensin kuunnellut toistensa sijaan itseään ja sitten oli lausunut asiaan kuuluvia fraaseja jonkin jatkopaikan seinille, kunnes molemmat olivat tuijottaneet pupillet pyöreinä, parin kiihtyneen hetken ajan, toistensa ohitse jotain kohdetta hotellihuoneessa, television suhistessa vieressä, touhunsa keskellä, ennen aamun eroa.”

Albert Aspen harrastaa teoksissaan paradokseja ja yhdistin tuon piirteen myös kirjailija Rax Rinnekankaan tyylivalikkoon. Niinpä Albert etsii jottei löytäisi tai on lakannut etsimästä jotta löytäisi. Kirjan peruskysymyksiä on, voiko ihminen aidosti kohdata toisen ihmisen vai kohtaako hän vain itsensä toisen paikallaanolotilanteessa. Albertin osuudet keskusteluissa ovat paljastavia ja peittäviä. Hän on itseään esittävä näyttelijä, jonka ohjaksissa on hyvän käyttäytymisen koodisto. Isadora lukee häntä kuitenkin kuin avointa kirjaa.

Teos antaa uskoa siihen, että pitkäaikainen rakkaussuhde on enemmän kuin toisen sietämistä. Se voi perustua aitoon kohtaamiseen. Isadoralla ja Albertilla, frigidillä nunnalla ja erakoituneella munkilla, on siis toivoa. Miksei siis monilla muillakin!

Rax Rinnekangas: Vuosisadan kohtaaminen: Isadora ja Albert. Lurra Editions 2020, 332 sivua.

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Rax Rinnekangas: Vuosisadan kohtaaminen. Isadora ja Albert

  1. Vappu Orlov sanoo:

    Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s