Colson Whitehead: Nickelin pojat

Ennusteet värillisen yhdysvaltalaisen nuorukaisen mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista ovat heikot.

Black lives matter. Omistan kirjaesittelyni George Floydille (1973–2020) ja hänen kohtalotovereilleen, Yhdysvaltain värillisille rasismin uhreille. Colson Whiteheadin Nickelin pojat on kertomus Yhdysvaltain rotuerottelulakien kumoamisen (1954) jälkeisistä vuosista ja vuosikymmenistä. Korkeimman oikeuden päätös ei juurikaan heijastunut käytäntöön. Kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King tultaisiin murhaamaan vuosikymmen rotuerottelulakien kumoamisen jälkeen.

Nickelin pojat -romaanissa rasismin uhri on nuori musta poika Elwood Curtis.  Hän on marinoinut itsensä Martin Luther Kingin tasavertaisuuden ideologialla ja rakkauden opeilla. Rodullisen yhdenvertaisuuden täytyy toteutua joskus, onhan se kaikkien, myös väkivaltaan turvautuvien etu. Mutta Nickelissä hän törmää todellisuuteen sen raaimmassa muodossa. Nickel on Elwoodin kotiosavaltiossa Floridassa sijaitseva kasvatuslaitos.

Elwood joutuu sinne vahingossa oltuaan väärässä paikassa väärään aikaan. ”Nekru on aina varas”, uskoi tuomari. Elwood oli saanut liftikyydin autoon, jonka poliisi pysäytti varastettuna. Juuri Elwoodin väärä tuomio tekee Nickelin pojat -teoksesta niin raastavan.  Nickeliin tuomitut ovat alaikäisiä, lapsia vielä.

Colson Whitehead on palkittu newyorkilainen kirjailija, kriitikko ja esseisti, jolta on aiemmin ilmestynyt suomeksi romaani Balladi John Henrystä.

Romaani on fiktio, vakuuttaa kirjailija, mutta listaa suuren joukon paljastumia, kuten tällä vuosituhannella tehtyjä arkeologisia kaivauksia sekä raportteja ja artikkeleita, joihin hän tarinansa rakentaa. Nickelin pojat nojaa tukevasti tositapahtumiin. Esikuvana on Floridassa sijainnut Dozierin poikakoulu, jonka maa-alueilta löytyi uudisrakentamisen työmaakaivausten yhteydessä salainen hautausmaa, koulun vanhan virallisen hautausmaan lisäksi: murtuneita luita, kuopalle painuneita pääkalloja ja kylkiluita, joista löytyi hauleja. Jopa virallisella hautausmaalla osa haudoista oli nimettömiä. Mitä laitoksen sisällä on tapahtunut?

Kirjan keskushenkilöitä on kaksi, vielä aluksi idealistinen Elwood ja kyyninen Turner. Elwood oli elänyt lapsuuttaan mummonsa Harrietin hoivissa, käynyt mustien koulua ansaiten toimeentuloa iltatöissä.  Koulun kirjat saatiin käytettyinä valkoisten koulusta. Sivujen marginaalit olivat täynnä tervehdyksiä uusille käyttäjille: ”Kuole kitumalla! Nekrut haisee pahalle.  Syö paskaa. Kuolema NEKRUILLE!” Elwoodin isä ja sameakatseinen äiti häipyivät eräänä yönä Elwoodin ollessa kuusivuotias. Sen koommin heistä ei kuulunut mitään, edes postikortin vertaa. Mutta mummo on hyvä ihminen, vaikka köyhä. Elwood on tiedonjanoinen, oikeudentuntoinen, rehellinen ja uuttera. Hänen unelmansa päästä mustien collegeen oli juuri täyttymässä. Noudattamalla kasvatuslaitoksen sääntöjä hän varmaan vapautuisi ja pääsisi opintielle vuotta myöhemmin. Paitsi: Nickel on mielivaltainen laitos. ”… sääntöjä ei ollut nähnyt kukaan, vaikka henkilökunta vetosi niihin tuon tuosta. Sääntökokoelma oli yhtä teoreettinen käsite kuin oikeus.” Henkilökunnasta ainakin puolet toimi Ku Klux Klanissa, rehtori, sadistinen Spencer etunenässä.

Turner oli ollut kolmetoistavuotias nähdessään isänsä viimeisen kerran. Isä katosi kuin tuhka tuuleen. Äiti viipyi hieman pidempään, niin kauan että ehti tukehtua oksennukseensa.

Mutta Nickel ei ole vain mustien laitos. Koville joutuvat myös valkoiset alaikäiset, vaikka pääsevätkin helpommalla: valkoiset olivat ”osavaltion holhokkeja, orpoja ja karkulaisia, jotka olivat paenneet rahasta miehille palveluksia tekevältä äidiltä tai juopolta isältä, joka vieraili lastenhuoneessa keskellä yötä”. Mustat ja valkoiset pidetään Nickelissä erillään toisistaan. Rotuerottelu toimii myös kasvatuslaitoksessa.

Jossakin vaiheessa Elwood ja Turner komennetaan Harperin apulaisiksi. Harper kuljettaa Nickelistä elintarvikkeita myytäväksi ravintoloihin ja liki ilmaiseksi Nickelin johtokunnan jäsenien perheille. Päivittäiset kuljetukset otetaan mustien ruuaksi tarkoitetusta varastosta ja vain sieltä. Joskus aiemmin oli myyty myös valkoisille tarkoitettuja ruokavarastoja. Mustat nuoret nielevät päivittäin ala-arvoista vatsantäytettä. Kun kerran kahdessa vuosikymmenessä osavaltio lähettää Nickeliin tarkastusryhmän sen tulosta ennalta rehtorille ilmoittaen, kasvatuslaitosta puunataan kuntoon, risoja vaatteita vaihdetaan ehjempiin, tukat leikataan ja – mikä käsittämättömintä – nuoret näkevät ainoan kerran, millaista ruokaa heidän oletetaan normaalisti saavan: aamiaiseksi munakokkelia, kinkkua, tuoretta hedelmämehua ja päärynöitä.

Nickel näyttäytyy romaanissa rangaistuslaitoksena ja työleirinä, teini-ikäisten Quantanamona.  Nickel tuottaa itse oman ylläpitonsa, kirjapainossa, viljelmillä ja tekemällä tiiliä. Paperilla kasvatuslaitoksen periaatteet ovat jalot: valmentaa nuoria tulevaan aikuisuuteen, selviämään elämässä. Jos he vain selviävät laitoksesta hengissä! Kaikki eivät selviä kauhurakennuksesta, Valkoisesta talosta, jonne eri syistä uhri joutuu ruoskittavaksi. Elwood tekee pian laitoksen joutumisensa jälkeen virheen puuttumalla kahden mustan kolmanteen kohdistamaan pahoinpitelyyn. Hän on tehnyt näin itsensä osalliseksi rähinään. Valkoisen talon käsittelyn jälkeen hän on kaksi viikkoa liikuntakyvytön ja jalkoihin jäävät pysyvät ruoskan viiltämät kynnökset.

Valkoinen talo ei kuitenkaan ole Nickelin rangaistusjärjestelmistä pahin.  On tulossa vuosittainen koko piirikunnan viihdepäivä, Nickelin kasvattien nyrkkeilyottelu. Mustat ja valkoiset ottelevat ensin omissa ryhmissään, jotta paras kummastakin löytyy. Mustien puolella hän on heikompia aina raa`asti kohteleva väkivahva Griff. Valkoisten edustajaksi seuloutuu Chet. Mutta laitoksen johto ei hyväksyisi mustien voittoa, ei tällä kertaa. Griffin käsketään hävitä, ”sillä jos sinun musta perseesi ei putoa kanveesiin kolmannessa erässä, joudut tallin taakse”, ilmoittaa Spencer Griffille. Turner näyttää Elwoodille tallin taan. Siellä on kaksi tammea, joiden molempien kylkiin on hakattu rautarenkaat. ”Kuulemma tänne tuodaan joskus mustia poikia ja kahlitaan noihin renkaisiin. Käsistä. Ja piiskataan riekaleiksi ajurin ruoskalla.” 

Sellaiset uhrit haudataan salaiselle hautausmaalle eikä siellä merkitä hautoja. Ottelun jälkeen Griff katoaa. Hänen jäänteensä löytyvät nuorten arkeologiopiskelijain suorittamissa kaivauksissa monta vuosikymmentä myöhemmin. Griff ei osanut laskea. Yksi plus kaksi oli hänelle kaksi. Tai ylpeys ei sallinut hävitä heikommalle.

Salaiselle hautausmaalle joutuvat myös karkurit. Kukaan ei ole laitoksen historiassa onnistunut yrityksessään karkata.  ”On hullua paeta ja aivan yhtä hullua on olla pakenematta.”

Kolmas rangaistuskeksintö Nickelissä oli aiemmin rautakaappi. Vuonna 1945 muuan poika kuoli, kun sydän petti lukitussa hikikopissa. Kuolinsyyntutkijan mukaan kuolema oli luonnollinen. ”Voi vain kuvitella millaista on paistua rautakaapissa niin kauan, että kuiviin puristettu elimistö pettää”, toteaa Turner Elwoodille.

Mutta miten Elwoodin käy? Hänen ja Turnerin?

”Hän [Elwood] valvoi tuntikausia kuin riivattuna, oikukkaiden ajatusten piinaamana, heikkona, rohkeutensa menettäneenä. Häntä ei ollut lannistanut Spencer eikä kukaan muukaan valvoja, ei naapurimakuusalissa nukkuva uusi kiusanhenki, vaan pikemminkin oli kyse siitä, että hän oli antanut periksi. Hän piti katseensa maassa, varoi jokaista askelta selvitäkseen kommelluksitta valojen sammuttamiseen asti ja vakuutteli koko ajan itselleen, että hän pärjäisi kyllä. Että hän on saanut Nickelistä yliotteen, koska selvisi päivästä toiseen joutumatta vaikeuksiin. Todellisuudessa hänet oli lyöty. Hänestä oli tullut yksi tohtori Kingin vankilakirjeissä kuvailluista mustista. Vuosien sorron turruttamana hän oli sopeutunut tilanteeseen, tottunut nukkumaan siinä kuin omassa sängyssään.”

Se oli valkoisten tilanomistajien tavoite myös orjuuden kaudella. ”Isät olivat opettaneet pojilleen keinot pitää orjat kurissa, välittäneet julman perinnön seuraaville sukupolville. Orja oli erotettava perheestään, häntä oli ruoskittava kunnes kaikki muu unohtuu ja hänet on pidettävä kahleissa niin ettei hän tiedä muusta. Rautainen hikikoppi, jossa aivot paistuvat auringossa, taltuttaa villinkin oriin kuten myös pimeät sellit, pimeydessä ajelehtiva huone jossa aika menettää merkityksensä.

Elwoodin unelmat olivat kuolleet. ”Te suljette meidät telkkien taakse… Saatte olla varmoja, että meillä on voimaa kestää kärsimyksiä, kunnes koittaa päivä, jolloin voitamme ja meistä tulee vapaita”, oli Martin Luther King valanut uskoa.

Kun laitos lopulta suljettiin, muutama vuosi sen jälkeen Nickelin kohtalon kokeneet alkoivat etsiytyä keskenään yhteyteen netin kautta. He eivät pääse Nickelistä koskaan eroon. Nickel on palanut kiinni heidän ihoonsa. Yhdessä menneisyyden kohtaaminen on armollisempaa kuin yritykset unohtaa alaikäisenä koettu ja siitä vaiettu.

Nickelin pojat on rankka kirja! Se on rankka siksi, ettei Whitehead tavoittele kauhuviihdettä. Se on rankka, koska sillä on tukeva todellisuuspohja.  Whitehead kirjoittaa romaaniinsa mustien sorron pitkän historian neekeriorjuudesta ja sisällissodasta nykypäivään. Fyysiset kahleet kirposivat orjien muodolliseen vapautumiseen. Mutta ”mitä iloa on korottomasta lainasta, jos valkoisten pankki ei avaa värillisille oviaan?” Floridan osavaltion poikien ammattikoulu ei ehtinyt toimia puolta vuottakaan, kun varastotilat asuntoloiden kolmannessa kerroksessa muutettiin eristysselleiksi, karssereiksi.

”Toisen maailmansodan jälkeen osavaltio kielsi kasvatuslaitosten ikkunattomat sellit ja hikikopit. Se oli ihanteellisten uudistusten aikaa kaikkialla, jopa Nickelissä. Sellit kuitenkin jäivät paikoilleen tyhjinä ja tunkkaisina. Odottamaan asennemuokkausta kaipaavia kurittomia oppilaita. Ne odottavat kärsivällisesti, että valkoisten isien pojat – ja pojanpojat – muistaisivat ne taas.”

Colson Whitehead: Nickelin pojat. Otava 2020, 212 sivua. Suomennos Markku Päkkilä.

 

 

Kategoria(t): Kaunokirjallisuus, Löydöt Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s